Englannin kieli (engl.the English language) onEnglannissa syntynytgermaanisten kielten ryhmään kuuluvaindoeurooppalainen kieli. Sitä käytetään virallisena kielenä muun muassaKansainyhteisössä ja se on Yhdysvaltain enemmistökieli. Englanti on yksimaailmankielistä: se on maailman opetetuin ja ymmärretyin kieli, ja se on yleisesti käytössälingua francana. Englantia käytetään useammin toisena tai vieraana kielenä kuin mitään muuta kieltä. Englantia osaavia ihmisiä on arvioitu maailmassa olevan yhteensä noin 600–1 700 miljoonaa.[2]
Englantia puhuu toisena kielenään maailmassa noin 150–375 miljoonaa ihmistä. Arvio englantia vieraana kielenä puhuvien ihmisten määrä ovat vaihdelleet määritelmän mukaan 100 miljoonasta miljardiin.[2][4]Euroopan unionin kansalaisista 38 % ilmoitti vuonna 2012 osaavansa englantia vieraana kielenä, ja englanti oli puhutuin vieras kieli 19:ssä niistä 25:stä EU-maasta, joissa se ei ole virallinen kieli.[7]
Maailman suurimman yksityisen kielikouluttajanEF Education Firstin vuonna 2013 järjestämien kielikokeiden mukaan parhaiten englantia vieraana kielenä osataan Tanskassa, Alankomaissa, Ruotsissa, Suomessa, Norjassa, Puolassa ja Itävallassa, heikoimmin taasIrakissa,Libyassa jaKambodžassa.[8]
Englannin kieli on nykyisinmaailmankieli. Se on muun muassa kaupan, tekniikan ja kulttuurin tärkein kieli.[4] Englanti on ollut yksiYhdistyneiden kansakuntien virallisista kielistä sen perustamisesta 1945 lähtien.[9]
Englannin kielen nousulle maailmankieleksi voidaan löytää useita syitä. Yksi on englannin kielen historiallinen luonne eri kielten sekoituksena ja kielenä, jota ei enää mielletä minkään kansakunnan ”omaisuudeksi”. Toinen syy onbrittiläinen imperiumi, joka levitti englantia maapallon eri kolkkiin. Myös Yhdysvaltain nousu toisen maailmansodan jälkeen taloudellista, teknistä ja poliittista valtaa omaavaksi supervallaksi kasvatti englannin kielen merkitystä. Viime aikoina kiihtynytglobalisaatio on edesauttanut englannin kielen nousua kulttuurin, talouden ja kaupan yhteiseksi kieleksi, jonka avulla voidaan kommunikoida suoraan ilmantulkkien ja kääntäjien apua. Englannista on tullut myösInternetin valtakieli.[10]
Ilmailussa ja lentoliikenteessäICAO edellyttää lentäjiltä ja lennonjohtajilta tiettyä englannin kielen tasoa.[11][12]
Vaikka englanti nähdäänkin usein kansainvälistä asiointia helpottavana työkaluna, sen valta-asema on herättänyt monessa maassa myös huolta kielellisen monimuotoisuuden säilymisestä.[13]
Suomen peruskouluissa englanti valitaan lähes aina pakollisena opiskeltavaksi vieraaksi kieleksi.[14] 99,4 prosenttia 7.–9.-luokkalaisista opiskeli sitä vuonna 2011.[15] Englannista tuli vakituinen oppiainetyttölyseoihin vuonna 1918 sekä poikakouluihin jaoppikouluihin 1941. Englannista tuli Suomen kouluissa eniten opiskeltu vieras kieli 1960-luvulla.[16] Englannin kieli on Suomessa yleistynyt etenkin 1980-luvulta alkaen muun muassa mainonnassa, nuorisomediassa ja tuotenimissä, ja suomen kieleen on tullut viime vuosikymmeninä paljonanglismeja.[17] Englanninkielinen opetus on yleistynyt Suomenyliopistoissa niillä aloilla, joilla opiskelijoita koulutetaan globaaleille työmarkkinoille.[18]
