Bolivian monikansainen valtio[8] (esp.Estado Plurinacional de Bolivia) eliBolivia (ketšuaksiPuliwya Achka Aylluska Mamallaqta,aimaraksiWuliwya Walja Ayllunakana Marka,guaraniksiTetã Hetate'ýigua Volívia) onsisämaavaltioEtelä-Amerikassa. Sen rajanaapurit ovat pohjoisessa ja idässäBrasilia, etelässäParaguay,Argentiina jaChile ja lännessäPeru.Amazonin valuma-alueella sijaitsevan Bolivian kasvi- ja eläinlajisto on maailman runsaimpia.
Vajaan kymmenen miljoonan asukkaan ja vajaan 1,1 miljoonan neliökilometrin kokoinen Bolivia on väkiluvultaan kahdeksanneksi suurin ja pinta-alaltaan viidenneksi suurin eteläamerikkalainen maa. Bolivia on saanut nimensä venezuelalaisen vallankumousjohtajaSimón Bolívarin mukaan. Maan itsenäisyyden ajan historiaa ovat sävyttäneet parisataa vallankaappausta.[2] Monet presidentinvaalit ovat päättyneet siten, että armeija on syrjäyttänyt voittajan.[9]
Nykyään Bolivia on yksi Latinalaisen Amerikan nopeimmin kasvavista talouksista, ja sen kasvu on keskimäärin viisi prosenttia vuodessa.[10]
Bolivian länsiosassa sijaitsee maailman toiseksi laajin ylätasankoAltiplano, joka ulottuu myös Perun eteläosiin.[11] Sen länsipuolella Chilen vastaisella rajalla on Andeihin kuuluvaCordillera Occidental, jossa on useita tulivuoria ja valtion korkein kohta, 6 542 metriä korkeaNevado Sajama. Altiplanon itäpuolella on puolestaanCordillera Oriental. Altiplano on muodostunut pääosin tuulen ja veden kasaamista aineesta, jota on tullut ympäröiviltä vuorilta. Altiplanolla ovat myösTiticaca- jaPoopójärvet.[12]
Andit madaltuu jyrkästi vuoriston itäpuolella kohti itäisiä tasankoja. Tätä jyrkkien sademetsärinteiden aluetta kutsutaan nimelläYungas. Tästä pohjoiseen ja itään alueet kuuluvatAmazonin altaaseen, missä onalluviaalitasankoja, suoalueita, jokilaaksoja, savannia ja trooppista sademetsää. Aivan eteläisin osa Boliviasta kuuluuGran Chacon tasankoalueeseen.[12]
Bolivian vesistöt kuuluvat kolmeen merkittävään järjestelmään. Maan luoteis-, pohjois- ja koillisosan joet ovatAmazonin sivujokia.Pilcomayon–Paraguayn vesistöön kuuluvat puolestaan etelä- ja kaakkoisosien joet. Lännessä puolestaan on Titicaca- ja Poopójärvien sisäinen valuma-alue.[12] Maassa on noin 14 000 kilometriä purjehduskelpoisia jokia. Maan tärkeimmät vesiväylät ovatBeni,Chapare,Desaguadero,Guaporé (tunnetaan Boliviassa nimellä Río Iténez),Mamoré,Paraguay jaPilcomayo.[11]
Tambo Quemado Andeilla 4 351 metrin korkeudessa – sadesumma 224 mm.
Santa Cruz maan länsiosassa 437 metrin korkeudessa – sadesumma 1 046 mm.
Bolivian ilmastoerot johtuvat maan suurista korkeuseroista. Andeilla, maan länsiosassa, vallitsee tyypillinen trooppisen ylänköalueen ilmasto. Sateet ovat vähäisiä ja ajoittuvat joulu- ja maaliskuun välille. Lämpötilat pysyvät melko samoina kuukausittain, kun taas päivittäiset lämpötilat vaihtelevat paljon öiden ollessa varsinkin kuivan talvikauden aikaan erityisen viileitä. Eräissä osissa vuotuinen sademäärä jää alle 250 millimetrin. Andien itäpuolen tasangolla ilmasto on kuumempi ja sateisempi. Sadetta saadaan 1 000–1 500 millimetriä vuodessa. Harvinainen talviajan ilmiö on polaari-ilman purkausAntarktikselta näille tasangoille. Silloin lämpötila saattaa pudota tilapäisesti lähelle nollaa. Amazon tulvii maan koillisosassa sadekauden aikaan, jolloin kuivuus lisääntyy maan tasankoalueilla.[11][13]
