Charles olikruununperimysjärjestyksessä ensimmäinen vuodesta 1952 lähtien, ja hänestä tuli syyskuussa 2013 Britannian historian pitkäaikaisin kruununperillinen jaWalesin prinssi. Hänestä tuli vanhin Yhdistyneen kuningaskunnan hallitsijaksi noussut henkilö äitinsä Elisabet II:n kuoltua 8. syyskuuta 2022.[3]
Charles oli vuosina 1981–1996 naimisissaprinsessa Dianan kanssa, ja heillä on kaksi poikaa, prinssitWilliam jaHarry. Charlesin nykyinen puoliso on kuningatarCamilla.
Charles Philip Arthur George syntyi prinsessa Elisabetin jaEdinburghin herttua Philipin esikoispojaksi 14. marraskuuta 1948Buckinghamin palatsissa Lontoossa.Canterburyn arkkipiispa kastoi Charlesin 15. joulukuuta. Elisabet nousi kuningattareksi vuonna 1952 Charlesin ollessa kolmevuotias, ja Charlesista tuli kruununperimysjärjestyksessä ensimmäinen. Samalla Charles saiCornwallin herttuan ja Skotlannin kruununperijälle tarkoitetunRothesayn herttuan arvonimet. Hänet nimitettiin yhdeksänvuotiaana Walesin prinssiksi ja vuonna 1958Chesterin jaarliksi.[4] Walesin prinssiksi hänet kruunattiin 11 vuotta myöhemmin, 1. heinäkuuta 1969Caernarfonin linnassa järjestetyssä seremoniassa.[4]
Charlesilla on sisar prinsessaAnne (s. 1950) ja kaksi veljeä,Andrew (s. 1960) ja prinssiEdward (s. 1964).[5]
Marraskuussa 1956 Charles aloittiHill Housen koulun Länsi-Lontoossa ja seuraavana vuonnaCheam School -koulunBerkshiressa. Vuonna 1962 hän meniGordonstounin kouluun Itä-Skotlannissa, kuten isänsä aikoinaan. Vuonna 1966 Charles lähti kahdeksi lukuvuodeksi vaihto-oppilaaksiMelbourneen Australiaan. Hän valmistui Gordonstounista heinäkuussa 1967.[4]
Charles vihittiin 29. heinäkuuta 1981 avioliittoon Diana Spencerin kanssa, josta tuliWalesin prinsessa Diana. Pariskunnalle syntyi kaksi lasta: William Arthur Philip Louis eliprinssi William vuonna 1982 ja Henry Charles Albert David eliprinssi Harry vuonna 1984. Avioliitto päättyi avioeroon 28. elokuuta 1996. Diana kuoli auto-onnettomuudessa vuotta myöhemmin 31. elokuuta 1997.[4]
Charles avioitui uudelleen 9. huhtikuuta 2005Camilla Parker Bowlesin kanssa, josta tuli Cornwallin herttuatar.[4] Charlesilla oli ollut nuoruuden rakkaussuhde Camillaan jo ennen Dianaa, ja he aloittivat suhteensa uudelleen Charlesin avioliiton aikana.[8]
Kruununprinssinä ollessaan Charles vieraili kuningatar Elisabetin puolesta erilaisissa tilaisuuksissa ja edusti kruunua ja maataan lukuisilla virallisilla matkoillaan ulkomailla.[9]
KatunäkymäPoundburyn kylästä, joka rakennettiin Charlesin suosimien arkkitehtonisten periaatteiden mukaiseksi.