Englanti on levinneisyyteensä nähden yhtenäinen kieli. Sen päämurteet ovatbrittienglanti jaamerikanenglanti, jotka ovat keskenään ymmärrettäviä. Amerikanenglanti on Yhdysvaltain hallitsevan aseman johdosta nykyisin maailmanlaajuisesti englannin merkittävin murre.[4] Jotkut tutkijat pitävätafrikkalaisamerikkalaista englantia kokonaan omana kielenään.[20] Myös esimerkiksi brittienglantiin perustuvatkaribianenglanti,australianenglanti jaintianenglanti ovat tunnettuja ja omaleimaisia englannin murteita.[21]Kanadanenglannissa yhdistyy piirteitä niin brittienglannista kuin amerikanenglannistakin.[22]
Brittienglannin korrekteimpana muotona pidetään Etelä-Englannissa kehittynyttä koulutetun väen ja yläluokan aksenttia, joka sai 1900-luvun alussa nimekseenReceived Pronunciation (’yleisesti oikeaksi hyväksytty ääntäminen’). Sitä käyttävät muun muassa Englannin kuninkaalliset ja yleisradioyhtiöBBC, ja sitä on kutsuttu myöskuninkaan/kuningattaren englanniksi,BBC:n englanniksi jaoxfordinenglanniksi.[23]
Kielen omakielinen nimiEnglish tulee itäisen Britannian 400-luvulla valloittaneistaangleista. Koko maata alettiin pian kutsua heidän mukaansa latinalaisittainAngliaksi, ja nimestä käytettiin myösEngl- alkuista rinnakkaismuotoa. SanaEnglisc esiintyy muinaisenglantilaisessa kirjallisuudessa ensi kertaa 880-luvulla, tarkoittaen sekä englantilaista (adj.) että englannin kieltä.[25]
Vulgaarilatina jaklassinen latina toivat englannin kielen mannereurooppalaisiin esimuotoihin vaikutteita jo ennen anglien ja saksien (yhteisnimitykseltäänanglosaksit) saapumista Britanniaan. Latinan vaikutus anglosaksien kieleen jatkui Britanniassa myös roomalaisten lähdön jälkeen 400-luvulla.[27]
Muinaisenglannin kirjakieli syntyi 600-luvulla, kun englantilaiset munkit alkoivat kirjoittaa osittain englanniksi.[28] Kieltä oli aluksi kirjoitetturiimuilla, mutta kristinuskon vaikutuksesta sille kehitettiin latinalaisperäinen aakkosto. Joillekin äänteille otettiin riimukirjoituksesta kuitenkin edelleen omat merkit (kutenÞ [θ]/[ð]), joita ei nykyisin kuitenkaan enää käytetä.[29]Kirjurit pyrkivät yleensä ääntämyksenmukaiseen kirjoitusasuun, mutta esimerkiksi vokaalien yhteensopimattomuus latinalaisten kirjaimien kanssa, murteiden erot ja latinan käytännöt aiheuttivat sanojen kirjoitusasun vaihtelua, joka säilyi kielessä aina 1700-luvulle saakka.[30]
Säilyneiden tekstien perusteella muinaisenglanti jaetaan neljään päämurteeseen: wessexiläiseen, kentiläiseen, mercialaiseen ja northumbrialaiseen, joista kahta jälkimmäistä on kutsuttu myös yhteisesti angliksi.[31]
Muinaisenglanti eroaa nykyenglannista niin paljon, että sen riittävä ymmärtäminen vaatii nykyenglantia ymmärtävältäkin paljon opiskelua. Muinaisenglannin kielioppi muistuttaasijamuotoineen,verbimuotoineen jasukuineen enemmän saksaa tai latinaa kuin nykyenglantia, ja sitä äännettiin ja kirjoitettiin myös hyvin eri tavalla kuin nykyenglantia.[32]
800–1000-luvuilla saaren pohjois- ja itärannikolle asettuivatviikingit, jotka puhuivat englanninpohjoisgermaanista sukulaiskieltämuinaisnorjaa. Se ei aluksi vaikuttanut englantiin kovinkaan paljon paikannimiä lukuun ottamatta: vuosien 800–1200 välillä omaksutusta 150 skandinaavisesta lainasanasta vain 25 on säilynyt nykyenglantiin. Muinaisnorjan vaikutus englantiin onkin pääasiassa peräisin vasta keskienglannin ajalta.[35] Muinaisenglantiin alkoi viimeistään 800-luvulta lähtien tulla vaikutteita myösmuinaisranskasta maiden uskonnollisten ja poliittisten yhteyksien kautta, joskin ranskalaisten lainasanojen määrä tuolta ajalta on pieni.[36]
Vuonna 1066normannit valloittivat Englannin, ja sitä seuranneiden 300 vuoden aikana normannikuninkaat ja ylhäisö puhuivat ja kirjoittivat vain muinaisranskaa ja sitä seuranneita ranskan uudempia muotoja.[37] Englanti säilytti kuitenkin asemansa tavallisen kansan kielenä.[38]
