Charles Marie Photius Maurras (20. huhtikuuta1868Martigues –16. marraskuuta1952Tours) oliranskalainen kirjailija, runoilija ja poliittinen ideologi. Hän olitaantumuksellisen jamonarkistisenAction française -liikkeen johtava ajattelija jaintegraaliseksi nationalismiksi kutsutun suuntauksen merkittävä edustaja. Maurrasin ajattelussa on myöhemmin nähty joitakin yhtymäkohtiafasismiin.[1] Maurras kannattimonarkiaa sekävaltionkirkkoa käytännöllisistä syistä, sillä ne olivat hänen mukaansa välttämättömiäRanskan yhtenäisyydelle kansakuntana.
Maurras oli lähtöisin alempaan keskiluokkaan kuuluneesta perheestäProvencesta.[1] Isä olisekulaari virkamies, äitikatolilainen jarojalisti. Isä kuoli poikansa ollessa kuusivuotias.[2] Maurras kävi katolista kouluaAix-en-Provencessa. Hänkuuroutui 12-vuotiaana sairauden seurauksena ja omistautui sen jälkeen kirjallisuudelle. Hänen varhaisiin innoittajiinsa kuuluivatantiikin suuret kirjailijat sekä ranskalainen runoilijaFrédéric Mistral.[1] Maurras muutti vuonna 1886 alaikäisenäPariisiin, julkaisi ensimmäisen artikkelinsa 17-vuotiaana ja alkoi pian työskennellä useille lehdille.[3] Hän kirjoitti muun muassa monarkistisiinLe Soleiliin jaGazette de Franceen.[4] Hän myös opiskeliSorbonnen yliopistossa.[5]
Maurrasin ensimmäinen kirja oli vuonna 1889 ilmestynyt provencelaisen runoilijanThéodore Aubanelin elämäkerta.[4] Maurras perusti vuonna 1891Jean Moréasin kanssal’école romane -nimisen runoilijaryhmän, joka vastustisymbolismia ja kannatti pysyttelyä klassisen runouden ”selkeydessä”.[1] Maurras vaati paluuta perinteisiinrunomittoihin jaloppusointuihin, mutta hyväksyi osan uudemman runouden improvisoinnista ja epäsäännöllisyydestä.[5] Hän saavutti mainetta kaunokirjallisella tuotannollaan 1890-luvulta alkaen.[1] Hän kirjoitti myös artikkeleitaLaroussen tietosanakirjaan.[4]
Maurras kannatti nuoruudessaan varauksellisestiboulangisteja ja äänesti heitä vuoden 1889 vaaleissa, vaikka vierastikin liikkeenpopulististademagogiaa.[6] Poliittisilta mielipiteiltään hän esiintyi alkuun Ranskan maakuntien itsehallinnon puolustajana ja keskusjohtoisuuden arvostelijana.[7] Hän oli yhteydessä Frédéric Mistralin perustamaanFélibrige-seuraan, jonka tavoitteena oli provencelaisen kulttuurin ja identiteetin sekäprovensaalin kielen elvyttäminen. Liikkeessä Maurrasia innosti sen henkinen ristiretki jo menetetyksi luullun asian puolesta. Hän vakuuttui siitä, että myös mennyt ajattelu ja poliittinen järjestelmä voitaisiin palauttaa samalla tavalla.[5] Ranska oli Maurrasin mielestä rappeutumassa kansakuntana. Hän väitti kääntyneensä monarkistiksi seuratessaan vuoden 1896Ateenan olympialaisia, joissa Ranskan edustus näytti ”pieneltä” ja ”eristyneeltä”Ison-Britannian jaSaksan rinnalla.[6]
