Congarumpu eliconga on noin metrin korkuinen kapeakuubalainenkäsirumpu. Congarumpalia sanotaan soittimen alkuperämaassa Kuubassa "congueroksi".
Congarummun soittaja käyttää yleensä kahta eri äänenkorkeuksille viritettyä rumpua toisen rummun toimiessa bassona ja toisen solistisena rumpuna. Joskus congia soitetaan myös kolmen tai neljän rummun ryhmässä. Rumpuja soitetaan joko istualtaan tai seisten. Seisten soitettaessa rummut ovat yleensä telineillä, jotka nostavat ne jonkin verran ylös maan pinnasta, jotta soittoasento olisi mukavampi ja jotta rummun sointi olisi syvempi. Useimmissa espanjankielisissä maissa soittimen nimenä onTumbadoras. Siellä erotellaan kolme erikokoista rumpua (matalaäänisimmästä korkeimpaan) nimillä:tumba,conga jaquinto. Harvinaisempia vielä korkeammalla äänellä soivia malleja ovatrequinto jaricardo.
Soittimen alkujuuret ovat afrikkalaisessa musiikissa. Todennäköisesti soittimen alkumuotona ovat olleet kongolaiset Makuta- tai Sikulu-rummut, joita yleisesti soitetaanMbanza Ngungussa,Kongossa. Vaikka rumpu afrikkalaisessa alkumuodossaan onkin koverrettu puusta, sen kuubalainen versio on todennäköisesti saanut alkunsa uusiokäytetyistä tynnyreistä. SanaConga juontaa juurensa kuubalaisesta karnevaalirytmin nimestä, "La Congasta". Rumpuja, jotka soittivat "conga-rytmiä", alettiin täten kutsumaan congarummuiksi ("tambores de conga").
Soitinta käytettiin sekä afro-karibialaisessa uskonnollisessa musiikissa että pääsoittimenakuubalaisessa rumbassa. Sananaconga levisi 1950-luvulla latinalaisen musiikin saatua jalansijaa Amerikassa. Silloin muodostui myös uusi musiikkityyli, kun kuubalainenson ja newyorkilainen jazz sulautuivat yhteen. Aluksi musiikkityyliä kutsuttiin nimellämambo, mutta myöhemmin sen nimeksi vakiintuisalsa.
Nykyään congat ovat hyvin tavallinen soitin kaikessa latinalaisessa musiikissa, esimerkiksi salsassa, sekä monenlaisessa länsimaisessapopulaarimusiikissa jajazzissa.
Moderni congarumpu on valmistettu joko lasikuidusta tai lakatusta puusta. Rummun kalvoa varten ovat ruuvit virittämistä varten.
Congarummuilla on viisi peruslyöntiä:
Slap-lyöntisarjaa kutsutaan sanalla "floreo", ja sen tarkoituksena on muun muassa innoittaa tanssijoita soolosuorituksissaan.
Congarummun äänenkorkeutta voi myös muuttaa painamalla kyynärpäätä eri kohdista rumpukalvoa. Taitavat soittajat kykenevät liu´uttamaan äänenkorkeutta tällä tavalla tai painamalla parilla sormella pitkin kalvoa samalla kun toisella kädellä on lyöty soinnillinen lyönti kalvolle. Tämä ei kuulu perinteiseen congatekniikkaan, mutta on silti yleinen temppu modernissa salsassa ja rumbassa.
Pienintä ricardo-rumpua kannetaan yleensä olkahihnasta. Se on huomattavasti pienempi kuin muut congarummut.
Congia ei yleensä tarvitse erikseen virittää määrätyille äänenkorkeuksille, mutta niin halutessaan voi soittaja virittää rummun jonkin musiikissa esiintyvän harmonisen elementin mukaisesti, esimerkiksi yleisesti käytetään "avointa nuottia". Kahta rumpua käytettäessä voidaan rummut virittää esimerkiksi kvarttiin.
Kolmen rummun viritys on usein esimerkiksi F, A, C tai G, C, E (alimmasta korkeimpaan nuottiin). Käytettyyn viritykseen vaikuttaa soittajan henkilökohtaisten mieltymysten lisäksi tietysti myös musiikkityyli.
