Egypti (arab.مصر,Miṣr,egyptinarabiaksiMáṣr,kuunteleⓘ(ohje)) eliEgyptin arabitasavalta (arab.جمهورية مصر العربية,Jumhūriyyat Miṣr al-`Arabiyyah, Egyptin virallinen nimi oli vuosina 1958–1971Yhdistynyt arabitasavalta[3]) onPohjois-Afrikassa sijaitseva valtio. Sen naapurimaita ovatIsrael jaPalestiina koillisessa,Libya lännessä jaSudan etelässä. Pohjoisessa Egypti rajautuuVälimereen ja idässäPunaiseenmereen. Egyptin pinta-ala on noin 1 001 450 neliökilometriä.
Egypti on asukasluvultaan maailman neljänneksitoista suurin valtio ja suurinarabimaa. Enemmistö maan sadasta miljoonasta asukkaasta elääNiilin rannoilla, jonne on keskittynyt Egyptin viljelykelpoinen maa. Suuri osa Egyptiä onSaharan autiomaata ja harvaan asuttua. Noin puolet maan asukkaista asuu kaupungeissa, esimerkiksiKairossa jaAleksandriassa.
Egyptin virallinen arabiankielinen nimiMiṣr onseemiläistä alkuperää.Hepreaksi sana onMitzráyim (מִצְרַיִם), joka tarkoittaa ”kahta salmea” ja mahdollisesti ”valtiota” tai ”maata”.[6]Miṣr merkitsee myösarabiassa maata tai valtiota. Egyptin muinainen nimikemet eli ”musta maa” tulee Niilin tulvien tuomasta hedelmällisestä mustasta maasta erotuksena autiomaan ”punaisesta maasta” (deshret). Nimi muuttui myöhemmin muotoonkemekoptin kielessä. Suomalainen nimi ”Egypti” on tullutlatinan sanastaAegyptus, joka on lainattukreikan sanastaAigyptos (Αίγυπτος). Sana voi olla peräisin muinaisenegyptin kielen fraasistaHut-ka-Ptah (egypt.Ḥwt-kꜣ-Ptḥ), joka tarkoittaa ”Ptahin Kan (sielun osan) kotia”,Ptah-jumalan temppelin nimeäMemfisissä.[7]
Egypti rajautuu lännessäLibyaan, etelässäSudaniin ja koillisessaIsraeliin sekäGazan kaistaan.[1] Egyptin tärkeä asemageopolitiikassa juontuu sen strategisesta sijainnista: kahdella mantereella sijaitsevana maana sillä on hallussaan Afrikan ja Aasian välinen Suezin kannas, jonka vuorostaan lävistää Välimeren Punaisenmeren kauttaIntian valtamereen yhdistäväSuezin kanava.[8]
Egyptin ilmasto on maailman kuumimpia ja aurinkoisimpia. Aavikko peittää maan kokonaan lukuun ottamatta 80 kilometriä leveää kaistaletta Välimeren rannikolla, jossa sataa talvella. Sielläkin sademäärä jää 100–200 millimetriin vuodessa, mikä ei riitä maanviljelykselle. Muualla Kairon eteläpuolella sataa 20–50 millimetriä vuodessa, ja maan keski- ja eteläosissa voi paikoin olla useita sateettomia vuosia peräkkäin.[11] Kuukausien keskilämpötilat vaihtelevat pohjoisrannikolla noin 14–30 °C välillä. Aavikolla saattaa olla kesällä 7 °C yöllä ja 40 °C päivällä, ja talvella 0 °C yöllä ja 18 °C päivällä.[12] EtelästäNiilin suistoon puhaltava kuumakhamsin-tuuli voi nostaa keväällä aavikon lämpötilan 38 °C:n yli. Välimeri viilentää rannikkokaistaletta. Kairossakin saattaa joskus olla talvella pari astetta yöpakkasta.Siinain vuorilla ja pohjoisen kaupungeissa voi joinakin vuosina esiintyä lunta, jakuuraa voi olla Keski-Egyptissä asti.
Egyptissä on useita erilaisia elinympäristöjä, niinpä sen eläimistöön kuuluu sekä aavikon että ruohikon, jokien ja merien lajeja. Harvinaisimpiin eläinlajeihin kuuluvatmanaatit sekä jyrsijöitä syövät aavikon käärmeet.[13]
Niilin vuosittaisten tulvien säännöllisyys ja rikkaus sekä aavikoiden aiheuttama eristyneisyys vaikuttivat suotuisasti maailman suurimpiin lukeutuvan sivilisaation kehitykseen. Yhdistyneen Egyptin kuningaskunnan perusti noin 3200 vuotta ennen ajanlaskun alkua kuningasNarmer, joka todennäköisesti on sama kuin myöhempien historioitsijoiden mainitsemaMenes.[15] Sen jälkeen sarja dynastioita hallitsi maata seuraavan kolmen vuosituhannen ajan. Muinaisen Egyptin hallitsijoita nimitetäänfaaraoiksi. Välillä valtakunta hajosi muutamia kertoja, mutta yhdistyi jälleen, ja sen vuoksi muinaisen Egyptin historia jaetaanvanhan,keskimmäisen,uuden jamyöhäisen valtakunnan aikakausiin ja niitä erottaviin välikausiin.[16]
Persialainen, kreikkalainen ja roomalainen aika (525 eaa. – 640 jaa.)
