Ensimmäinen maailmansota (aiemmin myössuurvaltain sota taimaailmansota) oli vuosina 1914–1918 käyty maailmanlaajuinensota, jonka tapahtumat keskittyivät enimmäkseenEuroopassa käytyihin taisteluihin. Alusta alkaen sotaa käytiin myösAasiassa jaAfrikassa sekä kaikilla suurimmilla valtamerillä. Taisteluja ei käyty Amerikan mantereilla, muttaYhdysvallat osallistui sotaan taistelemalla Euroopan maaperällä. Sodassa oli vastakkain kaksi liittoumaa:keskusvallat jaympärysvallat eli liittoutuneet. Keskusvaltoihin kuuluivatSaksan keisarikunta,Itävalta-Unkari,Bulgaria jaOsmanien valtakunta, jälkimmäisen ryhmän tärkeimmät osallistujat taas olivatBritannia,Venäjä,Ranska ja Yhdysvallat. Ryhmien nimet tulevat niiden maantieteellisestä sijainnista: Saksa ja Itävalta-Unkari sijaitsevat keskellä (keskusvallat) Eurooppaa, missä niitä ympäröivät Britannia, Ranska ja Venäjä (ympärysvallat). Ennakko-odotusten vastaisestiItalia ei ollutkolmiliitossa mukana, vaan liittyi sotaan vuonna 1915 ympärysvaltojen puolelle.
Miljoonia kuolonuhreja vaatinut sota on yksi historian tuhoisimmista ja historiallisesti erittäin merkittävä sota: Venäjän, Saksan ja Itävalta-Unkarin keisarihuoneet kaatuivat, uusia valtioita syntyi ja sodan rauhansopimuksen katsotaan historiankirjoituksessa olevan yhtenä osatekijänätoisen maailmansodan synnylle. Ensimmäinen maailmansota oli ensimmäinen sota, johon liittyi maita yli puolen maapallon alueelta, joskin suurimmat taistelut käytiin Euroopassa. Se oli myös ensimmäinen motorisoitu sota. Ensimmäinen maailmansota teki valtiosta merkittävän vaikuttajan talouselämässä. Tällä oli tarkoituksena alistaa kaikki käytettävissä olevat resurssit sodankäyntiin.
Suursota osattiin aavistaa etukäteen, sillä käynnissä oli valtavakilpavarustelu muun muassa Britannian ja Saksan välillä. Monet valtiot lähtivät sotaan, koska ne uskoivat sen hyödyttävän niitä ja kestävän vain lyhyen ajan. Sodan käynnisti liittolaissuhteisiin perustuva ketjureaktio. Alun perin oli kysepaikallisesta kriisistä Itävalta-Unkarin jaSerbian välillä. Serbialaisen terroristijärjestönMustan käden tekemän Itävalta-Unkarin kruununprinssinFrans Ferdinandin murhan jälkeen Itävalta-Unkari asetti Serbialle ehtoja, joihin Serbia ei voinut myöntyä. Itävalta-Unkari julisti sodan Serbialle, mihin Serbian liittolainen Venäjä vastasi julistamalla sodan Itävalta-Unkarille. Lopulta Euroopan suurvaltojen keskinäiset sopimukset tulivat täytäntöön, ja Saksa, Ranska ja Britannia julistivat sotia toisilleen. Diplomaattisista neuvotteluista ei ollut apua laajenevan selkkauksen selvittämiseksi, eikä esimerkiksi Saksan esittäessä rauhanneuvotteluja vuonna 1916 siihen suostuttu.[1]
Länsirintamalla Saksan ja Ranskan välillä sota oli pitkäänasemasotaa; alun nopean etenemisen jälkeen sota muuttuinäännytyssodaksi, jossa käytiin valtavia, tuloksettomia, suuret sotilastappiot aiheuttaneita taisteluja muun muassaVerdunissa jaSommessa. Sodassa kaatui arviolta 8,5 miljoonaa sotilasta[2], ja se aiheutti valtavat taloudelliset tappiot. Saksa menestyi hyvinitärintamalla Venäjää vastaan, ja Venäjän huono sotamenestys osaltaan johti Venäjän keisarikunnan romahtamiseen jaNeuvosto-Venäjän syntyyn. Sota päättyi keskusvaltojen häviöön, jaaselepo solmittiin 11. marraskuuta 1918. Vuonna 1919 allekirjoitetussaVersailles’n rauhassa Saksa julistettiin yksin sotaan syylliseksi.
