Buddy Holly, oikealta nimeltäänCharles Hardin Holley (7. syyskuuta1936Lubbock,Texas –3. helmikuuta1959Clear Lake,Iowa) oli yhdysvaltalainenrock and roll -laulaja ja lauluntekijä. Hollyn menestys ennen lento-onnettomuudessa tapahtunutta kuolemaansa kesti vain puolitoista vuotta, mutta hän jätti pysyvän jäljen rock and rolliin. Hänen menestyneimpiä kappaleitaan vuosilta 1957–1959 ovat läpimurtosingle ”That’ll Be the Day” sekä esimerkiksi ”Peggy Sue”, ”Rave On” ja ”Maybe Baby”.
Hollyn musiikki on innoittanut useita aikalaisia ja myöhempiä muusikoita etenkin Englannissa, missä hän oli hyvin suosittu. Holly oli ensimmäisiä muusikoita, jotka nimettiinRock and Roll Hall of Fameen vuonna 1986.
Charles Hardin Holley syntyi Lubbockissa, Texasissa 7. syyskuuta 1936. Hän oli nelilapsisen perheen nuorin.[1] Hän oppi soittamaan pianoa, viulua ja kitaraa jo nuorena.[2]
Holley perusti lapsuusystävänsäBob Montgomeryn kanssa duon nimeltä Buddy & Bob, jonka musiikkia he itse kutsuivat nimellä "western andbop". Yhtyeeseen liittyivät myös basisti Larry Welborn ja rumpaliJerry Allison, ja Holleyn vaikutuksesta se alkoi suuntautua rock and rolliincountryn sijaan.[1] Yhtye soitti vuosina 1953–1955 paikallisellaKDAV-radioasemalla ja äänitti demonauhoituksia, joita julkaistiin myöhemmin Hollyn kuoltua.[2]
Holley pudotti taiteilijanimestään e-kirjaimen vuoteen 1956 mennessä. Yhtyeen maine kasvoi countrypiireissä, ja se saiDeccalta levytyssopimuksen singlejen levyttämiseksiNashvillessä. Montgomery jätti yhtyeen, joka levytti muutaman countrysinglen, mutta ilman menestystä. Yksi yhtyeen viimeisistä levytyksistä Deccalle oli ”That’ll Be the Day”, jota Decca ei kuitenkaan julkaissut.[2]
Holly palasi Lubbockiin ystävineen. Vuosina 1956–1957 Holly ja rumpali Jerry Allison soittivat duona Lubbockin nuorisokeskuksessa, kerranElvis Presleyn lämmittelijöinäkin. Presley vaikutti paljon siihen, että Holly siirtyi kokonaan rock’n’rolliin.[2]
Hollyn yhtye otti nimekseenCrickets, ja 25. helmikuuta 1957 he äänittivät ClovisissaNew MexicossaNorman Pettyn studiolla rokkaavan version kappaleestaan ”That’ll Be the Day”. He saivat levytyssopimuksenCoral/Brunswickilta, ja single nousi listakärkeen syyskuussa.[2] Pettystä tuli Cricketsin manageri ja tuottaja. Yhtyeessä olivat tuolloin Hollyn lisäksi Allison,Niki Sullivan jaJoe B. Mauldin. Sullivan lähti yhtyeestä vuoden 1957 lopulla.[1] Kappaleen menestystä seurasi Cricketsin Yhdysvaltain-kiertue saman vuoden lopussa ja Englannin-kiertue 1958.[2]
Hollylla oli kaksi voimassa olevaa levytyssopimusta, joten osa yhtyeen singleistä julkaistiin sopimussyistä Hollyn omalla nimellä ja osa Cricketsin nimellä.[1] Hollyn ensimmäinen hittisingle hänen omalla nimellään oli ”Peggy Sue”. Vuoden 1957 ja 1958 aikana Holly julkaisi näiden lisäksi monia muitakin top-40:een nousseita singlejä, kuten ”Maybe Baby”, ”Think It Over”, ”Early in the Morning” ja ”Rave On”.[2] Yhtye julkaisi kaksi menestysalbumia,The ”Chirping” Crickets jaBuddy Holly.[1] Buddy Holly ja Crickets olivat hyvin suosittuja Yhdysvalloissa, mutta sitäkin suositumpia Englannissa, missä Hollylla oli hyvin suuri vaikutus seuraavaan englantilaiseen rock-sukupolveen.[1]
Holly oli Cricketsin johtaja: hän kirjoitti itse monet yhtyeen lauluista sekä lauloi ja soitti soolokitaraa.[1] Hänen laulutyylilleen oli tunnusomaista nikottelutekniikka ja ’uh’-äännähdys joidenkin sanojen korostamiseksi. Hollyn sanoitukset olivat usein hienostuneempia sekä harmoniat ja melodiat monimutkaisempia kuin hänen aikalaisillaan.[3] Buddy Holly & the Crickets oli uraauurtava yhtye siinä, että se kirjoitti omat laulunsa. Yhtye sai myös Pettyn studioilla sinä aikana harvinaisen vapauden kokeilla ja hioa kappaleitaan kaikessa rauhassa. Yhtyeen soundi olikin uudenlainen, kahden yhdessä soittavan kitaran ansiosta aiempaa täydempi ja kovempi. He tekivät kokeiluja myös epätavallisilla soitto- ja äänitystavoilla.[1] Vuoden 1958 lopulla Holly alkoi käyttää jousisoittimia kappaleidensa taustalla.[4]
Holly meni elokuussa 1958 naimisiin Peer-Southern Musicilla vastaanottovirkailijana työskennelleen puertoricolaissyntyisen Maria Elena Santiagon kanssa. Holly oli kosinut jo ensimmäisillä treffeillä. Häät pidettiin Lubbockissa, ja pariskunta asettui asumaan New YorkinGreenwich Villageen.[4] Holly perusti levytys- ja julkaisuyhtiön nimeltä Prism, jonka tarkoitus oli etsiä lahjakkuuksia Texasissa ja tuottaa musiikkia. Hän suunnitteli esiintyvänsä elokuvissa ja levyttävänsägospel-albumin ja duettoja.[4]
Holly jätti Norman Pettyn ja Cricketsin, mikä johti kalliisiin sopimusriitoihin. Hän osallistui Winter Dance Party Tour -kiertueeseen 1959 alussa ja äänitti musiikkia New Yorkissa.[2]
Holly sai surmansa kiertueella, kun häntä,The Big Bopperia jaRitchie Valensia kuljettanutBeechcraft Bonanza -merkkinen pienkone putosi maahanClear LakessaIowassa 3. helmikuuta 1959. Kone oli noussut ilmaan yhdeltä yöllä Pohjois-DakotanFargossa vähäisessä lumisateessa.[2][5] 22-vuotiaana kuolleesta Hollysta tuli ensimmäinen kuollut tunnettu valkoinen rock and roll -laulaja.[1]
Hollyn kuoltua hänen singlensä ”It Doesn’t Matter Anymore” nousi listoille, ja hänen julkaisematonta musiikkiaan julkaistiin useilla kokoelmilla. Crickets jatkoi soittamista yhdessä, ja he olivat suosittuja etenkin Englannissa.[2]
Hollyn musiikki nousi jälleen suosioon 1960-luvun lopulla alkaneen rock and rollin uuden nousun myötä.Don McLean julkaisi Hollyn kuolemaan viittaavan hittikappaleensa ”American Pie” vuonna 1971.Paul McCartneyn yhtiö osti Hollyn julkaisuoikeudet vuonna 1975 Norman Pettylta, mikä takasi Hollyn leskelle ja perheelle turvatun tulevaisuuden.[1]