Vuonna 525 eaa. Egyptin viimeinen kotimainen,26. dynastia menetti valtansa, kunPersian kuningasKambyses II valloitti maan. Persialaiset rakensivatSuezin kanavan esiasteen yhdistäen Välimeren ja Punaisenmeren toisiinsa. Egypti oli eräitä lyhyitä välivaiheita lukuun ottamatta Persian alaisuudessa, kunnesMakedonianAleksanteri Suuri valloitti maan 332 eaa. Hänen jälkeensä maata hallitsi makedonialaissyntyinenPtolemaiosten hallitsijasuku, kunnesroomalaiset valloittivat maan vuonna 30 eaa. Rooman valtakunnan jakauduttua kahtia maa joutui Itä-Roomalle eliBysantille. Samoihin aikoihinkristinusko tuli maassa vallitsevaksi uskonnoksi noin kolmen vuosisadan ajaksi.[17]
Arabivalloitus ja islamilaiset kalifaatit ja sulttaanikunnat
Kalifaatin nimittämät muslimihallitsijat hallitsivat Egyptin aluetta seuraavat kuusi vuosisataa. Vuosina 910–1171 Egypti kuuluifatimidien kalifaattiin, joka olišiiamuslimien dynastia, joka hallitsi suurta osaa Pohjois-Afrikasta vuodesta viime vaiheessa Kairosta käsin. Sen jälkeen Egypti kuului Salah al-Dinin (Saladin) valtakuntaan ja sittenaijubidien valtakuntaan.Mamelukkien sotilasluokka otti vallan käsiinsä vuonna 1260 ja hallitsi Egyptiä autonomisena valtiona vielä senkin jälkeen, kun maa vuonna 1517 joutuiOsmanien valtakunnan alaisuuteen.[18][19]
Mamelukit puolustivat maataan, kunNapoleon vuonna 1798 hyökkäsi Egyptiin. Napoleon kuitenkin vetäytyi Egyptistä, koskabritit uhkasivat hyökätäHoratio Nelsonin johdolla Välimerellä Ranskan laivastoa vastaan.[20]
Vuodesta 1867 lähtien Egyptiä hallitsivat osmanien alaisinavarakuninkainakediivit. Suezin kanavan valmistuttua vuonna 1869 Egyptistä tuli tärkeä maailman liikenteen solmukohta, mutta toisaalta maa velkaantui pahoin. Suojellakseen sijoituksiaan Yhdistynyt kuningaskunta otti Egyptin haltuunsa vuonna 1882, vaikka nimellinen valta säilyikin osmaneilla vuoteen 1914 asti.[21] Vuonna 1914 maasta tehtiin virallisesti Britannianprotektoraatin alainenEgyptin sulttaanikunta.
Vuonna 1922 Egypti virallisesti itsenäistyi, mutta Britannialla oli maassa huomattava vaikutusvalta vielä sen jälkeen, koska sillä oli sotilastukikohtia Suezin kanavan varrella, jota se yhä piti hallinnassaan. Egyptin parlamentti laati vuonna 1923 uudenperustuslain suositunSa'd Zaghlulin johdolla. Vuosina 1924–1936 maassa yritettiin muotoilla Egyptin hallintoa eurooppalaisen mallin mukaan. Britit kuitenkin pitivät tietyn määrän valtaa hallussaan, mikä johti hallituksen jatkuvaan epätasapainoon.[22]Toiseen maailmansotaan Egypti osallistuiliittoutuneiden puolella.[23]
Egyptin pääkaupunkiKairo on Afrikan ja Lähi-idän suurin kaupunki.