Ensimmäiseen maailmansotaan oli monia syitä. Niitä olivat sotateknologian kehitys, kilpailu siirtomaista, taloudellinen kilpailu ja valtioiden yhteensovittamattomat intressit. Yksi tärkeimmistä käänteistä kohti sotaa oli vuosien 1870–1871Ranskan–Preussin sota, jonka yhteydessä Saksa yhdistyi ja jossa syntyi sovittamaton ristiriita Saksan ja nöyryyttävän tappion kärsineen Ranskan välille. Vuosina 1870–1890 Euroopan voimatasapaino kuitenkin säilyi, kun Saksan keisarikunnan kansleriOtto von Bismarck onnistui diplomatiallaan pitämään Ranskan eristettynä.[3]
Pian Bismarckin eron jälkeen vuonna 1890 alkoi tapahtumasarja, jossa varovasti rakennettu tasapaino Euroopan mantereella järkkyi. Bismarckin erottua keisariVilhelm II johti Saksan ulkopolitiikan aggressiivisempaan suuntaan. Saksan ja Venäjän keisarikunnan suhteiden viilentyminen ja Venäjän ja Ranskan lähentyminen ajoivat Saksan hakemaan läheisempää suhdettaItävalta-Unkariin. Bismarckilaisen diplomatian kulmakivi, Ranskan eristäminen, murtui 1892 Ranskan solmiessa Venäjän kanssa sotilasliiton, jonka mukaan ne auttaisivat toisiaan Saksan hyökätessä. Itävalta-Unkarin imperiumi oli hajoamassa Kaakkois-Euroopan kansojen nationalististen pyrkimysten takia. Räjähdysherkkä tilanneBalkanilla kehittyi vaarallisempaan suuntaanOsmanien valtakunnan vaikutuksen hiipuessa, Venäjän kiinnostuttua alueesta ja julistauduttua eteläslaavien suojelijaksi, sekäSerbian ja Itävallan suhteiden tulehtuessa.[3]
Ison-Britannian ja Saksan suhteet olivat aluksi varsin hyvät – eivätkä vähiten siksi, että Britannian kuningatarViktorian vanhin tytär oli nainut Saksan kruununprinssiFredrikin, joka nousi keisariksi 1888. Fredrik kuoli syöpään hallittuaan vain kolme kuukautta. Hänen impulsiivinen poikansa Vilhelm II pyrki tekemään Saksasta maailmanvallan, mikä johti kilpailuun Britannian kanssa siirtomaista ja merentakaisista markkinoista. Merkittävin tekijä Saksan ja Britannian suhteiden heikkenemisessä oli kuitenkin Saksan suunnitelma haastaa brittien laivastoylivoima. Suunnitelman hahmotteli amiraaliAlfred von Tirpitz 1900-luvun vaihteessa. Saksalaiset myös tukivat Britanniaa vastaan taistelleita Etelä-Afrikan buurejabuurisodassa 1899–1902.[3]
Britannia päätti lopettaa kilpailemisenYhdysvaltain kasvavaa laivastovoimaa vastaan, koska Yhdysvaltain laivasto ei ollut sen suora uhkaaja, ja solmi sopimuksen Japanin kanssa, mikä mahdollisti sotalaivojen siirtämisen kaukoidästä Eurooppaan. Vähän myöhemmin Britannia lähestyi vanhaa vihollistaan Ranskaa, ja maat solmivatentente cordialen 1904. Vuonna 1907 Britannia lähestyi myös Venäjää, kun Venäjän uhkanIntiaa kohtaan toivottiin katoavan. Vaikka Venäjän ja Ranskan kanssa ei solmittu sitovaa puolustussopimusta, näytti hyvin mahdolliselta, että Britannia liittyisi mantereella käytyyn sotaan, sillä sen intressinä ei ollut antaa Saksan miehittääEnglannin kanaalin satamia.[3][4]
Suurvaltadiplomatia, laivastokilpailu ja vastakkaiset liittoumat eivät olleet ainoita asioita, jotka tekivät Euroopan ilmapiiristä räjähdysherkän. Koulutustason nousu ja lukutaidon yleistyminen mahdollistivat vaikutusvaltaisen sanomalehdistön, joka käsitteli ulkopolitiikkaa häpeämättömän puolueellisesti. Kansalliskiihkoa ja aggressiivista imperialismia ruokkivat myös muodikkaat ajatukset ”kansallisesta tehokkuudesta” jasosiaalidarwinismista. Ne korostivat vahvimpien selviämistä ja uskomusta, että sota oli välttämättömyys, jotta kansakunta ei rappeutuisi. Useimmat poliitikot ja sotilaat uskoivat lisäksi virheellisesti, että sodasta tulisi lyhyt. Valtiomiehet olivat yleisesti ottaen halukkaampia ratkaisemaan kansainväliset kiistat sodalla kuindiplomatialla.[3]
