Leikesarja ihmisen aivoista, kallon pohjasta päälakeen. Kuvauksessa on käytetty verisuoniin ruiskutettua kontrastiainetta.Pään luiden pintarekonstruktioKerroskuvauslaitteen kuvan skannauksen periaate.Kuvauslaitteiston mekaniikka on näkyvissä, kun kuori on poistettu
Godfrey Hounsfield aloitti kerroskuvauslaitteiston kehittämisen vuonna 1967. Aikaisemmin hän oli kehittänytEMI-yhtiölle Britannian ensimmäisen transistoroidun tietokoneen. EMI-yhtiö oli varoissaanBeatlesin menestymisen johdosta ja pystyi sijoittamaan kehitystyöhön.[2] Yhteistyökumppanina ja ensimmäisen laitteen käyttäjänä oli Atkinson Morley Hospital Lontoossa. Hounsfield sai protolaitteen toimimaan vuonna 1971. Ensimmäisten kuvien tarkkuus oli vielä huono, vain 80x80pikseliä. Ensimmäinen laite oli suunniteltu aivojen kuvantamiseen ja siihen mahtui vain ihmisen pää. Vuonna 1973 oli jo olemassa koko kehon kuvaava laitteisto. Ensimmäisissä laitteissa kuvausaineisto kerättiin nauhalle ja siirrettiin sitten tehokkaalle tietokoneelle analysoitavaksi. Algebrallisella rekonstruktiotekniikalla (ART) luotiin kerroskuvat ja kuvausaineiston käsittelyyn kului aluksi 2,5 tuntia. Ensimmäinen kaupallinen laite pystyi käsittelemään kuvausaineiston noin seitsemässä minuutissa.[3]
Tietokonetomografian julkistivat vuonna 1972 brittiläinen Godfrey Hounsfield ja alkujaaneteläafrikkalainen, mutta Yhdysvaltain kansalaisuuden vuonna 1966 saanut,Allan McLeod Cormack toisistaan tietämättä. He saivat työstään myöhemmin jaetunNobelin lääketieteen palkinnon. Hounsfieldiä pidetään kuitenkin nykyisen tietokonetomografian luojana.
Tietokonetomografia on kehittynyt omaksi kuvausmodaliteetiksi erillään perinteisestä natiiviröntgenkuvauksesta, ja on nykyisin erittäin tärkeä osa radiologista diagnostiikkaa. TT-kuvauksen avulla päästään nykyisin jopa lähes patologisen näytteen tarkkuuteen joissain keuhkojen sairauksissa.[4][5]Tietokonetomografia on tärkeä syövän diagnostiikan sekä seurannan kuvantamismenetelmä. Se on myös välttämätön sädehoidon suunnittelun ja tarkan kohdistamisen apuväline[6].
Sen sijaan TT-tutkimusta ei tarvitse tehdä normaaleissa pään vammoissa, joissa ei ole komplikaatioita. Tutkimusta ei suositella edes vanhuksilla, vaikka heillä olisiasetosalisyylihappo- taiantikoagulanttilääkitys, vaan se on muun muassaHUS:n akuutin puolen toimialajohtajanMaaret Castrénin jaKäypä hoito -suosituksenkin mukaan vanhuksen turhaa rasittamista ja resurssien tarpeetonta käyttöä.[7]
Kuvannettavan kohteen jokaiselta puolelta kerätään dataa röntgensäteilyn vaimentumisesta. Röntgensäteilyn vaimeneminen kudosten läpi riippuu tietyn kudoksen tiheydestä ja kudoksenalkuaineidenjärjestysluvusta.Kuvamatriisi kerätään mittaamalla lineaariset vaimenemiskertoimienµ summat röntgenputken pyörähtäessä kuvauskohteen ympäri.Kerätystä datasta voidaan rekonstruoida katseltava kuvasarja suodatetulla takaisinprojektiolla taiiteratiivisella rekonstruktiolla. TT-kuvissa voidaan parhaiten erottaa luiset rakenteet, mutta myöspehmytkudoksia pystytään erottelemaan toisistaan niiden tiheyserojen perusteella.
Tietyissä tutkimuksissa, esimerkiksi maksatuumorien diagnostiikassa, on tarpeen käyttää suonensisäistä varjoainetta. TT-tutkimuksissa käytetään yleensäjodipohjaisiavarjoaineita, joiden käyttö perustuu jodin korkeaan järjestyslukuun ja täten kudostenvälisen kontrastin parantamiseen.
Potilaita kuvataan yhä enemmän TT-kuvauksella. TT-kuvausten lukumäärä on kasvanut jopa 27,6% vuodesta 2015 vuoteen 2018.[8]Potilaan saama säteilyannos TT-tutkimuksissa on suurempi kuin vastaavissanatiivitutkimuksissa[9], eli ilman varjoainetta suoritettavissa röntgenkuvauksissa. Kasvavat kuvausmäärät ja täten säteilyannokset ovat riskitekijä ionisoivasta säteilystä aiheutuneen syövän ilmaantumiselle.TT-kuvaus tulisi suorittaa vain jos kuvauksesta saatava diagnostinen hyöty ylittää mahdolliset haittavaikutukset.
Pään TT-kuvaus oli selvästi yleisin TT-tutkimus Suomessa vuonna 2018. Seuraavaksi yleisimpiä olivat vatsan ja vartalon alueen TT-tutkimukset.[8]
Chaline, Eric: 50 konetta, jotka muuttivat maailmaa (50 Machines that Changed the Course of History). (Suom. Veli-Pekka Ketola) Quid Publishing, (suom. versio Moreeni 2013), 2012. ISBN 978-952-254-160-4 Suomi
↑Jauhiainen, Ilkka: Liian moni vanhus päätyy päivystykseen pään kuvaukseen. Mediuutiset, 16.2.2024, nro 4, s. 6. Helsinki: Alma Talent Oy. ISSN 1456-1484