Bolivian monipuolisten maastonmuotojen ja suurten alueellisten ilmastoerojen vuoksi maassa on suuri määrä erilaisia kasvillisuusvyöhykkeitä, joihin kuuluvilla alueilla elää paljon erilaisia eläinlajeja. Neljän kilometrin yläpuolella kasvaa maailman suurimmaksi varpukasviksi kutsuttu neljämetrinenPolylepis-sukuun kuuluvaPolylepis rugulosa. La Pazin lähellä kasvaapuija, joka kukkii vasta noin 80–150 vuoden ikäisenä.Azorella compacta, joka muistuttaa kivien pintaan tarttunutta vaahtoa, kasvaa yli kolmen kilometrin korkeudessa. Öljypitoisen pihkansa takia kasvia on käytetty polttoaineena Altiplano-ylängön kylissä. Hieman alempana metsä on vielä harvinaista, mutta alueella kasvaa erilaisia kaktuslajeja, piikikkäitä pensaita sekä tuotua eukalyptusta. Altiplanon ylätasangolla elää esimerkiksilaamoja,alpakoita,vikunjoita sekäviskatsoita.Amazonin valuma-alueella, jolla Bolivia osittain sijaitsee, elää maailman runsain kirjo erilaisia kasvi- ja eläinlajeja.[14]
Bolivian kansallispuistot ja muut suojelualueet peittävät 18 miljoonaa hehtaaria (180 000 km²) eli 17 prosenttia maan pinta-alasta.Sajaman kansallispuistoon maan kaakkoisosassa Chilen rajalla kuuluu Bolivian korkein vuorenhuippu. Siellä elää vikunja- ja laamalaumoja sekäflamingoja. Alueella on myösgeysireitä sekä kuumia lähteitä. Niitä esiintyy myös lähelläSalar de Uyunin suola-aavikkoa sijaitsevallaEduardo Avaroan suojelualueella, jonka tunnetuimmat flamingojärvet ovatLaguna Colorada jaLaguna Verde.Apolobamban suojelualueella, joka sijaitsee La Pazista luoteeseen Perun rajalla, on arvioitu elävän 1 500 kasvilajia ja 300 eläinlajia, joihin kuuluvatandienkondori jasilmälasikarhu. Vielä enemmän kasvilajeja tavataanCarrascon kansallispuistossa, joka ulottuu Andien reuna-alueella trooppisesta sademetsästä ylärinteiden pilvimetsään. 1,5 miljoonan hehtaarin alueella elää yli 5 000 kasvilajia, 700 lintulajia ja monia muita eläimiä, kuten silmälasikarhuja, apinoita jajaguaareja. Amazonin sademetsässä, kutenMadidin kansallispuistossa, elää kymmenen apinalajia, jaguaareja, puumia,isomuurahaiskarhuja, anakondia,kaimaaneita ja lukuisia kalalajeja.[15]
Boliviassa on pitkään ollut hyvin edistyneitä kulttuureita, joista merkittävin oli 1200-luvun tienoilla ruoantuotannon romahtamisen vuoksi hävinnytTiwanaku-kulttuuri. 1400-luvullaInkojen imperiumi valtasi alueen. Inkat eivät kuitenkaan saaneet valtaansa maan itäosan paimentolaisia, vaan ainoastaan maanviljelijäheimot. Siksi he joutuivat rakentamaan alueelle useita rajalinnoituksia.Espanjalaiset liittivät BolivianPerun varakuningaskuntaan 1500-luvun alkupuoliskolla ja sittemminLa Platan varakuningaskuntaan. Bolivialaiset hopeakaivokset tuottivat suuren osan Espanjan imperiumin vauraudesta.Cerro Rico -vuoren juurella sijaitsevaPotosí tuotti suurimman osan Espanjanhopeasta ja kasvoi vuosiksi läntisen pallonpuoliskon suurimmaksi kaupungiksi.[16][17]
Andien keskinen alue Boliviassa oli 1500-luvulta 1700-luvulle Espanjan valtakunnan rikkaimpia ja tiheimmin asuttuja alueita. Kaivoksiin saatiin intiaanityöntekijöitä niin sanotunmitajärjestelmän kautta. Potosíssa oli 1600-luvun puolivälissä noin 160 000 asukasta eli kaupunki oli samaa suuruusluokkaa kuin Euroopan suurimmat kaupungit. Kun keskeisempien kaivosten varannot oli käytetty loppuun 1700-luvun viimeisellä neljänneksellä, alue alkoi köyhtyä.[18]
Boliviassa alkoi 1770-luvun lopulla syntyä kapinaa siirtomaavaltaa vastaan. Merkittävin intiaanikapinoista oliTúpac Amaru II:n johtama. Sen tavoitteena oli perustaa inkavaltakunta uudestaan.Chuquisaca jaLa Paz olivat puolestaan 1800-luvun alussa ensimmäiset kapinoineet espanjalaiskaupungit.[18]
Itsenäistyminen ei kuitenkaan tuonut vakautta, ja noin 60 vuoden ajan lyhytikäiset hallitukset ja vallankaappaukset seurasivat toistaan.[17][19] Bolivian johdossa oli vuoron perään usea sotilasjohtaja,caudillo. Taloudessa se menetti asemansa uudemmille Etelä-Amerikan keskittymille, joiden talous perustui lihan ja viljan tuotantoon. Bolivia ei sen sijaan pystynyt tuottamaan tarpeeksi ruokaa edes omalle kansalleen. Valtion tärkein tulonlähde oli intiaanityöläisten suora verottaminen.[20]
