Delfiinit (Delphinidae)[1] onvalaiden lahkoon kuuluva nisäkäsheimo. Kaikki lajit ovat lihansyöjiä ja käyttävät ravinnokseen kalaa ja mustekaloja. Delfiinien heimoon ja pyöriäisiin kuuluu 40 eri lajia.
Pyöriäiset eivät kuulu delfiinien heimoon, vaikka ne ovatkin delfiininsukuisia.Miekkavalaat (Orcinus orca) kuuluvat delfiineihin, mutta niitä nimitetään puhekielessä tavallisesti valaiksi.[2] TV-ohjelmien jadelfinaarioiden myötäpullokuonodelfiini on tullut tutuimmaksi delfiinilajiksi. Se on myös yleisin delfiinilaji.
Delfiinit ovat pieniä tai keskikokoisia valaita. Niiden koko vaihtelee noin 1,5 metristä ja 50 kilostamiekkavalaan 10 metriin ja 7 000 kiloon. Monilla delfiinilajeilla on tyypillinen pullistuma otsassanokkamaisen kuonon yläpuolella. Joiltain lajeilta puuttuu pitkä nokka, jolloin otsan pullistuma tekee päästä laatikommaisen näköisen. Suurin osa lajeista on sulavalinjaisia, ja osalla on huomiota herättävää kuviointia, mutta osa lajeista on lähes yksivärisiä.[3]
Delfiinejä tavataan kaikista meristä, mutta suurimmillaan lajimäärä on trooppisissa ja lämpimissä vesissä. Useat lajit ovat pantrooppisia, mutta osaa lajeista tavataan vain muutamissa merissä. Ainoa delfiinilaji, joka ei elä ollenkaan trooppisissa vesissä, onpitkäeväpallopää. Lajeista vainmiekkavalasta esiintyy arktisilla vesillä. Se onkin laajimmalle alueelle levittäytynyt delfiinilaji. Delfiinejä elää niin laajalla alueella, että niiden elinympäristötkin ovat monipuolisia. Osa lajeista elää syvänmeren alueella ja osa rannikoilla. Jotkut rannikkojen yksilöt saattavat nousta myös jokiin, mutta vain kaksi lajia elää joissa.[4]
Kaikki delfiinilajit ovat ainakin jossain määrin sosiaalisia, mutta eri lajien väliset sosiaaliset verkostot ovat hyvin erilaisia. Osa delfiineistä elää vain muutamien yksilöiden ryhmissä, kun osa lajeistaan puolestaan jopa tuhansien yksilöiden parvissa.[4]
Monien delfiinilajien lisääntymisestä ei tiedetä vielä paljoakaan. Delfiinit tulevat sukukypsiksi arvioituna 6–16 vuoden iässä. Delfiinit synnyttävät yhden poikasen, ja kantoaika vaihtelee arviolta 9 ja 16 kuukauden välillä, vaikka suurimmalla osalla lajeista se kestää alle vuoden.[5] Syntymänsä jälkeen poikanen kuljetetaan nopeasti veden pintaan opettelemaan hengitystä, koska delfiineillä on muiden nisäkkäiden tapaan keuhkot. Delfiinit, kuten muutkin nisäkkäät, imettävät poikasiaan.
Populaarikulttuurissa elää käsitys delfiinien erityisestä älykkyydestä, joka lähestyisi ihmisen älykkyyttä.Käsitys perustuu pitkälle neurotieteilijän ja myöhemmän hippiliikkeen johtajan ja New Age -filosofinJohn C. Lillyn tutkimuksiin ja kirjoituksiin 1950-luvulta alkaen.
Pullonokkadelfiinin aivojen massa on noin 1800 grammaa, kun ihmisellä 1300 grammaa. Valaiden suurempia aivoja selittää suurempi tarvelämmönsäätelyyn. Delfiinin aivot ovat ihmisen aivoihin verrattuna yksinkertaiset ja heikosti kehittyneet.[6]
Kuten suuret ihmisapinat, myös delfiinit pystyvät ymmärtämään käsitteitä ja yleistämään. Ne osaavat myös ratkoa yksinkertaisia tehtäviä. On myös viitteitä delfiinien työkalujen käytöstä[7].
Delfiinit pystyvät ymmärtämään käsitteitä kuten ”monta” ja ”muutama”. Toisaalta samaan pystyvät myös hyönteiset. Tutkijat ovat eräässä kokeessa opettaneet pullonokkadelfiinin tunnistamaan 40 erilaista symbolia. Toisaalta myös eräät papukaijat ja merileijonat pystyvät samaan. On myös tulkittu että delfiini läpäisisipeilitestin eli tunnistaisi itsensä peilikuvastaan. Kriitikkojen mukaan delfiinin näkö ei kuitenkaan ole niin hyvä, että se pystyisi tähän. Väite delfiinien työkalujen käytöstä liittyy havaintoon, jossa eräät pullonokkadelfiinit Australian länsirannikolla ovat oppineet pitämään nokassaanpesusieniä tonkiessaan merenpohjaa. Ei ole selvää, mihin käytöksellä pyritään.[6]
Delfiinin tärkeimmät aistit ovatnäkö- jakuuloaisti.Delfiinillä on suuretsilmät, jotka sijaitsevat sen suunpielien takana. Delfiini näkee hyvin niin vedessä kuin pinnan yläpuolellakin, sekä hämärässä että valossa. Delfiinin kuuloaisti on hyvin tarkka; se pystyy kuulemaan jopa kymmenen kertaa korkeampia ääniä kuin ihminen, silläääniaallot kulkeutuvat ihmisen ja delfiininkorvaan eri tavoin. Delfiinillä ei ole korvalehtiä, vaan se ottaa äänen vastaan alaleukansa kautta. Se pystyy myös paikantamaan äänen lähteen tarkasti.