Vuonna 1952 sotilasvallankaappaus pakotti kuningasFarukin, perustuslaillisen monarkin, eroamaan poikansaAhmed Fuad II:n hyväksi. Lopulta Egyptin tasavalta julistettiin 18. kesäkuuta 1953, ja sen ensimmäisenä presidenttinä toimi kenraaliMuhammad Nagib. Jouduttuaan syrjäytetyksi vuonna 1954 Nagib vietti kotiarestissa 16 vuotta aina seuraajansaNasserin kuolemaan saakka, jonka jälkeen Nasserin seuraajaAnwar Sadat vapautti Nagibin. Tämän jälkeen hän oli pääasiassa poissa julkisuudesta kuolemaansa vuonna 1984 saakka, jolloin hänelle järjestettiin valtiolliset hautajaiset.[24]
Vuoden 1952 vallankaappauksen pääarkkitehtiGamal Abdel Nasser pakotti presidentti Nagibin eroamaan vuonna 1954. Nasser olipääministeri vuodesta 1954 ja myös presidentti vuodesta 1956. Noustuaan maan presidentiksi Nasser kansallisti Suezin kanavan, mikä johti vuoden 1956Suezin kriisiin. Nasser nousi sodasta arabisankarina, janasserismi sai laajaa vaikutusvaltaa alueella, vaikka aiemminarabinationalismiin usein välinpitämättömästi suhtautuneiden egyptiläisten keskuudessa se saikin aikaan monenlaisia reaktioita.[25][26]
Vuonna 1958 Nasser solmi Egyptin jaSyyrian välille liiton, joka tunnetaanYhdistyneenä arabitasavaltana. Tämäkin yritys sai vastaansa ristiriitaisia reaktioita, ja unioni hajosi jo vuonna 1961. Egyptin virallisena nimenä oli kuitenkin Yhdistynyt arabitasavalta vielä sen jälkeenkin, vuoteen 1971 saakka, vaikka monet egyptiläiset eivät pitäneet valtionsa tuhansia vuosia käytössä olleen nimen yhtäkkisestä vaihtumisesta. Vuonna 1967kuuden päivän sodan jälkeen Egypti menettiSiinain niemimaanIsraelille.[26]
Nasserin ideologia oliarabisosialismi ja sen nimissä taloutta kansallistettiin Egyptissä, painotettiin arabimaiden yhtenäisyyttä ja liittouduttiinNeuvostoliiton kanssa. Nasser oli myös perustamassasitoutumattomien maiden liikettä ja nousi keulakuvaksi arabimaiden taistelussa Israelia vastaan. Karismaattinen presidentti Gamal Abdel Nasser kuoli sydänkohtaukseen syyskuussa 1970 johdettuaan Egyptiä 14 vuotta. Nasserin kuolema merkitsi myös arabisosialismin kuihtumista Egyptissä ja Neuvostoliiton vaikutusvallan ratkaisevaa heikentymistä arabimaailmassa sekä alkua Egyptin lähentymiselle länteen.[27]
Nasserin kuoleman jälkeen häntä seurasi varapresidenttiAnwar Sadat. Sadat vaihtoi Egyptin puoltakylmässä sodassa Neuvostoliitolta Yhdysvalloille, karkottaen maasta neuvostoliittolaiset neuvonantajat vuonna 1972. Hän myös käynnisti taloudellisetIntifah-uudistukset murskaten samalla väkivaltaisesti sekä uskonnollisen että maallistuneen opposition.[28] Myös Egyptin nimi palautettiin viralliseen käyttöön.[29]
Vuonna 1973 Egypti aloitti yhdessä Syyrian kanssa yllätyshyökkäyksen Israelia vastaan käynnistäenjom kippur -sodan, joka sotilaallisen voiton puutteesta huolimatta oli suurelta osin poliittinen menestys. Sekä Yhdysvallat että Neuvostoliitto sekaantuivat tapahtumiin, ja Egyptin ja Israelin välille julistettiin tulitauko.[30]
Anwar Sadatin vierailu Israelissa vuonna 1977 oli alku prosessille, joka johti vuonna 1979 Egyptin ja Israelin välille solmittuun rauhansopimukseen. Sen mukaan Israel luovutti Siinain takaisin Egyptille. Erillisrauha sai arabimaissa aikaan kiistoja ja johti Egyptin karkotukseenArabiliitosta (maa otettiin takaisin vuonna 1989).[26] Maaliskuussa 1979Washingtonissa allekirjoitettiin Israelin ja Egyptin välinen lopullinen rauhansopimus presidentti Sadatin ja Israelin pääministeriMenachem Beginin kesken. Rauhansopimus pohjautui edellisenä vuonna käytyihin Yhdysvaltojen presidenttiJimmy Carterin välittämiin neuvotteluihinCamp Davidissa Yhdysvalloissa ja näitä neuvotteluja seuranneeseen sopimukseen (Camp Davidin rauha). Egyptistä tuli rauhansopimuksen myötä ensimmäinen Israelin valtion olemassaolon tunnustanut arabimaa.[31] Sadat ja Begin saivat rauhanneuvotteluistaan tunnustuksenaNobelin rauhanpalkinnon vuonna 1978.[32]
Ryhmä armeijan upseereita murhasi Sadatin lokakuussa 1981 Kairossa sotilasparaatissa, joka oli järjestetty vuoden 1973 Israelia vastaan käydyn sodan muistoksi. Erillisrauha Israelin kanssa oli suututtanut monia egyptiläisiä ja aiheuttanut Egyptissä myös väkivaltaisia mielenosoituksia.[33] Presidentiksi nousi varapresidenttiHosni Mubarak, Neuvostoliiton sotilasakatemioissa koulutettu kenraali.[34]
Mubarakin aikana valta keskittyi lähes kokonaan presidentille, joka hallitsi 24 vuoden ajan tultuaan valituksi yhden ehdokkaan vaaleissa viimeisiin vaaleihin saakka. Viimeiset presidentinvaalit, joissa Mubarak valittiin uudelleen eli viidennelle peräkkäiselle kaudelleen, pidettiin syyskuussa 2005.[1]
Helmikuussa 2005 Mubarak ilmoitti yllättäen televisiolähetyksessä määränneensä maan presidentinvaalijärjestelmän uudistettavaksi ja avasi näin tien uusille ehdokkaille seuraavissa vaaleissa.[35] Mubarak sai äänistä 88,6 prosenttia,Ayman Nour 7,6 prosenttia, ja Noman Gomaa 2,9 prosenttia.[1]
Hallituksen puuttumisesta äänten väärentämisen ja huijauksen kautta vaalitulokseen esitettiin 2005 vaalien jälkeen arvostelua. Lisäksi vaalien aikana tulivat näkyville Mubarakin kannattajien väkivalta opposition mielenosoittajia kohtaan ja poliisin aiheuttamat julmuudet. Monet egyptiläiset olivatkin epäileviä vaalien roolia ja demokratisoitumisen onnistumista kohtaan. Vain hyvin pieni osa äänioikeutetuista kävi äänestämässä vuoden 2005 vaaleissa. Sanomalehdet arvostelivat presidenttiä yhä vapaammin, ja vuoden 2010 parlamenttivaalit, joissa islamistipuolueet kuten kiellettyMuslimiveljeskunta saivat runsaasti paikkoja, osoittivat tilanteen olevan muuttumassa.[1]
Mielenosoittajia 25. tammikuuta 2011.
