Baabilaisuus (kirjoitetaan myösBabilaisuus) on uskonnollinen liike, jonka juuret ovatislaminuskonšiialaisen haaranšaikhilaisessa koulukunnassa. Se kukoistiPersiassa vuodesta 1844 vuoteen 1852. Baabilaisuuden perustiSayyid Ali Muhammad Shirazi, joka myöhemmin otti nimekseen Bab(portti). Hänen kautensa alkoi šaikhilaisuuden johtajanSayyid Kazimin kuoleman jälkeen vuonna 1844. Bab kehitti šaikhilaisuutta radikaalimman ja šiialaisuuden valtavirran vastaisen liikkeen.[1] Hänen kuolemansa jälkeenBaha’ullah perusti baabilaisuuden pohjaltabahai-uskonnon.[2]
Kauppiassukuun kuulunut Sayyid Ali Muhammad Shirazi – myöhemmin Bab – oli tutustunut šiialaisiin teoksiin ja seurannutšaikhilaisuuden johtajanSayyid Kazimin luentoja satunnaisesti, mutta hän ei kuulunut oppineistoon eikä hänellä ollut uskonnollisena opettajana muodollista pätevyyttä.[1] Bab ei seurannut pysyvästi opettajiaan eikä kuulunut šaihkilaisten sisäpiiriin. Sen sijaan hän oli syvästi uskonnollinen ja karismaattinen, joten hän sai runsaasti kannattajia Sayyid Kazim kuoltua vuonna 1843 tai 1844. Babin tärkein oppilas,Mulla Husain Bushru’i, oli keskeisessä asemassa Babin valinnassa liikkeen johtajaksi.[3]
Šaikhilaisuuden johtajana Bab seurasi aluksi edeltäjiään ja väitti olevansa neljäs pilari,rukh.[3] Tämä šaikhilaisuudelle omaleimainen oppi esitti, että ihmisen jaJumalan välissä on henkilöitynyt taso, joka saa sanomansa suoraan kätketyltä imaamilta. Se tarkoittaa, että ŝiialainen oppineisto on tarpeeton, jos maan päällä on kyseinenrukh.[4] Bab ilmoitti myös olevansa kätkeytyneen imaamin portti(Bab).[3] Hän esitti väitteitään aluksi yksityisesti, mutta alkoi kohottaa omaa uskonnollista asemaansa asteittain. Väitteet johtivat liikkeen jakautumiseen Babin seuraajiin ja maltillisiin šaikhilaisiin.[5] Näin radikalisoitunut baabilaisuus omaksui itselleen šhaikhilaisuuden mystisen,esoteerisen puolen.[1]
Vuonna 1844 Bab julkaisi ensimmäisen kirjansa,Qayyum al-asma’, jossa hän vihjaisi olevansa jumalallista alkuperää. Liike aloittilähetystyön, joka levitti sanomaan kätkeytyneen imaaminMahdin odotuksesta. Heinäkuussa 1845 Bab joutui kotiarestiinŠīrāzissa hänen palatessaan pyhiinvaellukseltaMekasta.[5] Vielä tässä vaiheessa häntä ei pidetty merkittävänä kansanjohtaja, sillä kotiaresti päättyi jo syyskuussa 1846. Bab sai laajahkoa tukea šaikhilaisilta, jotka toivoivat hänen paluutaan maltillisempaan linjaanKarim Khanin ympärille. Myöhemmin šaikhilaiset purkivat vihaansa toista haaraa kohtaan ja olivat innokkaimpia baabilaisten vainojia halutessaan todistaa liikkeiden eriytymisen.[6]
Šaikhilaisten lisäksi baabilaiset saivat kannatusta ulkopuolelta, mutta oppineiden enemmistö vastusti liikettä vaikkakin baabilaisuudella oli puolittaista kannatusta.Šaahin hallitus pysyi aluksi kiistoissa taka-alalla, koska uskonnollisten liikkeiden keskinäinen kiistely korosti maallisen vallan asemaa.[6] Babin avoin julistus, että hän oli kätkettyyn imaamiin suorassa yhteydessä oleva välittäjä, aiheutti sen, että oppineen tuli joko tuomita tai liittyä häneen. Baabilaisuuden kasvava kannatus alkoi hermostuttaa maallista valtaa, niinpä se vangitsi Babin uudelleen vuonna 1847.[7] Hänet siirrettiin Persian luoteiskolkkaan sisäiseen maanpakoon.[8]
Vuonna 1848 Bab ilmoitti julkisesti vankilasta käsin olevansa kätkeytynyt imaami. Šiialaiselle oppineistolle se oli kapinan merkki, ja Mahdiksi julistautuminen uhkasi myös šaahin maallista valtaa. Heinäkuussa 1848 Babia vastaan järjestettiin oikeudenkäyntiTabrizissa, jossa hänet tuomittiinpiiskattavaksi.[8] Samoihin aikoihin baabilaiset johtajat järjestivätkokouksen Badashtin kylässäShahroodissa. He hyväksyivät Babin väitteet, julistivat lain tulleen kumotuksi javiimeisten päivien olevan käsillä. Suoran yhteyden puuttuessa baabilaiset muuttuivat itsenäiseksi ja alkoivat tulkita johtajansa kirjoituksia ja tekoja.[9] Näistä merkittävimmiksi sisäpiiriläisiksi nousivatMuhammad Ali Barfurushi,Husain Bushru’i jaQuarrat al-Ain.[10]