Useiden kansakuntien motiivit hakea konflikteja ja yhteinen epäonnistuminen suursodan estämisessä eivät vanhan tulkinnan mukaan kuitenkaan poista Saksan merkittävää vastuuta sodasta. Vaikka tähän päivään asti on kiistelty, missä määrin Saksa tietoisesti suunnitteli sodan etukäteen, heti ensimmäisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen tehdyn ympärysvaltojen tulkinnan mukaan Saksa olisi ollut sodan alullepanija. Teorian mukaan preussilaisellearistokratialle, upseeriluokalle ja teollisuudelle sota oli keino rajoittaa sosiaalidemokraattisen puolueen kasvavaa vaikutusvaltaa. Suurvaltapoliittisesti sota oli Saksalle keino ennaltaehkäistä Venäjän armeijan nykyaikaistaminen, jonka oli tarkoitus valmistua 1916/17, sekä saada Saksan kansainvälinen vaikutusvalta vastaamaan sen nopeaa taloudellista kehitystä.[3]
Toisaalta uudemmassa tutkimuksessa on kiinnitetty huomiota myös siihen, että yleisessä tietoisuudessa sitkeästi nykyaikaan saakka säilynyt tapa pitää Saksaa yksiselitteisesti syypäänä sotaan ei saa vahvistusta historiallisista lähteistä. Saksaa ainoana syyllisenä pitävän katsomustavan nähdään saaneen alkunsa paitsiVersailles’n rauhansopimuksen sisällöstä – siinä julistettiin kategorisesti Saksa syypääksi – myös 1960-luvun nuoren saksalaisen historioitsijapolven yrityksistä ottaa etäisyyttä heitä itseään välittömästi edeltäneeseennatsiaikaan. Tällöin esitettiin nimenomaan Saksan aggression olleen syynä myös ensimmäiseen maailmansotaan ja Saksan siten olevan kokonaisvastuussa Euroopan 1900-luvun katastrofeista. Uudemman näkemyksen mukaan Saksa oli siis kyllä syyllinen ensimmäisen maailmansodan puhkeamiseen, mutta ei välttämättä sen enempää kuin muutkaan sotaan osallistuneet valtiot, toisin sanoen on vältettävä katsomasta ensimmäistä maailmansotaa ikään kuin Saksan tarkoituksellisesti järjestämänä toisen maailmansodan esinäytöksenä.[5]
Yhdessä uudemmista tulkinnoista todelliseksi sodan syyksi nähdään Britannian ja Venäjän kilpailu Aasiassa: Iso-Britannia halusi viimeiseen asti suojella "kruununjalokiveään" Intiaa Venäjän valtapiirin laajenemiselta. Venäjän vahvistuessa, laajentaessa alueitaan ja kehittyessä huimaa vauhtia ainoa keino briteille rauhoittaa Aasian tilanne näytti olevan liittoutuminen kilpailijan kanssa. Vuonna 1907 solmitussa liittolaissopimuksessa määriteltiin Englannin ja Venäjän etupiirit Persiassa sekä ehdot, joilla Afganistanin asioihin voitaisiin puuttua. Tämän jälkeen brittipolitiikan tavoitteena oli pitää Venäjä tyytyväisenä. Kun Venäjä sitten osoitti tukeaan SerbialleSarajevon laukausten jälkeen, se samalla vaati liittolaisiaan pysymään rinnallaan. Britit ymmärsivät imperiuminsa olevan uhattuna, jos he nyt pettäisivät Venäjän. Tarvittiin kuitenkin selitys, miksi kokonainen sukupolvi nuoria miehiä oli uhrattu. Syy työnnettiin Saksan niskoille, ja koko vastakkainasettelu alettiin esittää Saksan ja ympärysvaltojen välisenä kilpailuna.[6]
Ensimmäinen maailmansota lähti käyntiin ketjureaktiona, jonka pani alulle Itävallan kruununprinssinFrans Ferdinandin ja hänen vaimonsaSophien murha 28. kesäkuuta 1914Sarajevossa, Itävalta-Unkariin liitetyssäBosniassa. Bosnian kiihkoserbit halusivat liittyä Serbiaan ja toteuttivat tätä pyrkimystä poliittisen murhan avulla. Kansallismielisen serbien salaseuran jäsen heitti kohti kruununprinssin saattuetta pommin, joka räjähti, mutta ei haavoittanut Ferdinandia. Muutama tunti myöhemminMusta käsi -salaseuraan kuulunut nuori mies nimeltäänGavrilo Princip tappoi kruununprinssin ja hänen puolisonsa. He elivät jonkin aikaa laukausten jälkeen, mutta kuolivat pian. Serbian uskottiin tukeneen Musta käsi -salaseuraa. Kruununprinssin murha oli järkyttävä tragedia. Koska Itävalta-Unkari halusi palauttaa arvovaltaansa Balkanin alueella, se antoi Serbialle listan vaatimuksista, jotka oli tarkoituksellisesti muotoiltu niin, että Serbia ei voisi suostua niihin. Jos Serbia ei suostuisi julistaisi Itävalta-Unkari sodan.[7] Serbia myöntyi pitkälle suostuen yhdeksään kymmenestä vaatimuksesta,[8] mutta ei halunnut, että Itävalta-Unkari ulottaisi poliisitutkimuksensa Serbian alueelle. Tämä uhkasi Serbian mielestä maan itsemääräämisoikeutta. Lopulta Itävalta-Unkari julisti sodan Serbialle 28. heinäkuuta 1914.
