Movatterモバイル変換


[0]ホーム

URL:


Siirry sisältöön
Wikipedia
Haku

Craig Dawson

Wikipediasta
Craig Dawson Boltonin pelaajana huhtikuussa 2013.

Craig Dawson (s.6. toukokuuta1990Rochdale) onenglantilainenjalkapalloilija,pelipaikaltaan keskuspuolustaja. Hän edustaaEnglannin Valioliigassa pelaavaaWolverhampton Wanderersia.[1]

Dawson aloitti pääsarjauransa syyskuussa 2011West Bromwich Albionin joukkueessa pelattuaan aiemmin alemmilla sarjatasoilla. Keväällä 2013 hän pelasi lainallamestaruussarjanBolton Wanderersissa mutta muutoin hän pelasi WBA:ssa vuoteen 2019 saakka ja sai seurassa tililleen 153 valioliigaottelua ja niissä 12 maalia sekä kaudella 2018–2019 mestaruussarjassa 41 ottelua ja kaksi maalia sekä nousukarsinnassa kaksi ottelua ja yhden maalin.[1]

Kesällä 2019 Dawson siirtyi valioliigaseuraWatfordiin, jossa hänkaudella 2019–2020 pelasi 29 liigaottelua, joista 26 avauskokoonpanossa, ja teki kaksi maalia. Seuraavalla kaudella hän pelasi Mestaruussarjaan pudonneessa Watfordissa vain yhden liigacupin ottelun. Hän siirtyi 12. lokakuuta 2020loppukauden kestäneellä lainasopimuksella ValioliiganWest Hamiin, jossa pelasi 22 pääsarjaottelua ja teki kolme maalia. Hän siirtyi pysyvästi West Hamiin kesällä 2021.Kaudella 2021–2022 hän pelasi Valioliigassa 34 ottelua ja teki niissä kaksi maalia.Eurooppa-liigassa West Ham eteni välieriin ja Dawson pelasi kymmenen ottelua ja teki maalin alkulohkossaGenkiä sekä puolivälierissäLyonia vastaan.Kaudella 2022–2023 Dawson pelasi West Hamissa kahdeksan valioliigaottelua ja neljäKonferenssiliigan ottelua, joissa hän teki yhden maalin, ennen siirtymistään Wolverhamptoniin tammikuussa 2023. Kauden jälkipuoliskolla hän pelasi 17 liigaottelua ja teki maalin heti ensimmäisessä Wolves-ottelussaanLiverpoolia vastaan. Kaudella 2023–2024 hän pelasi Valioliigassa 25 ottelua ja teki joulukuussa maalinEvertonia vastaan. Seuraavalla kaudella hän oli marraskuun puoliväliin mennessä pelannut kymmenen liigaottelua.[1]

Dawson pelasiEnglannin alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa vuosina 2011–2013 ja edustiIsoa-BritanniaaLontoon olympialaisissa 2012.[1]

Lähteet

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]
  1. abcdCraig Dawson Transfermarkt. (englanniksi)


Wolverhampton WanderersEnglannin Valioliiga

1  |2 Doherty |3 Aït-Nouri |4 Bueno |5 Munetsi |6 Traoré |7 André |8 J. Gomes |9 Strand Larsen |10 Cunha |11 Hwang |12 Agbadou |14 Mosquera |15 Dawson |18 Kalajdžić |19 R. Gomes |20 Doyle |21 Sarabia |22 Semedo |24 T. Gomes |25 Bentley |26 Forbs |27 Bellegarde |29 Guedes |30 González |31 Johnstone |33 Meupiyou |34 Djiga |37 Lima |40 King |63 Fraser |Manageri Pereira

Tämäurheilijaan liittyvä artikkeli ontynkä. Voit auttaa Wikipediaalaajentamalla artikkelia.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Craig_Dawson&oldid=22830465
Luokat:
Piilotetut luokat:

[8]ページ先頭

©2009-2025 Movatter.jp