Balbinuksen elämästä ennen keisariutta ei tiedetä paljoakaan.Keskiajalla eläneenbysanttilaisen historiankirjoittajanJohannes Zonaraksen mukaan hän oli noin 60-vuotias noustessaan valtaan, jolloin hän olisi syntynyt noin vuoden 178 paikkeilla. Useat nykytutkijat ovat kuitenkin esittäneet, että hän oli vähän nuorempi. Balbinuksen isä oli luultavasti eräs entinenkonsuli Caelius Calvinus, joka toimiKappadokian maaherrana vuonna 184. Hän taas saattoi olla vuoden 157 konsulin Caelius Secunduksen poika, mutta varmaa tietoa ei ole. Balbinuksen suku kuului alkujaanplebeijeihin mutta korotettiin myöhemminpatriisien joukkoon.[2]
Balbinuksen poliittinen ura on jokseenkin epäselvä. 200-luvulla eläneen syyrialaisen historioitsijanHerodianoksen mukaan hän toimi useiden provinssien maaherrana.Historia Augusta luetteleeAfrican,Bithynian,Galatian,Pontoksen,Traakian jaGallian, mutta mitään näistä ei voida todistaa. Balbinus saattoi toimia ainakinAsian maaherrana vuonna 201/202. Tiedetään, että kyseisen provinssin maaherran piti olla entinen konsuli, joten Balbinuksen olisi täytynyt toimia konsulina ennen maaherran tehtäväänsä, mikä olisi ollut poikkeuksellista hänen nuoruutensa takia. Vuonna 213 Balbinus oli konsulina yhdessä keisariCaracallan kanssa. Tämä osoittaa, että hän oli tuolloin erittäin vaikutusvaltainen ja tärkeässä asemassa. KeisariElagabaluksen aikana Balbinus saattoi olla poissaRoomasta, mutta palasi sittenSeverus Alexanderin neuvonantajaksi.[2]
Maaliskuun 238 lopullaAfrican provinssissa nousi kapina keisariMaximinus Thraxia vastaan. Kapinoitsijat murhasivat keisarillisen verojenkerääjän ja julistivat sitten keisariksi provinssin iäkkään maaherran,Marcus Antonius Gordianuksen. Gordianus otti samannimisen poikansaGordianus II:n kanssahallitsijakseen ja lähetti Roomaan viestinviejän kertomaan kapinasta.Rooman senaatti ilmoitti heti tukevansa Gordianuksia, julisti Maximinuksen valtionviholliseksi ja mahdollisesti myös julisti edesmenneen keisari Severus Alexanderin jumalaksi. Senaatti myös nimitti 20 entistä konsulia erityisvirkaan (lat.vigintiviri ex senatus consulto rei publicae curandae) käymään sotaa Maximinusta vastaan. Näihin kuului myös Balbinus.[3][4][5]
Huhtikuussa 238 Gordianus II sai surmansaKarthagon edustalla käydyssä taistelussa, minkä jälkeen Gordianus I teki itsemurhan. Samaan aikaan Maximinus oli koonnut armeijansa ja saapunut Pohjois-Italiaan. Senaatti päätti kuitenkin jatkaa kapinaa. Se valitsi näiden 20 miehen joukosta Balbinuksen jaMarcus Clodius Pupienus Maximuksen uusiksi keisareiksi.[1][3][4] Ensimmäistä kertaa Rooman valtakunnassa oli kaksi täysin samanarvoista keisaria. Molemmat saivat arvonimenpater patriae (suom.isänmaan isä) ja pater senatus (suom.senaatin isä).[6]
Pupienuksen ja Balbinuksen poistuessaJuppiter Optimus Maximuksen temppelistä, missä uudet keisarit oli valittu, heitä vastassa oli vihainen väkijoukko, joka ajoi uudet keisarit henkivartioineen takaisin temppeliin. Kansalaiset eivät pitäneet Pupienuksesta, joka oli osoittautunut ankaraksi toimiessaan kaupunginprefektinä ennen Gordianusten kapinaa. He myös vaativat, että edesmenneen Gordianus I:n 13-vuotias tyttärenpoikaMarcus Antonius Gordianus nimitettäisiincaesariksi. Tähän suostuttiin, jolloin väkijoukko rauhoittui.[1]