Normannivalloituksen alkua pidetään usein keskienglantina tunnetun kielimuodon syntyajankohtana, joskin moni ajoittaa vaiheen alun vasta 1100-luvulle.[39] Englantiin siirtyi suuri määrä normannien käyttämiä sanoja ja muita kielen piirteitä, jotka ovat säilyneet nykypäivään saakka.[40] Muinaisenglannin monet vanhagermaanisettaivutusmuodot japäätteet katosivat keskienglannin aikana, ja tilalle tulivat sanajärjestyksen vaihtelu japrepositioilmausten runsaus.[41] Myös ääntäminen muuttui niin että muinaisenglannin vakiintunut kirjakieli oli 1100-luvulla jo nopeasti vanhentunut.[42]
Toisen vuosituhannen alussa myös muinaisnorjan sanasto oli jo levinnyt englannin puhekieleen. Vuoden 1200 jälkeen skandinaavisia sanoja alkoi esiintyä entistä useammin myös englannin kirjakielessä, ja ne korvasivat monet anglosaksiset sanat laajalti kielen perussanastossa. Nykyenglannin yleiskielessä on noin 400–500 muinaisnorjalaista lainasanaa tuolta ajalta ja murteissa sitäkin enemmän.[35]
1300-luvulla englanniksi kirjoittanuttaGeoffrey Chauceria pidetään keskienglannin kirjakielen merkittävimpänä kehittäjänä.[43] Keskienglannin vaihetta pidetään ”englannin murteiden kautena”, sillä kirjakieli seurasi lukuisten paikallisten, toisistaan paljon eronneiden murteiden kielioppia ja ääntämystä.[44] Keskienglannin päämurteet olivat Kentin murre, eteläinen, itä-midlandilainen, länsi-midlandilainen ja northumbrialainen murre.[45]
Vuosien 1450–1700 välillä tapahtuneessasuuressa vokaalisiirroksessa englannin äännejärjestelmä muuttui, kun monet keskienglannin vokaalit vaihtuivat toisiksi.[46] 1500-luvun puoliväliin mennessä englannin kirjakieli oli erkaantunut ääntämisestä, vaikka yksityisessä kirjeenvaihdossa noudatettiinkin vielä paikallista ääntämystä. Myös Englannin ensimmäinen kirjanpainajaWilliam Caxton suosi uutta kirjoitustapaa.[47]
NäytelmäkirjailijaWilliam Shakespeare vaikutti merkittävästi englannin kieleen 1600-luvun taitteessa, ja hänen ajastaan katsotaan nykyenglannin vaiheen alkaneen. Shakespeare keksi lähes 6 000 uutta sanaa ja kehitti myös kielioppia.[48] 1600-luvun alku on englannin kielen historiassa aikaa, jolloin kieleen tuli eniten uusia sanoja, osa lainattuja ja osa omaperäisiä. Monien vanhojen sanojen merkitykset myös muuttuivat.[49]
Pelko kielen liian nopean laajenemisen ja muutoksen vaikutuksista synnytti ensimmäiset englannin kielen sanakirjat, kieliopit ja ääntämisoppaat.[50] EnglantilaisenSamuel Johnsonin sanakirjaA Dictionary of the English Language (1755) vakiinnutti kielen oikeinkirjoituksen ja kieliopilliset muodot, kodifioi ääntämisen sekä laajensi jokapäiväisen elämän sanastoa. YhdysvaltalaisenNoah WebsterinDictionary of the American Language (1828) teki saman Yhdysvalloissa syntyneelle amerikanenglannille.[51] Sanakirjat synnyttivät kieleen oikeakielisyyden käsitteen ja korrektina pidetyn yleiskielen (EnglannissaStandard English ja YhdysvalloissaStandard American English). 1700-luvun lopulla englannin kieli oli jo saavuttanut lähes nykyisen muotonsa niin kieliopin, ääntämisen kuin oikeinkirjoituksenkin suhteen: sen sanasto on senkin jälkeen laajentunut maailman muuttuessa. Brittiläisen imperiumin hallinto on levittänyt englannin kielen käyttöä maailman eri kolkkiin.[50]
Englannin kielen sanaston lähteet laskettuna vuonna 1973 julkaistunShorter Oxford Dictionary -sanakirjan 80 000 hakusanasta.