Tunisian vallankumouksen jälkeen islamilaisen Pohjois-Afrikanarabikuohunta levisi myös Egyptiin tammikuussa 2011. Mielenosoituksia ruokkivat Egyptin vallanpitäjien itsevaltaiset otteet sekäkorruptio kuin myös laajatyöttömyys.[36] Terveysministeriön mukaan mielenosoituksissa kuoli 365 ihmistä ja 5 000 loukkaantui.[37] Mielenosoitukset johtivat ensin 31. tammikuuta uuden hallituksen muodostamiseenAhmad Shafiqin johdolla ja sitten Hosni Mubarakin eroon virastaan 10. helmikuuta 2011 ja vallan siirtymiseen armeijalle. Mubarak oli Egyptin presidenttinä ennätyksellisen pitkään, yhtäjaksoisesti lähes 30 vuotta edeltäjänsä Sadatin murhasta lokakuussa 1981 eroonsa helmikuuhun 2011 saakka.[38][39]
Hosni Mubarak
Mubarakin jälkeinen aika 2011–2012 ja Mohammed Mursin aika 2012–2013
Mubarakin syrjäyttämisen jälkeen maata johtamaan nousi entisistä kenraaleista koostuvasotilasjuntta. Sitä johti entinen pitkäaikainen puolustusministeriMuhammad Hussein Tantawi. Myös Shafiqin hallitus joutui eroamaan ja 7. maaliskuuta muodostettiin uusi hallitus pääministeriEssam Sharafin johdolla.[38] 7. joulukuuta 2011 Tawanin valtuuttamanaKamal Ganzouri muodosti seuraavan hätätilahallituksen[40], jonka johdolla parlamenttivaalit saatiin menestyksellä päätökseen.
Terveydeltään horjuva Mubarak tuotiin lähimpien miestensä kanssa oikeuteen elokuun 2011 alussa. Heitä syytetään miljoonakavalluksista ja yli 800 mielenosoittajan surmasta.[41]
Tammikuussa 2012 loppuneissa kolmivaiheisissa parlamenttivaaleissa valtaan nousivatislamistit MuslimiveljeskunnanVapaus- ja oikeuspuolueen ja äärikonservatiivisenAl-Nour-puolueen edustamina.[42]Presidentinvaalien ensimmäinen kierros järjestettiin 23.–24. toukokuuta 2012.[43] 16.–17. kesäkuuta järjestettiin vaalien toinen kierros, jolla olivat vastakkain islamistiMuhammad Mursi ja kansannousun syrjäyttämän hallinnon aikainen pääministeri Ahmad Shafiq.[44]
Muslimiveljeskunta järjestikansanäänestyksen uudesta perustuslaista joulukuussa 2012. Oppositio ja jotkin ihmisoikeusjärjestöt kyseenalaistivat äänestyksen rikkomusten vuoksi.[45]
Heinäkuun 3. päivänä 2013 armeijakaappasi vallan vaaleilla valitulta presidentti Mursilta.[46] Muslimiveljeskunta jatkoi katumielenosoituksia ja vaati Mursin palauttamista valtaan. 14. heinäkuuta sotilashallituksen joukot ryhtyivät tyhjentämään aukioita mielenosoittajista. Arviolta satoja sai surmansa. Levottomuudet levisivät Kairosta muihinkin kaupunkeihin.[47] VarapresidenttiMohamed ElBaradei erosi tehtävästään verenvuodatuksen takia.[48][49]
Toukokuussa 2014 järjestettiin presidentinvaali, jotka entinen sotilasjohtajaAbdel Fattah al-Sisi voitti ylivoimaisesti. Äänestysprosentti jäi alhaiseksi, sillä useat ryhmät boikotoivat vaaleja.[50]
Presidentti al-Sisi on ollut autoritaarinen ja kovaotteinen johtaja. Hän on murskannut islamistit ja lähentänyt Egyptin suhteita Saudi-Arabiaan sekä varmistanut Yhdysvaltojen sotilaallisen avun jatkumisen. Ihmisoikeuksien tila Egyptissä on herättänyt huolta, vaikka toisaalta iso osa kansasta tukee al-Sisiä ja pitää autoritaarista hallintoa yhteiskunnan vakauden ja tasapainon varmistajana.[51] Kriitikkojen mielestä al-Sisin hallinto on vielä autoritaarisempi kuin Mubarakin hallinto.[52]
Presidentinvaaleissa 2018 al-Sisi valittiin murskaavalla äänimäärällä uudelleen presidentiksi. Vaaleissa ei kuitenkaan ollut ehdolla ketään todellista haastajaa al-Sisille.[53]