Koko Ranskaa kuohuttanutDreyfus-skandaali teki Maurrasista lopullisesti vakaumuksellisen tasavallan vastustajan.[1] Hän laati joulukuussa 1898Ligue de la patrie française -järjestön nimissä armeijasta erotetun juutalaisen kapteeninAlfred Dreyfusin vastaisen julkilausuman, jonka allekirjoitti 100 000 ranskalaista, mukaan lukien useitaRanskan akatemian jäseniä. Samaan aikaan Maurras liittyi runoilijaMaurice Pujon äskettäin perustamaan vielä radikaalimpaan järjestöön Ligue de l’action françaiseen, joka oli myös syntynyt Dreyfus-jutun innoittamana.[5] Maurras myös puolusti julkisuudessa everstiluutnanttiHubert-Joseph Henryä, joka teki itsemurhan jouduttuaan epäillyksi Dreyfusin lavastamisesta syylliseksi väärennetyillä todisteilla.[8]
Maurras oli kesäkuussa 1899 mukana perustamassaAction française -julkaisua, joka muutettiin vuonna 1908 päivittäiseksi sanomalehdeksi.[1] Action française -liike kannattikolmannen tasavallan väkivaltaista kumoamista, ja sen tukijat käyttivät hyökkäilevää taktiikkaa.[9] Maurras sai vuosien varrella useita vankeustuomioita vihanlietsonnasta.[6] Hän vaikutti myös liikkeen militantin nuorisosiivenCamelots du roin perustamiseen.[3]
Ensimmäisen maailmansodan aikana Maurras tuki varauksellisesti sovintoa vasemmiston kanssa eli ”pyhää liittoa” (union sacrée), mutta toisaalta hänen harjoittamansa kiihotuksen vasemmistolaisiasodanvastustajia vastaan katsottiin vaikuttaneenRaoul Villainin päätökseen murhata sosialistijohtajaJean Jaurès elokuussa 1914. Maurras myös syytti sodan aikana monia ranskalaisia vieraan vallan vakoojiksi ilman todisteita. Hänen ajojahtinsaradikaalipuolueen poliitikkojaJoseph Caillaux’ta jaLouis Malvya vastaan edisti ”pyhän liiton” hajoamista.[2]
Action française oli suosituimmillaan välittömästi ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Vuoden 1919 parlamenttivaaleissa liikkeelle tarjottiin mahdollisuutta asettaa ehdokkaita oikeiston vaaliliitonkansallisen blokin listoille, mutta Maurras torjui yhteistyön aatteellisten erimielisyyksien vuoksi. Action françaisen jäsenLéon Daudet tuli valituksi omalta ehdokaslistaltaan, mutta liike alkoi pian marginalisoitua uudelleen.[6] Action française kannatti ankaria rauhanehtoja Saksalle, ja Maurras ylisti pääministeriRaymond Poincaréa vuoden 1923Ruhrin miehityksestä ja oli tämän kanssa salaisessa kirjeenvaihdossa. Poincaré ei katkaissut välejä Action françaiseen Camelots du roin väkivaltaisuuksista huolimatta.[2]
Vuoden 1934Stavisky-skandaalista seuranneiden levottomuuksien aikana äärioikeiston vallankaappausta pidettiin mahdollisena Ranskassa, mutta Maurras ei osoittanut kiinnostusta siihen, vaikka puolustikin kirjoituksissaan ajatusta tasavallan kumoamisesta väkivalloin. Hänen kannattajakuntansa alkoi vähitellen hylätä hänet ja siirtyä fasismin pariin.[6][2] Maurras itse ihailifasistista Italiaa mutta suhtautui kielteisestiHitlerinSaksaan.[6][2]Espanjan sisällissodan aikana hän ilmaisi tukensaFrancisco Franconkansallismielisille.[2] 1930-luvun lopussakommunismin pelko ajoi Maurrasin tukemaanmyönnytyspolitiikkaa jaMünchenin sopimusta.[3][2] Maurras oli vuosina 1936–1937 seitsemän kuukautta vankilassa saatuaan tuomion sosialistipääministeriLéon Blumiin ja muihin kansanedustajiin kohdistamistaan tappouhkauksista.[2] Siitä huolimatta hänet valittiin vuonna 1938 Ranskan akatemian jäseneksiHenri Robertilta vapautuneelle paikalle.[3]