Venäjä pyrki lisäämään vaikutusvaltaansa Balkanilla ja tuki sen takia slaavilaista Serbiaa Itävalta-Unkaria vastaan. Saksa puolestaan tuki Itävalta-Unkaria Venäjää vastaan. Venäjä suoritti liikekannallepanon 30. heinäkuuta Serbian tukemiseksi. Saksa tulkitsi Venäjän liikekannallepanon uhaksi ja julisti Venäjälle sodan 1. elokuuta.[9]
Mutta ennen kuin Saksa uskalsi lähettää joukkojaan Venäjälle, sen olisi pitänyt kyetä eliminoimaan Venäjän liittolainen ja Saksan arkkivihollinen Ranska. Saksa pelkäsi joutuvansa kahden rintaman sotaan. Etukäteen tehdyn suunnitelman mukaan Saksan tuli lyödä Ranska ensin lännessä kuudessa viikossa. Tämän jälkeen voitaisiin keskittyä Venäjän vastaiseen sotaan. Suunnitelma oli tällainen, koska Venäjän liikekannallepano oli hidas. Jotta hyökkäys Ranskaan onnistuisi, oli kierrettävä vahvasti linnoitettu Saksan ja Ranskan välinen raja ja hyökättävä Belgian kautta. Belgian puolueettomuuden loukkaaminen antoi Isolle-Britannialle muodollisen syyn liittyä sotaan Ranskan puolelle. Todellinen syy oli halu pysäyttää Saksan vahvistuminen Euroopassa, sillä se oli noussut Britannian kilpailijaksi laivastollaan ja taloudellaan. Lisäksi Pohjanmeren satamien pitäminen vapaana Britannian ulkomaankauppaa varten, siis Belgian itsenäisyys, oli tärkeää.[10]
Näin alussa vain paikalliseen Itävalta-Unkarin ja Serbian väliseen sotaan joutui mukaan yhä enemmän valtioita.
Sota voidaan jakaa neljään vaiheeseen. Ensimmäinen vaihe oli vuonna 1914, jolloin useimmat sotilas- ja poliitikkojohtajat luulivat sodan jäävän lyhytaikaiseksi. Oma sotilasvoima yliarvioitiin ja vastustajaa aliarvioitiin, joten isänmaallinen sotainnostus oli vallalla monissa maissa. Vuosi 1915 voidaan katsoa toiseksi vaiheeksi. Tällöin kävi selväksi, että myös vastapuoli oli sotilaallisesti voimakas, ja erityisesti länsirintamalla jouduttiinasemasotaan. Kolmantena vaiheena oli vuosien 1916–1917 suuri teurastus, jossa länsirintamalla pyrittiin puolin ja toisin etenemään hinnalla millä hyvänsä. Neljäs vaihe vuosina 1917–1918 sisälsi Yhdysvaltojen liittymisen sotaan ja useiden maiden sisäiset levottomuudet ja vallankumoukset.[11]
Eliminoidakseen kahden rintaman sodan mahdollisuuden Saksa julisti 3. elokuuta 1914[12] sodan Ranskaa vastaan. Seuraavana päivänä saksalaiset joukot hyökkäsivätBelgian jaLuxemburgin kautta Pohjois-Ranskaan[12], tavoitteenaan Pariisin valtaaminen. Näin saksalaiset kiersivätSchlieffenin suunnitelman mukaisesti Ranskan itärajalleen rakentamat vahvat linnoitukset. Hyökkäys Belgiaa vastaan tarjosi Isolle-Britannialle muodollisen syyn julistaa sota 4. elokuuta[12] Saksalle, sillä se oli yksi Belgian puolueettomuuden taanneista valtioista. Kaikki Ison-Britannian siirtomaat jadominiot tukivat emämaata ja julistivat sodan Saksalle. Itävalta-Unkari julisti 6. elokuuta sodan Venäjälle[12].
