Azerbaidžanin sosialistinen neuvostotasavalta Азәрбајҹан Совет Сосиалист Республикасы Azərbaycan Sovet Sosialist Respublikası (azeriksi) Азербайджанская Советская Социалистическая Республика Azerbaidžanskaja Sovetskaja Sotsialistitšeskaja Respublika (venäjäksi)
Azerbaidžanin sosialistinen neuvostotasavalta, lyhenteeltäAzerbaidžanin SNT (azer.Азәрбајҹан Совет Сосиалист Республикасы, Азәрбајҹан ССР, АзССР,Azərbaycan Sovet Sosialist Respublikası, Azərbaycan SSR, AzSSR,ven.Азербайджа́нская Сове́тская Социалисти́ческая Респу́блика, Азербайджа́нская ССР, АзССР,Azerbaidžanskaja Sovetskaja Sotsialistitšeskaja Respublika, Azerbaidžanskaja SSR, AzSSR), käsitti nykyisenAzerbaidžanin alueen.Neuvostotasavalta perustettiin 28. huhtikuuta 1920. Sitä edeltänyt itsenäinenAzerbaidžanin demokraattinen tasavalta perustettiinVenäjän keisarikunnanBakun kuvernementin,Jelizavetpolin kuvernementin jaZaqatalan piirikunnan alueelle.
Vallankumousta ennen ensimmäisettyöväenneuvostot oli perustettu 6. maaliskuuta 1917Bakuun, ja neuvostoja oli myöhemmin myösJelizavetpolissa,Şamaxıssa,Nuhassa,Lənkəranissa,Nahitševanissa jaŞuşassa. Bakun työläisneuvosto päätti neuvostovaltaan ryhtymisestä noin 400 edustajan voimalla 9. marraskuuta 1917. 13. marraskuuta Bakun neuvosto julisti Bakuun neuvostovallan. Vuonna 1918bolševikit alkoivat varustautua: maaliskuuhun mennessä Bakussa oli 6 000 aseistettua sotilasta. Samassa kuussa alkoi vastavallankumous kapinalla. 30. maaliskuuta – 1. huhtikuuta 1918 käytiin Bakusta taistelu osapuolten välillä, johon osallistui yhteensä 20 000 henkilöä. 25. huhtikuuta 1918 Bakun neuvosto muodosti Bakun kansankomissariaatin, jota myöhemmin kutsuttiinBakun kommuuniksi. Hallituksen johtajana toimi S. G. Šaumjan. Öljyteollisuus sekäKaspianmeren kauppalaivasto kansallistettiin ja maat takavarikointiin viljelijöille annettaviksi.
Maaliskuussa 1918 suuri osa Armeniasta tuliosmanien valtaamaksi, minkä jälkeen joukot suuntasivat kohti Bakua. 15. maaliskuuta 1918saksalaiset nousivat maihinPotin satamassa ja ottivat haltuunsa Gruusiaa.
Neuvosto-Venäjä alkoi tukea sotilaallisesti Bakun kommuunia. Bakuun lähetettiin kesäkuussa 1918 seitsemän panssaroitua ajoneuvoa, 13 lentokonetta, 80 tykistöasetta, 160 konekivääriä ja 10 000 kivääriä, ammuksia sekä leipää. Lisäksi Neuvosto-VenäjänBerliinin suurlähettiläs A. A. Joffe vaati Saksaa pidättymästä tukemasta liittolaistaan Osmanien valtakuntaa hyökkäämästä BakuunBrest-Litovskin rauhansopimuksen perusteella. Kuitenkin eserrien ja menševikkien hallitus onnistui ulkomaalaisten avulla kukistamaan neuvostovallan.Britit ja eserrit ampuivat Bakun kommuunin johtavat komissaarit, muun muassa S. G. Šaumjanin, M. A. Aizbekovin, P. A. Džaparidzen,I. T. Fioletovin ja D. Zevin. Heidät ammuttiinKrasnovodskissa kaikkiaan 26 komissaarin joukossa 20. syyskuuta 1918. Tästä muistoksi onMoskovassa edelleen 26 bakulaisen komissaarin katu.
4. elokuuta – 4. syyskuuta 1918 Bakussa olivat sotilaallisesti läsnä britit, kun taas 15. syyskuuta 1918 alkaen kaupungin olivat vallanneet osmanit. Vastavallankumoukselliset tukeutuivat osmaneihin. Mudroskin rauhan 1918 perusteellaentente cordiale ja Osmanien valtakunta sopivat siitä, että osmanien joukot vetäytyvät Bakusta. Syksyllä 1918 ne vetäytyivät ja paikalle tulivat britit marraskuussa 1919.