Germaaninen
Latina
Ranska (itse romaaninen kieli, joka on kehittynyt latinasta)
Kreikka
Muut/tuntematon
Erisnimistä
Englannin kieli on omaksunut lainasanoja 1 600 vuoden historiansa aikana useasta kielestä.[10] Nykyenglannin sanastosta lähes 70 prosenttia on lainattu muualta.Latinan jaranskan kielen laajamittaisen lainaamisen ansiosta yli puolet englannin kielen sanastosta onromaanista alkuperää.[52] Vanhat germaaniset sanat muodostavat yhä kuitenkin englannin kielen perussanaston: sadasta yleisimmästä sanasta germaanisia on 97 % ja tuhannesta yleisimmästä vielä 57 %.[53]
Englannin alkuperäinen sanasto on länsigermaanista.[54] Latinasta tuli paljon lainasanoja jo englannin esimuotoihin ja vielä huomattavan paljon lisää muinaisenglannin aikana vuosina 450–1100.[27][55] Kelttien kielistä englantiin tuli vain vähän lainoja.[34] Muinaisnorjasta lainasanoja on tullut vuodesta 800 alkaen, mutta suurin osa skandinaavisista lainasanoista on peräisin vasta keskienglannin ajalta.[35] Ranskalaisia lainasanoja kieleen alkoi tulla 800-luvulta lähtien.[36] Normannivalloituksen jälkeen vuodesta 1066 englannin kieleen tuli kolmen vuosisadan aikana suuri määrä yläluokan omaksumia ranskankielisiä lainasanoja.[40] Ranskasta lainatut sanat, jotka liittyivät usein uskontoon, hallintoon, lakiin ja kulttuuriin, olivat usein monitavuisia, kun vanhemmat anglosaksiset perussanat olivat yksitavuisia.[56] 1200-luvulla englantiin alkoi tulla myös keskiranskalaisia lainasanoja.[57]
Alla olevassa taulukossa on esimerkkejä eri kielistä englantiin tulleista sanoista.[58]
Kieli
Esimerkkejä
alkuperäinen
tree, stone, house, bird, land, friend, father, love, help, one, two, three, north, down, I, you, he, from, have, after
Englannin kielessä on nykyisin poikkeuksellisen laaja sanasto, jonka laajuutta on tosin vaikea määritellä tarkasti. EnglantilaisenOxford English Dictionary -sanakirjan toisessa laitoksessa (1989) on noin 171 000 käytössä olevaa erillistä sanaa, ja kielen sanojen yhteismääräksi ilman teknistä tai alueellista sanastoa arvioitiin yli 250 000.[59] Vuoden 2011 sanakirjassa on kaiken kaikkiaan yli 600 000 sanamuotoa.[60] Erään tutkimuksen mukaan koulutettu englantilainen käyttää aktiivisesti noin 50 000 sanaa.[61]
Allaolevassa taulukossa esimerkkejä brittienglannin ja amerikanenglannin sanastojen eroista:
Englannin kielessä on jäljellä enää vähäntaivutusmuotoja useimpiin muihin indoeurooppalaisiin kieliin verrattuna. Siinä ei ole myöskäänkieliopillista sukua. Lauseiden merkitys määräytyy suurelta osin sanajärjestyksen perusteella.[62]Prepositioita on runsaasti ja niiden käyttö on monipuolista.[63]
Monikon pääte on yleensä-(e)s. Joillakin sanoilla monikko ilmenee vokaalivartalon muutoksena, kutenfoot – feet, mouse – mice, sheep – sheep. Jotkin vierasperäiset sanat säilyttävät alkuperäisen monikkonsa, kutenmedium – media. Yksikkömuotoisiin ryhmäsanoihin liittyvä verbi voi olla monikossa, esimerkiksithe staff are.[64]
