Marcus Aurelius Claudius, useinClaudius Gothicus,Claudius II taiClaudius II Gothicus (10. toukokuuta213 tai214 – elokuu270) oliRoomankeisari vuosina268–270. Hän oli suosittusotilaskeisari, joka ehti hallita vain kaksi vuotta, mutta ehti tuona aikana kukistaagermaanit, ja myöhemmingootit niin perusteellisesti ettei näistä ollut suurempaa vaaraa Rooman valtakunnalle lähes vuosisataan. Claudius kuoli syksyllä 270Balkanilla raivonneeseen kulkutautiin, ollen täten ainoa200-luvun kriisin keisari, joka kuoli luonnollisesti. Hän oli lyhyellä valtakaudellaan monin verroin menestyksekkäämpi kuin useimmat ajan keisareista. Claudiuksen suosiota kuvaa se, että vuosia myöhemminKonstantinus Suuri väitti häntä esi-isäkseen.
Claudiuksen elämästä ennen keisariutta ei tiedetä juuri mitään varmuudella. Luultavasti hän syntyi 10. toukokuuta 213 tai 214Dalmatiassa taiIllyriassa. EpäluotettavanHistoria Augustan mukaan Claudius periytyiTroijan myyttisestä kuninkaastaIloksesta jaZeuksen pojastaDardanoksesta. Teoksen mukaan hän oli pitkä mies, jolla oli hehkuvat silmät. Hänen sanottiin olleen niin vahva, että pystyi lyömään miehen tai eläimen hampaat rikki yhdellä lyönnillä.Historia Augustan mukaan hän oli myös painija, ja otteli kerran toista sotilasta vastaanCampus Martiuksella, jolloin keisariDecius palkitsi hänet. HA kertoo myös kirjeistä, joissa Decius,Valerianus jaGallienus ylistävät Claudiusta. Hänen kerrottiin olleen tällöintribuunina tuntemattomassaLegio IV Martialiksessa. NämäHistoria Augustan kertomat tarinat ovat kuitenkin varmasti puhdasta fiktiota, jotka keksittiin myöhemmin.[1]
Varmaa on kuitenkin, että Claudius palveli ainakin keisari Gallienuksen aikana Illyriassa.Historia Augustan jaAurelius Victorin mukaan hän oli Balkanin joukkojen komentaja.[2] Claudius saattoi osallistua usurpaattoriIngenuuksen kapinan kukistamiseen vuonna 260, jolloin hän haavoittui lievästi. Myöhemmin hän palveli roomalaisen kenraalinAureoluksen joukoissa Gallian keisariPostumusta vastaan.[1]
Myöhään kesällä 267gootit hyökkäsivät suurena joukkonaBalkanille jaVähään-Aasiaan. Kun Gallienus kuuli tästä, hän marssi heti kohtaamaan vihollisensa. Hän jätti Aureoluksen vartioimaan Italiaa mutta otti muut vanhemmat upseerinsa mukaan.[3]
Roomalaiset onnistuivat lyömään gootit seuraavana vuonna, mutta sillä aikaa Aureolus julistautui Italiassa keisariksi.[4] Gallienus nimitti Claudiuksen Rooman ratsuväen johtoon (dux equitum) ja jätti kenraali Marcianuksen Tonavalle ja lähti itse suuren sotajoukon kanssa kukistamaan Aureolusta. Gallienuksen joukot voittivat ensimmäisen taistelunPons Aureoluksessa, ja Aureolus joutui perääntymäänMediolanumiin, joka piiritettiin. Kun piiritys jatkui, monet Gallienuksen upseerit tulivat tyytymättömiksi keisaria kohtaan.[5]
Pretoriaaniprefekti Aurelius Heraclianus,Lucius Domitius Aurelianus, Claudius sekä monet muut suunnittelivat Gallienuksen salamurhaamista.Zosimos kertoo, että kun keisari oli ilta-aterialla teltassaan,dalmatialaisten ratsuväkijoukkojen komentaja Cecropius juoksi telttaan kertomaan Gallienukselle, että vihollisen joukot olivat hyökkäämässä. Gallienus ryntäsi nopeasti ulos ilman henkivartijoitaan, jolloin Cecropius surmasi hänet. Salaliittolaiset julistivat nyt Claudiuksen keisariksi. Tämä lienee tapahtunut syyskuun alussa vuonna 268.[5]Aurelius Victor kertoo, että Gallienus nimitti kuolinvuoteellaan Claudiuksen seuraajakseen, mutta tämä on epävarmaa.[1]