Pupienus lähti Pohjois-Italiaan organisoimaan sotaa Maximinusta vastaan kun taas Balbinus jäi Roomaan vastaamaan hallinnosta. Pian levottomuudet pääkaupungissa alkoivat uudestaan, kun erään senaatin istunnon aikana kaksi aseetontapretoriaanikaartin sotilasta murhattiin. Tapahtuma sai aikaan väkivaltaiset mellakat Gordianusten kannattajien johtaessa kansalaisia taisteluun pretoriaaneja vastaan. Väkivaltaisuuksien aikana Roomassa syttyi tulipalo, joka tuhosi suuren osan kaupunkia. Sillä aikaa Maximinus oli murhattuAquileian edustalla, ja Pupienus palasi Roomaan juhlimaan voittoaan. Hänen paluunsa sai tilanteen rauhoittumaan hetkeksi, mutta kahden keisarin välit alkoivat huonontua. Pupienus oli tuonut mukanaangermanialaisia sotilaita, jotka hän oli palkannut henkivartioikseen. Balbinus pelkäsi Pupienuksen käyttävän näitä häntä vastaan. Pretoriaanit olivat tyytymättömiä senaatin valitsemiin keisareihin ja pelkäsivät, että Pupienus korvaisi koko kaartin omalla henkivartiollaan.[4][7]
Balbinus päätettiinkin pian lähettääTonavalle sotimaangootteja vastaan ja Pupienus taas itään torjumaanpersialaisten hyökkäystä. Pretoriaanikaarti kuitenkin hyökkäsi keisarien kimppuunPalatiumilla, ennen kuin nämä ehtivät lähteä. Pupienus yritti kutsua henkivartioitaan apuun, mutta Balbinus luuli tätä Pupienuksen juoneksi ja esti häntä.[1]Eutropiuksen jaAurelius Victorin mukaan pretoriaanit murhasivat keisarit heti, muttaHerodianos kertoo, että heidät riisuttiin alasti ja vietiinpretoriaanien leiriin, jossa heitä pilkattiin ja kidutettiin. Kun Pupienuksen germanialaiset henkivartijat saivat kuulla tapahtuneesta, he lähtivät kohti pretoriaanikaartin leiriä. Pretoriaanit kuitenkin surmasivat vankinsa, jolloin germaanit palasivat leiriinsä. Tämän jälkeen pretoriaanit huusivat 13-vuotiaan Gordianus III:n keisariksi. Balbinuksen hallituskausi oli kestänyt noin 99 päivää.[7]
Vuoden 238 tapahtumien kronologia on osoittautunut ristiriitaistenpapyruksien japiirtokirjoitusten takia poikkeuksellisen vaikeaksi määrittää.[8] On esitetty, että Pupienuksen ja Balbinuksen hallituskausi alkoikin jo tammi-helmikuussa ja päättyi toukokuussa.[9][2] Nykytutkijat ovat kuitenkin päässeet yhteisymmärrykseen asiasta, ja Robin Mc Mahon esittää seuraavat päivämäärät: 12. huhtikuuta Gordianus I ja Gordianus II saavat surmansa hallittuaan 20 päivää, 22. huhtikuuta Pupienus ja Balbinus julistetaan keisareiksi Roomassa, 24. kesäkuuta Maximinus ja hänen poikansa murhataan Aquileian edustalla ja 29. heinäkuuta Pupienus ja Balbinus murhataan.[1]
Pat Southern: The Roman Empire from Severus to Constantine. Routledge, 2001. ISBN 0-415-23943-5(englanniksi)
Arto Kivimäki ja Pekka Tuomisto: Rooman keisarit. Karisto, 2005. ISBN 951-23-4546-3
Bowman et al.: The Cambridge Ancient History XII, The Crisis of Empire, A.D. 193–337. Cambridge University Press, 2005. ISBN 978-0-521-30199-2(englanniksi)