Keväällä 2019 egyptiläiset hyväksyivät kansanäänestyksessä parlamentin jo aiemmin hyväksymät perustuslain muutokset, jotka vahvistavat presidentin ja armeijan valtaa sekä mahdollistavat al-Sisin ehdokkuuden tulevissakin vaaleissa siten, että hän vaalit voittaessaan voisi toimia presidenttinä jopa vuoteen 2030 saakka. Kriitikkojen mukaan kansanäänestys ei toteutunut reilussa ja vapaassa ilmapiirissä.[5]
Kesäkuussa 2019 Egyptin entinen presidentti Muhammad Mursi kuoli sydänkohtaukseen Kairossa kesken oikeudenistunnon. Islamistista Muslimiveljeskuntaa edustanut Mursi oli Egyptin presidentti vuosina 2012–2013, jolloin armeija syrjäytti hänet. Mursi oli vangittuna syrjäyttämisestään lähtien. Egyptin ensimmäinen vapailla vaaleilla valittu presidentti Mursi oli eristyksessä suuren osan vankeudestaan.[54]
Vuonna 2015 al-Sisi ilmoitti, että maa aikoo rakentaa uuden pääkaupungin Kairosta itään.[55] Siirron ensimmäisen vaiheen arvioidaan maksavan 45 miljardiadollaria ja kestävän seitsemän vuotta. Syy uuden pääkaupungin rakentamiseen on Kairon väestöräjähdys: Kairon väkiluvun oletetaan kaksinkertaistuvan seuraavan 40 vuoden aikana.[56] Suunnitelmissa on, että presidentin palatsi, parlamentti, ministeriöt ja Kairossa toimivatsuurlähetystöt muuttaisivat uuteen pääkaupunkiin vuoteen 2022 mennessä. Egyptin asuntoministeri Mustafa Kamel Madbuli lupaili uuteen pääkaupunkiin muun muassakansainvälistä lentokenttää, huvipuistoa ja sähköistettyä junaa.[57]. Vuonna 2016 Madbuli vierailiKazakstanissa kuullakseen kokemuksia Kazakstanin vastaavasta projektista, kun maan pääkaupunki siirrettiinAlmatystaAstanaan.[58]
Egypti onsemipresidentiaalinentasavalta. Siitä tuli tasavalta 18. kesäkuuta 1953. Perustuslakia vuodelta 1971 on uusittu 1980, 2005, 2007 ja 2014. Perustuslain mukaan Egyptissä on kaksikamarinen parlamentti, joka koostuu 596-paikkaisestaedustajainhuoneesta ja 300-paikkaisestasenaatista.[59] Vuoden 2010 vaaleissa Mubarakin puolue NDP sai edelleen murskaenemmistön, mutta helmikuussa 2011vallankumous hajotti parlamentin.[1] Tammikuussa 2012 uudelleen järjestyneeseen parlamenttiinVapaus- ja oikeuspuolue sai 47 % paikoista jaal Nour 24 %. Vallankumousta johtaneet liberaalit olivat huolestuneita islamistien selvästä voitosta, mutta Muslimiveljeskunta on ilmoittanut, ettei se pyri pakottamaan egyptiläisiä noudattamaan omia näkemyksiään.[42][60] Elokuussa 2014 tuomioistuin kielsi myös Muslimiveljeskunnan poliittisen siiven. Veljeskunta oli kielletty jo aiemmin armeijan otettua maassa vallan. Tämä tarkoitti, ettei Vapaus- ja oikeuspuolue enää voi osallistua vaaleihin.[61] Vuoden 2015 jälkeen presidenttiAbdel Fattah al-Sisiä tukevilla puolueilla on ollut parlamentissa enemmistö.[62]
Arabiliiton vakituinen päämaja sijaitsee Kairossa. Liiton pääsihteeri on perinteisesti ollut egyptiläinen, ja toukokuusta 2011 alkaen virassa toimii EgyptinNabil Elaraby, ja ennen häntä entinen ulkoministeriAmr Moussa.[63] Arabiliitto sulki Egyptin lyhyeksi aikaa ulkopuolelleen protestoidakseen maan rauhansopimusta Israelin kanssa vuonna 1978, mutta Egypti palasi jäseneksi vuonna 1989.[64]
Egypti oli ensimmäinen arabimaa, joka solmi Israelin valtioon diplomaattisuhteet. Tämä tapahtui maiden allekirjoitettuaEgyptin-Israelin rauhansopimuksen Camp Davidin neuvottelujen tuloksena vuonna 1978. Egyptillä on ollut merkittävä vaikutus muihin arabimaihin, ja se on toiminut usein välittäjänä näiden välisissä kiistoissa sekäIsraelin–Palestiinan konfliktissa. Monet arabimaat luottavat yhä Egyptin rooliin jälkimmäisessä, vaikka sen vaikutus onkin ollut rajoitettua. Diplomaattiset suhteet naapurimaahanSudaniin ovat olleet kireät kiistellynHala’ibin alueen vuoksi.
