Ideointi on elokuvanteon ensimmäinen vaihe. Siinä elokuvalle keksitään idea, lähtökohta tai visio tuotantoa varten. Ideasta kirjoitetaansynopsis, elokuvan sisällön tiivistelmä, josta selviää luonnosmaisesti sen sisältö ja muoto, lähestymistapa ja tyyli.[1][2] Idean kehittäjä pyrkii myymään ideansa tuottajalle, jotta siitä tehtäisiin elokuva.[3]
Esituotantoon kuuluu kaikki elokuvatuotantoon liittyvä budjetoitu toiminta ennen varsinaisia kuvauksia. Esituotannossa korostuu tuottajan, käsikirjoittajan ja ohjaajan yhteistyö.[4]
Elokuvan ideasta kirjoitetunsynopsiksen pohjalta kirjoitetaantreatment ja sen jälkeenkäsikirjoitus eri versioineen. Joskus tehdään myös kuvakäsikirjoitus elistoryboard, ohjauskäsikirjoitus ja leikkauskäsikirjoitus. Käsikirjoitus on suunnitelma, jonka avulla elokuva voidaan kuvata.[5] Käsikirjoituksen pohjalta luodaan elokuvan kuvausaikataulu ja kustannusarvio, jotka tekee yleensä tuotantopäällikkö.[6]
Kun käsikirjoitus ja rahoitussuunnitelma ovat valmiit, tehdään tuotantopäätös ja tuotantohenkilöstön palkkaaminen aloitetaan.[7]
Tuottaja käynnistää ja päättää elokuvatuotannon. Hän löytää ja kehittää projektin sekä järjestää sille rahoituksen. Hän palkkaa käsikirjoittajan, ohjaajan, näyttelijät ja muun tuotantohenkilöstön. Hän valvoo käskirjoituksen kehittelyä, kuvauksia ja leikkausta. Hän voi myös osallistua elokuvan levitykseen ja markkinointiin.[8] Joskus tuottaja ohjaa ja käsikirjoittaa elokuvan itse.[9]
Esituotantoon kuuluu elokuvan taustatyö. Siinä perehdytään kuvattavaan kohteeseen esimerkiksi alustavan käsikirjoituksen kirjoittamista varten. Kunnollinen taustatyö on tärkeää myös budjetoidussa aikataulussa pysymisen kannalta. Fiktioelokuvan taustayöhön kuuluu esimerkiksi historiallisten yksityiskohtien, tapahtumien ja paikkojen tarkistaminen.[10]
Esituotannon aikana elokuva roolitetaan, eli siihen valitaan elokuvan roolihenkilöitä esittävät näyttelijät ja avustajat, usein koekuvauksien ja haastattelujen avulla.[11]
Äänisuunnittelija on mukana elokuvan joka tuotantovaiheessa.[15] Elokuvan ääni koostuu yleensä kolmesta osasta: kuvaustilanteessa nauhoitetusta äänestä kuten näyttelijöiden puheesta ja taustaäänistä,äänitehosteista, sekämusiikista.[16]
Sisäkuvaukset suoritetaan yleensästudiossa, missä kuvausolosuhteita voidaan kontrolloida ja kuvauskalustolle ja -henkilöstölle on riittävästi tilaa.[17]
Lavastuksen avulla rakennetaan elokuvan miljööt eli tapahtumaympäristöt elokuvan sisältöä vastaaviksi. Lavastukseen kuuluu yleensä sekä fyysinen ympäristö ettäpuvustus.[18]
Elokuvan kuvaaminen koostuu yksittäisistä nauhoitetuista kuvauskerroista eliotoista. Ohjaaja voi kuvauttaa samasta elokuvan osasta useita ottoja, joista lopulliseen elokuvaan valitaan yksi.[19]
Jälkityöt ovat työtehtäviä, jotka suoritetaan kuvausten päätyttyä. Niihin kuuluvat muun muassakuvaleikkaus, äänileikkaus, trikit ja efektit,äänen miksaus ja elokuvan värimäärittely.[20]
Kun elokuvan jälkituotanto on ohi, siitä valmistetaan esityskopio, elokuvan lopullinen formaatti, jolta elokuva esitetään yleisölle. Esityskopio voidaan tehdä filmille tai digitaalisena.[21] Elokuvaa markkinoidaan usein näkyvästi ennen julkaisua.[22] Elokuvasta tehdään myöstrailereita, jotka ovat lyhyitä mainoksia.[23] Lopulta elokuva saatetaan yleisön katsottavaksi. Elokuvan levityksen hoitaa usein jokinelokuvayhtiö.[24] Elokuva voidaan julkaista esimerkiksielokuvateatterissa tai DVD:llä.[25]