Betar Illit | |
---|---|
![]() Näkymä Betar Illitiin. | |
![]() Logo | |
![]() ![]() Betar Illit | |
Koordinaatit:31°41′52″N,35°6′50″E | |
Valtio | Israel |
Hallintoalue | Juudea ja Samaria |
Perustettu | 1985 |
Väkiluku (2018) | 56 746 |
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo |
Betar Illit (hepr.ביתר עילית,Betar Ilit) onIsraelinsiirtokuntaPalestiinanLänsirannalla lähellä Israelin vastaista rajaa. Siirtokunta on perustettu vuonna 1985 ja sen asukasluku oli vuoden 2018 lopussa 56 746. Siirtokunnan asukkaat ovat pääasiassaortodoksijuutalaisia.
Betar Illit sijaitseeJuudean ja Samarian hallintoalueella eliIsraelin miehittämälläPalestiinanLänsirannalla eli PalestiinanBetlehemin kuvernoraatissa.[1]Betlehemin kaupunki sijaitsee siirtokunnasta itään. Hallinnollisesti Betar Illit on yksi harvoista kaupungeiksi määritellyistä siirtokunnista.[2] Siirtokunta on osa suurempaaGush Etzionin siirtokuntien ryhmää. Israelin ja Länsirannan varsinainen raja kulkee alle kilometrin päässä Betar Illitistä.[3]
Nimensä Betar Illit saiVanhan testamentinBeterin mukaan, jonka nimi säilyi sittemmin vanhan Beterin raunioiden viereisessä palestiinalaisessaBattirin kylän nimessä.[4] Betar Illit on perustettu vuonna 1985.[5] Ennen 1990-lukua siirtokunta koostui vain muutamista väliaikaisista asumuksista.[6] Sittemmin siirtokunta on ollut kuitenkin yksi nopeimmin kasvavista Länsirannan siirtokunnista.[3]
Israelin siirtokuntia on väitetty laittomiksi,[7] koskaGeneven neljännen sopimuksen 49. artiklan 6. pykälän mukaan "valtaajavalta ei saa valtaamalleen alueelle karkottaa tai siirtää osaa omasta siviiliväestöstään."[8] Israel kiistää väitteen, koska se ei ole tehnyt sopimuksen mainitsemia karkotuksia tai siirtoja.[9]
Betar Illit in asukasluku oli vuoden 2018 lopussa 56 746.[5] Siirtokunnan asukkaat ovat pääasiassaortodoksijuutalaisia.[3]