Egyptillä on Lähi-idän toiseksi suurimmat ja kenties Afrikan vahvimmat asevoimat. Egyptin asevoimilla on myös enemmän käytännön taistelukokemusta kuin monilla muilla alueen armeijoilla. Armeija on yhteensä noin 450 000 hengen vahvuinen.Asevelvollisuus on 18-vuotiaille egyptiläisille miehille pakollinen, mutta päätoimiset opiskelijat saavat lykkäystä 28. ikävuoteen asti. Palveluksen kesto on 12–36 kuukautta, ja sen jälkeen ollaan yhdeksän vuoden ajan reservissä valmiina kertausharjoituksiin.[67]
Egyptillä ja Yhdysvalloilla on runsaasti sotilaallista yhteistyötä, ja Egypti on osallistunut säännöllisesti sotaharjoituksiin Yhdysvaltojen ja maan muiden eurooppalaisten ja arabiliittolaisten kanssa. Egypti osallistuu myös säännöllisesti Yhdistyneiden kansakuntienrauhanturvatehtäviin, viime aikoinaItä-Timoriin,Sierra Leoneen jaLiberiaan.[35]
Vuonna 2021 maatalous toi 11,7 prosenttia bruttokansantuotteesta ja työllisti 26 prosenttia työvoimasta.[1] Maanviljely keskittyy Niilin laaksoon, vaikka kunnianhimoisissa projekteissa on yritetty ottaa erämaata viljelykäyttöön. Lämpimän ilmaston takia vuodessa saadaan useita satoja. Tärkeimmät viljelykasvit ovat puuvilla, riisi, vehnä, maissi, sokeri, sipuli ja pavut. Aiemmin Niilin vuosittaiset tulvat toivat sen rannoille ravitsevaa lietettä, muttaAssuanin padon valmistuminen vuonna 1971 ja siitä syntynytNasserjärvi pidättävät nyt tulvan ja lietteen, ja maatalous on kokenut rajun rakennemuutoksen.[35]
Matkailu on tuonut 11 prosenttia bruttokansantuotteesta. Sen merkitys on vielä suurempi paikallisesti alueilla, joilla ei ole muita tulonlähteitä. EsimerkiksiSharm el-Sheikhissä käy vuosittain neljä miljoonaa turistia. Levottomuudet ovat vähentäneet matkailijoiden määrää.[72]
Öljyn ja kaasun vienti kattavat noin 11 prosenttia bruttokansantuotteesta. Myös Suezin kanavan kautta kulkeva liikenne on tärkeä tulonlähde. Liikenne kanavalla vähenivuoden 2008 laman aikana, mutta samaan aikaan noussut öljyn hinta kompensoi tulonmenetyksiä.[35]
Egypti onAfrikan toiseksi suurin valtio sadalla miljoonalla asukkaallaan. Lähes koko väestö on keskittynyt Niilin rannoille (erityisesti Aleksandrian ja Kairon ympärille),Niilin suiston alueelle jaSuezin kanavalle. Noin 90 prosenttia väestöstä onislaminuskoista ja suurin osa lopuista onkristittyjä (pääasiassakopteja).[1]
Egyptin väestö on erittäin homogeenista: vuoden 2006 väestönlaskennassa 99,6 prosenttia oli egyptiläisiä.[1] Etnisiä vähemmistöjä ovat pieni määräbeduiiniarabeja itäisellä ja läntisellä aavikolla sekä Siinain niemimaalla,berberiä puhuvatsiwitSiwan keitaalla sekä muinaisetnubialaiset yhdyskunnat Niilin varrella Egyptin eteläisimmässä osassa. Egyptissä asuu myös noin 90 000 pakolaista ja turvapaikanhakijaa. Ryhmä koostuu pääasiassa palestiinalaisista (joita oli 50 000 vuonna 2002) ja sudanilaisista pakolaisista.[73] Aikoinaan elinvoimainen urbaaniEgyptin juutalaisyhteisö on käytännössä hävinnyt maastamuuton takia.[74]
Urbaani kulttuuri on Egyptissä voimakasta; vuonna 2010 asui 43 prosenttia väestöstä kaupungeissa.[1] Myös perinteiset kylät ovat saamassa kaupunkimaisia piirteitä. Kairo ja etenkin sitä ympäröivät slummialueet kasvavat jatkuvasti. Kaupunkilaiset asuvat useimmiten vuokratuissa kerrostaloasunnoissa, javuokrasääntelyllä on pitkät perinteet.[74]
Egyptin terveysministeriön tekemän tutkimuksen mukaan egyptiläisistä 62 prosenttia onylipainoisia ja 17 prosentilla ondiabetes.[75]
Islam on Egyptissä maan valtauskonto, sillä vuonna 2024 maan 111 miljoonasta asukkaasta 90 prosenttia olimuslimeja, enimmäkseensunneja.[76][77]
Muslimien hallitsemassa Lähi-idässä entisestä uskostaan pitivät tiukimmin kiinni ne kristityt väestöt, jotka olivatNikean kirkolliskokouksen jälkeen omaksuneetkolminaisuusopin. Tällaiset väestöt, joita oli Syyriassa ja Egyptissä, ovat säilyttäneet kristillisen uskonsa osittain nykyaikaan asti.[78] Kristinusko oli juurtunut syvälle Egyptiin ja historioitsija Ira M. Lapiduksen mukaan Egyptissä useimmat kristityt kääntyivät islamiin vasta 1300-luvulla.[79]
