Movatterモバイル変換


[0]ホーム

URL:


Siirry sisältöön
Wikipedia
Haku

Biotekniikka

Wikipediasta
(Ohjattu sivultaBioteknologia)

Biotekniikka eli bioteknologia onbiologian ja biokemian osa-alue, joka hyödyntääeliöitä,soluja tai niiden osia.[1] Esimerkkinämikrobien hyödyntäminenelintarviketeollisuudessa (käymisprosessit,maitohappobakteerit ja muut vastaavat) on biotekniikkaa. Moderniksi biotekniikaksi kuitenkin nykyään mielletäängenetiikan jageeniteknologian avulla tehtyjen siirtogeenisten organismien käyttöä. Ensimmäisiä bioteknisiäkeksintöjä on ollutviininkäyttäminen.

Biotekniikka pohjautuu siihen, että elämän perusrakenteet ovat hyvin samanlaisia kaikilla eliöillä. Muun muassaDNA:n koodikieli on universaali eli maailmanlaajuinen. Ominaisuuksia voidaan näin siirtää kokonaan toiseen eliöön, jolla ei kyseistä ominaisuutta ole. Usein eliöiden säätelyjärjestelmät ovat kuitenkin niin erilaisia, että biologiset komponentit ovat yhteensopimattomia. Biotekniikassa ratkotaan muun muassa näitä sopimattomuusongelmia.

Biotekniikassa muokataan olemassa olevia biologisia toimintoja ja tehdään uusia.

Biotekniikkaa opiskelleet voivat työskennellä useissa ammateissa ja tehtävissä, esimerkiksi tutkijana, koulutuspäällikkönä, laboratoriomestarina tai laatuinsinöörinä. Tyypillisimpiä työnantajia ovat yritykset ja yliopistot.[2]

Katso myös

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]
  1. Tenhunen, Jukka; Ulmanen, Ismo; Ylänne, Jari: Biologia: Geeni ja biotekniikka, s. 161. (6. uudistettu painos) Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-28293-6
  2. Biotekniikka: Mihin valmistuneet ovat sijoittuneet? töissä.fi. Viitattu 28.9.2017.

Kirjallisuutta

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]
  • Aldridge, Susan: Elämänlanka: Geenitekniikan tarina. ((The thread of life: The story of genes and genetic engineering, 1996.) Suomentanut Tiina Onttonen) Helsinki: Art House, 1999. ISBN 951-884-243-4

Aiheesta muualla

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheestaBiotekniikka.
Tämäbiologiaan liittyvä artikkeli ontynkä. Voit auttaa Wikipediaalaajentamalla artikkelia.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Biotekniikka&oldid=22769434
Luokka:
Piilotetut luokat:

[8]ページ先頭

©2009-2025 Movatter.jp