Yksikön epämääräinenartikkeli ona/an; monikossa ei ole epämääräistä artikkelia. Määräinen artikkeli onthe.[65]
Omistamista ilmaistaan useingenetiivin kaltaisella ’s-päätteellä. S-päätteisissä monikoissa tämä sulautuu monikon tunnukseen, ja omistamista ilmaisemaan jää kirjoituksessa pelkkä heittomerkki. Esineistä ja asioista käytetään useinof-prepositiorakennetta.[66]
Adjektiivin vertailumuodot ovatkomparatiivi-er jasuperlatiivithe -est. Joidenkin adjektiivien, etenkin pitkien, taipartisiippien (kutenscared), kohdalla käytetään vertailumuotojamore – most. Epäsäännöllisiä adjektiiveja ovat muun muassagood – better – the best (’hyvä’) jamany – more – the most (’paljon’).[67]
Tapaa kuvaavaadverbin pääte on-ly, esimerkiksicareful – carefully (’varovasti’). Joissakin sanoissa adjektiivi ja adverbi ovat samannäköisiä, esimerkiksistraight (’suora’ ja ’suoraan’).[68]
Verbinaikamuotoja ovatpreesens,imperfekti (oik.preteriti),perfekti,pluskvamperfekti,futuuri jafutuurin perfekti. Näistä jokaisella on yleis- ja kestomuoto. Kestomuoto kuvaa jatkuvaa toimintaa ja yleismuoto tavallisesti esimerkiksi päättynyttä tai lyhyttä tapahtumaa.[70] Alla olevassa taulukossa on säännöllisento talk (’puhua’) -verbin taivutus aikamuodoissa yksikön kolmannessa persoonassa:[71]
aikamuoto
yleis-
kesto-
preesens
talks
is talking
imperfekti
talked
was talking
perfekti
has talked
has been talking
pluskvamperfekti
had talked
had been talking
futuuri
will talk
will be talking
futuurin perfekti
will have talked
will have been talking
Tulevaa aikaa voi kuvata joskus myös preesensillä taibe going to -rakenteella.[72] Aikamuodot (kuten myös pronominit sekä ajan ja paikan määreet) muuttuvat tietyissä tilanteissa siirryttäessä suorasta esityksestä epäsuoraan.[73]
Verbintapaluokkia ovatindikatiivi,imperatiivi (joka on perusmuodon kaltainen) jakonditionaali (joka muodostetaanwould-apuverbillä). Konditionaalilla on neljä muotoa: nykyajan ja menneen ajan yleis- ja kestomuodot.[74]
Säännölliset verbit taipuvat kutentalk-verbi:talk – talked – talked.[75] Englannissa on hyvin paljon epäsäännöllisiä verbejä, kutengo – went – gone (’mennä’).[76] Vaillinaisiaapuverbejä (joilta puuttuu tiettyjä muotoja) ovat muun muassacan/could, must, may/might, shall, will, should, would.[77]
Passiivi muodostetaan apuverbilläbe (’olla’), joka taipuu aikamuodon ja subjektin mukaan, esimerkiksiThe housewas painted (’Talo maalattiin’).[78] Myöswe-, you-, they-, one- japeople-muotoisia passiiveja voidaan käyttää, esimerkiksiThey say that... (’Sanotaan että...’).[79]
Gerundi on verbin-ing-päätteinen muoto. Sitä käytetään esimerkiksi partisiipin preesensissä, kutenflying (’lentävä’); tai -minen-muodossa, kutenswimming (’uiminen’).[80]
Lauseenvastikkeita esiintyy lähinnä kirjoitetussa kielessä. Yleisimpiä lauseenvastikkeita on-ing, esimerkiksilooking (’näyttäen’). Muita lauseenvastikkeena käytettyjä muotoja ovat partisiipin perfekti jainfinitiivi.[81]
