Audrey Hepburn (synt.Audrey Kathleen Ruston;4. toukokuuta1929Ixelles,Belgia –20. tammikuuta1993Tolochenaz,Sveitsi) oli englantilais-hollantilainenOscar-palkittunäyttelijä, malli ja hyväntekijä. Hepburn tunnettiin hillittynä ja hienostuneena esiintyjänä; hänestä tuli maailman johtavia tyyli-ikoneja. Hepburn näytteli valkokankaalla sekäkomedioissa ettädraamoissa. Hänen ulkoisia ominaispiirteitään olivat epätavanomaisen hoikka ruumiinrakenne ja kaurismaiset tummat silmät.
Hepburnin lapsuus- ja nuoruusvuosia varjostivat isän lähtö perheestä jatoisen maailmansodan aikainen saksalaismiehitysHollannissa. Hän pääsibalettiharrastuksensa kautta esiintymäänLontoon teatterituotannoissa ja pienissä elokuvarooleissa. RanskalaiskirjailijaColette löysi Hepburnin päärooliin näytelmäänGigi, josta tuli menestys. Läpimurto tapahtui elokuvanLoma Roomassa (1953) myötä. Hepburn voitti elegantin ja leikkisän prinsessa Annin roolistaOscar-palkinnon.
Audrey Hepburn oli naimisissa kahdesti: yhdysvaltalaisen näyttelijänMel Ferrerin kanssa 1954–1968 ja italialaisen psykiatrinAndrea Dottin kanssa 1969–1982. Hänellä oli molemmista avioliitoistaan yksi poika. Hepburnin yksityiselämään kuuluivat henkilökohtainen epävarmuus, onnettomat avioliitot,keskenmenot ja masennuskaudet. Elämänsä loppupuolella hän omistautui hyväntekeväisyystyölleUnicefin lähettiläänä.
Audrey Kathleen Ruston syntyi IxellesissäBrysselin esikaupunkialueella toukokuussa 1929. Hänen vanhempansa olivat Joseph Victor Anthony Ruston (1889–1981) ja tämän toinen vaimo,hollantilainen paronitar Ella van Heemstra (1900–1984). Van Heemstran vanhemmat olivatparoniAarnoud van Heemstra, joka toimi uransa aikana myösAlankomaiden Guyanan kuvernöörinä, ja tämän vaimo Elbrig. Perheessä oli yhdeksän lasta.[1] Ella van Heemstra saiviktoriaanisen yläluokkaisen kasvatuksen. Joseph Rustonin isä Victor puolestaan olienglantilaissyntyinen ja äiti Anna Wels kotoisinBöömistä, jossa Josephkin oli syntynyt. Hänen äidinäitinsä tyttönimi oli Kathleen Hepburn.[2]
Van Heemstralla oli kaksi lasta edellisestä avioliitostaan Hendrik Gustaaf Adolf Quarles van Uffordin kanssa: Arnoud Robert Alexander (tunnettiin nimellä Alex; 1920–1979) ja Ian Edgar Bruce (1924–2010). Van Heemstra oli eronnut miehestään 1925. Van Ufford matkustiSan Franciscoon, jossa hän meni uusiin naimisiin. Ella van Heemstra jäi Alankomaihin kahden poikansa kanssa.[3] Tavatessaan Joseph Rustonin tämä oli vielä naimisissa hollantilaisen Cornelia Bisschopin kanssa, ja pari eli täysin vaimon perintöomaisuuden varassa. Van Heemstran ja Rustonin ystävyys syveni, ja he avioituivatItä-Intiassa (nyk.Indonesia) 7. syyskuuta 1926. Liitto kuitenkin alkoi rakoilla pian, kun Ellalle paljastui Josephin saamaton asenne työntekoa kohtaan. Hän itse teki konttorityötä elättääkseen perheensä. Jotkut Hepburnin elämäkerturit ovat nimittäneet hänen isäänsäirlantilaiseksi pankkiiriksi; todellisuudessa Ruston ei ollut kumpaakaan vaan oli suurimman osan elämästään työttömänä.[4]
Vuoden 1928 lopulla Ella Ruston matkusti miehensä ja poikiensa kanssaBataviastaLontooseen, josta Joseph yritti vastahakoisesti hankkia töitä. Sieltä he lähtivät seuraavana keväänä ensin höyrylaivallaRanskaan ja sitten junalla Brysseliin, jossa Ella synnytti tyttärensä lauantaina 4. toukokuuta. Kun Audrey oli kolmen viikon ikäinen, hän oli vähällä kuollahinkuyskään. Vanhemmat ilmoittivat hänen syntymästäänBritannian varakonsulaattiin Brysselissä, sillä lain mukaan tyttö oli isänsä syntyperän perusteella englantilainen. Hänellä oli myös koko elämänsä ajan Britannian kansalaisuus.[5]
Audrey vietti varhaislapsuutensa ajan hyvin suojattua ja etuoikeutettua elämää. Yksi hänen lapsuusajan kodeistaan oliHuis Doornin kartano AlankomaidenDoornissa. Samassa kartanossa asui myös maanpakolaisenaSaksan viimeinen keisariVilhelm II.[6] Audrey oleskeli paljon myös isovanhempiensa tiloilla AlankomaidenArnhemissa ja sen lähistölläVelpissä. Hänen isänsä toimi finanssialalla, ja vahvasti oikeistolaisena yritti päästä mukaanfasistien ihannoimaan politiikkaan. Audreyn molemmat vanhemmat olivatBrittiläisen Fasistiunionin jäseniä, mutta eivät tukeneet millään tavoin sotaa taiholokaustia. Audreyn äidin yhteydet Fasistiunioniin jaAdolf Hitleriin katkesivat vuonna 1937 kansallissosialismin muuttuessa yhä murhanhimoisemmaksi.[7]
Audreyn vanhempien avioliitto alkoi rapistua 1930-luvun puolivälissä, isän etääntyessä yhä enemmän perheestään. Audreyn lapsuus koki kovan kolauksen, kun hänen isänsä jätti perheen lopullisesti toukokuussa 1935. Joseph sai tyttärensä tapaamisoikeuden mutta tapasi Audreyta vain muutaman kerran tämän kouluvuosina. Hepburn löysi isänsä uudelleenDublinista 1960-luvullaPunaisen Ristin kautta. Vaikka heidän välinsä jäivät etäisiksi, Hepburn kirjoitti isälleen säännöllisesti ja antoi taloudellista tukea aina tämän kuolemaan saakka.[8][9]
Audreyn ollessa kuusivuotias hänen äitinsä lähetti hänet Englantiin sisäoppilaitokseen, kun Alankomaissa mellakoitiin kasvavan työttömyyden vuoksi. Audreyn velipuolet oli lähetetty sisäoppilaitokseen jo aiemmin, ja hän tapasi heitä sen jälkeen vain satunnaisesti. Audrey kävi vuodet 1936–1939 pientä yksityistä tyttökouluaKentissä.[10]
Sain kautta nuoruusvuosieni kokea inhimillisen kauhun kylmän otteen. Näin, tunsin ja kuulin sen, enkä unohda sitä koskaan. Se ei nimittäin ollut painajaista. Olin itse siellä, ja kaikki todella tapahtui.