Bolivian rannikkoalueella oli merkittäviänitraattivaroja, mutta niitä hyödynsivät pääosin perulaiset, chileläiset, pohjoisamerikkalaiset ja brittiläiset yhtiöt. Näiden tuotteiden verottamisesta syttyi vuonna 1879 myösTyynenmeren sota. Sen aikana Chile valtasi koko Bolivian rannikonAntofagastasta pohjoiseen.[20] Hopean maailmanlaajuinen hinnannousu 1800-luvun lopulla toi kuitenkin Boliviaan hyvinvointia ja poliittista vakautta.Tina korvasi lopulta hopean maan tärkeimpänä vientituotteena 1900-luvun alussa.[17][19]
Bolivia sopi 1900-luvun alussa kaksi aluekiistaansa. Se tunnusti vuonna 1904 solmitussa rauhansopimuksessa rannikkoalueensa menettämisen.Brasilialle se myi puolestaan kumituotannosta tunnetunAcren, jonka kapina-aikeita Brasilia oli aiemmin tukenut. Molemmat sopimukset toivat Boliviaan rahaa, jonka avulla se pystyi aloittamaan laajan rautatiehankkeen, jonka ansiosta maan keskeisimmät kaupungit yhdistettiin toisiinsa rautatiellä.[20]
Kun1930-luvun lama iski pahasti Bolivian kaivostuloihin, presidenttiDaniel Salamanca Urey yritti manipuloida inflaatioastetta. Se aiheutti maassa sisäisiä kiistoja, ja lopulta Salamanca sytytti sodan Paraguayn kanssa pitkään jatkuneen rajakiistan turvin.[21] Vuosina 1932–1935 käydyssäChacon sodassa Bolivia menetti Paraguaylle kolme neljäsosaaGran Chacon tasankoalueesta. Chacon sodasta vuoteen 1952 Bolivian sisäistä politiikkaa kiristivät keskenään kilpailevat ideologiat sekä uusien ryhmien vaatimukset.[17][19]
Chacon sodan tappion aiheuttaman tyytymättömyyden vuoksi vuonna 1952 vasemmistolainenkansallinen vallankumouksen liike (MNR) johti kansallista vallankumousta, joka syöksi vallasta entisen oligarkian.Víctor Paz Estenssoro palasi maanpaosta presidentiksi. Tuolloin maassa laajennettiin äänioikeus myös naisille ja alkuperäisväestölle, parannettiin alkuperäisväestön koulutusta, tehtiin maauudistus ja kansallistettiin kaivokset.[17][19]
VarapresidenttiRené Barrientos ja asevoimien komentajaAlfredo Ovando syöksivät MNR:n vallasta vuoden 1964 sotilasvallankaappauksessa. Barrientosin kuoltua vuonna 1969 valtaa pitivät heikot hallitukset. Vuonna 1971 vallankaappaus syrjäytti kenraaliJuan Torresin ja nosti valtaan everstiHugo Banzerin. Banzer hallitsi vuosina 1971–1978. Hänen valtakaudellaan Bolivian talous kasvoi, mutta ihmisoikeusloukkaukset vähensivät hänen suosiotaan. Heinäkuun 1980 kaappauksessa valtaa nousi kenraaliLuis García Meza Tejada. Hänen hallintonsa tunnettiin ihmisoikeusrikkomuksista, huumekaupasta ja talouden huonosta hoidosta. Se kaadettiin vallankaappauksessa elokuussa 1981. Sekava poliittinen tilanne ratkaistiin kutsumalla vuonna 1982 kokoon Tejadan hajottama kongressi, joka valitsi presidentiksiHernán Siles Zuazon.[17][19]
Siles toimi presidenttinä vuosina 1982–1985. Kireän poliittisen tilanteen vuoksi hän järjesti vaalit vuoden etuajassa. Banzer sai eniten ääniä, mutta ei enemmistöä, joten kongressi valitsi presidentiksi Víctor Paz Estenssoron. Vuonna 1989 Banzer jäi kolmanneksi ja antoi tukensa vasemmistonJaime Paz Zamoralle. Vasemmiston ja oikeiston yllätysliitto esti ennakkosuosikkiGonzalo Sánchez de Lozadan valinnan. Vuonna 1993 presidentiksi valittiin Sánchez de Lozada, joka ryhtyi voimakkaisiin taloudellisiin ja sosiaalisiin muutoksiin.[17]
Vuoden 1997 vaaleissa ei syntynyt selvää tulosta, ja Banzer sai vuorostaan vasemmiston tuen ja tuli valituksi presidentiksi 71-vuotiaana. Hän erosi kuitenkin ennen kautensa päättymistä vuonna 2001 terveyssyistä, ja varapresidenttiJorge Quiroga istui kauden loppuun.[17] Sánchez de Lozada palasi presidentiksi vuoden 2002 vaaleissa. Hänet kuitenkin painostettiin eroon mellakoinnein ja lakoin lokakuussa 2003 niin sanotussakaasusodassa.