Charles on kiinnostunut ympäristöstä,arkkitehtuurista ja kaupunkirakentamisesta.[10] Vuosina 1984–1988 hän piti sarjan huomiota herättäneitä julkisia puheita, joissa hän arvostelimodernia arkkitehtuuria rumaksi ja moderniakaupunkisuunnittelua kaoottiseksi sekä vaati paluutaklassiseen arkkitehtuuriin. Kuuluisin tapaus oliRoyal Institute of British Architects -järjestön 150-vuotisjuhlissa vuonna 1984 pidetty puhe, jossa Charles tyrmäsi muun muassa suunnitteilla olleenNational Galleryn lisärakennuksen kuvaten sitä ”hirviömäiseksi”. Prinssin puheen seurauksena National Gallery tilasi arkkitehtiRobert Venturilta uuden suunnitelman, joka jäljitteli uskollisesti klassista tyyliä. Vuonna 1988 Charles tekiBBC:lle televisio-ohjelman, jossa hän toi esiin mielipiteitään asuinympäristöjen suunnittelusta Britanniassa. Ohjelman materiaali julkaistiin seuraavana vuonna kirjanaA Vision of Britain. Arkkitehtikunta ei pitänyt kirjasta, mutta suuri yleisö otti sen ja Charlesin mielipiteet omikseen.[11] Kun Charlesin perinnetietoiset näkemykset eivät kelvanneet arkkitehtikouluille, hän perusti oman arkkitehtuurikoulunsa nimeltä The Prince's School of Traditional Arts. Lopulta hän perusti myös oman kaupunkinsaPoundburynDorsetiinDorchesterin lähelle.[12]
Charles on perustanut 1970-luvun puolivälistä lähtien useita järjestöjä, jotka keräävät vuosittain yli 100 miljoonaa puntaahyväntekeväisyyteen niin Britanniassa kuin ulkomaillakin.[15] Järjestöjen kohteet ovat muun muassa rakennetun ympäristön, taiteiden, vastuullisen liiketoiminnan, nuorison, kestävän kehityksen ja maaseudun aloilta. Keskeisimpiä näistä järjestöistä ovat The Prince's Trust Group, The Prince's Foundation ja The Prince of Wales's Charitable Fund.[16]
Kuningas Charles äitinsä, kuningatar Elisabetin, arkun luona 14. syyskuuta 2022.
Charlesista tuli Yhdistyneen kuningaskunnan historian pitkäaikaisin ensimmäinen kruununperijä vuoden 2011 huhtikuussa hänen oltuaan asemassa 59 vuotta, kaksi kuukautta ja 14 päivää.[17]
Charlesista tuli kuningas heti äitinsä kuoltua 8. syyskuuta 2022. Hän otti hallitsijanimen Charles III.[18] Charlesilla oli oikeus itse valita hallitsijanimensä.[19]Times-lehdessä vuonna 2004 julkaistun uutisen mukaan Charles olisi harkinnut kuninkaaksi tullessaan hylkäävänsä nimen Charles III senhuonon maineen vuoksi ja ottavansa käyttöön nimen George VII. Prinssin toimisto kiisti väitteen ja tiedotti, että hallitsijanimi valitaan vasta, kun se on ajankohtainen.[20]
Ensimmäisessä puheessaan kuninkaana 9. syyskuuta 2022 Charles nimitti poikansa Williamin Walesin prinssiksi.[21]
Charles ja Camilla ensimmäisellä valtiovierailullaan kuninkaana ja kuningattarena Saksassa maaliskuussa 2023.
Vuoden 2024 alussa Charlesilla todettiinsyöpä. Syöpä todettiineturauhasen liikakasvuun liittyvien hoitojen yhteydessä. Hovi ei ole kertonut syövän laatua, mutta kyseessä ei kuitenkaan ole eturauhassyöpä.[26]
Charles III:n arvonimi kokonaisuudessaan kuuluu:Charles the Third, by the Grace of God, of the United Kingdom of Great Britain and Northern Ireland and of His other Realms and Territories King, Head of the Commonwealth, Defender of the Faith (latinaksi:Carolus III, Dei Gratia Britanniarum Regnorumque Suorum Ceterorum Rex, Consortionis Populorum Princeps, Fidei Defensor,suomeksi: Charles Kolmas, Jumalan armosta Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan sekä muiden valtakuntiensa ja alueittensa kuningas, Kansainyhteisön pää, uskon puolustaja).
↑Torsti, Pilvi et al: Kansankodista maailmankylään: puheenvuoroja kansainvälistymisestä. 35 vuotta suomalaisten United World Colleges -koulutusta, s. 67–68. Suomen UWC-yhdistys ry, 2001. ISBN 951-98802-0-8Teoksen verkkoversio.
.jpg)
.jpg)
.svg)
.svg)