Audrey vietti kesän 1939 Englannissa lähelläFolkestonen merenrantakaupunkia.Toinen maailmansota puhkesi pian Englannin julistettua sodanSaksalle, jolloin Audrey siirtyi äitinsä kanssa turvaan leskeksi jääneen isoisänsä luo Arnhemiin. Samaan aikaan Joseph Ruston lähetettiin englantilaisena fasistina kotiarestiinMansaarelle ilman syytteitä ja oikeudenkäyntiä. Saksan armeija mursi Alankomaiden puolustusjoukot 10. toukokuuta 1940, ja pian sen jälkeen saksalaiset valtasivat myös Arnhemin. Van Heemstran perhe sai toistaiseksi jäädä sukukartanoonsa, mutta heidän koko omaisuutensa takavarikoitiin.[12]
Alankomaiden natsimiehityksestä sodan päättymiseen asti Audrey käytti koulussa nimeä Edda van Heemstra, koska hänen äitinsä halusi suojella tytärtään joutumasta englantilaisen taustansa takia vaikeuksiin saksalaisten kanssa. Hänen velipuolensa Alex katosi vuonna 1941 paettuaan sotavankeudesta ja piileskeli sodan päättymiseen asti. Ian toimi aktivistinavastarintaliikkeessä, minkä vuoksi hänet lähetettiin pakkotyöhön Saksaan, eikä perhe tiennyt hänen olinpaikkaansa. Hän palasi kotiin pian veljensä jälkeen.[13] Audreyn eno puolestaan teloitettiin kostona vastarintaliikkeen tuhotöistä. Tapahtuman jälkeen Ella van Heemstra alkoi toimia aktiivisesti liikkeen jäsenenä ja tarjosi muun muassa brittiläiselle laskuvarjosotilaalle piilopaikan kellaristaan.[14][15]
Monien muiden lasten tavoin myös Audrey avusti vastarintaliikettä toimimalla satunnaisesti kuriirina ja myös esiintymällä tanssijana rahankeräyksessä vastarinnan hyväksi. Ankaransäännöstelyn tuomana ja historiallisen kylmänänälkätalvena 1944 Audrey kärsi muiden kansalaisten tavoinaliravitsemuksesta jaanemiasta. Hän siirtyi äitinsä kanssa isoisänsä maaseutukotiin Velpiin, jossa he kärsivät päiväkaudet nälkää ja kylmyyttä.[16] Hepburn kertoi myöhemmin sodassa kokemistaan kauhuista: ”Älkää vähätelkö mitään, mitä kuulette tai luettenatseista. Se oli pahempaa kuin saatatte ikinä kuvitella. Näimme, kuinka sukulaisiani pakotettiin asettumaan riviin muuria vasten ja heidät ammuttiin.”[17][18]
Audreyn lapsuudenympäristö oli monikielinen, minkä ansiosta hänen puhemelodiansa oli omaa luokkaansa eikä verrattavissa tunnettuihin murteisiin. Hän puhui tyttökouluvuosinaanenglantia ja Alankomaissa asuessaan ainoastaanhollantia. Varhaisvuosinaan Belgiassa hän oppiranskaa ja sotavuosinasaksaa. Aviopuolisoidensa kautta Hepburn osasi myöhemmin sujuvasti myösitaliaa jaespanjaa.[19][20]
Sodan jälkeenYK:n jälleenrakennusjärjestöUNRRA aloitti Euroopassa kansainvälisen hätäavustuksen. Arnhemissa kaikki koulut muutettiin hätäapukeskuksiksi, ja Audrey oli yksi ensimmäisistä avunsaajista. Sen jälkeen hän hoiti sodassa haavoittuneita vapaaehtoisena eräällä klinikallaAmsterdamissa. Yksi hänen potilaistaan oli tuleva elokuvaohjaajaTerence Young. Koko omaisuutensa sodassa menettänyt Ella teki sekalaisia töitä kustantaakseen tyttärensä balettitunnit. Audrey oli harrastanutbalettia jo tyttökoulussa ja pääsi nyt jatkamaan opintojaan tanssipedagogiSonia Gaskellin johdolla. Hänen lihaskuntonsa oli kuitenkin sodassa kärsityn aliravitsemuksen takia huono. Samoihin aikoihin Audrey sairastui ensimmäisen kerran syväänmasennukseen, josta hän kärsi toistuvasti elämänsä aikana. Tuolloin depressio aiheutti hänelle liikasyömistä.[21][22]
Sonia Gaskell suositti Audreyn siirtymistäLontooseen tuttavansa, maineikkaan balettimestarinMarie Rambertin opetukseen. Tätä varten Audrey pudotti ylensyönnistä nousseen painonsa noin 50 kiloon, jossa hän pysyi koko elämänsä ajan. Lontoossa hänen äitinsä alkoi työskennellä varakkaassaMayfairin kaupunginosassa talonmiehenä. Audrey kävi balettitunneilla päivittäin keväästä 1947 alkaen. Sodan jälkeen hän oli virallistanut sukunimekseen Hepburn-Ruston, kunnes jätti isänsä nimen pois, ja hänet tunnettiin siitä lähtien nimellä Audrey Hepburn. Ansaitakseen rahaa tanssiopintoihin Hepburn matkusti Alankomaihin esiintymään komediallisessa matkadokumentissaNederlands in zeven lessen. Hepburn esitti sen alku- ja loppukohtauksissa lentoemäntää. Hänen osuutensa kesti yhteensä alle minuutin, eikä hänen nimeään mainittu elokuvan rooliluettelossa.[23]
Palattuaan Lontooseen Hepburn opiskeli balettia Rambertin ohjauksessa. Jatkuvan rahapulan vuoksi hän teki iltaisin töitä sihteerinä ja valokuvamallina ja esiintyi muun muassa aikakauslehtien saippuamainoksissa. Hepburn haaveili tuolloin balettitanssijan urasta. Hän oli kuitenkin 174-senttisenä liian pitkä ja aloittanut aktiivisen harjoittelun liian myöhään, jotta voisi soveltua ammattitanssijaksi. Hepburnia ei hyväksytty mukaan Rambertin kiertueelle, ja hän päätti lopettaa tanssiopinnot.[24]