Englanninsanajärjestys on väitelauseissa suora (subjekti–predikaatti–objekti) jakysymyksessä joskus käänteinen, esimerkiksi silloin kun kysymyssana ei ole subjektina (kutenWho do you live with?).Adverbiaalit ovat yleensä lauseen lopussa, järjestyksessä tapa – paikka – aika.[82]
Muodollisia subjekteja ovatit jathere, esimerkiksiIt was lovely in May (’toukokuussa oli ihanaa’) taiThere are apples in the basket (’korissa on omenoita’).[83]
Alla olevassa taulukossa ovat kaikille englannin aksenteille yhteiset konsonanttifoneemit ja niiden yleisimpiä kirjoitusmuotoja:[85]
/p/
p
/b/
b
/t/
t
/d/
d
/k/
k,c,ck
/ɡ/
g
/tʃ/
ch
/dʒ/
j,dg,g,ge
/f/
f
/v/
v
/θ/
th
/ð/
th
/s/
s,c
/z/
z,s
/ʃ/
sh,ss,ti,ce
/ʒ/
s
/x/
ch
/w/
w
/m/
m
/l/
l
/n/
n
/r/
r
/j/
y
/h/
h,wh
/ŋ/
ng,n
Soinnittomatklusiilit (p,t,k)aspiroituvat painollisen tavun alussa (kuten sanassapen [pʰɛn]). Ne eivät aspiroidu painottomissa tavuissa (kuten sanassadipper) tai s-äänteen perässä (kuten sanassaspun), eivätkä ne aina aspiroidu sanan lopussa.[86][87]Sibilantit /ʃ/ ja /ʒ/ ovat yleensälabialisoituneet eli ne äännetään pyörein huulin.[88] Amerikan- ja skotlanninenglannissawh äännetään yleensä sanan alussa /ʍ/, joka on omafoneeminsa ja ääntyy muuten samoin kuin /w/ mutta soinnittomana.[89]
/r/ on yleensäretrofleksinen, mutta skottienglannissa se on yhä yksi- tai monitäryinentremulantti. Englannin kielen eriaksentit voidaan jakaa /r/:n ääntämisen mukaan kahteen ryhmään:roottisiin jaei-roottisiin. Ei-roottisissa aksenteissa /r/ äännetään vain tavun alussa ja vokaalien välissä, muttaroottisissa aksenteissa /r/ äännetään aina (kuten sanoissabeard jawar). Roottisten aksenttien esiintymisalueita ovat Lounais-Englanti,Skotlanti,Irlanti, Länsi- ja Pohjois-Yhdysvallat,Kanada,Barbados ja osaJamaikaa. Ei-roottisten aksenttien esiintymisalueita ovat suurin osa Englantia,Wales, Etelä-Yhdysvallat,New Yorkin osavaltio jaUusi-Englanti,Australia jaUusi-Seelanti, suurin osaKaribiaa jaAfrikka. Myös suurin osaafroamerikkalaisista puhuu ei-roottisesti.[90]
Foneemilla /l/ on kaksiallofonia, [l] ja tumma [ɫ]. Jälkimmäinen esiintyy tavujen lopussa, kuten sanoissahill [hɪɫ] jaelbow [ɛɫboʊ]. Skotlanninenglannissa se esiintyy muissakin paikoissa.[91]
Glottaaliklusiili esiintyy joissain englannin murteissa, kutencockneyssa ja skotlanninenglannissa.[92] Amerikanenglannissa jaUlsterin englannissa esiintyy alveolaarinen napausäänne [ɾ], esimerkiksi /t/:n ja /d/:n allofonina sanoissalatter jaladder [laɾr].[93]
Englannin kielen sana voi alkaa enintään kolmella konsonantilla (kutenstring) ja päättyä jopa neljään konsonanttiin (kutentwelfths).[94]Tavu rakentuu vokaalin ympärille ja on muotoa KKKVKKKK (konsonantteja voi olla vähemmänkin aina yksinäisen vokaalin muodostamaan tavuun asti). Myös tietyt konsonantit (/l/, /r/ tai nasaali) voivat toimia tavussa vokaalin asemassa.[95]
Vokaaleja englannin kielessä on moniin muihin kieliin verrattuna varsin paljon.[96] Aksenttien välillä esiintyy lisäksi suuria vokaalinvaihteluita.[97]
Alla olevassa kuvassa ovat englannin kielen vokaalit ääntämispaikkoineen:[98]