Toisen maailmansodan aikana Maurras asettui saksalaisvastaisuudestaan huolimatta tukemaan voimakkaastiVichyn hallitusta, joka näytti toteuttavan hänen yhteiskunnallisia visioitaan.[6] Hän kutsui sitä ”jumalalliseksi yllätykseksi”.[2] Hän kirjoitti edelleenAction française -lehteen, joka siirtyiLyoniin.[2][4] Lehti tuki Vichyn hallituksen miliisin toimiaRanskan vastarintaliikettä vastaan ja kirjoitti myrkyllisestijuutalaisista, joita Maurras piti syypäinä sotaan ja Ranskan tappioon.[2] Lehden retoriikka jyrkkeni entisestään sodan loppua kohti, ja Maurras vaati vastarintaliikkeen tukijoiden perheenjäsenten ottamista panttivangeiksi ja teloitusta. Lehti lakkasi ilmestymästä elokuussa 1944.[4]
Maurras pidätettiin Ranskan vapauttamisen jälkeen syyskuussa 1944, tuomittiin tammikuussa 1945vihollisen kanssa tehdystä yhteistyöstä elinkautiseen vankeuteen ja erotettiin Ranskan akatemiasta.[1] Hän luonnehti tuomiotaan ”Dreyfusin kostoksi”.[8] Koko Action française -liikkeen maine tahriintui niin pahasti saksalaismiehityksen aikana, että se lakkasi toimimasta sodan jälkeen.[9] Maurras vapautettiinClairvaux’n vankilasta huonon terveyden perusteella vuonna 1952, ja hän vietti viimeiset kuukautensa sairaalassa Toursissa.[1]
Maurras esitteli monarkistisen aatemaailmansa vuonna 1900 julkaisemassaan kirjassal’Enquête sur la monarchie.[5] Hänen aatemaailmaansa kulmakiviä olivat valtion ja kansakunnan edun painottaminen,Ranskan vallankumouksen abstraktienvapaus- ja tasa-arvo-oppien vastustaminen sekä historiallisiin instituutioihin ja verenperintöön perustuvan kansallisen yhteisön puolustaminen. Hänen mukaansa valtiollisten instituutioiden tuli palvella kansakunnan yhtenäisyyttä ja monarkia oli palautettava, sillä vain se kykenisi yhdistämään poliittisten kiistojen hajottaman Ranskan.[9]Demokratia oli Maurrasin mukaan haitallista. EsseessäänL’Avenir de l’intelligence hän väitti, ettäparlamentaariseen järjestelmään kuuluva kilpailu kansan suosiosta tuhoaisi älymystön riippumattomuuden ja pakottaisi päättäjät myymään itsensä rahavallalle.[5] Lisäksi parlamentarismi oli alkuperältään vierasmaalainen (brittiläinen) järjestelmä ja antoi liikaa vaikutusvaltaa vierasperäisille vähemmistöille, joita olivat erityisesti juutalaiset,protestantit,vapaamuurarit ja Ranskan kansallisuuden saaneet ulkomaalaiset eli ”metoikit” (métèques).[6]
Maurrasin ihanteena oli poliittisten erimielisyyksien vaientaminen ja kansalaismielipiteistä riippumaton valtiojohto.[5] Monarkian tulisi ollaabsolutistinen, perinnöllinen ja kansallisiin perinteisiin nojaava, valtiomuodon antiparlamentaarinen ja hallinnon alueellisesti hajautettu. Maurras käytti monarkistisesta nationalismistaan nimitystäintegraalinen nationalismi. Siinä yhdistyi elementtejäMaurice Barrèsin nationalismista (vaikka Barrès kannattikin tasavaltaa),Joseph de Maistren jaLouis de Bonaldin kaltaisten ajattelijoiden vanhakantaisesta vastavallankumouksellisesta traditionalismista, modernistaantisemitismistä sekäAuguste Comtenpositivismista. Perinteisistä rojalisteista poiketen Maurrasille monarkismi oli pelkästään välineellistä ja alisteista hänen nationalismilleen. Hän korosti päätyneensä monarkian välttämättömyyteen loogisen päättelyn tuloksena ja kutsui tätä lähestymistapaa ”organisatoriseksiempirismiksi”.[6]