Balettiuran tyssättyä Hepburn alkoi etsiä teatteritöitä. Koe-esiintymisten kautta hän pääsi tanssijaksi amerikkalaiseenrevyyseenHigh Button Shoes, jota esitettiin menestyksekkäästi LontoonHippodromessa. Hepburnia ei mainittu arvosteluissa, eikä revyy varsinaisesti johtanut häntä eteenpäin. TuottajaCecil Landeau pani kuitenkin hänet merkille ja tarjosi osaa musiikkirevyystäänSauce Tartare. Siinä Hepburn oli edelleen kuoron tanssityttönä, mutta sai nyt esittää myös pieniä sivurooleja. 1940-luvun loppu oli Hepburnille erittäin työteliäs: päivä- ja iltanäytösten ohessa hän teki edelleen mallintöitä ja pääsi elokuvalehtien kanteen.Sauce Tartaresta tuli hyvin suosittu, ja sitä esitettiin yhteensä vuoden ajan 433 kertaa. Menestyksen innoittamana sille tehtiin nopeastimusiikkisketseistä koostunut jatko-osaSauce Piquante. Se ei saanut yhtä innostunutta vastaanottoa, mutta Hepburn huomattiin.[25]
Hepburnin suoritusSauce Piquantessa oli tehnyt vaikutuksen elokuvaohjaajaThorold Dickinsoniin, joka tarjosi hänelle roolia tulevassa vakoilutrillerissä. Dickinsonin lisäksi Hepburniin oli iskenyt silmänsä ohjaajaMario Zampi, joka halusi hänet mukaankomediaelokuvaansa. Ensin Hepburnin oli kuitenkin opiskeltava elokuvakameroille soveltuvaa tekniikkaa, ja hän pääsiFelix Aylmerin näyttelijäoppilaaksi. Hepburn opetteli saamaan luonnostaan vaimean äänensä kantavammaksi ja harjoitteli vuorosanojen oikeanlaista painottamista. Hänen liikkeensä olivat sen sijaan luontevia, ilman teatraalista kankeutta. Opintojensa aikana Hepburn tapasiJack L. Warnerin johtamanABPC-yhtiön roolitusvastaavan Robert Lennardin. Hepburn ei ollut kuvitellut tulevansa näyttelijäksi ja oli ensin haluton allekirjoittamaan Lennardin tarjoamaa sopimusta, mutta suostui lopulta kolmen elokuvan sopimukseen.[26]
Hepburn aloitti uransa brittiläisissä elokuvissa. Hänet lainattiin ensin erään pienen yhtiön elokuvaanOne Wild Oat, jossa hänellä oli pikkurooli hotellin vastaanottovirkailijana. Hänen ensimmäinen repliikkinsä oli: ”Hyvää huomenta, täällä Regency Hotel...” Hepburnin seuraavat työt olivat pikkuosat Zampin elokuvassaVeijarin viimeinen tahto (1951) ja toisessa komediassaVarastin miljoonan (1951). Molempien kuvaamiseen hänellä kului yksi päivä. Seuraavaksi Hepburn oli mukana jo seitsemässä kohtauksessa elokuvassaSellaisia ovat naiset (1951), jossa hän näytteli neuroottista konekirjoittajaa. Kuvaukset olivat Hepburnin kannalta ikävä kokemus, sillä ohjaajaHenry Cass arvosteli kaikkea, mitä hän teki. Thorold Dickinson oli sen sijaan vakuuttunut Hepburnista ja antoi hänelle Noran osan elokuvastaanSalainen asiamies (1952). Elokuvassa Hepburnin jaValentina Cortesen esittämät sisarukset joutuvat mukaan salamurhajuonitteluihin. Rooliin kuului myös kaksi balettikohtausta. Kyseessä oli Hepburnin siihen asti merkittävin elokuva, ja niin brittiläiset kuin amerikkalaisetkin kriitikot kehuivat hänen suoritustaan.[27]
Audrey HepburnLoma Roomassa -elokuvan koekuvauksessa 1951.
YhtyeenjohtajaRay Ventura lainasi keväällä 1951 Hepburnin ABPC:ltäRanskan Rivieralla kuvattuun musiikkikomediaanMonte Carlon lemmikki. Nopeasti ja pienellä budjetilla tehdyssä tuotannossa hänen oli työskenneltävä kahden käsikirjoituksen, ohjaajan ja näyttelijäkaartin parissa. Elokuva tehtiin sekä englanniksi että ranskaksi, ja ranskantaitoisena Hepburn oli näyttelijöistä ainoa, joka esiintyi molemmissa versioissa. Hän esitti pienehkössä roolissa kuuluisaa näyttelijätärtä, joka on kadottanut lapsensa. Kriitikot arvioivat elokuvan väkinäiseksi ja järjettömäksi.[28] Kun Hepburn oliMonacossa kuvaamassa elokuvan erästä kohtausta, hän kiinnitti paikalle sattuneen kirjailijanColetten huomion. Tämä piti Hepburnia täydellisenä valintana parhaillaanBroadwaylle sovitettavan novellinsaGigin nimirooliin. Colette suositteli Hepburnia näytelmän käsikirjoittajilleGilbert Millerille jaAnita Loosille, ja lopputuloksena Hepburn sai Gigin osan.[29]
Roolitusvastaava Robert Lennard halusi edistää Hepburnin uraa ja lähetti hänet tapaamaan elokuvaohjaajaWilliam Wyleria, joka aikoi ohjataParamount Picturesille vielä käsikirjoitusvaiheessa olevan elokuvanLoma Roomassa. Tavattuaan Hepburnin Wyler kutsui hänet koekuvaukseen, koska piti häntä olemukseltaan ja puhetavaltaan uskottavana eurooppalaisen prinsessan rooliin. Sekä Wyler että mukana ollut Thorold Dickinson olivat tyytyväisiä koekuvaukseen, ja Hepburn saikin pian Paramountilta seitsenvuotisen sopimuksen.[30]
Hepburn matkusti lokakuussa 1951 yksin laivallaNew YorkiinGigi-näytelmää varten. Näytelmäharjoituksissa hänelle muodostui erittäin läheiseksi näyttelijäCathleen Nesbitt, joka esitti Gigin tätiä. Nesbittin avulla hän sai paranneltua ilmaisutapaansa ja äänenkäyttöään. Ensi-illan alla marraskuussa 1951 Hepburn kärsi kovasta ramppikuumeesta ja takelteli repliikeissään, mutta onnistui tosipaikan tullen, ja Gigin rooli teki hänestä tähden yhdessä yössä. Kriitikot suhtautuivat itse näytelmään laimeasti, mutta Hepburn sai paljon tunnustusta ja näytelmää esitettiin seuraavaan toukokuuhun asti 219 kertaa. Suosiosta huolimatta Hepburn oli hyvin itsekriittinen ja harvoin tyytyväinen omaan työhönsä. Hän tunsi samanlaista epävarmuutta koko elämänsä ajan.[31][15]
Hän tuntuu suhtautuvan laajamittaiseen imarteluun varauksella: hän on enemmänkin kiitollinen kuin mahtailevan ylpeä. – – Aistin siinä silmänräpäyksessä hänen keijumaisen viehätysvoimansa. Hänessä on eräänlaista kodittoman ihmisen sydämeenkäyvää sympatiaa.