Ensimmäinen alkuperäisväestöä edustava presidenttiEvo Morales astui virkaan tammikuussa 2006.[19] Presidentiksi noustuaan Morales ajoi läpi perustuslain muutoksen. Prosessi kesti lähes kaksi vuotta, sillä oppositio vastusti sekä lain sisältöä että sen säätämisjärjestystä. Puhkesi verisiä mellakoita.[22]
Neljän rikkaimman Moralesia vastustavan maakunnan kuvernöörit nousivat vuonna 2008 avoimesti presidenttiä vastaan. Järjestettiin kaksi kansanäänestystä, joista jälkimmäisessä Moralesin hallinnon jatkoa tuki 67 prosenttia äänestäneistä.[19]Cochabamban jaLa Pazin kuvernöörit menettivät paikkansa.[23] Syyskuussa 2008 mielenilmaukset voimistuivat uudelleen paikallisviranomaisten ammuttua mielenosoittajia ja räjähdysten tuhottua kaasuputken. Kireimmäksi tilanne kärjistyi pohjoisessaPandon departementissa, kunnes maan armeija valtasi sen hallintokaupungin ja vangitsi sen kuvernöörinLeopoldo Fernándezin.[24]
Moralesin ulkopolitiikassa keskeistä olivat läheiset suhteet Latinalaisen Amerikan sosialistihallituksiin – erityisesti Kuubaan ja Venezuelaan. Suhteet Yhdysvaltoihin olivat jatkuvasti kireät.[25]
Morales valittiin vuonna 2009 toiselle kaudelle. Hän on tehnyt näkyvästi globaalia politiikkaa. Vuonna 2010 Bolivia kieltäytyi allekirjoittamastaCancúnin ilmastosopimusta.[26] Sen sijaan se isännöi samaan aikaanCochabambassa ”varjokokousta” eli.[27] Vuonna 2012 Bolivia irtisanoutui tilapäisesti YK:n huumesopimuksista protestoidakseen kokapensaan tuotannon kieltoa. Se allekirjoitti Yhdysvaltojen ja Brasilian kanssa erillissopimukset laittoman kokaiinin tuotannon rajoittamiseksi.[19]
Marraskuussa 2019 Morales joutui eroamaan vaalivilppiepäilyn takia menetettyään maan asevoimien luottamuksen. Asevoimien kehotuksesta virastaan erottuaan Morales lähti maanpakoon Meksikoon, joka myönsi hänelle turvapaikan.[28].
Bolivian uudeksi väliaikaiseksi presidentiksi julistautui senaatin varapuhemiesJeanine Áñez. Oikeistolainen Anez on nopeasti ryhtynyt muuttamaan Bolivian ulkopoliittista linjaa. Suhteet Moralesin liittolaisiin Kuubaan ja Venezuelaan katkaistiin ja Bolivia nimitti vuosien tauon jälkeen uuden suurlähettilään Yhdysvaltoihin.[29][30] Áñezin johdolla Bolivia tunnustiJuan Guaidón Venezuelan lailliseksi presidentiksi.[31] Lisäksi hallitus ilmoitti Bolivian lähtevän pois vasemmistolaisten hallitusten perustamista Etelä-Amerikan maiden yhteistyöjärjestöistäALBA jaUNASUR. Kuubalaisia lääkintähuoltotyöntekijöitä pyydettiin myös poistumaan Boliviasta.[32] Bolivia solmi marraskuussa 2019 uudelleen Israelin kanssa diplomaattiset suhteet, jotka Evo Morales oli katkaissut 10 vuotta aiemmin.[33] Lokakuun 2020 presidentinvaalit voitti Moralesin johtaman sosialistiliikkeen (MAS) ehdokasLuis Arce. Hän sai ensimmäisellä kierroksella 55 prosenttia äänistä.[34]
Kansaa ja sotilaita La Pazin Plaza Murillossa 26.6.2024.
La Pazin keskusarkiolle tunkeutui 26. kesäkuuta 2024 satoja sotilaita ja panssaroituja sotilasajoneuvoja. Eräs ajoneuvo mursi presidentinpalatsin portin ja sotilaat tungeksivat palatsiin. Sotilaat vetäytyivät myöhemmin kaupungista ja vastuullinen sotilasjohtaja, kenraali Juan José Zúñiga pidätettiin. Hän sanoi haluavansa "järjestää uudelleen demokratian" ja että vaikka hän kunnioitti presidentti Luis Arcea, maan hallintoon tulisi muutoksia.[35]
The New York Timesin mukaan Bolivian 200 vuotta kestäneen itsenäisyyden aikana on tapahtunut 190 vallankumousta ja vallankaappausta.[36] Sotilashallinnot hallitsivat maata lähes jatkuvasti vuosina 1964 -1982, mutta sen jälkeen Bolivia on ollut demokratia. La Pazin presidentinpalatsiin tapahtunut hyökkäys on palauttanut mieleen entiset pimeät ajat. Kaappausyritystä johtaneen kenraalin pidätyksen jälkeen on herännyt epäilyksiä yrityksen aitoudesta. Kenraali Zúñiga kertoi toimittajille, että armeija järjesti väliintulon presidentti Luis Arcen pyynnöstä, joka on joutunut ideologiseen taisteluun erään edeltäjänsä kanssa, joka on jumiuttanut Bolivian hallinnon.[37]
Bolivian vuoden 2009 perustuslaki jakaavallanjako-opin mukaan vallan toimeenpanevaan, lainsäädännölliseen ja tuomiovaltaan. Lisäksi neljättä valtaa käyttää vaalielin.[38] Bolivia onpresidenttivaltainen tasavalta, jossapresidentti on sekävaltionpäämies ettähallituksen päämies.[39] Perustuslain mukaan presidentti voi istua kaksi peräkkäistä viisivuotista kautta.Evo Morales oli kuitenkin presidenttinä kolmen kauden ajan, sillä vuonna 2013 perustuslakituomioistuin päätti, että Moralesin ensimmäistä kautta ei vielä laskettu, sillä hän aloitti sen ennen vuoden 2009 perustuslakia. Tuomioistuin ilmoitti vuonna 2017, että Morales voisi hakea vielä neljännelle kaudelle, sillä presidenttikausien rajoitus oli sen mukaanihmisoikeuksien vastaista.[40]
Kun Morales valittiinvuoden 2019 vaaleissa neljännelle kaudellensa, epäselvyydet ääntenlaskennassa aiheuttivat laajoja protesteja, jotka johtivat marraskuussa Moralesin eroamiseen. Samalla hallinnosta erosivat muun muassa varapresidenttiÁlvaro García Linera ja monia muita viranhaltijoita.Jeanine Áñez nousi virkaatekeväksi presidentiksi.[41] Seuraavana vuonna presidentiksi valittiinLuis Arce.[42] Nykyisenä presidenttinä on marraskuusta 2025 toiminutRodrigo Paz Pereira.