Maurrasin ajatteluun vaikuttivat myösGeorges Sorel,Henri Bergson jaÉdouard Drumont.[10]
Keskeisessä osassa Maurrasin poliittisessa jaesteettisessä ajattelussa oli antiikin klassisen kulttuuriperinnön pitäminen ylivertaisena myöhempäänromantiikkaan jamodernismiin nähden. Hän katsoi estetiikan,moraaliarvojen ja yhteiskunnallisten kysymysten kytkeytyvän erottamattomasti toisiinsa. Maurras ihannoiantiikin kirjallisuutta – varsinkinkreikkalaista mutta myösroomalaista – sekä 1600-luvun luvun Ranskanklassistista kirjallisuutta ja kunnioitti vielä varhaisempia ranskalaisiavalistusajattelijoita, kutenMontesquieuta jaVoltairea, mutta halveksiRousseausta ja Ranskan vallankumouksesta alkanutta aatehistoriallista kehitystä. Maurrasin etninen nationalismi nojasi näkemykseen, jonka mukaanlatinalaiset kansat (ranskalaiset,italialaiset,espanjalaiset) ja heidän kulttuurinsa ja kielensä edustivat antiikin kulttuurin ja sivistyksen perintöä, kun taas ”teutoniset” (englantilaiset,saksalaiset) ja ”heprealaiset” (juutalaiset) kansat ja kielet edustivat vähempiarvoistabarbaarien perintöä. Hänen käsityksensä ”kulttuuriroduista” ei kuitenkaan ollut yhtä jyrkkä kuin esimerkiksiArthur de Gobineaunrotuopit.[5]
Maurras vastusti Ranskassa vuonna 1905 toteutettuakirkon ja valtion erottamista, vaikka olikin itseagnostikko, sillä hän katsoi katolisen kirkon olevan osa Ranskan kansallista perintöä ja pitävän monarkian tavoin yllä ranskalaisten yhtenäisyyttä ja sosiaalisia hierarkioita.[6][8] Protestanttisuuden ja juutalaisuuden hän katsoi olevan haitallisia ja rappiota edistäviä.[5] Hän myös väitti juutalaisten olleen protestanttisenuskonpuhdistuksen taustalla ja siten turmelleenkristinuskon yksilöllisenomantunnon opilla.[8] Toisaalta kaunokirjallisessa teoksessaanLe Chemin de paradis (1895) Maurras sekoitti huolettomasti katolisuutta japakanallista aistillisuutta.[5] Joulukuussa 1926 katolinen kirkko tuomitsi koko Action françaisen ja merkitsi joukon Maurrasin teoksiakiellettyjen kirjojen luetteloon, sillä se ei hyväksynyt liikkeen tapaa alistaa uskonto politiikalle.[1][9]PaaviPius XII perui päätöksen vuonna 1939.[2]
Maurrasin ajattelulla oli suuri vaikutus Ranskan taantumukselliseen oikeistoon. Ranskan ulkopuolella sillä oli vaikutustaBelgiassa,Sveitsissä,Espanjassa,Portugalissa,KanadanQuebecissä jaLatinalaisessa Amerikassa.[2]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheestaCharles MaurrasWikimedia Commonsissa| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Tieteilijät | |
| Taiteenala | |
| Henkilöt | |
| Muut | |