Iso-Britannia lähetti vapaaehtoisia värvättyjä joukkoja Ranskanlänsirintamalle.Itärintamalla Saksa kukistiErich Ludendorffin johdolla heikosti toimivat venäläiset nykyisen Puolan alueella taitavasti muun muassaTannenbergin jaMasurian järvien suurissa taisteluissa 1914–1915, ja Ludendorffista ja hänen esimiehestään Hindenburgista tuli kansallissankareita. ”Venäläisten höyryjyrä” pysähtyi myös Itävallassa.Galitsiaan edenneet Itävalta-Unkarin joukot ajettiin alueelle vuonna 1915, jolloin saksalaiset valtasivat vuoden edetessä kokoKongressi-Puolan alueen.
Länsirintamallaranskalaiset pysäyttivät saksalaisten etenemisenMarnejoella, kun kahden saksalaisen armeijan väliin oli syntynyt aukko. Loppuvuonna 1914 kaikki osapuolet joutuivat toteamaan, että tavoiteltua nopeaa ratkaisua ei ollut saavutettu. Sota muuttuinäännytyssodaksi, jossa pyrittiin vastustajan voimien kuluttamiseen ja raaka-aineiden saannin rajoittamiseen. Saksan ja Ranskan välinen länsirintama juuttui vuosiksi paikoilleen, ja käytiin valtavia, kuukausia kestäviä taisteluja, jotka vaativat satojen tuhansien sotilaiden hengen. Kuuluisia ovat muun muassaSommen,Verdunin jaPasschendaelen taistelut. Verdunissa Saksa halusi ”vuodattaa Ranskan armeijan veren kuiviin”, mutta kärsi myös itse valtavat tappiot. Ensimmäisen maailmansodan hyökkäystaktiikka ei pystynyt vastaamaan puolustajan kehittyneiden aseiden vuoksi saamaan etuun. Sodan aikana kehitettiin uusia hyökkäystaktiikoita. Länsirintamalla eräissä paikoissa lieju haittasi armeijoiden toimintaa. Lieju pysäytti esimerkiksi brittienPasschendaelen suurhyökkäyksen etenemisen vuonna 1917.[14]
Italia pysytteli alkuun puolueettomana, koska liittyminenliittolaistensa Saksan ja Itävalta-Unkarin rinnalle ei palvellut sen etuja.[15] Ison-Britannian ja Ranskan luvattua Italialle Itävallan italiankieliset alueet, liittyi se sotaan toukokuussa 1915.Rintama pysyi Italiassa pitkään suunnilleen paikoillaan. Vuonna 1915 britit yrittivät avata uudet rintamatAnatoliassa, jossa käytiinGallipolin taistelu ja Pohjois-Kreikassa, jossa ympärysvaltojen joukot juuttuivat Salonikin satamaan.[16]
Portugali, Romania ja Kreikka liittyivät Saksaa vastaan 1916. Romanian osalta tämä johti katastrofiin, kun suurin osa maan alueesta miehitettiin nopeasti.[17] Tilaisuuden tullen Yhdysvallat liittyi Saksan vastaiseen rintamaan vasta 6. huhtikuuta 1917, ja niinpä amerikkalaisia joukkoja alkoi saapua Ranskaan, missä heitä nousi maihin 26. kesäkuuta 1917, mutta yhdysvaltalaiset joukot vaikuttivat ratkaisevasti sotaan vasta kesällä 1918. Yhdysvaltain liittymiseen vaikutti osaltaan Saksan helmikuussa 1917 aloittamarajoittamaton sukellusvenesota, eli ympärysvaltojen satamiin pyrkivien rahti- ja matkustajalaivojen upottaminen varoituksetta.[18]
Yhdysvallat oli myös saanut selville, että Saksa oli tunnustellut etukäteenMeksikon halukkuutta hyökätä Yhdysvaltoihin (kts.Zimmermann-sähke), ja luvannut Meksikolle tästä hyvästä Teksasin, Arizonan ja New Mexicon osavaltiot. Monetlatinalaisen Amerikan valtiot seurasivat Yhdysvaltain esimerkkiä ja julistivat Saksalle sodan, mutta eivät osallistuneet varsinaisiin sotatoimiin.