Bolivian kansanedustuslaitos on kaksikamarinen kansalliskokous (Asamblea Legislativa Plurinacional), jossaedustajainhuoneessa (Cámara de Diputados) on 130 jäsentä jasenaatissa (Cámara de Senadores) 36 jäsentä. Edustajainhuoneeseen valitaan 60 jäsentäenemmistövaalitavalla, 63 jäsentäsuhteellisella vaalitavallasuljetuilta listoilta ja 7 jäsentä alkuperäisasukkaiden keskuudesta.[43] Senaattiin valitaan jokaisesta Bolivan yhdeksästä departementista suhteellisella vaalitavalla neljä edustajaa.[44] MoralesinMAS-puolue hallitsi vuodesta 2009 lähtien kahta kolmasosaa kansalliskokouksesta.[45] Se menetti kahden kolmasosan enemmistön vuonna 2020, mutta säilytti yksinkertaisen enemmistön.[46]
Äänioikeus on myös äänestysvelvollisuus, ja koskee kaikkia 21 vuotta täyttäneitä ja lisäksi niitä 18 vuotta täyttäneitä, jotka ovat naimisissa.[2]
Freedom House pitää vuonna 2022 julkaisemassaan raportissa Boliviaa ”osittain vapaana” maana. Bolivia on raportin mukaan demokratia, jossa on pidetty säännöllisiä vaaleja. Vaikka massaprotestit ja väkivalta purkautuivat kiistanalaisten, vuonna 2019 järjestettyjen vaalien jälkeen, uudet vuonna 2020 järjestetyt yleisvaalit ja 2021 järjestetyt kansanvaalit olivat uskottavat ja rehdit, ja ääntenlaskijat hyväksyivät tulokset. Lapsityövoima ja naisiin kohdistuva väkivalta ovat sitkeitä ongelmia, itsenäiset ja tutkimusta tekevät journalistit kohtaavat vainoamista, ja oikeuslaitos on voimakkaasti politisoitunut ja haurastunut korruption vuoksi.[47]
Bolivia on jaettu yhdeksään departementtiin (departamentos). Departementit on jaettu 112provinssiin (provincias) ja edelleen kantoneihin (cantones).[48]
Bolivia on Etelä-Amerikan köyhin valtio, mutta sen talous on 2000-luvulla kehittynyt nopeasti.[49][50]Maailmanpankin tilastojen mukaan Bolivianbruttokansantuote kasvoi vuosien 2006 ja 2018 välillä keskimäärin 4,9 prosenttia vuodessa. Vuosina 2005–2017 köyhyydessä elävien osuus putosi 59,6 prosentista 36,4 prosenttiin jagini-kerroin 58,5:stä 44,0:aan.[50]Talouskasvu on 2010-luvun lopulla hieman hidastunut, ja vuonna 2018 se oli arviolta 4,2 prosenttia.[51]
Bolivian talous perustuu keskeisestihiilivety- ja metallituotantoon sekä maatalouteen.[50]Maakaasusta tuli maan tärkein vientituote 1980-luvun puolivälissä.[52] Bolivian maakaasuvarat ovatVenezuelan jälkeen Etelä-Amerikan toiseksi suurimmat, ja tuotantoa hallitsee valtio-omisteinenYacimientos Petroliferos Fiscales Bolivianos.[53] Bolivian muita luonnonvaroja ovattina,kulta,sinkki jahopea. Maatalous työllistää noin kaksi viidesosaa Bolivian asukkaista, mutta se tuottaa vain seitsemäsosan maan bruttokansantuotteesta.[52]
Vaikka köyhyys Boliviassa on vähentynyt, maassa on edelleen selvää epätasa-arvoisuutta. Naisten, maaseudulla elävien, alkuperäisasukkaidenafrobolivialaisten köyhyys on selvästi yleisempää kuin koko maan köyhyys keskimäärin.[54] Moralesin aikana Boliviassa valtiontalouden kehitystä ohjattiin myös erilaisten yhteiskunnan turvaverkkojen luomiseen. Niillä on pyritty tukemaan koululaisia, eläkeläisiä ja raskaana olevia naisia.[55]
Bolivia on sisämaavaltio, jonka liikennettä vaikeuttavat suuret korkeuserot ja kausittain tulvivat laaksot. Suurimpien kaupunkien jaSanta Cruzin vanhojen siirtomaakeskusten väliset tieyhteydet ovat päällystettyjä, mutta maaseudulla tiet voivat olla huonossa kunnossa. Andeilla on monia vaarallisia kapeita ja mutkaisia vuoristoteitä.[52] Esimerkiksi ”Kuoleman tienä” tunnetullaYungas-tiellä kuoli lähes 300 ihmistä vuosittain, mutta se on sittemmin korvattu turvallisemmalla tiellä.[56] Rautateitä on kahdessa erillisessä rautatieverkossa. Itäinen verkko yhdistääSanta Cruzin Brasilian rajalla olevaanPuerto Quijarroon ja Argentiinan rajalla olevaanYacuíbaan. Läntinen verkko puolestaan yhdistääOruron kaupungin Argentiinan rajalla olevaanVillazóniin.[57] Lentokoneet ovat Bolivian tärkein liikenneväline moniin syrjäisempiin kaupunkeihin erityisesti sadekaudella. Kansallinen lentoyhtiö onLloyd Aéreo Boliviano.[52] Keskeisimmät kansainväliset lentoasemat ovatEl Alton kansainvälinen lentoasema La Pazissa,Viru Virun kansainvälinen lentoasema Santa Cruzissa jaJorge Wilstermannin kansainvälinen lentoasemaCochabambassa.[58]