Gigin yllätysmenestyksen myötä amerikkalaislehdet alkoivat julkaista Hepburnista koko sivun juttuja, mutta hän vältteli haastattelujen antamista. Sopimuksensa mukaisesti Hepburn alkoi seuraavaksi kuvataromanttista komediaaLoma Roomassa (1953), jonka miespääosaa näytteliGregory Peck. Se kuvattiinRooman keskustassa jaCinecittà-studioilla kuuman ja kostean kesän 1952 aikana. Vaativista olosuhteista huolimatta Hepburn viihtyi kuvauksissa ja onnistui luomaan vapautta janoavasta prinsessasta vivahteikkaan henkilökuvan. Hän mieltyi vastanäyttelijäänsä Peckiin ja myös pikkutarkkana tunnettuun ohjaajaansa William Wyleriin, ja molemmista tuli hänen hyviä ystäviään. Hepburnin rooliasut suunnitteli puvustajaEdith Head.Loma Roomassa -elokuvasta tuli Hepburnin läpimurto. Hänet palkittiin roolistaanparhaan naispääosan Oscarilla ja brittiläiselläBaftalla, ja hänen näyttelijänlahjojaan ylistettiin lehdistössä.[33]
Hepburn palasi Yhdysvaltoihin syksyllä 1952 esiintymäänGigin loppuunmyydyllä kiertueella, joka päättyiSan Franciscoon. Hepburnin seuraava työ oli naispääosa romanttisessa komediassaKaunis Sabrina (1954), joka oli hänen ensimmäinenHollywoodissa kuvattu elokuvansa. Se perustuiSamuel A. Taylorin näytelmäänSabrina Fair. OhjaajaBilly Wilder valitsi 25-vuotiaan Hepburnin rinnalle miespääosaanalkoholisoituneen 54-vuotiaanHumphrey Bogartin. Toisessa miespääosassa oliWilliam Holden. Pääpari kärsi epäuskottavuudesta, ja lisäksi miesnäyttelijöiden hankalat luonteet vaikeuttivat tuotantoa.Pariisin-matkallaan kesällä 1953 Hepburn ihastui muotisuunnittelijaHubert de Givenchyn vaatteisiin. Givenchystä tuli hänen suosikkipuvustajansa ja hyvä ystävänsä. Hepburn valitsi Sabrinan rooliasut Givenchyn muotihuoneelta, vaikka puvustajan tehtävässä toimikin Edith Head. SekäKaunis Sabrina että Hepburnin roolisuoritus saivat myönteisen vastaanoton, ja hän oli roolistaan Oscar-ehdokkaana.[34]
Audrey Hepburn jaMel Ferrer elokuvanSota ja rauha kuvauksissa 1955.
Hepburn tutustui kesällä 1953 ensimmäiseen aviomieheensäMel Ferreriin, joka ehdotti yhteistä näytelmäprojektia. Vuoden 1954 alkupuolella Hepburn ja Ferrer näyttelivät pääroolejaJean Giraudoux’n kirjoittamanfantasianäytelmänOndinen Broadway-sovituksessa. Produktiota varjosti alusta lähtien Ferrerin vihamielinen suhtautuminen ohjaajaAlfred Luntiin.Ondine sai ensi-iltansaBostonissa 29. tammikuuta ja Broadwaylla 18. helmikuuta 1954. Hepburnin roolisuoritus lumosi arvostelijat, mutta jotkut pitivät itse näytelmää latteana. Menestyksestä huolimatta Hepburnin ammatillinen epävarmuus vain kasvoi, ja samalla häneen kohdistettiin yhä suurempia odotuksia. UuvuttavanOndine-projektin jälkeen hän päätti, ettei enää esiintyisi näyttämöllä, ja pysyi päätöksessään.[35]
Hepburn ja Ferrer jatkoivat yhteistyötä vuonna 1956 ensi-iltaan tulleessa spektaakkelielokuvassaSota ja rauha, joka perustuuLeo Tolstoin romaaniin. Suuritöinen tuotanto takkusi moneen kertaan käsikirjoitusongelmien jaItalian helteiden vuoksi. Kriitikot pitivät elokuvaa konemaisena ja henkilökuvaukseltaan pinnallisena, mutta Hepburn oli kuitenkin Natashan roolista kolmannen kerran Oscar-ehdokkaana. Sen jälkeen hän otti vastaan naispääosan musiikkikomediastaRakastunut Pariisissa (1957), jossa hänen vastanäyttelijänään oliFred Astaire. Rooli oli Hepburnille mieluinen, sillä se antoi hänelle mahdollisuuden tanssia ja laulaa. Hepburn lauloi elokuvassa useita soolokappaleita, muun muassa kappaleen ”How Long Has This Been Going On?” ja esiintyi jälleen Givenchyn suunnittelemissa rooliasuissa.Rakastunut Pariisissa -elokuvan ensi-ilta oli menestys.[36] Se ei saavuttanut kuitenkaan katsojakuntaa suurempien kaupunkien ulkopuolella, joten elokuvan lipputuotot eivät kattaneet tuotantokustannuksia.[37]
Seuraavaksi Hepburn näytteli jälleen Billy Wilderin ohjauksessa elokuvassaArianen lemmentarina (1957). Miespääosassa oliGary Cooper. Romanttiseksi komediaksi tarkoitettu elokuva arvioitiin melankoliseksi ja huumorittomaksi. Yleisö oli myös alkanut väsyä siihen, että Hepburn sai usein vastanäyttelijöikseen huomattavasti häntä vanhempia miehiä. Kahden vaativan roolin jälkeen Hepburn piti vuoden tauon. Ennen sitä hän näytteli vielä aviomiehensä Mel Ferrerin kanssa televisiotuotannossaMayerling, joka tehtiinNBC-kanavalle.[38]
Hepburn löysi kaipaamansa erityyppisen roolin, kun hänen agenttinsa lähetti hänelle luettavaksiKathryn HulmenNunnan tarinan. Romaania oli myyty miljoonia kappaleita sen ilmestyttyä 1956. Hepburn ihastui sen vilpittömyyteen ja uskaliaisuuteen ja samastui vahvasti romaanin naishahmoon. Romaani perustui nunnaluostarissa toimineenMarie Louise Habetsin tositarinaan. Hulmesta ja Habetsista tuli Hepburnin pitkäaikaisia ja läheisiä ystäviä, ja he pitivät paljon yhteyttä kirjeitse. Elokuvan kuvauksia tehtiin tammikuusta kesäkuuhun 1958 Rooman ja Pariisin lisäksiBelgian Kongossa. Hepburniin vaikuttivat syvästi etenkin vierailut Pariisin ja Kongonnunnayhteisöissä.Fred Zinnemannin ohjaamassa elokuvassaNunnan tarina (1959) Hepburn teki uransa haastavimman ja fyysisesti rankimman roolin sisar Lukena, joka omistautuu täysin sielunelämälleen ja omantuntonsa noudattamiselle. Kriitikot huomioivat myönteisesti Hepburnin roolityön; hän vakuutti sekä ulkoisella että sisäisellä tulkinnallaan. Hänet oli lainattuWarner Brosille elokuvaa varten, jaNunnan tarinasta tuli yhtiön siihen asti tuottoisin elokuva.[39]