Venäjällä sota johti kahteen vallankumoukseen vuonna 1917, ensin tsaarinvastaiseenHelmikuun vallankumoukseen ja sitten kommunistiseenlokakuun vallankumoukseen. Venäjän armeija oli vuoden 1917 ajan hajoamistilassa tsaarin luovuttua vallastaan helmikuussa. Helmikuuhun mennessä yli kaksi miljoonaa Venäjän sotilasta oli karannut rintamalta ja armeijan taistelutahto romahti. Kesällä 1917 venäläiset aloittivat yleisen perääntymisen itärintamalla. Toisen vallankumouksen jälkeen Venäjä irrottautui sodasta 3. maaliskuuta 1918Brest-Litovskin rauhansopimuksella, jossa Venäjä luopuiBaltian maista,Puolasta,Suomesta jaUkrainasta.[19]
Vuoden 1918 alussa Saksa onnistui muun muassa uuden sotilastaktiikan ja itärintamalta vapautuneiden joukkojen ansiostaetenemään länsirintamalla tykinkantaman päähän Pariisista, mutta ympärysvaltain vastahyökkäykset ajoivat Saksan armeijan ja sotateollisuuden sotaväsymyksen tilaan. Yhdysvaltain tuoreiden joukkojen ja teollisen suorituskyvyn mukaantulo oli kääntänyt voimasuhteet Saksalle epäedullisiksi. Saksalaisia joukkoja alkoi antautua ympärysvalloille. Saksa päätti vetäytyä sodasta ja allekirjoittiaselevonCompiègnessa. Sodan virallinen päättymishetki on 11. marraskuuta 1918 kello 11:00.
Englantilainen kranaatinheittimen kaasuammus vuodelta 1915.Saksantulenjohdon ensimmäisessä maailmansodassa käyttämiä tähystyspalloja.
Ensimmäisen maailmansodan on sanottu olleen sota, joka käytiin 1900-luvun tekniikalla, mutta 1800-luvun taktiikoilla. Asetekniikka oli ajanut taktiikan ja strategian edelle, jolloin tappiot muodostuivat puolin ja toisin valtaviksi, hyökättäessä 1800-luvun taktisin ja taisteluteknisin menetelmin huolellisesti linnoittautunutta, konekiväärein ja uusin tykistöasein varustautunutta vihollista vastaan. Hyvin pitkälti nämä seikat juututtivat joukot länsirintamallaasemasotaan. Erään arvion mukaan sotilaita kaatui yhteensä 8,5 miljoonaa.
Ensimmäinen maailmansota vuosina 1914–1918 oli muun muassatähystyspallojen kulta-aikaa. NiinYmpärysvallat kuinSaksakin käyttivät tulenjohdossa kankaisia kaasupalloja, jotka olivat alkujaan täytettyvedyllä. Räjähdysarka vetykaasu aiheutti kuitenkin satoja onnettomuuksia, joten myöhemmin täytteenä alettiin käyttää "ei-tulenarkaa"heliumia. Hieman ennen sotaa ja sen aikana kehitettiin myös monia uusia aseita, jotka nyt pääsivät ensimmäistä kertaa käyttöön. Näihin lukeutuvat esimerkiksilentokoneet,sukellusveneet jataistelukaasut. Alkuun kemialliset aseet olivatkyynelkaasun tapaisia. Sodankäynnissä niitä käyttivät ensimmäisenä pienissä määrin ranskalaiset elokuussa 1914 ja paria kuukautta myöhemmin myös saksalaiset.[20][21] Kumpikaan sodan osapuoli ei katsonut kyynelkaasun käytön rikkovanHaagin sopimusta, joka kielsi myrkyllisten kaasujen käytön.[22] Ensimmäiset kuolettavat kaasuhyökkäykset tehtiin Saksan puolelta tiettävästi vuosien 1914 ja 1915 vaihteessa, jolloinkloorilla tapettiin 140 englantilaista sotilasta.[23]
Jalkaväen uusista, ensimmäistä kertaa massamaisesti käytetyistä aseista tärkeimpiä olivatkone- japikakiväärit,kranaatinheittimet sekä aivan sodan lopussa saksalaisten käyttöönsä saamatkonepistoolit.Panssarivaunu kehitettiin sodan kestäessä ja siitä oli ympärysvalloille hyötyä piikkilankojen ja juoksuhautojen ylittämisessä, vaikkakin vielä ensimmäisen maailmansodan panssarivaunut olivat seuraavan maailmansodan vaunuihin verrattuna alkeellisia ja panssaritaktiikka kehittymätöntä. Panssareiden todellinen läpimurto jäitoiseen maailmansotaan.