Bolivian tietoliikenne on kehittynyt paljon 1990-luvulla aloitetun yksityistämisen jälkeen, mutta se on kuitenkin vielä suhteellisen rajoittunutta verrattuna muihin Etelä-Amerikan valtioihin.[11] Matkapuhelimien määrä lisääntyy maassa nopeaa vauhtia, ja vuonna 2009 niitä oli 75 sataa henkeä kohden. Suurin osa matkapuhelimista on keskittynyt La Paziin ja muihin suuriin kaupunkeihin. Boliviassa oli vuonna 2009 yhteensä 7,1 miljoonaa matkapuhelimen käyttäjää. Internetin käyttäjiä oli vuonna 2009 noin 1,1 miljoonaa, jossa se on maailmanlaajuisesti sijalla 95.[2]
Bolivian tilastokeskuksen arvion mukaan maan asukasluku kesäkuussa 2019 oli 11 469 896.[59] Bolivian asukasluku kasvoi nopeasti 1900-luvun kolmannella neljänneksellä. Vuosisadan alussa Boliviassa asui noin 1,8 miljoonaa ihmistä ja vuonna 1950 noin 3,05 miljoonaa, vaikka maa oli menettänyt runsaasti alueitansa Chacon sodassa. Vuosien 1950–1975 aikanakuolleisuusaste laski muttasyntyvyys pysyi edelleen suhteellisen korkealla. Vuonna 1975 asukkaita oli jo 5,3 miljoonaa.Väestönkasvu on sen jälkeen hidastanut, mutta se on pysynyt kuitenkin Etelä-Amerikan korkeimpien joukossa.[60]
Bolivian väestö voidaan jakaa suuripiirteisesti kolmeen ryhmään, alkuperäisasukkaisiin,mestitseihin ja eurooppalaisten jälkeläisiin. Väestö on vuosisatojen aikana jo sekoittunut sen verran voimakkaasti, mutta tarkkoja osuuksia väestöryhmien koosta on vaikea antaa. Vuoden 2009 tilastojen perusteella mestitsejä asukkaista oli 68 prosenttia, alkuperäisasukkaita 20 prosenttia ja eurooppalaisia 5 prosenttia. Suurimmat intiaaniryhmät ovataimarat,ketšuat jaguaranit. Aimaroita elää erityisestiAltiplanon pohjois- ja keskiosissa, inkoista polveutuvat ketšuat Altiplanon eteläosassa ja guaranit maan läntisillä ja eteläisillä alueilla.[60] Alkuperäiskansojen oikeudet maassa ovat parantuneet hitaasti. Esimerkiksi äänioikeus niille myönnettiin vasta 1950-luvulla. 7. helmikuuta 2009 voimaan astuneen uuden perustuslain on tarkoitus vahvistaa köyhän intiaanienemmistön asemaa muun muassa lupaamalla alkuperäiskansoille oikeuden kulttuurinsa säilyttämiseen ja hajauttamalla valtaa paikalliselle tasolle. Perustuslaki hyväksyttiin kansanäänestyksessä, jossa se sai yli 60 prosentin kannatuksen.[19][61][5]
Bolivianväestötiheys on matala väestötiheys, ainoastaan noin 10,4 asukasta per neliökilometriä. 2000-luvun alussa noin 42 prosenttia maan asukkaista asui Altiplanon alueella maan länsiosassa, 30 prosenttia itäosan alangolla ja 29 prosenttia maan keskiosan laaksoissa.[11]Kaupungistuminen on noudattanut väestönkasvun trendiä, sillä vielä 1900-luvun alussa alle kymmenesosa asukkaista eli kaupungeissa. Kaupunkiväestö oli vuoteen 1950 mennessä tuplaantunut, ja vuonna 2018 jo 69,4 prosenttia bolivialaisista oli kaupunkilaisia.[60] Maan suurimmat kaupungit olivat vuoden 2012 väestönlaskennan mukaanSanta Cruz (1 442 396),El Alto (846 880) jaLa Paz (758 845).[62]
Katolinen kirkko on selvästi valta-asemassa, vaikka sen kannatus onkin ollut laskussa. Katolisia vuoden 2012 tilastojen mukaan maan asukkaista oli 76,8 prosenttia.Evankelikalisia jahelluntailaisia asukkaista oli 8,1 prosenttia ja muitaprotestantteja 7,9 prosenttia. Muiden uskontojen osuus oli 1,7 prosenttia ja uskonnottomien osuus 5,5 prosenttia.[60]
YK:n vuosituhattavoitteista arvioidaan, että kolme jää saavuttamatta: äärimmäisen nälän ja köyhyyden poistaminen, odottavien äitien terveyden parantaminen ja ympäristönkestävä kehitys. Muidenkin saavuttaminen vaatii suuria muutoksia.[64] Vuonna 2009 arvioitiin, että kolmannes maan lapsista ja nuorista (320 000 henkeä) työskenteli ankeissa oloissa: kaivoksissa, sokeriruoko- ja pähkinäviljelmillä. Monet maatalouden lapsityöläiset ovat liikkuvaa työvoimaa: he lähtevät maan köyhimmiltä alueilta ja kulkevat sinne, missä satoa korjataan asuen tilapäisissä parakeissa ja savimajoissa.[65] Kaivoksissa työskentelevien elinajanodote on 40 vuoden paikkeilla.[66]