Hepburn esiintyi vuosikymmenen vaihteessa kahdessa elokuvassa. Hänen puolisonsa ohjaamaViidakon kukka (1959) jaJohn HustoninLeppymättömät (1960) saivat kielteisiä arvosteluja eivätkä olleet yleisömenestyksiä.Leppymättömien kuvauksissa Hepburn loukkaantui pahasti pudottuaan hevosen selästä.[40]
Miehensä kehotuksesta Hepburn suostui näyttelemään romanttisessa komediassaAamiainen Tiffanylla (1961), joka perustuiTruman Capoten pienoisromaaniin. Elokuvan naispäähenkilöstä Holly Golightlysta tuli Hepburnin tunnetuin rooli. Hän oli kuitenkin jälleen epävarma kyvystään näytellä ulospäin suuntautunutta hahmoa.Aamiainen Tiffanylla valloitti yleisön heti tultuaan ensi-iltaan. Uskalias mutta romantiikalla pehmennetty tarina ja Givenchyn suunnittelemat rooliasut tekivät siitä jättimenestyksen. Tässä elokuvassa Hepburn teki yhden kuuluisimmista kohtauksistaan laulamalla kitaran säestyksellä klassikoksi muodostuneen kappaleen ”Moon River”.[41]Aamiainen Tiffanylla -elokuvan tyylikkäissä asuissa Hepburnista tuli eleganssin ja muodin esikuva, vaikka hän näytteli elokuvassaprostituoitua. Hän oli roolistaan myös neljännen kerran Oscar-ehdokkaana.[42]
Niin ikään 1961 Hepburn näytteli William Wylerin draamaelokuvassaHuhu, joka perustuiLillian Hellmanin esikoisnäytelmäänThe Children’s Hour. Se oli hänen ensimmäinen mustavalkofilminsä viiteen vuoteen. Hepburnin vastanäyttelijänä oliShirley MacLaine. Elokuva kertoo kahdesta naisesta, joiden välisestä suhteesta laitetaan liikkeelle ilkeä huhu. MacLainen hahmo tekee itsemurhan tajuttuaan huhussa olevan perää. Elokuva ei saanut kriitikoiden suosiota, mutta Hepburn sai kiitosta tasapainoisesta roolitulkinnastaan.[43]
Hepburn oli jälleen William Holdenin vastanäyttelijäsatiirissaPoreilua Pariisissa, joka kuvattiin 1962. Se oli hänen viimeinen elokuvansa Paramount-sopimuksensa alla. Kuvaukset tehtiin Pariisissa 1962, ja niitä vaikeutti Holdenin pahenevaalkoholismi. Hepburn esitti pomoonsa rakastuvaa konekirjoittajaa ja sai paljon kiitostakomediennen kyvyistään. Sen jälkeen ohjaajaStanley Donen tarjosi Hepburnille naispääosaa niin ikään Pariisiin sijoittuvassa trillerissäänCharade – vaarallinen peli, jonka juoni rakentui väärille henkilöllisyyksille. Hänen aiemmista elokuvistaan poiketen se sisälsi myös paljonväkivaltaa. Hepburn oliKauniin Sabrinan jälkeen saanut päättää muun muassa elokuviensa kuvaajien ja vastanäyttelijöiden valinnoista. Hepburnin toiveesta miespääosaan palkattiin häntä 25 vuotta vanhempiCary Grant. Heidän yhteistyönsä valkokankaalla toimi hyvin, ja he pysyivät ystävinä Grantin kuolemaan asti.[44]
Vuoden 1962 lopulla Warner Brosin johtajaJack L. Warner kiinnitti Hepburnin Eliza Doolittlen rooliinmusikaalielokuvaanMy Fair Lady, joka oli hänelle todellinen toiveosa: köyhä kukkaistyttö, josta ankarassa ohjauksessa kasvaa tyylikäs seurapiirinainen. Rooliin kuului vaativaa luonnetulkintaa, mutta myös runsaasti laulukohtauksia.My Fair Ladyn näytelmäversiossa Elizaa oli näytellyt Hepburnia nuorempiJulie Andrews, joka oli lahjakas laulaja. Hepburn ei ollut yhtä taitava (hänen oma lauluäänensä oli ohutmezzosopraano), mutta Warner halusi Elizan rooliin kansainvälisesti tunnetun tähden. Niinpä Hepburnille palkattiin laulunopettaja, jonka kanssa hän harjoitutti ääntään päivittäin.[45] Warner oli kuitenkin salassa palkannut laulajaMarni Nixonin äänittämään Elizan laulukohtaukset. Kun asia selvisi Hepburnille, hän loukkaantui syvästi.My Fair Ladyn lauluista ovat hänen laulaminaan tallella ”Show Me” ja ”Wouldn’t It Be Loverly”, mutta elokuvassa kuullaan vain Nixonin laulua. Kesän 1963 kuvauksia hankaloittiKaliforniaa piinannuthelleaalto.My Fair Ladysta tuli kuitenkin vuoden 1964 suurimpia yleisömenestyksiä, ja se sai kaikkiaan 12 Oscar-palkintoa, muun muassaparhaan elokuvan kategoriassa. Kriitikoiden ilahtuneista arvioista huolimatta Hepburn ei ollut ehdokkaiden joukossa, mistä hän oli pettynyt.[46]
Hepburn näytteli vuonna 1966 taideväärentäjän tytärtä kaupallisesti menestyneessä komediassaKuinka miljoona varastetaan vastanäyttelijänäänPeter O’Toole. Se oli hänen kolmas elokuvansa William Wylerin ohjauksessa ja hänen viides elokuvansa, joka kuvattiin osittain tai kokonaan Pariisissa. Hepburn sai valita kuvaajakseenCharles Langin ja puvustajakseen Givenchyn. Seuraavana vuonna hän näytteliAlbert Finneyn kanssa elokuvassaPeukalokyydillä vihille, joka kertoi tarinan avioliitosta eri muutosvaiheineen. Hepburnin mielestä Joannan rooli oli hänen julkisuuskuvansa kannalta huono, mutta jotkut arvostelijat pitivät sitä hänen parhaana roolisuorituksenaan. Elokuvan yleisömenestys jäi kuitenkin heikoksi. Yhdysvaltalaiskatsojat olivat närkästyneitä Hepburnin imagonmuutoksesta, sillä hänet nähtiin ensi kertaa kaunistelemattomana naisena. Euroopassa yleisövastaanotto oli parempi. Samana vuonna 1967 Hepburn teki henkisesti raskaan sokean naisen roolin kauhuelokuvassaYksin pimeässä, jonka hänen miehensä Mel Ferrer tuotti. Kriitikot pitivät hänen suoritustaan loistavana; hän osasi muunnella ilmaisuaan upeasti kiihtymättä koskaan liiaksi. Hepburnin palkkio elokuvasta oli lähes miljoona dollaria, ja hän sai roolistaan jo viidennen Oscar-ehdokkuutensa.[47]