Syyskuussa 1848 šaahiMohammad Shah Qajarin kuolema johti maan poliittiseen sekasortoon. Baabilainen Husain Bushru’i käytti tilaisuutta hyväkseen ja marssi joukkoineenMāzandarāniin. Siellä he linnoittautuivat Tabarsin hautamuistomerkin ympärille. Baabilaiset taistelivat hallituksen joukkoja vastaan puolen vuoden ajanTabarsin taistelussa. Lopulta piiritys johti verilöylyyn, joka samaistui baabilaisten silmissämarttyyrikuolemiin. Tämän jälkeen liike hiipui ja siirtyi maan alle. Alkuvuodesta 1850 baabilaiset kannattajat aloittivat paikallisia kapinoita ja hallitus turvautui äärimmäisiin toimenpiteisiin. Bab teloitettiin 9. heinäkuuta 1850, minkä jälkeen kapinointi väheni, mutta jatkui hajanaisena vuoteen 1853 asti.[10]
Babin kuoleman jälkeinen pirstaleinen liike oli menettänyt suuren joukon kannattajiaan hallituksenvainoissa. Babin seuraajaksi nousi testamentin perusteellaMirza Yahya Nuri uskonnolliselta nimeltään Subh-i azal(ikuisuuden aamukoitto). Hän eli eristyneenä eikä johtajanut liikettä aktiivisesti. Elokuussa 1852 eräät baabilaiset tekivät murhayrityksen šaahia vastaan. Tämän seurauksena koko liike piiloutui. Hiljaisuus jatkui 1860-luvulle asti, kunnes Subh-i azalin vanhempi veliBaha’ullah nousi liikkeen johtajaksi. Lopulta veljesten välinen riitely johtibahai-uskonnon perustamiseen.[2] Vähemmistöön jääneen Subh-i azalin liikettä alettiin kutsuaAzaleiksi.[11]
Baabilaisuuden alkuaikana Babin uskonnolliset kannat olivat tukevasti kiinni šaihkilaisuudessa. Hän oli sovitteleva oppineistoa kohtaan ja lähetti edustajansa šiialaisten hengellisen johtajan luokse. Babin alkuperäisten vaatimusten torjuminen jyrkensi hänen kannanottojaan. Bab julisti olevansa kätkeytyneen imaamin sijainen ja myöhemmin itse kätkeytynyt imaami. Lopulta kannattajien keskuudessa syntyi käsitys aseellisesta kapinasta, mikä johtaisi kätkeytyneen imaamin, siis Babin, nousuun valtaan. Ainakin osa hänen kannattajistaan oli köyhiä nationalisteja, joiden ensisijainen motiivi oli oppineiston ja šaahin syrjäyttäminen.[12]
Vangitsemisensa jälkeen, vuodesta 1848, Bab ei puhunut kannattajilleen suoraan, vaan näkemykset kulkivat baabilaisten sisäpiirin kautta. Nämä vastaavasti puhuivat tulkitsemiensa Babin kirjoitusten kautta. Hänen laajaan tuotantoonsa kuuluvat baabilaistenKoraaniksi nimitettyQayyum al-asma’, baabilaisten omat lait sisältäväBayan-i farsi sekä muun muassa yhdeksän Koraanin selitysteosta. Babin kirjoituksissa islamin laki(šaria) kumottiin ja hän antoi tilalle uuden lain. Bab muutti muun muassarukouksen,paaston,pyhiinvaelluksen japyhän sodan. Hän määräsi pyhiinvaelluksen suoritettavaksi itsensä luokse sekä nosti itsensäqiblaksi eli eläväksi suunnaksi, johon uskovaisten tuli kumartaa.[13] Vuonna 1848 Bab julisti kaikki muut paitsi baabilaiset uskonnottomiksi, joita vastaan saattoi käydä pyhää sotaa.[14]
Baabilaisuudessa oli vahva viimeisten aikojen messiaaninen odotus. Se ei kuitenkaan merkitsisi maailmanloppua vaan pikemminkin uuden aikakauden alkamista.[14] Baabilaisuuteen kuului myös sosiaalisia uudistuksia, kuten maareformi, vaikka ne eivät näkyneet liikkeessä vahvana.[15] Baabilaisuuden laaja kannatus perustui pitkälti Persiassa vallalla olleeseen sosiaaliseen tyytymättömyyteen. Maan talous oli heikko,kulkutaudit levisivät, persialaiset olivat kärsineet sotilaallisia tappioita ja šiialaisten pyhä kaupunkiKarbala oli tuhottu kahteen kertaan.[16]