Brittiläisessä standardienglannissa pitkien ja lyhyiden vokaalien ero ei ole foneettinen. Kontrasti on sen sijaan tiukkojen ja höllien vokaalien välillä – näiden pituus vaihtelee allofonisesti. Höllä vokaali (kuten /ɪ/) on sentralisoitunut ja sen artikulointi on epätarkempaa kuin tiukan vokaalin (kuten /i/), joka lausutaan selkeästi artikuloiden.[99] Murteesta riippuu, muuttuuko pituus. Skottienglannissa höllät vokaalit ovat aina lyhyitä, mutta tiukat voivat olla lyhyitä tai pitkiä.[100]
Alla olevassa taulukossa onReceived Pronunciation -aksentissa käytettävien vokaalifoneemien yleisimpiä kirjoitusmuotoja esimerkkisanoineen:[101]
/i/
ee,ea
bee, beat
/ɪ/
i
bit
/e/
a,ai,ay
same, bait, hay
/ɛ/
e
pet
/ɑ/
a,ar, (am. engl. myöso)
bath, car, (cot)
/a/ (/æ/)
a
bat
/u/
oo,u,oe
boot, Luke, shoe
/ʊ/
u,oo
put, look
/o/
o,oa,ow
pole, boat, show
/ʌ/
u,o
putt, done
/ɔ/
ou,aw,or
bought, dawn, short
/ɒ/
o,ou
lock, cough
/aɪ/
i,y
bite, shy
/aʊ/
ou,ow
bout, now
/ɔɪ/
oi,oy
voice, boy
/ɪə/
ear,eir,eer
beard, weird, beer
/ɛə/
air,ear,are
laird, bear, fare
/ʊə/
our,ure
tour, pure
/ɜ/
ir,ear,or,ur,er
bird, heard, word, fur, her
/ə/
o,e,a
painottomassa tavussa
Foneemit /e/ ja /o/ ääntyvät useimmissa murteissadiftongisina [eɪ] ja [oʊ]. Joskus myös /i/ ja /u/ äännetään diftongisesti [ɪi] ja [ʊu][102] Amerikanenglannissa /r/ yhdistyy edeltävän vokaalin kanssa usein r-sävyiseksi vokaaliksi, esimerkiksi /ɜ/ plus /r/ → [ɚ].[103]
Suuressa vokaalisiirtymässä 1400- ja 1700-lukujen välillä englannin kielen pitkät vokaalit saivat nykyisen muotonsa. Samalla vokaalien kirjoitusmuoto ja ääntäminen erkaantuivat toisistaan. Vokaalisiirtymän ensimmäisessä vaiheessa ylävokaalit /i/ ja /u/ diftongiutuivat muotoon /aɪ/ ja /aʊ/; näin sanamy [mi] alettiin lausua [maɪ] jahus (nyk.house) [hus] alettiin lausua [haʊs]. Näiltä vokaaleilta vapautuneeseen tilaan nousivat välivokaalit /e/ ja /o/ sekä alavokaali /a/. Vokaalisiirtymä tapahtui vaiheittain, ja jotkin sanat jäivät sen ulkopuolelle (kutenbreak). Alla olevassa taulukossa ovat tärkeimmät vokaalimuutokset vuosisadoittain:[104]
1400
1500
1600
Nykyisin
Esimerkkisanoja
i
ei
ɛi
ai
bite
e
i
i
i
meet
ɛ
ɛ
e
i
meat
a
a
ɛ
eɪ
mate
u
ou
ɔʊ
aʊ
out
o
u
u
u
boot
ɔ
ɔ
ɔo
o
boat
Useiden englannin kielten sanojen kirjoitusmuodoksi on vakiintunut 1400-luvun kirjoitusmuoto, joka noudattaa silloista ääntämistä.[104]
Sanapaino vaihtelee englannin kielessä sanoittain ja voi esiintyä niin sanan alussa, keskellä kuin joskus harvoin lopussakin. Jokaisessanominissa, verbissä, adjektiivissa tai adverbissa on yksi pääpainollinen tavu ja joskus joitain sivupainollisia. Painottomien tavujen vokaali onšvaa-vokaali /ə/. Paino on englannissa osittain foneeminen: onminimipareja, joissa paino on eri tavuilla, kuten’pervert (’perverssi’; paino ensimmäisellä tavulla) japer’vert (’vääristää’; paino viimeisellä tavulla).[105]
Englannin kieli ei oletonaalinen kieli, eli sanojen merkitys ei riipu sävelkorkeudesta.Sävelkorkeuden vaihtelulla voidaan englannissa kuitenkin korostaa tai selkeyttää lauseen merkitystä, ja sen käyttö on yleistä.[106] Englannin yleisimmättoonit merkityksineen ovat alla olevassa taulukossa:[107]
