Eila Elli Elisabeth Mikola (o.s.Helin, s.22. kesäkuuta1934Nakkila) on juoksu-uransa lopettanutsuomalainen800 metrin juoksija, joka kilpailee nykyisin veteraanisarjoissa edustaenPorin Tarmoa. Hän edusti Tarmoa jo vuosina 1962–2000 ja uudelleen vuodesta 2014 alkaen. Hän on edustanut myösNakkilan Wisaa (–1958),Porin Pyrintöä (1959),Rauman Urheilijoita (1960–1961) jaPorin Urheilu-Veteraaneja vuosina 2001–2013.[1]
Hän voitti yhteensä kuusi Suomen-mestaruutta 800 metrillä. Vuosina1956,1957,1958,1959 ja1960 hän voitti putkeen viisi mestaruutta. Vuoden 1960Moskovan kansainvälisissä kilpailuissa häneltä katkesiakillesjänne, mutta vuonna1965 hän voitti silti vielä kuudennen mestaruutensa Kalevan kisoissa.400 metrin juoksussa hän voitti vuonna 1959 SM-hopeaa.[2]
Hän edusti Suomea yhteensä yhdeksässä maaottelussa, joista hän voitti kahdeksan[2] ja oli kerran toinen, minkä lisäksi hän oliVammalassa vuonna 1959 toinen 400 metrin juoksussa. Hänen ensimmäinen maaottelunsa oli vuonna 1956 ja viimeinen vuonna 1960. Hän edusti Suomea myösTukholman Euroopan-mestaruuskisoissa vuonna 1958, mutta hän ei päässyt alkueristä jatkoon.[1]
Hän paransi 800 metrin juoksunPohjoismaiden ja Suomen ennätystä yhteensä kolme kertaa. Vuonna 1957 hän juoksiRiiassa[3] ajan 2.12,7 ja vuonna 1958Jönköpingissä[3] ajan 2.11,3.Leipzigin kansainvälisissä messukisoissa 30. elokuuta 1958 hän juoksi ajan 2.10,4[1], joka jäi hänen ennätyksekseen. Hänen 400 metrin juoksun ennätyksensä on 57,2[1], jonka hän juoksi Vammalassa 23. elokuuta 1959.[2]
Mikolan ura kuitenkin alkoi lähestyä loppuaan akillesjänteen katkeamisen jälkeen.[4] Urheilu-uransa jälkeen Mikola toimi ensimmäisenä naisenaSuomen urheiluliiton johtokunnassa ja valmensi naisyleisurheilijoita.[5][4] Valmennusura kestettyä 30 vuotta, Mikola havahtui siihen, että hän valmensi vain miehiä.[4] Eila Mikolalle myönnettiinliikuntaneuvoksen arvonimi vuonna 1997.[6]
Vuonna 2022 Mikola kertoi haastattelussa, että vielä 88-vuotiaanakin hän harjoittelee neljästä viiteen kertaa viikossa oman talonsa kellarissa olevalla kuntosalilla.[5][4] Tuolloin hänen tavoitteenaan oli rikkoa urheiluennätyksiä, kun hän siirtyy 90-vuotiaiden sarjaan.[4]
Vuoden 2019 Venetsian veteraanien maailmanmestaruuskisoissa Mikola voitti kultaakiekon-,keihään- jamoukarinheitossa sekäkuulantyönnössä. Vuoden 2022 maailmanmestaruuskilpailuissa hän saavutti ensin hopeaa yli 85-vuotiaiden moukarinheitossa, minkä jälkeen hän voitti maailmanmestaruuden yli 85-vuotiaiden kiekonheitossa tuloksella 11,53 metriä lyöden Saksan Erna Antritterin, 87 vuotta, liki kolmella metrillä.[5]
Mikolan isä kaatui sodassa, joten Mikola joutui kantamaan ison vastuun perheensä raskaista maataloustöistä jo 10-vuotiaana.[4] Hän on naimisissa.[5]