David Gross varttui Washington D.C:n lähiöissä. Hänen isovanhempansa olivat muuttaneet Yhdysvaltoihin Itä-Euroopasta. Grossin perheen lapsia rohkaistiin lukemaan paljon ja osallistumaan älyllisiin keskusteluihin.[1]
Vuonna 1955 perhe muuttiJerusalemiin, ja David Gross kävi siellä koulunsa loppuun heprean kielellä ja suoritti alemman korkeakoulututkinnon paikallisessa yliopistossa. Hän jatkoi opintojaanKalifornian yliopistossa Berkeleyssä, joka oli siihen aikaan alkeishiukkasten tutkimuksen keskus. Sieltä hän siirtyiHarvardiin ja 1969Princetoniin. Hän sai monia innostavia opiskelijoita kutenFrank Wilczek ja keskittyikvanttiväridynamiikkaan. 1980-luvun alussa hän siirtyisäieteorian pariin.[1]
Vuonna 1997 Gross aloitti Santa Barbarassa Kavli-instituutin Teoreettisen fysiikan laitoksen johtajana.[1][2]
Gross on ollut kahdesti naimisissa ja hänellä on kaksi tytärtä.[1]
Gross, Wilczek ja Polizer saivat Nobelin palkinnon löytämästäänasymptoottiseksi vapaudeksi kutsutustakvarkkien ominaisuudesta, joka on pohjana kvanttiväridynamiikan teorialle. Sen avulla fyysikot saivat täydennettyähiukkasfysiikan standardimallin, joka kuvaa kaikki alkeishiukkaset ja niiden keskinäiset vuorovaikutukset.[3]
Gross oli myös yksi vuonna 1987 julkaistunsupersäieteorian kehittäjistä.[3] Säieteorian mahdolliset käytännön sovellukset ovat vielä kaukana tulevaisuudessa, mutta säieteoria saattaa olla paras yritys ymmärtää maailmankaikkeuden pohjimmaista rakennetta.[4]
