Auteur-teoria on 1940-luvulla syntynytelokuvakritiikin laji, jonka mukaan elokuva kuvastaa sen ohjaajan taiteellista näkemystä. Ohjaaja on elokuvan tekijä (ransk.auteur) samaan tapaan kuin esimerkiksi kirjailija on romaanin tekijä.
Nimeämättömänä käsitteenä auteurismi sai alkunsa ranskalaisesta elokuvakritiikistä 1940-luvun lopulla[1] ja juontaa juurensaAndré Bazinin jaAlexandre Astrucin kriittisestä lähestymistavasta;[2] amerikkalainen kriitikkoAndrew Sarris kutsui sitä vuonna 1962 auteur-teoriaksi.[3] Käsitettä käytettiin ensimmäisen kerran ranskaksi vuonna 1955, kun ohjaajaFrançois Truffaut kutsui sitä tekijöiden politiikaksi ja tulkitsi joidenkin ohjaajien, kutenAlfred Hitchcockin elokuvia, toistuvia teemoja ja huolenaiheita paljastavaksi kokonaisuudeksi.
Auteur-teoriaa käsitteliFrançois Truffaut artikkelissaan ”Une certaine tendance du cinéma français”, joka ilmestyiCahiers du cinéma -lehdessä tammikuussa 1954.[4] Truffaut ja muut lehden toimituskunnanelokuvan uuden aallon edustajat pitivät tärkeänä sitä, että elokuvan ohjaaja toimisi tärkeänä persoonallisena ja voimakkaana taiteilijana. Itsenäisesti toimiva ohjaaja ja hänen henkilökohtainen näkemyksensä tuottaisi omakohtaisia elokuvia, joissa tekijän persoonallinen jälki näkyy selvästi. Joissain tapauksissa elokuvan auteurinä voidaan myös pitää sen tuottajaa, käsikirjoittajaa tai kuvaajaa.[5]
Uuden aallon analyyseissa keskittiin ohjaajiin, jotka oli vallitsevassa elokuvakritiikissä ohitettu tai kuitattu pelkkinä elokuvan käsityöläisinä tai viihdyttäjinä. Tällaisia ohjaajia olivat muun muassaAlfred Hitchcock jaHoward Hawks Yhdysvalloista sekäJean Renoir jaLuis Buñuel Euroopasta.[6]