Yksin pimeässä -elokuvan jälkeen Hepburn lopetti elokuvauransa suurelta osin, koska halusi viettää enemmän aikaa poikiensa kanssa. Hän oli myös pannut merkille Hollywoodin ”uuden aallon” mukana tulleen tyylinmuutoksen: elokuvissa alettiin suosia seksuaalista avoimuutta ja väkivaltaa, jotka eivät sopineet hänen imagoonsa. Samalla valkokankaalle alkoi tehdä tuloaan uusi sukupolvi. Hepburn oli tuolloin 38-vuotias, ja keski-ikäisille naisnäyttelijöille oli siihen aikaan huonosti tarjolla rooleja. Vuonna 1975 Hepburn matkustiEspanjaan kuvaamaan elokuvaaRobin ja Marian, jossa hän näytteliSean Conneryn kanssa. Hän oli suostunutMarianin rooliin pääasiassa hänelle luvatun miljoonan dollarin palkkion vuoksi.[48] Elokuva sai enimmäkseen myönteisiä arvioita. Hepburnin roolisuoritusta kiitettiin, samoin hänen ja Conneryn välistä kemiaa.[49]
Audreya ei voi toisintaa tai irrottaa omasta aikakaudestaan. Hän oli valkokankaalla täysin erilainen kuin muutoin elämässään. En tarkoita, että hän olisi ollut mauton, ei todellakaan. Mutta hänellä oli sisällään niin paljon, ja hän osasi korostaa hiukan omaa seksikkyyttään, mikä teki melkoisen vaikutuksen.
Audrey Hepburn nousi kansainväliseen kuuluisuuteenLoma Roomassa -elokuvan (1953) roolisuorituksen myötä, ja lehdistö nimitti häntä muun muassa “keijukaismaiseksipoikatytöksi”. Media ja paparazzit alkoivat seurata Hepburnin tekemisiä tiiviisti, mutta hän kammosi julkisia tapahtumia, varjeli yksityiselämäänsä tarkoin ja myöntyi vain harvoihin haastatteluihin. Julkisuuden paineet ja epävarmuus omista kyvyistä vaikeuttivat Hepburnin työntekoa, vaikka hän pyrki olemaan mahdollisimman hyvä näyttelijä ja panosti roolisuorituksiinsa.[52]
Hepburnin ominaispiirteitä olivat epätavallisen hoikka ruumiinrakenne, suuret tummat silmät sekä “tuhkimon” imago: hän näytteli tyylikkäitä ja kujeilevia sankarittaria kapinallisissa kasvutarinoissa, jotka olivat sadunomaisia mutta perusvireeltään moderneja. Hänen roolihenkilönsä on sekä kuninkaallisen hienostunut että poikatyttömäisen vallaton, idealistinen nuori ja moraalisen opetuksen saava aikuinen. Hepburnin elokuvahahmot edustivat itsenäisyydenhalua, muodonmuutosta ja oman paikan löytämistä. Hänen tähtikuvansa tarjosi uudenlaisen naiseuden mallin, ja hänestä tuli etenkin naisyleisön suosikki ja muodin suunnannäyttäjä. Hepburnin edustama valkoihoisen naisen ihanne paitsi vetosi keskiluokkaisiin katsojiin, myös ylitti luokkarajoja.[53]
Hepburnia ei mielletty mihinkään tietynlaiseen tähtityyppiin. Vaikka hän näytteli kuudessa Hollywood-elokuvassa, hän ei kuulunut amerikkalaiseen elokuvayhteisöön, eikä eurooppalaisesta taustastaan huolimatta ollut leimallisesti eurooppalainen tähti, kutenGreta Garbo jaMarlene Dietrich.[54] Hänellä ei myöskään ollut varsinaista näyttelijäntekniikkaa, vaan hän tulkitsi roolihenkilöidensä tuntoja ennalta harkitsematta, hillitysti ja vähäeleisesti.[55]
Hepburnin varhaiset elokuvat olivat nokkelia ja urbaaneja romanttisia komedioita, joissa hänen miesvastanäyttelijänsä olivat usein varsin iäkkäitä – Humphrey Bogart, Gary Cooper ja Fred Astaire olivat huomattavasti häntä vanhempia, mikä teki hahmojen välisistä romansseista epäuskottavia.[56] Hepburn esitti hienostunutta ja samalla vallatonta lapsinaista muun muassa elokuvissaLoma Roomassa,Kaunis Sabrina,Rakastunut Pariisissa jaArianen lemmentarina. Vakaviin roolitehtäviin kuuluivat muun muassa pääosatNunnan tarinassa sekä tv-näytelmässäRainy Day in Paradise Junction (1952). 1960-luvulla mukaan tulivat myös ristiriitaiset naishahmot, kutenAamiainen Tiffanylla -elokuvan Holly Golightly jaHuhu-elokuvan Karen.[53][57] Hepburn oli kasvanut ulos nuoren tytön imagostaan, mikä näkyi aiempaa moniulotteisempina ja maanläheisempinä henkilöhahmoina. Uran alun rooleista muistutti hahmojen haavoittuvaisuus.[58]
Kaunis Sabrina oli ensimmäinen elokuva, jossa Hepburn käytti Hubert de Givenchynhaute couture -vaatteita. Hän päätti pääsääntöisesti itse rooliasuistaan ja pukeutui Givenchyyn myös valkokankaan ulkopuolella. “Hän [Givenchy] on paljon enemmän kuincouturier, hän on persoonallisuuden luoja”, Hepburn kertoi vuonna 1956. Juuri Givenchyn ajattomat muotiasut, kutenpikkumustat, tekivät Hepburnista merkittävän tyyli-ikonin, jonka pukeutumista seurattiin tarkasti ja joka rohkaisi muitakin oman tyylin tekemiseen.[53]
Hubert de Givenchy lanseerasi vuonna 1957 kukkaistuoksuisen, edelleen markkinoilla olevan parfyyminsaL’Interdit (suom.kielletty) nimikkotuoksuksi Audrey Hepburnille. Ennen markkinoille tuloaan tuoksu oli kokonaisen vuoden ajan vain Hepburnin käytössä.[59]
Audrey Hepburn sai urallaan useita palkintoja ja oli myös useita kertoja palkintoehdokkaana. Hänet palkittiin parhaan naispääosan Oscarilla,Golden Globella jaBaftalla elokuvastaLoma Roomassa (1953). Hän oli Golden Globe -ehdokkaana kahdeksan kertaa ja sai vuonna 1955 Henrietta-palkinnon ”maailman elokuvasuosikkina”. Hepburn sai Bafta-palkinnot myös elokuvistaNunnan tarina (1959) jaCharade (1963).Tony-palkinnon hän sai vuonna 1954 roolisuorituksestaanOndinessa.[60][61] Hepburn on ollut myös vuodesta 1961 lähtien mukana parhaiten pukeutuvien kansainvälisellä listalla (International Best Dressed Hall of Fame).