Alkuvuodesta 1919 vallankumoukselliset aloittivat uudelleen toimintansa. 15. joulukuuta 1918 oli muodostettu Bakun työläiskonferenssi, joka koostui 251 työväenorganisaation edustajasta. Kaukasuksen piirikomitean Bakun toimiston päälliköksi tuli maaliskuun 1919 alussaAnastas Mikojan.Bolševikit toimittivat laittomastiAstrahaninpuna-armeijan tarvitsemaa bensiiniä ja voiteluaineita. Meritse oli muutamassa kuukaudessa laivattu 20 000puutaa bensiiniä ja 3 500 puutaa voiteluaineita.
Kansankomissaarien neuvosto perusti islamilaisenTaka-Kaukasiaan osaston, jota johti S. M. Efendiev, joka ylläpiti kiinteitä suhteita Bakun puolueorganisaation kanssa. Toukokuussa Bakuun tuli laittomasti G. K. Ordžokidze.
Vuosien 1919–1920 vaihteessa Azerbaidžan ajautui taloudelliseen kriisiin, mistä oli etua vallankumouksellisille.[3]
Azerbaidžanin kommunistipuolueen (bolševikit) toinen puoluekokous järjestettiin 16. lokakuuta vuonna 1920.
Bolševikit perustivat Azerbaidžanin sosialistisen neuvostotasavallan 28. huhtikuuta vuonna 1920. Valta maassa siirtyi Azerbaidžanin demokraattisen tasavallan hallitukselta Väliaikaiselle vallankumoukselliselle komitealle, joka toimi Azerbaidžanin kommunistisen puolueen (bolševikit)keskuskomiteana. Sen lisäksi Azerbaidžaniin perustettiin kansankomissaarien neuvosto, jonka johtoon nimitettiinNəriman Nərimanov. Azerbaidžanin bolševikit, joita johti Anastas Mikojan, noudattivat päätöksissäänVKP(b):n määräyksiä ja raportoivat sille. Vallankumouksessa Bakun vallankumouksellisia työläisiä oli avustanutpuna-armeija.[4][5]
Syyskuun 30. päivänä 1920 Azerbaidžanin sosialistinen neuvostotasavalta jaNeuvosto-Venäjä solmivat liittosopimuksen, jonka allekirjoittivat Behboud Shahtahtinsky jaLenin. Tuotantovälineet, kuten perusteollisuus, joukkoliikennevälineet, pankit ja maa-alueet,kansallistettiin. Maaliskuun 16. päivänä vuonna 1921 Turkin ja Neuvosto-Venäjän väillä solmitun sopimuksen perusteella Nahitševanin alue saiautonomisen sosialistisen neuvostotasavallan aseman. Toukokuun 6.-19. päivinä vuonna 1921 kokoontunut Ensimmäinen yleisazerbaidžanilainen neuvostojen kongressi hyväksyi Azerbaidžanin sosialistisen neuvostotasavallanperustuslain. Samalla Väliaikainen vallankumouksellinen komitea lakkautettiin, ja ylimmäksi lainsäädäntöelimeksi perustettiin uusi keskuskomitea, jossa oli 75 jäsentä ja 25 varajäsentä ja jonka johtoon nimitettiin Mukhtar Hajiyev. Keskuskomitean hallintoneuvostona toimipolitbyroo, jossa oli 13 jäsentä. Kongressi perusti myös 1300kyläneuvostoa, joissa oli yhteensä 30 000 edustajaa.[6][5]
Transkaukasian sosialistinen federatiivinen neuvostotasavalta
Azerbaidžanin sosialistisen neuvostotasavallan tunnus, joka oli yleisesti käytössä 1920- ja 1930-luvuilla.
Vuonna 1922 muodostettiinTranskaukasian sosialistinen neuvostotasavalta.[6] Azerbaidžan liittyi kansakuntana Neuvostoliittoon vuoden 1922 lopussa.[7] Se kehittyi taloudellisesti, kaupungistui ja teollistui Transkaukasian sosialistisen federatiivisen neuvostotasavallan osana, kutenGeorgia jaArmeniakin. Vuonna 1933 Azerbaidžanin kommunistisen puolueen pääsihteeriksi nimitettiinMircəfər Bağırov.[8] Transkaukasia hajosi vuonna 1936, jolloin Azerbaidžanista tuli jälleen neuvostotasavalta.