Suurimmat tappiot eivät kuitenkaan aiheutuneet konekiväärien luotisuihkuista, vaantykistön tulesta.lähde? Tähän seikkaan oli kaksi merkittävää tekijää, joista ensimmäinen oli aivan 1800-luvun lopussa kehitettyjen joustolavettisten tykkien käyttöönotto. Nyt tykkiä ei tarvinnut enää suunnata jokaisen laukauksen jälkeen erikseen, mikä johti tulinopeuden ja tulen tehon moninkertaistumiseen. Toinen olennainen tykistön tehokkuuteen vaikuttanut seikka olibuurisodissa kehitettyepäsuora ammunta. Kenttätykit voitiin nyt sijoittaa taemmas omasta etulinjasta, jollointulenjohtaja yksinomaan saattoi tähystää maalia ja käskeä tarvittavat tulen korjaukset. Suurtaisteluita edeltäneissä tykistön tulivalmisteluissa, sekä itse taisteluiden kestäessä saatettiin ampua miljoonittain tykinkranaatteja.lähde?
Uuvutussodan suunnattomat tappiot ja korkeat kustannukset rasittivat Euroopan taloutta. Ennen sotaa Ranska ja Iso-Britannia olivat ”maailman pankkiireita”, joilla oli enemmän saatavia muualta maailmasta kuin velkoja, ja Yhdysvallat kuului velallisiin. Sotakustannukset johtivat siihen, että Länsi-Euroopan suurvalloista tuli velallisia, vieläpä niin pahasti velkaantuneita, että ilman Saksalle määrättyjä valtavia sotakorvauksia ne eivät olisi kyenneet suoriutumaan veloistaan. Neuvostoliitto kieltäytyi maksamasta Keisarillisen Venäjän velkoja. Maailmantalouden painopiste siirtyi sodan jälkeen Yhdysvaltoihin.
Ensimmäinen maailmansota teki valtiosta merkittävän vaikuttajan talouselämässä. Tällä oli tarkoituksena alistaa kaikki käytettävissä olevat resurssit sodankäyntiin.
KenraaliSmedley Butler laski ensimmäisen maailmansodan tuottaneen yhdysvaltalaisille yrityksille huomattavia voittoja. Yhdysvaltojen liittovaltio käytti Butlerin mukaan sotaponnistukseen 52 miljardia dollaria, josta 39 miljardia dollaria kului varsinaiseen sotaan ja tuosta 16 miljardia dollaria oli voittoa yrityksille. Butlerin aineiston mukaan yritykset tahkosivat jopa moninkertaisia voittoja sodan aikaan. Sodasta hyötyneet yritykset toimivat muiden muassa teräs-, kupari- ja ajoneuvoaloilla.[24]
Kaikkiaan ensimmäinen maailmansota vaati sotilaat ja siviilit yhteenlaskien noin 16 miljoonaa kuolonuhria. Kuolleista noin 9,7 miljoonaa oli sotilaita ja 6,8 miljoonaa siviilejä. Haavoittuneita oli 21 miljoonaa.
Lähes kaikissa aiemmissa sodissa sotilaita kuoli rintamalla enemmän tauteihin kuin taisteluissa. Lääketieteen kehittyminen sekä tuhoisammat taisteluvälineet saivat aikaan, että ensimmäisessä maailmansodassa kuolonuhreja syntyi enemmän vihollisen aseiden kuin sotilaiden keskuuteen levinneiden sairauksien vuoksi. Kuitenkin yhä merkittävä osa sotilaista menehtyi sairauteen, kuten esimerkiksiespanjantautiin.
Sodan jälkeen rauhan aikana on kuollut yli 350 ihmistä räjähtämättä jääneiden ammusten räjähdyksissä. Viimeisimmiksi kuolonuhreiksi joutui kaksi ihmistä maaliskuussa 2014, ammuksen räjähtäessä.[25]
Sodan päätyttyä kokoontuivat voittajavaltojen johtajat neuvottelemaan rauhanehdoista Pariisiin. Rauhansopimuksia kutsuttiin nimellä Versailles’n rauha. Venäjää ei kutsuttu eikä hävinneillä keskusvalloilla ollut äänivaltaa. Käytännössä suurimman osan päätöksistä tekivät neljä suurinta voittajavaltiota: Yhdysvallat, Ranska, Iso-Britannia ja Italia.
Rauha oli voittajavaltioiden sanelema ja Saksan kannalta ”häpeärauha”. Saksa tuomittiin yksinsotasyylliseksi. Se riisuttiin aseista ja sai pitää vain 100 000 sotilaan armeijan (Reichswehr). Saksalle määrättiin tiukat aserajoitukset eikä sillä saanut olla sukellusveneitä, taistelulentokoneita, panssarivaunuja tai asevelvollisuutta. Saksan oli sodan jälkeen maksettava valtavat sotakorvaukset ja se menetti siirtomaansa.
Kansainliiton säännöt sisältyivät rauhansopimuksiin.
Sodan jälkeen niin sanotut reunavaltiotViro,Latvia,Liettua jaPuola irrotettiinVenäjästä. Puolaan liitettiin myös ennen Saksaan ja Itävalta-Unkariin kuuluneita alueita.Suomen itsenäisyysjulistuksen Venäjä oli hyväksynyt jo aiemmin. Venäjä menetti myösBessarabian alueenRomanialle.
