Charles Frank ”Chuck” Mangione [mændʒiˈoʊni] (s.29. marraskuuta1940Rochester,New York[1]) onyhdysvaltalainenflyygelitorven soittaja,trumpetisti ja jazzsäveltäjä, joka tuli 1970-luvulla tunnetuksi kevyen iloisesta popvaikutteisestasmooth jazz -musiikistaan ja jazzalbumeiksi poikkeuksellisen hyvin myyvistä levyistään.[2] Hänet on palkittu kahdestiGrammy-palkinnolla.[1]
TrumpetistiDizzy Gillespie oli Mangionen lapsuuden perhetuttava, ja isä innosti lapsiaan jazzmusiikin pariin. Isoveljestä Gap Mangionesta tuli kosketinsoittaja, kun taas Chuck Mangione valitsi trumpetin ja opiskeli kotikaupunkinsaRochseterin Eastman-musiikkikoulussa. Opiskeluaikoina pojilla oli yhteinenbebop-kvintetti nimeltä The Jazz Brothers, joka teki myös levyjä Jazzland-merkille. Siinä Chuck Mangione soitti Gillespieltä lahjaksi saamaansa ylöspäin käännettyä trumpettia. 1960-luvun puolestavälistä alkaen Chuck Mangione soittiMaynard Fergusonin jaWoody Hermanin big bandeissä sekäArt Blakeyn Jazz Messengers -yhtyeessä, jossa hänen paikallaan olivat aiemmin soittaneetClifford Brown,Kenny Dorham,Lee Morgan jaFreddie Hubbard. Vuonna 1968 Mangione perusti oman kvartetin, jossa hän keskittyi trumpetin sijasta pehmeä-ääniseen flyygelitorveen. Kvartetin levytysten ohella Mangione teki levyjä suuremmilla studiokokoonpanoilla, joihin kuului myös laulusolisteja kutenEsther Satterfield. Vuonna 1977 Mangione levytti suurimman hittinsä ”Feels So Good” yhdessä kitaristiGrant Geissmanin kanssa. Muita Mangionen tunnetuimpia kappaleita ovat ”Hill Where the Lord Hides,” ”Land of Make Believe” ja ”Chase the Clouds Away”.[2][1]
1980-luvulle tultaessa Mangionen suurin suosio hiipui, mutta hän levyttiColumbia Recordsille albumitLove Notes, Journey To A Rainbow, Disguise jaSave Tonight For Me.Lake Placidin talviolympialaisten päätösjuhlassa hän esitti kappaleensa ”Give It All You Go”, ja neljä vuotta aiemminMontrealin kesäolympialaisten yhteydessä oli käytetty hänen kappalettaan ”Chase the Clouds Away”.[1]
Vuonna 1989 Mangione julkaisi kaksi livealbumia. LevylläThe Boys From Rochester soittivat Rochesterista kotoisin olevat tunnetut muusikot: rumpaliSteve Gadd, Chuckin kosketinsoittajaveli Gap Mangione, saksofonistiJoe Romano ja basisti Frank Pullara. Toinen livejulkaisu oliChuck Mangione Live at the Village Gate. Näiden jälkeen Chuck Mangione lopetti soittamisen useiksi vuosiksi, kunnes sai uuden kipinän oppi-isänsä Dizzy Gillespien kuoleman 1993 jälkeen. Vuonna 1997 teki comeback-kiertueen 1970-luvun kokoonpanonsa kanssa.[3][2][1] Vuonna 2009 kaksi Mangionen yhtyeen jäsentä, saksofonisti Gerry Niewood ja kitaristi Coleman Mellett, saivat surmansalento-onnettomuudessa New Yorkin Buffalossa.[4]
Mangione on tehnyt myöselokuvamusiikkia. Vuonna 1978 hän oli ehdollaParhaan musiikin Golden Globe -palkintoon musiikistaan elokuvaanSanchezin perilliset. Sen soundtrack-albumista hän sai myös uransa toisen Grammyn; ensimmäinen tuli vuoden 1976 albumistaBellavia.[3] 2000-vuosikymmenellä Chuck Mangione esiintyi omalla äänellään piirroshahmona animaatiosarjassaKukkulan kuningas.[1]
Chuck Mangione vieraili kvartetteineenPori Jazz -festivaaleilla 1974[5].