Egyptin vanhaa kristillistä perinnettä edustaaAleksandrian patriarkan johtamakoptilainen kirkko. Vuonna 1992 sillä oli Egyptissä yli yhdeksän miljoonaa jäsentä, ja ulkomailla noin 1,2 miljoonaa.[80]Kristittyjä on egyptiläisistä yhä noin kymmenen prosenttia, suurin osa kopteja, mutta lukumäärä on vähentynyt.[81][82] Muihin kuuluukatolisia,kreikkalaisortodokseja,syyrialaisortodokseja jaarmenialaisortodokseja. Nämä vähemmistöt asuvat pääasiassa Aleksandriassa ja Kairossa.[83] Maassa on myös pieni, noin 300 hengen juutalaisyhteisö. Islam on Egyptinvaltionuskonto, mutta perustuslaki takaauskonnonvapauden ja oikeusjärjestelmä tunnustaa myös kristinuskon ja juutalaisuuden.[84] Vuonna 2000 egyptiläinen kirjailija, joka puhui ateismin puolesta, haastettiin oikeuteen Islamin ja senprofeetan loukkaamisesta.[85]
Al-Azharin yliopisto on sunnalaisessa maailmassa merkittävä islamilainen oppilaitos, jonka perinteet ulottuvat vuonna 970 perustettuunmadrasaan.[86]
Open Doors -järjestön World Watch -listauksen mukaankristityt kokevat Egyptissähyvin korkeaa vainoa. Kristittyjä vainotaan yleisimminYlä-Egyptissä. Vainot voivat vaihdella kristittyjen naisten häirinnästä karkotuksiin. Järjestön mukaan vakava lainvalvonnan puute ja paikallisviranomaisten haluttomuus suojella kristittyjä jättää uskovat alttiiksi hyökkäyksille.[87][88]
Egyptin kulttuurilla on viisituhatvuotinen historia. Muinainen Egypti oli maailman vanhimpiensivilisaatioiden joukossa ja tuhansien vuosien ajan maassa pysyi yllä monimutkainen ja yllättävän vakaa kulttuuri, joka on vaikuttanut myöhempiin sivilisaatioihin Euroopassa, Lähi-idässä ja Afrikassa.Faaraoiden kauden jälkeen Egypti on itse joutunut ensinhellenismin, sitten kristinuskon ja myöhemminarabikulttuurin ja islamin vaikutuksen kohteeksi.[74]
Arabian kieli tuliEgyptiin arabivalloituksessa 600-luvulla, jaegyptinarabia on maan nykyinen puhekieli. Sellaisena se syrjäytti koptin kielen vähitellen, lopullisesti kuitenkin vasta 1600-luvulla.[90] Kirjoitetun ja puhutun kielen välillä on suuria eroja, ja puhutussa kielessä alueellisia murre-eroja. Television ja radion kautta Kairon murre leviää koko maahan ja muuallekin arabiankieliseen maailmaan.[74]
Egyptin rikaskirjallisuus muodostaa tärkeän osan kokoarabimaailman kulttuuria. Egyptiläiset kirjailijat ja runoilijat olivat ensimmäisiä modernilla tyylillä arabiaksi kirjoittaneita, ja heidän kehittämiään tyylejä on imitoitu laajalti. Egyptiläinen romaanikirjailijaNaguib Mahfouz oli ensimmäinenNobelin kirjallisuuspalkinnon voittanut arabi.[93]
Ote kuolleiden kirjasta.
Muinaisen Egyptin kirjallisuuden historia ulottuu kolmannelle vuosituhannelle ennen ajanlaskun alkua, ja ensimmäinen kirjallisuuden muoto oli ”pyramiditekstit”, hallitsijoiden hautoihin kaiverretut mytologiset ja rituaaliset tekstit. Myöhempi muinaisen Egyptin kirjallisuus sisältää myös ”viisauden tekstejä”, jotka olivat filosofisen opetuksen muoto. Uuden kuningaskunnan aikana syntyi egyptiläisen kirjallisuuden mestariteos,Kuolleiden kirja. Kreikkalais-roomalaisella kaudella (332 eaa.–639) egyptiläistä kirjallisuutta käännettiin muille kielille, ja kreikkalais-roomalainen kirjallisuus sulautui yhteen egyptiläisen kanssa. Tältä ajalta on peräisinRosettan kivi, josta tuli avain muinaisen egyptiläisen kirjoituksen tulkitsemiseen. Kolmannella vuosisadalla eaa.Aleksandrian kaupunki sai ylpeillä yli puolen miljoonan käsin kirjoitetun kirjankirjastollaan. Kristityn kauden ensimmäisinä vuosisatoina Egyptissä tuotettiin runsaasti askeettista kirjallisuutta koptin kielellä, ja egyptiläisissä luostareissa käännettiin kreikan- jasyyriankielisiä teoksia, joita on nykyään jäljellä vain koptiksi. Islamin saavuttua maahan Egypti säilyi kirjallisuuden keskuksena, nyt arabian kielellä, ja vuonna 970 Kairoon perustetustaAl-Azharin yliopistosta tulisunnalaisuuden tärkeimpiä opinkeskuksia. 1100-luvulla juutalainen oppinutMaimonides tuotti tärkeimmän teoksensaMishneh Torahin asuessaan Egyptissä.[94]
Modernin Egyptin kirjallisuuden nimistä Nobelin palkinnon saanutNaguib Mahfouz on tunnetuin.[74] Muita kirjailijoita ovatNawal El Saadawi, joka tunnetaan feministisistä teoksistaan, sekäAlifa Rifaat, joka on konservatiivi ja kirjoittaa naisista ja perinteistä.[95]
Antiikki ja moderni maailma elävät rinnakkain Aleksandriassa.Muinaisen Egyptin ruokaa,seinämaalaus Mennan hautakammiosta.