Maan väestöstä 86,7 prosenttia on lukutaitoisia.[2] Maaseudun ja kaupungin välillä on kuitenkin eroja lukutaitoisuuden ollessa kaupungeissa keskimäärin korkeampi, sillä maaseudun lasten on usein koulun sijasta osallistuttava tukemaan perheensä taloutta. 2000-luvun puolessavälissä maaseudun lapset opiskelivat keskimäärin noin 4,2 vuotta luvun ollessa kaupungeissa 9,4 vuotta. Myös sukupuolten välillä on eroja. Ongelmat maan koulutuksessa eivät välttämättä johdu rahoituksen puutteesta, sillä 23 prosenttia vuosittaisesta budjetista menee koulutukseen.[11]
Koulua käyvien lasten osuus on kasvanut paljon 1990-luvun aikana. Kuitenkin opetuksen taso, varsinkin kielissä ja matematiikassa, on kehno, ja opettajien palkkataso alhainen.[67] Vuosituhattavoitteiden raportin mukaan vuonna 2006 alakoulua kävi 92,7 prosenttia ikäluokasta. Tämä oli hiukan vähemmän kuin vuonna 2001. Kahdeksannelle luokalle jatkoi 75,6 prosenttia, tämä taas oli parantunut viidessä vuodessa. Yli 15-vuotiaista 10,8 prosenttia oli lukutaidottomia.[68]
Vuonna 2003 tuhannesta vastasyntyneestä keskimäärin 54,6 kuoli ennen yhden vuoden ikää. Tämä on parantunut vuodesta 1998, jolloin kuolleita oli 67,3 tuhannesta. Luku on silti korkea. Lapsikuolleisuutta koetetaan vähentää rokotusohjelmalla, mutta se ei saavuta kaikkia lapsia varsinkaan niillä paikkakunnilla, missä suuri osa asukkaista kuuluu alkuperäisväestöön.[69]
Yksi vuosituhattavoitteista on odottavien äitien kuolleisuuden vähentäminen neljännekseen vuoden 1990 tasosta. Vuonna 1989 sadastatuhannesta elävän lapsen synnyttäneestä äidistä kuoli 416, vuonna 2003 enää 229. Vuonna 1989 koulutettu henkilö, kuten kätilö osallistui noin puoleen synnytyksistä, vuoteen 2003 mennessä osuus kasvoi 65 prosenttiin.[70]
Malariaongelma on pahentunut: Tuhannesta asukkaasta keskimäärin 5,3 kantoi vuoden aikana malarialoista vuonna 2006, kun viisi vuotta aiemmin luku oli 4,6.Chagasin taudin tartuntojen määrä pieneni: vuonna 2003 yli puolessa kunnista yli kolme prosenttia asukkaista kantoi Chagasia. Tällaisten kuntien osuus pieneni 30 prosenttiin vuoteen 2006 mennessä. Tuberkuloosia vastaan on rokotettu 75 prosenttia väestöstä.[71]
Vuonna 2012 arvioitiin, ettäHIV:n kantajia oli noin 0,3 prosenttia aikuisväestöstä, kaikkiaan noin 15 900 henkeä.[2] Vuonna 2011ARV-lääkitystä sai 27 prosenttia sitä tarvitsevista, luku on alhainen mutta kasvussa, sillä 2008 apua sai vain 15 prosenttia tarvitsevista.[72]
Bolivialainen kulttuuri on syntynyt Andienketšuan- jaaimarankielisten, espanjalaissyntyisten ja Amazonian alueen pienten heimojen kulttuurien yhdistyessä. Bolivialaisasutukset rakennetaan hyvin usein keskustorin ympärille, jossa sijaitsee yleensä kirkko sekä tärkeimmät hallintorakennukset. Samanlainen välimerentyyppinen sosiaalinen keskus esiintyy myös useimmissa kaupunki- sekä maalaisasunnoissa. Moderneja pilvenpiirtäjiä esiintyy etupäässäLa Pazissa sekäCochabambassa. Ylänköalueilla asuinrakennukset rakennetaan usein savitiilestä.[73]
Elokuvia on näytetty Boliviassa 1800-luvun lopusta alkaen ensimmäisten elokuvien saapuessa Boliviaan vuonna 1897. Vuonna 1904 tehtiin ensimmäiset kotimaiset elokuvat. Vuoden 1952 vallankumouksen jälkeen perustettiin Bolivian elokuva-instituutti. Vuonna 1959Jorge Sanjinés, joka oli opiskellut Chilessä, palasi Boliviaan. Hänestä tuli kantaa ottavan bolivialaisen elokuvan keskeinen hahmo yhdessäOscar Sorian jaRicardo Roadin sekäAntonio Eguinon kanssa. Vuoden 1973 sotilasvallankumouksen jälkeen alkoi bolivialaisen elokuvan alennustila, josta toipuminen vei vuosia. Uuden polven ohjaajia ovatFrancisco Ormachea,Alvaro Zavaleta jaPaolo Agazzi.lähde?