Gallienuksen murhan jälkeen armeija ei kuitenkaan suhtautunut ilolla salaliittolaisiin, joten Claudius joutui rauhoittamaan joukkojaan rahapalkkioilla.[2] Hän pakotti myössenaatin julistamaan Gallienuksen jumalaksi ja teki hänen murhastaan rikollisen teon. Cecropius luultavasti teloitettiin, tai hän teki itsemurhan. Myös Heraclianus kuoli epäselvissä olosuhteissa, mutta Aurelianus säästettiin ja hänet nimitettiin Rooman ratsuväen johtoon (dux equitum). Kun Aureolus kuuli vallanvaihdosta, hän yritti neuvotella uuden keisarin kanssa. Claudius antoi kuitenkin teloittaa Aureoluksen välittömästi.[6]
Vuodenvaihteessa 268–269 Claudius oli lyhyen aikaaRoomassa, missä hän otti vastaankonsulinvirkansa kuluvalle vuodelle. Hänen konsulikumppaninaan toimi eräs Paternus. Roomalaiset eivät kuitenkaan ehtineet levätä sillä pian tuli tieto, ettäalemannit jajuthungit olivat ylittäneetTonavan jaAlpit ja alkaneet ryöstelläPohjois-Italian maaseutua. Claudius kokosi nopeasti armeijansa ja marssi germaaneja vastaan. Roomalaiset löivät germaanit alkuvuonna 269Gardajärvellä, ja Claudius otti itselleen arvonimenGermanicus Maximus.[7] Tämän jälkeen hän lähettiRooman palokunnan- ja turvallisuusjoukkojen päällikön (praefectus vigilum)Julius Placidianuksen Galliaan taistelemaan Gallien keisarikunnan joukkoja vastaan. Placidianus onnistuikin valtaamaanRhône -joen itäpuoliset osat takaisin Rooman valtaan.[8] Myöhemmin myös Hispanian provinssit siirtyivät roomalaisten puolelle.[9]
Välittömästi Gardajärven voiton jälkeen seurasi kuitenkin lisää vastoinkäymisiä;gootit olivatherulien johdolla päättäneet hyökätäBalkaneillaTonavan yliMoesiaan,Traakiaan jaKreikkaan. Joidenkin lähteiden mukaan yhteensä 320 000 soturia ja 2 000 laivaa osallistuivat hyökkäykseen. Vaikka nämä luvut ovat todennäköisesti liioiteltuja, niin goottien hyökkäys oli kuitenkin erittäin vakava uhka roomalaisille. Claudius lähetti Aurelianuksen johtaman sotajoukon karkottamaan gootit Balkaneilta. Hän itse jäi vielä Pohjois-Italiaan, sillä germaaneja ei ollut vielä täysin kukistettu ja samaan aikaan Gallian keisarikunnassa oli alkanut kapina keisari Postumusta vastaanUlpius Laelianuksen johdolla. Claudius suunnitteli luultavasti hyökkäävänsä pääarmeijan kanssa Galliaan ja valtaavansa Postumuksen hallitsemat alueet takaisin Rooman valtaan. Myöhemmin hän kuitenkin totesi, että goottien uhka oli paljon vakavampi ja marssi armeijansa kanssa auttamaan Aurelianusta. Hän jätti nuoremman veljensäQuintilluksen vartioimaan Italiaa, ja käski Egyptin prefektin ja laivaston komentajan Tenagino Probuksen lähettää laivastonsa goottien laivoja vastaan.[7][8]