Muinaisen Egyptin ”virallinen” taide keskittyi valtionuskonnon ympärille ja tuotti pieniä ja suuriapatsaita sekä historiaa ja mytologiaa kuvaavia seinämaalauksia. Egypti oli maailman ensimmäisiä sivilisaatioita, joka loi taiteen tekemistä ohjaavan säännöstön. Faaraoista tehdyt seinämaalaukset noudattivat tarkkaa visuaalisten sääntöjen ja merkitysten kaavaa. Varhaisessa egyptiläisessä taiteessa ei ole lainkaansyvyysperspektiiviä, ja ihmiset ja esineet piirretään lähes aina sivulta katsoen.[96][97]
Nykyisin egyptiläiset taiteilijat elättävät itsensä teostensa myynnillä,apurahoja ei juuri tunneta. Gallerioita on lähinnä vain Kairossa. Maaseudulla elää edelleen kansantaidetta edistävä seinämaalausten perinne.[74]selvennä
Muita suosittuja urheilulajeja Egyptissä ovatkoripallo,käsipallo,squash jatennis. Egyptin squash-joukkue muistetaan niin 1930-luvulta kuin nykyaikanakin kovasta kilpailustaan maailmalla.[100] Käsipallo on tullut Egyptissä yhä suositummaksi Egyptin joukkueen päästyä 1990-luvulla lajin huipputasolle sen voitettua sekä paikallisia että alueellisia kilpailuja.[101] Maailmanmestaruustasolla joukkue saavutti neljännen sijan vuonna 2001[102].
Egyptin musiikissa yhdistyy muinaisia, arabilaisia, afrikkalaisia ja länsimaisia vaikutteita. Arabien klassinen musiikki on kehittynyt koko sen kulttuurialueella, mutta Egypti on eräs keskeisistä paikoista. Egyptissä on elänyt kuuluisia klassisia esiintyjiä ja säveltäjiä kutenUmm Kalthum,Mohammed Abd el-Wahaab,Abd el-Halim Hafez jaSayed Darwees.[104]
1970-luvulta lähtien egyptiläisestäpopmusiikista on tullut tärkeä osa maan kulttuuria, ja sitä kuuntelee etenkin nuori sukupolvi. Myös egyptiläistäkansanmusiikkia kuunnellaan paljon sekä soitetaan häissä ja juhlissa. Suosituimpiin egyptiläisiin laulajiin kuuluuAmr Diab.[104]Vatsatanssi, arabiaksiraqs sharqi, on saattanut saada alkunsa Egyptissä. Nykyään maata pidetään lajin kansainvälisenä keskuksena.[105]
Vaikka Aleksandriassa ja rannikkoalueilla käytetään paljon kalaa ja mereneläviä, suurimmaksi osaksi egyptiläinen keittiö perustuu palkokasveihin ja vihanneksiin. Liha on ollut kallista egyptiläisille läpi historian, joten maan ruokakulttuuri suosii kasvisruokia.
Kusharia (riisistä, pavuista ja makaronista tehty ruokalaji) pidetään Egyptin kansallisruokana. Myös muhennetuistahärkäpavuista tehtyful medames on yksi suosituimmista ruoista. Egyptiläiset kristityt noudattavat liturgisen kalenterin määräämiäpaastoaikoja, jotka käsittävät yli kaksi kolmasosaa vuodesta. Egyptiläinen ruoka ei ole kovin tulista. Maan islamilaisesta uskonnosta johtuenalkoholia ei ole laajalti saatavilla muualla kuin hotelleissa sekä joissakin ravintoloissa ja baareissa. Yksi egyptiläisen kaupunkielämän piirteistä ovat lukemattomat kahvilat (ahwa), joissa juodaankahvin jateen lisäksi muun muassa sitruunamehua ja poltetaanvesipiippua.[106]
↑Helen Chapin Metz (toim.): The Ottoman EmpireEgypt: A Country Study. 1990. Washington: GPO for the Library of Congress. Viitattu 4.11.2010. (englanniksi)
↑Sergejeff, Andrei: Egyptin historia. Kleopatran ajasta arabikevääseen. Gaudeamus, 2019.
↑Imad Boles: Egypt - Persecution, Disappearing Christians of the Middle East (Certain Coptic circles, based on church statistics, put their percentage of the population at 18 percent) Middle East Quarterly. 2001. Middle East Forum. Viitattu 19.2.2011. (englanniksi)
↑Barret, David B.: World Christian Encyclopedia: A Comparative Study of Churches and Religions in the Modern World, s. 2740. Oxford: Oxford University Press, 1982. ISBN 978-0195079630(englanniksi)
.svg)
.svg)