Tooni
Esimerkkejä
Käyttö ja merkitys
laskeva
yès; I’m cèrtain
neutraali, lopullinen toteamus: ”niin”; ”olen varma siitä”
nouseva
yés
jatkoa odottava: ”niin?”, ”entä sitten?”, ”kerro lisää”
Elisio eli äänteiden poisjääminen on englannin puhekielessä melko yleistä. Yleisimpiä usein poisjääviä foneemeja ovat klusiilia seuraava heikko vokaali (kutentoday [t’deɪ]), monimutkainen konsonanttiyhtymä (kutenacts [aks]), jaof-sanan [v] ennen konsonanttia. Jotkin sanat lisäksi äännetään puheessa lyhyinä, kutenhad > ’d,has > ’s,will > ’ll,have > ’ve jaare > ’re.[108]
Englantia kirjoitetaanlatinalaisen aakkoston 26 kirjaimella A––Z.Tarkkeita käytetään joissain vierasperäisissä sanoissa, kutencafé,fiancée (’morsian’) janaïve (’naiivi’). Monessa sanassa niiden käyttö kuitenkin vähitellen vähenee.[109]
Englannin oikeinkirjoitus on nykyisin poikkeuksellisen epäsäännöllistä. Muinaisenglannin oikeinkirjoitus oli vielä säännöllinen, mutta normannivalloituksen jälkeen kielen ääntäminen muuttui nopeasti mutta oikeinkirjoitusta ei muutettu.[42]Suuressa vokaalisiirtymässä englannin vokaalien ääntäminen muuttui edelleen merkittävästi. Kirjapainon käyttöönotto myös vakiinnutti sillä hetkellä käytössä olleen kirjoitustavan.[110]
Amerikanenglannin ja brittienglannin välillä on joitain eroja oikeinkirjoituksessa. Merkittävimpiä eroja ovat-or/-our (am.color, br.colour);-ter/-tre,-ger/-gre ym. (am.center, theater, meager; br.centre, theatre, meagre);e/oe jae/ae (am.estrogen, esthetics, pedophile, br.oestrogen, aesthetics. paedophile);-l-/-ll- (am.fulfillment, traveler, br.fulfilment, traveller);-ize/-ise (am.finalize, br.finalise);-lyze/-lyse (am.analyze, br. yl.analyse);-og/-ogue (am.dialog, br.dialogue). Amerikkalaiset kirjoitusmuodot ovat usein brittiläisiä muotoja lyhyempiä. Amerikanenglannissa eihomofoneja pyritä välttämään yhtä usein kuin brittienglannissa, kuten sanassacheque (br.) /check (am. ’sekki’).[111]
Useita yrityksiä englannin kirjoitussääntöjen uudistamiseksi on tehty, mutta mikään niistä ei ole saanut laajaa kannatusta.Benjamin Franklin esitteli asuessaan Lontoossa vuonna 1768 kirjoituksessaanA Scheme for a new Alphabet and a Reformed Mode of Spelling foneettisen kirjoitusjärjestelmän.[112]Deweyn luokittelun kehittäjäMelvil Dewey ajoi myös asiaa: hän jopa vaihtoi etunimensä Melvillestä yksinkertaisempaan muotoon Melvil ja kirjoitti osan elämästään sukunimensä muodossa Dui.[113] Yhdysvaltalainen liikemiesAndrew Carnegie perusti vuonna 1906 arvovaltaisen komitean tutkimaan oikeinkirjoituksen yksinkertaistamista, ja presidenttiTheodore Roosevelt yritti ajaa komitean ehdotusta turhaan läpi maan hallinnossa.[114]
↑I. S. P. Nation, Victoria University of Wellington: Learning Vocabulary in Another Language (Word study strategies: Table 8.1. Sources of the most frequent 7,476 words of English (from Bird, 1987)) 2001. Cambridge University Press. Viitattu 5.5.2013.
.svg)