Goottien laivasto oli sillä aikaa hyökännytMoesianMustanmeren rannikolla sijaitseviin kaupunkeihin, jonka jälkeen se oli yrittänyt ryöstääByzantionin jaKyzikoksen mutta tuloksetta. Tämän jälkeen he seilasivatAigeianmerelle, ja hyökkäsivät Kreikan kaupunkeihinMakedoniassa, piirittäen maajoukkojen kanssa muun muassaThessaloniken ja hyökätenKassandreiaan.[7] Kun gootit saivat tietää roomalaisten olevan tulossa he vetäytyivät Koillis-Makedoniaan, missä Aurelianuksen joukot saivat heidät kiinni. Seuranneessa taistelussa roomalaiset onnistuivat aiheuttamaan 3000 miehen tappiot gooteille ja ajamaan heitä pohjoiseen. Claudiuksen johtama Rooman pääarmeija tavoitti gootitMoesia superiorissa lähelläNaissusta. Taistelu oli kovaa, ja tappiot olivat raskaita kummallakin puolella, mutta gootit onnistuttiin lyömään, jolloin he joutuivat perääntymään kohti etelää.[10]
Koko loppukesän 269 roomalaisten ratsuväki ahdisteli gootteja näiden perääntyessä kohtiBalkanvuoria. Gootit alkoivat kärsiä nälästä ja väsymyksestä. Syksyllä he huomasivat joutuneensa piiritetyiksi vuoristossa, ja kun talvi saapui, nälkä, kylmyys, ja taudit verottivat goottien armeijaa. Roomalaisetkaan eivät säästyneet taudeilta, ja taistelutahto sekä kuri alkoivat laskea Rooman armeijan keskuudessa. Gootit yrittivät murtautua ulos saarroksista, jolloin Claudius mahdollisesti aliarvioi heidät ja lähetti pelkän jalkaväkensä vihollista vastaan. Gootit kuitenkin melkein tuhosivat roomalaisten joukot, ja vain Aurelianuksen ratsuväen nopea hyökkäys ehti pelastaa tilanteen. Se oli kuitenkin liian myöhäistä, sillä gootit pääsivät murtautumaan ulos.[11]
Koko kevään 270 goottien armeija jatkoi hidasta perääntymistäänTraakian halki. Heikentyneinä nälästä, monet gooteista kuolivat Balkaneilla raivonneeseen kulkutautiin, joka iski Rooman armeijaankin ja keisariinkin. Claudius joutui lähtemään Sirmiumiin, ja jätti Aurelianuksen Rooman joukkojen komentoon.[11]
Quintillus, Claudiuksen veli ja Rooman keisari lyhyen aikaa syyskuussa 270.
Taistelut jatkuivat vielä kesään asti. Jotkut gooteista värvättiin Rooman armeijaan, tai asetettiin asumaan Moesiaan, jotta heidät voitaisiin tarvittaessa kutsua aseisiin. Kesällä 270 Claudius otti arvonimenGothicus Maximus, ja juhli saavutustaan kolikoissaan. Jossakin vaiheessa hän saattoi ottaa myös arvonimenParthicus Maximus, mutta tämä on epävarmaa.[1][12] Hän oli lähdössä sotimaan juthungeja javandaaleja vastaan, mutta kuoli elokuussa Sirmiumissakulkutautiin.[11][13]
Claudiuksen kuoleman jälkeen hänen veljensä Quintillus julistautui keisariksi Italiassa. Samaan aikaan kuitenkin Tonavan joukot huusivat Aurelianuksen keisariksi. Myöhemmin Quintillus teki itsemurhan, tai hänet murhattiin. Aurelianus antoi myöhemmin lyöttää kolikoita jumalaksi julistetun Claudiuksen kunniaksi (Divus Claudius).[14]
Claudius oli suosittu keisari, jota kuvaa se että myöhemminKonstantinus Suuri väitti häntä esi-isäkseen. Senaatin sanottiin kunnioittaneen Claudiusta pystyttämällä 3 metriä korkean ja kullatun patsaanCapitoliumille,Juppiterin temppelin eteen. Tämä saattaa tosin olla fiktiota. Armeija ja senaatti pitivät Claudiusta mallikeisarina, ja myöhemmin kerrottiin tarinaa, että Claudius olisi tietoisesti hyväksynyt kuolemansa valtion hyväksi, mutta tämäkin on varmasti myöhempää keksintöä.[15]
.jpg)