Perinteistä Caporales-tanssia tanssivia tanssijoita.
Ennen eurooppalaisten tuloa bolivialainen musiikki kehittyi eri alueilla erilaiseksi. Soittimina käytettiin muun muassa pentatonistapanhuilua ja kolmisoinnun säveliä käyttävääerke-nimistä suurta torvea. Lyömäsoittimia käytettiin säestykseen. Inkojen musiikkiin kuului laulu, kun taas Tihuanacon musiikki oli instrumentaalista. Espanjalaiset valloittajat jajesuiittojen lähetyssaarnaajat toivat omia perinteisiä soittimiaan, kuten kitaroita, viuluja, pianon, harppuja ja trumpetin. Nykyään bolivialainen musiikki on rikasta ja vaihtelevaa historiallisen taustan sekä maan eri alueilta tulleiden vaikutteiden vuoksi. Maan kansallislaulu on vuonna 1851 sävelletty ”Bolivianos, el hado propicio”.[74]
Boliviassa on useita suosittuja ja perinteisiä tanssityylejä, kuten esimerkiksimorenada, jossa yhdistyy Afrikasta tuotujen orjien ja paikallisten kulttuurien elementtejä, hyvän ja pahan välistä taistelua kuvaavadiablada, sekäsaya, jota säestää vahvat rummut.[75]
Bolivialaisessa perinneruoassa on paljon hiilihydraatteja, mutta toisinaan niukasti muita ravintoaineita. Ruokavalion perusta on peruna, josta kasvatetaan monia lajikkeita. Sen lisäksi kasvatetaan muita Andeilta ja Euroopasta kotoisin olevia mukulakasveja ja viljoja, kutenokaa (Oxalis tuberosa)kvinoaa, ohraa ja yhä enenevässä määrin myös riisiä sekä palkokasveja ja maissia. Naudan jakamelieläinten lihaa kuivatetaan, vaikka naudanlihan merkitys ravintona on vähäinen. Marsunliha ja uppopaistettu sianliha ovat paikallisia herkkuruokia. Chicha-maissiolut on tärkeä perinnejuoma ylänköalueilla.[73]
Bolivia on omavarainen muiden ruoka-aineiden paitsi vehnän suhteen. Maan ylänköalueilla kasvatetaan mukulakasveja, maissia japalkoja.Benin jaPandon departementeissa on suuria karjatiloja. Itäisellä Santa Cruzin alueella kasvatettavat riisi, sokeri ja erilaiset ruokaöljyt kattavat suurimman osan maan tarpeista, minkä lisäksi alueella kasvatetaan vientikasveja, kutensoijapapuja.Kokapensasta on aina kasvatettu maan itäosassa sosiaalisiin ja lääketieteellisiin tarpeisiin, muttahuumekaupan kansainvälistyminen on tehnyt Boliviasta maailman kolmanneksi suurimman kokaiinin tuottajan ja viejän.[73]
Tinco on perinteinen bolivialainen urheilulaji. Se alkaa rituaalisena tanssina, mutta kehittyy tappeluksi paljailla nyrkeillä. Titicaca-järvellä järjestetään vuosittain uintikilpailuita, joissa matka ei ole kovin pitkä, mutta vesi jäätävän kylmää. Myös La Pazin maratoni on raskasta urheilua, sillä se juostaan yli 3 600 metrin korkeudessa.[77]
Bolivia on osallistunutolympialaisiin vuodesta 1936. Sen joukkueessa on harvoin ollut yli kymmentä urheilijaa, eikä se ole koskaan saanut mitaleita.[79]
Arnade, Charles W. & McFarren, Peter J: BoliviaEncyclopædia Britannica. 14.11.2019. Encyclopædia Britannica, inc. Viitattu 3.2.2020. (englanniksi)
Hudson, Rex & Hanratty, Dennis M. (toim.): Bolivia: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1989. Teoksen verkkoversio Viitattu 3.2.2020. (englanniksi)
↑BoliviaCitypopulation.de Julkaisija = Thomas Brinkhoff. Viitattu 24.2.2020. (englanniksi)
↑Lewis, M. Paul, Gary F. Simons, ja Charles D. Fennig (toim.): BoliviaEthnologue: Languages of the World, Seventeenth edition. 2014. SIL International. Viitattu 30.5.2014. (englanniksi)