Veden alla äänillä kommunikoiminen on tehokasta, sillä syvällä merenpohjassa on usein pimeää. Siksi delfiinit kommunikoivatkin erilaisilla vihellysäänillä. Naksutteluilla ne puolestaan paikantavat kohteita ja suunnistavatkaikuluotaimen tapaan[8].
Sotalaivojen syvyystutkat häiritsevät delfiinejä ja muita valaita niin, että ne ajautuvat toisinaan rannalle ja joutuvat hengenvaaraan.
Delfinaarioissa ihmiset voivat käydä katsomassa delfiinejä ja yleensä nähdä niiden esittämiä temppuja. Tampereella Särkänniemessä sijaitseva delfinaario suljettiin vuoden 2015 loppupuolella. Delfinaarioiden oikeutuksesta kiistellään jatkuvasti. Niiden puolustajat näkevät delfinaariot tärkeinä paikkoina, joissa ihmiset voivat tutustua delfiineihin ja oppia niistä. Delfinaarioiden ajatellaan myös suojaavan delfiinikantaa, jota kalastus on harventanut. Delfinaarioiden vastustajien mielestä delfinaariot eivät tarjoa delfiineille luonnonmukaisia elinolosuhteita fyysisesti eivätkä sosiaalisesti, minkä katsotaan selittävän korkeita kuolleisuuslukuja. Delfinaarioissa on kuitenkin olemassa jo vahva toisen- kolmannen ja jopa neljännen polven kanta, eikä suurimpaan osaan maailman delfinaarioista enää nykyään pyydystetä delfiineitä luonnosta, vaan paikalliskantojen geneettinen monimuotoisuus varmistetaan siirroilla delfinaarioiden kesken tai keinosiemennyksellä.[9] Keinosiemennystekniikat ovat kehittyneet, ja niistä uskotaan ja toivotaan olevan apua myös muun muassa uhanalaisten delfiinilajien kannan elvyttämisessä.
Antiikin Kreikassa delfiini oli arvostettu eläin, sillä se on keskeinenApollonin myytissä: myytin mukaan Apollon ratsasti delfiinin selässäDelfoiin, johon sittemmin perustettiin hänen pyhäkkönsä.
Ranskan kuningashuoneen historiassa delfiini oli kruununprinssin ja hänen puolisonsa,Dauphinin jaDauphinen tunnus.
Kreikkalaisissa taruissaApollon otti delfiinin hahmon kantaakseenkreetalaisetDelfoihin, jossa nämä pystyttivät hänelletemppelin. Apollon Delphinioksen (delfiinien herra) nimi saattaa johtua minolaisen kulttuurin delfiinisymbolin käytöstä. Ei ole varmaa, että Delfoi (latinaksi Delphi) olisi saanut nimensä delfiinistä. Tämämerinisäkäs on meren jumalan,Poseidonin, tunnus. Sen toinenvertauskuva onhevonen jamerihevonen. Poseidonin kerrotaan luoneen ensimmäisen hevosen kalliosta. Merestä syntynytAfrodite (lat. Venus) kuvattiin monesti delfiinien seurassa.Viinin jumalaDionysos muutti tarun mukaanmerirosvoja delfiineiksi.
Etruskit veivät hautataiteessaan vainajiensielut Autuaiden saarille, mutta myöhemmin he omaksuivatHaadesta muistuttavan käsityksen tuonpuoleisesta.Ranskankruununperijät ottivat delfiinin kuvan vaakunoihinsa. Kirjoihin merkitty ”ad usum delphini” tarkoitti epäsiveellisyydestä puhdistettua painosta.[10]
Maailmanlaajuisten kalansaaliiden pienentyessä vajetta korvataan delfiinin- ja valaanlihan syönnillä. Merinisäkkäitä käytetään myös syöttinä kala- ja hailajien kalastuksessa. Valaita ja delfiinejä ammutaan harpuunoilla, keihäillä ja ampuma-aseilla, niitä silvotaan viidakkoveitsillä ja koukuilla sekä tapetaan dynamiitilla. Lisäksi delfiinejä jää kalastajien verkkoihin muun kalastuksen sivusaaliina. Delfiininpyynnin kautta arviolta 100 000 delfiiniä ja pienvalasta saa surmansa vuosittain. Delfiinit ja pienvalaat eivät ole kansainvälisesti suojeltuja lajeja, toisin kuin suuremmat valaat. Delfiinejä ja pienvalaita suojaavat ainoastaan alueelliset pyyntikiellot. Niitä pyytäviä maita ovat Grönlanti, Etelä-Korea, Japani, Intia, Venezuela, Nigeria, Malesia, Peru, Brasilia ja Madagaskar.[11]
Perrin, William F. & Würsig, Bernd & Thewissen, J. G. M. (toim.): Encyclopedia of Marine Mammals. Academic Press, 2009. ISBN 978-0-12-373553-9Google-kirjat Viitattu 6.5.2013.