Vuonna 1936 Azerbaidžanin sosialistisessa neuvostotasavallassa, joka oli osana Transkaukasian sosialistista federatiivista neuvostotasavaltaa liittynyt Neuvostoliittoon vuonna 1922, otettiin käyttöön uusi perustuslaki. Yleisazerbaidžanilaisen neuvostojen kongressin Azerbaidžanin kommunistisen puolueen ylimpänä päätöksentekoelimenä korvasikorkein neuvosto. Ensimmäinen Azerbaidžanin korkein neuvosto, jossa oli 310 edustajaa, valittiin vaaleilla kesäkuun 24. päivänä vuonna 1938.[6][5]
Azerbaidžanin sosialistisen neuvostotasavallan lippu vuosina 1940-52.
Vuosina 1937-38 toteutetuissapoliittisissa puhdistuksissa teloitettiin ampumalla yli 50 000 azerbaidžanilaista ja yli 100 000 azerbaidžanilaista lähetettiin vankileireille.Kyrilliset aakkoset korvasivatlatinalaiset vuonna 1939.[4] Toisessa maailmansodassa azerbaidžanilaiset sotilaat taistelivat puna-armeijaan kuuluneessa jalkaväkidivisioonassa, joka se sai kutsumanimenTaganrog -divisioona.[6]
Puna-armeijan joukkoja siirrettiin Azerbaidžaniin maaliskuussa vuonna 1946, mitä Yhdysvallat piti Neuvostoliiton provokaationa ja yrityksenä saada lisää vaikutusvaltaa Lähi-idässä. Iranin harjoittaman diplomatian avulla Yhdysvallat onnistui torjumaan Neuvostoliiton yrityksen, ja puna-armeija vetäytyi Azerbaidžanista välttääkseen konfliktin Iranin ja Yhdysvaltojen kanssa.[9]
Sodan jälkeen tieteellinen tutkimus öljyn jalostamisessa alkoi kehittyä, ja uusia tutkimuslaitoksia perustettiin.Moskovan valtionyliopistossa opiskellut Yusif Mammadaliyev palasi Azerbaidžaniin ja ryhtyi kehittämäänmoottoriöljyn ominaisuuksia jasynteettisen kumin valmistamista.[10][11]
Alueellisesti kehitys Azerbaidžanissa oli epätasaista. Koulutettujen ihmisten asuttaman, kansainvälisen Bakun kaupungin ja perinteiseen tapaan elävän maaseutuväestön välinen ero elinoloissa kasvoi teollistumisen myötä.[8]Nikita Hruštšovin kaudella Azerbaidžanissa elettiin aiempaa vapaammin, mutta 1970- ja 1980-luvuilla suunnitelmatalouden heikkoudet ja Yhdysvaltojen kylmässä sodassa harjoittamapatoamispolitiikka johtivat talouskasvun pysähtymiseen.[9][8]
Vuonna 1969Heydər Əliyev valittiin Azerbaidžanin kommunistisen puolueen keskuskomitean pääsihteeriksi.[12] Kamran Baghirov toimi Əliyevin jälkeen Azerbaidžanin kommunistisen puolueen keskuskomitean pääsihteerinä vuosina 1982-1988.Vuoristo-Karabahin konfliktin vuoksi hänen tilalleen nimitettiin Abdurrahman Vazirov.[13] Väkivaltaisuudet antoivat uusille poliittisille ryhmille, kuten Azerbaidžanin kansanrintamalle, tilaisuuden haastaa kommunistien yksipuoluejärjestelmää.[9]
Vuonna 1989 väestön määrä Azerbaidžanissa oli noin 7 miljoonaa. Suurin väestöryhmä olivatazerit. Kaksi suurinta vähemmistökansallisuutta olivatvenäläiset jaarmenialaiset.[14] Vuosina 1989-90 Azerbaidžanista karkotettiin noin 300 000 armenialaista.[15]
↑Kaufman, Richard F. & Hardt, John Pearce: The Former Soviet Union in Transition, s. 572. M.E. Sharpe, 1993. Teoksen verkkoversio Viitattu 3.1.2017.
↑Государственный комитет СССР по статистике: Население СССР по данным всесоюзной переписи населения 1989 г. s. 9. Финансы и статистика, 1990. Teoksen verkkoversio Viitattu 3.1.2017. (Arkistoitu – Internet Archive)
.svg)
%2c_Emblem_of_Azerbaijan_(1991%25E2%2580%25931993).svg)
_Party.jpg)
.svg)