Hepburn sai erikois-Tonyn vuonna 1968,Cecil B. DeMille -palkinnon vuonna 1990 jaSAG-palkinnon vuonna 1992 elämäntyöstään viihdeteollisuudessa. American Academy of Achievement palkitsi Hepburnin Golden Plate -palkinnolla vuonna 1991. Hepburnille myönnettiinpostuumistiGrammy-palkinto hänen äänittämästään lastensatualbumistaAudrey Hepburn’s Enchanted Tales vuonna 1994.[62] Niin ikään postuumisti hänet palkittiinPrimetime Emmyllä esiintymisestään dokumenttisarjassaGardens of the World.[63]
Audrey Hepburnilla oli elämänsä aikana useita pitkähköjä romansseja. Hän seurusteli vuosina 1949–1950 ranskalaislaulajaMarcel Le Bonin kanssa, kun he työskentelivät yhdessäSauce Tartare -tuotannossa.[64] Hepburnin ensimmäinen kihlattu oli miljoonaperijäJames Hanson, jonka hän oli tavannutcocktailkutsuilla vuonna 1951. Hansonin harrastamat sivusuhteet sekä puuttuminen morsiamensa työaikatauluihin saivat Hepburnin purkamaan kihlauksen.[65]
Hepburnilla oliKauniin Sabrinan kuvausten aikana rakkaussuhde naimisissa olleenWilliam Holdenin kanssa ja vuosina 1957–1958Robert Andersonin kanssa, joka oli jäänyt leskeksi. Äitiydestä haaveillut Hepburn lopetti molemmat suhteet saatuaan selville, ettei kumpikaan miehistä voinut saada lapsia. Andersonin vuonna 1973 julkaisema romaaniAfter kertoo hänen ja Hepburnin suhteesta.[66]
1960-luvulla Hepburn seurusteli lyhyen aikaaPeukalokyydillä vihille -vastanäyttelijänsäAlbert Finneyn kanssa. Hepburn päätti suhteen, koska Ferrer oli ilmeisesti uhannut hakea avioeroa ja syyttää häntä uskottomuudesta, jolloin hän olisi voinut menettää poikansa huoltajuuden. Vuonna 1978 Hepburnilla jaBen Gazzaralla oli lyhyt romanssiVerenperinnön kuvausten aikana.[67]
Hepburn tutustuiLoma Roomassa -elokuvan ensi-illan aikaan kesällä 1953amerikankuubalaiseen näyttelijäänMel Ferreriin, joka oli häntä 12 vuotta vanhempi. He avioituivat 24. syyskuuta 1954 SveitsinBürgenstockissa. Alkuvuodesta 1955 pariskunta vuokrasi Villa Bethania -vuoristotalon läheltäVierwaldstätterjärveä.[68] He matkustelivat paljon Ferrerin töiden perässä, muun muassaItaliassa jaMeksikossa. Avioliitto kohtasi vaikeuksia alusta saakka erilaisten asenteiden ja tavoitteiden vuoksi: Ferrer oli kunnianhimoinen vaimonsa elokuvauran suhteen ja pyrki ohjailemaan sitä kaikin tavoin, kun taas Hepburn halusi ensisijaisesti perustaa perheen. Heidän poikansa Sean Hepburn-Ferrer syntyi 17. heinäkuuta 1960. Hepburn sai liiton aikana myös useitakeskenmenoja. Vuonna 1965 perhe muuttiTolochenaz’n kyläänGenevenjärven pohjoispuolelle. Hepburnin ja Ferrerin avioliitosta tuli ajan myötä lähinnä muodollisuus, ja Hepburn haki eroa kesällä 1967. Eropäätös tuli voimaan seuraavana vuonna.[69][22]
Hepburn avioitui toisen kerran 5. tammikuuta 1969 italialaisen psykiatrinAndrea Dottin kanssa, joka oli häntä yhdeksän vuotta nuorempi. Yhteisen ystävän kautta tavannut pari oli seurustellut vain noin kuukauden.[70] Hepburn synnytti heidän poikansa Lucan 8. helmikuuta 1970Lausannessa. Hän vietti viimeiset kymmenen raskausviikkoaan pääosin levossa välttääkseen uuden keskenmenon. Hepburn-Dottin perhe muutti toukokuussaRoomaan, mutta Italian poliittisten levottomuuksien lisääntyessä Hepburn päätti neljä vuotta myöhemmin palata poikiensa kanssa Sveitsiin. Myös Hepburnin toinen avioliitto oli onneton Dottin syrjähyppyjen vuoksi, joista skandaalilehdet uutisoivat näkyvästi. Kun Hepburn sai tietää miehensä pettäneen häntä heidän yhteisessä kodissaan, hän masentui niin, että harkitsi vakavissaan itsemurhaa.[71] Vuoteen 1978 mennessä Hepburnin ja Dottin yhteiselämä oli käytännössä ohi, vaikka Hepburn antoikin lehdistölle toisenlaisen kuvan. Heidän avioeronsa tuli voimaan vasta 1982.[72]
Andrea Dotti ja Audrey Hepburn häissään tammikuussa 1969.