Saksa menetti kaikki siirtomaansa, jotka joutuivat Kansainliitonmandaattialueina voittajavaltioiden hallintaan. Saksa luovutti myösElsass-Lothringenin alueen Ranskalle,Eupen-Malmedyn alueen Belgialle,Pohjois-SchleswiginTanskalle jaMemelin alueen Liettualle. Puolan alueisiin liitettiin niin sanottuPuolan käytävä ja osiaSleesiasta. Tšekkoslovakiaan liitettiin myös pieni alue Sleesiasta. Danzigista (nykyinenGdańsk) tehtiin itsenäinen kaupunkivaltio. LisäksiReininmaa päätettiinmiehittää viideksitoista vuodeksi jademilitarisoida sen jälkeen pysyvästi, kun taas Saarin alue asetettiin viideksitoista vuodeksi Kansainliiton alaisuuteen Ranskan miehittämänä, minkä jälkeen alueen kuulumisesta joko Saksaan tai Ranskaan päätettäisiin kansanäänestyksellä.
Ensimmäinen maailmansota toi mukanaan laajamittaisen propagandan, jolla parjattiin vastapuolen johtajia ja kansallisuuksia. Tämä lisäsi pysyvästi väkivaltaa ja raakuutta sekä maiden sisäistä epävakautta. Siviiliväestönkin surmaaminen otettiin sodankäynnin välineeksi esimerkiksi Saksan harjoittamalla meriliikenteen siviililaivojen upottamisella ja ympärysvaltojen julistamalla Saksan satamien saarrolla, jolla pyrittiin Saksan siviilien nälkiinnyttämiseen ja jota jatkettiin vielä rauhan tultuakin. Yksi esimerkki sodan jälkeen tapahtuneista raakuuksista oliarmenialaisten kansanmurha.[11] Sotajoukkojen laajat siirtymiset toivat mukanaanespanjantaudiksi nimitetyn pandemian, joka aiheutti kymmeniä miljoonia kuolonuhreja. Sodan muistona moni entinen sotilas olisotainvalidi. Sotavammojen hoito vaati terveydenhuollolta suuria ponnistuksia ja uusien menetelmien kehittämistä (esimerkiksi kasvojenplastiikkakirurgia).
Vuonna 1919 Britannian kuningasYrjö V määräsi sodan päättymispäivänRemembrance Dayksi.[28] Sodan uhrien muistaminen on laajaa myös Ranskassa esimerkiksi suurilla sotilashautausmailla.
↑Stearns, Peter N.: Peace Negotiations, 1916–1917, and the Intervention of the United States, 1917 The Encyclopedia of World History (bartleby.com). 2001. Arkistoitu 15.2.2006. Viitattu 27.11.2006.
↑abZetterberg, Seppo (toim.): Muutosten vuosisata 1, 1900–1914, s. 14–18, 245. (englanninkielinen alkuteosHistory of the 20th Century) WSOY, 1992. ISBN 9510181498
↑abcdLaati, Iisakki: Mitä Missä Milloin 1951, s. 74. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1950.
↑Taylor, L. B.: Chemical and Biological Warfare. Revised painos. Franklin Watts, 1992. ISBN 0-531-13029-0
↑Aksulu, N. Melek: Die Feldpostbriefe Karl v. Zinglers aus dem Ersten Weltkrieg. Nobilitas, Zeitschrift für deutsche Adelsforschung Folge, 2006, IX. vsk, nro 41. ”Rousselare 2 Januar 15 ... Auf anderen Kriegsschauplätzen ist es ja auch nicht besser und die Wirkung von unserem Chlor soll ja sehr gut sein. Es sollen 140 englische Offiziere erledigt worden sein. Es ist doch eine furchtbare Waffe....”Artikkelin verkkoversio. (PDF) Viitattu 28.12.2008.Arkistoitu 5.3.2009.
Ahlund, Claes (toim.): Scandinavia in the First World War: Studies in the War Experience of the Northern Neutrals. Lund: Nordic Academic Press, 2012. ISBN 978-91-87121-57-9
Clark, Christopher: The Sleepwalkers: How Europe Went to War in 1914. London: Allen Lane, 2012. ISBN 978-0-713-99942-6
Taylor, A. J. P.: Ensimmäinen maailmansota. ((The first world war, 1963.) Suomentanut ja lisäyksillä täydentänyt Tapio Hiisivaara) Porvoo Helsinki: WSOY, 1971.
.svg)
.svg)
.svg)
.svg)
.svg)
.jpg)