Hepburnilla oli avioliittojensa aikana useita keskenmenoon päättyneitä raskauksia. Hän kärsi ajoittain myös julkisuuspaineiden ja keskenmenojen aiheuttamastamasennuksesta. Vetäydyttyään julkisuudesta vuonna 1967 Hepburn omistautui kokonaan äitiydelle. Hän asettui Sveitsiin Tolochenaz’n taloon, joka oli avioerossa jäänyt hänelle, ja eli toivomaansa tavallista elämää Sean-poikansa ja palvelusväen kanssa. Muutos oli aiempaan julkiseen elämään nähden radikaali, ja Hepburn alkoi kärsiä yksinäisyydestä. Hän oli elinikäinentupakoitsija ja masennuskausinaan poltti tavallistakin enemmän. Depressioiden aikana hän myös laihtui hieman yli 36-kiloiseksi. Aloitettuaan sosiaalisemman elämän Italiassa Hepburn joutui perheineen useinpaparazzien piirittämäksi.[73]
Hepburnin äiti Ella van Heemstra asui hänen luonaan Sveitsissä 1970-luvulta lähtien. Hän oli aiemmin toiminut vuosien ajanVietnamin sotaveteraanien hyväksiSan Franciscossa. Van Heemstran terveys heikkeni vähitellen, ja hän kuoli 84-vuotiaana. Isänsä Hepburn tapasi pari kertaa löydettyään hänet 1960-luvullaIrlannista. Joseph Ruston pysyi tunnekylmänä loppuun asti, eikä hänen ja Hepburnin välille muodostunut suhdetta. Ruston kuoli 92-vuotiaana 1981.[74]
Hepburnin ystäväpiiri oli laaja, ja eräs pitkäaikaisimmista ystävistä oli hänen oppiäitinsäCathleen Nesbitt. Myös Germaine Lefebvre eliCapucine oli hänelle läheinen.[75] Hepburn nautti puutarhanhoidosta, hänen lempiruokansa olipasta, ja hän salli itselleen palan suklaata sekäviskigrogin päivittäin. Arkivaatteinaan hän käytti yksinkertaisia suoria leninkejä tai housuja neulepuseron kanssa. Hän suosi myös hillittyjä värejä ja matalia jalkineita.[76]
1980-luvun alkupuolelta lähtien Hepburn seurusteli hollantilaisen näyttelijänRobert Woldersin kanssa. Suhde oli kaikista Hepburnin miessuhteista onnellisin ja kesti hänen kuolemaansa saakka. Vuonna 1986 Hepburn esiintyi ainoassatelevisioelokuvassaanVarkaiden kesken, jonka ohjasiRoger Young. Vierailtuaan eräässä musiikkitapahtumassaMacaossa syksyllä 1987 hän sai ajatuksen alkaa työskennellä tärkeänä pitämänsäUnicef-järjestön hyväksi.[77]
Viimeiset vuotensa Hepburn omistautui humanitaariselle työlleen lasten auttamiseksi muistaen omat sotavuosien kokemuksensa miehitetyssä Hollannissa. Hän sanoi: ”Voin kertoa, mitä Unicef tarkoittaa lapsille, koska olin yksi niistä, jotka saivat ruokaa ja lääketieteellistä apua heti toisen maailmansodan jälkeen”. Vuodesta 1988 kuolemaansa saakka Hepburn toimiUnicefin hyvän tahdon lähettiläänä. Hän vieraili muun muassaVäli-Amerikassa,Etiopiassa,Vietnamissa jaBangladeshissa.[78] Hän haki taustatietoa maiden ongelmista ja kiersi ympäri maailmaa tiedotus- ja varainhankintatilaisuuksissa lasten oikeuksien puolesta. Hepburn keräsi tiedotusvälineissä enemmän huomiota kuin yksikään aikaisempi Unicefin lähettiläs.[79]
Hepburn vieraili Unicef-työnsä merkeissä myösSuomessa toukokuussa 1988. Hän osallistuiHuuda pois -tv-ohjelmaan, jonka tuotto meni Suomen Unicefin avustuskohteeseenTšadiin.[83]
Syyskuussa 1992 Hepburn matkusti Woldersin ja Unicefin edustajien kanssa sisällissodan ja nälänhädän riivaamaanSomaliaan. Hän vieraili aliravittujen pakolaislasten luona ja antoi kaunistelemattoman lausunnon maan poliittisesta tilanteesta. Palattuaan Somaliasta Sveitsiin lokakuun puolivälissä Hepburnille tuli outoja vatsaoireita, joille ei lääkärintutkimuksessa löytynyt selvää syytä. Hän päätti käydä uudestaan lääkärissäLos Angelesissa ennen kuin jatkaisi siellä työtehtäviään. Hepburn lähetettiin Cedars-Sinai Medical Centeriin vatsaontelotähystykseen, jossa paljastuiumpilisäkkeestä alkanut laajalle levinnytsyöpä. Leikkausten jasolunsalpaajahoitojen jälkeen mitään ei ollut kuitenkaan tehtävissä. Hepburn oli liian heikossa kunnossa voidakseen matkustaa tavallisella reittilennolla, joten Hubert de Givenchy järjesti yksityiskoneen kuljettamaan hänet Sveitsiin jouluksi.[84]
Hepburnin vointi heikkeni viimeisen kuukauden ajan entisestään, ja hän oli suurimman osan ajasta vuodelevossa. Hän kuoli 63-vuotiaana keskiviikkona 20. tammikuuta 1993 kotonaan Tolochenaz’ssa Sveitsissä läheistensä läsnä ollessa.[85] Audrey Hepburn on haudattu Tolochenaz’n hautausmaalle.[86]
Hepburn on ollut useiden kirjojen jadokumenttielokuvien aiheena.[58] Hänestä on tehty myös minitelevisiosarjaThe Audrey Hepburn Story (2000), jonka pääosassa näytteliJennifer Love Hewitt.[89] Vuonna 2020 ilmestyi elämäkerrallinen dokumenttiAudrey.[58] Tekeillä on myös fiktiivinen elämäkertaelokuva, jossaRooney Maran on määrä esittää Hepburnia.[90]
Audrey Hepburn oli myös monien suomalaisten teinityttöjen idoli 1950-luvulla. Hänen Suomessa osakseen saamaa ihailua kuvasti se, että elokuvalehtiUutisaitta järjesti alkuvuodesta 1955 kilpailun sellaisen tytön löytämiseksi, joka eniten muistutti Hepburnia. Kilpailun raatiin kuuluivat muiden muassa pääkonsuliArvo Himberg jaSuomi-Filmin johtajaRisto Orko. Kilpailuun ilmoittautui 321 tyttöä, joista viisi valittiin loppukilpailuun. ”Suomen Audrey Hepburniksi” valittiin 17-vuotias helsinkiläinen opiskelija Riitta Ylätalo, joka sai palkinnoksi urheiluturkin, edestakaisen lentomatkanTukholmaan ja rahaa. Samoina vuosina etsittiin innokkaasti muiden muassa myösBob Hopen,Doris Dayn jaRita Hayworthin suomalaisia vastineita.[91][92]
Spoto, Donald: Lumous: Audrey Hepburnin elämä. (Enchantment: The Life of Audrey Hepburn, Harmony Books 2006) Suomentanut Jakobson, Ruth. Helsinki: Ajatus Kirjat, 2009. ISBN 978-951-20-7909-4
↑Hepburn Ferrer, Sean: Audrey Hepburn, An Elegant Spirit: A Son Remembers, s. 44–. Atria Books. ISBN 978-1-5011-1254-6Teoksen verkkoversio Viitattu 16.3.2018. (englanniksi)
Wasson, Sam: Auringonnousu Manhattanilla – Audrey Hepburn ja elokuvien moderni nainen. Suomentanut Taina Helkamo. Ajatus Kirjat, 2011. ISBN 978-951-20-8482-1
.jpg)
.jpg)
