Asterikasvit elimykerökukkaiskasvit (Asteraceae eli Compositae) on lajimäärältään maailman suurinsiemenkasviheimo, jossa on 1 620sukua ja 23 600lajia. Toiseksi suurin onkämmekkäkasvit, jossa on 22 075 lajia.[2] Asterikasvien nimi on johdettu nimisuvustaanastereista, mutta myös tunnettu nimellä mykerökukkaiset. Heimon lajit ovat levinneetEtelämannerta lukuun ottamatta kaikille mantereille.[3]
Mykerökukkaiskasvit ovat tavallisestiruohoja, mutta myös pensasmaisia ja joskuspuuvartisia. Välkehtivätiridoidiyhdisteet puuttuvat. Kasveissa on erityskanavia.Lehtilaidat ovat vaihtelevanlaisia.[2]
Asterikasveille tyypillinenkukinto on kehtomykerö, joka ulkonäöltään muistuttaa usein erehdyttävästi yhtäkukkaa, mutta muodostuu itse asiassa useista sadoista pienistä, samassakukkapohjuksessa ja toisissaan kiinni olevista kukista, joista jokaisessa on pienoiskoossa kaikki tavallisen kukan osat:terälehdet,heteet,emit ja useinverholehdetkin. Kunkin pikkukukan terälehdet ovat tosin kasvaneet yhteen ja muodostavatkielimäisen taitorvimaisenteriön. Joillakin asterikasveilla kutenahopäivänkakkaralla jaauringonkukalla mykeröä ympäröi vielä joukko laitakukkia, jotka näyttävät tavallisen kukan terälehdiltä, mutta joista jokaisessa on viisi kielimäisesti yhteen kasvanutta terälehteä.
Mykerön kehtosuomut sijaitsevat monessa rivissä ja pohjus on kuoppainen. Mykerön kunkin yksittäisen kukanverhiö on surkastunut. Kehräkukkien teriöliuskat ovat tavallisesti leveyttään pidempiä. Heteenponnet ovat kasvaneet yhteen, niiden lokerositeet ovat huomiota herättäviä, tyvestä lisäkkeellisiä. Kukissa on rengasmainenmesiäinen. Emiön vartalo kasvaa ponsien muodostaman putken läpi ja on haarainen, ja luottipinta on haarojen sisäpinnalla. Sikiäimessä on yksi pohjaistukallinensiemenaihe.Hedelmävaiheessa verhiö muuntuu hahtuvamaiseksipappukseksi, joka auttaa hedelmän kulkeutumisessa kauemmas emokasvista.Siemenenendospermi on niukka tai puuttuu.[2]
Asterikasvien monimuotoistuminen alkoi ilmeisestiEtelä-Amerikan eteläosissa. Ne levisivät sieltäAfrikkaan saarten välityksellä aikana, jolloin välimatka mannerten välillä ei ollut niin suuri kuin nykyään. Tässä vaiheessa on mahdollista, että saarten valtaaminen sai aikaan evoluutiota pensasmaisuuteen ja puuvartisuuteen, mikä näyttää olevan yhteistä monille saarille levinneille kasviryhmille. Pensasmaisuutta ja puuvartisuutta on kehittynyt kyllä myös Etelä-Amerikassa. Afrikasta alkanutsopeutumislevittäytyminen on luonut monia kehityshaaroja elikladeja. Esimerkkinä tästä on muun muassa Carduoideae-alaheimontribus Cardueae, jossa on ainakin 2 400 lajia, joista valtaosa on keskittynytVälimeren alueelle. Ilmeisesti eteläisen Afrikan alueella on erilaistunut myös alaheimon Asteroideae tribus Gnaphalieae, joka sittemmin on kokenut uusia sopeutumislevittäytymisiä esimerkiksiAustralaasiassa, josta tunnetaan noin 550 lajia.Villakoilla (Senecio) on tapahtunut leviämistä mantereelta toiselle.Marunat (Artemisia) ovat euraasialaista alkuperää ja niidenkin levittäytyminen on ollut mittavaa. Afrikan vuoristojenjättivillakot (Dendrosenecio) ovat keskenään läheistä sukua, mutteivät välitöntä sukua villakoille (Senecio).Espeletia onAndien luonteenomainen suku, joka sekin on toissijaisesti puuvartinen ja usein enemmän tai vähemmän paksurunkoinen. Vuoristoissa syntyneet kladit leviävät vuoristosta toiseen ikään kuin saarelta toiselle.[2]
Asterikasvien leviämisen kaikkialle ja moninaistumisen syitä on etsitty monista seikoista. Ilmiön taustalla voivat olla mykerön kehittyminen ja sen runsas siementuotanto,hiilihydraattien varastoiminenfruktaaneina, sekundaaristen aineenvaihduntatuotteiden moninaisuus tai jotkin muut syyt. Heimo osoittaa huomattavaa tendenssiä morfoligisen monimutkaisuuden lisääntymiselle. Heimon muinaisuudessa on tapahtunutkromosomistojen moninkertaistumista (polyploidiaa). Vastaavanlainen tilanne on ollutheinäkasvien (Poaceae) heimossa, jossa on myös ollut laajamittaistagenomin kahdentumista (duplikaatiota) ja hiilihydraattien varastointia fruktaaneina (ilmiötä sanotaanparallelismiksi).[2]
Mykerökukkaiskasvien monimuotoistumisen suuruutta kuvaa hyvin se, että heimo muodostaa yksinään kahdeksan prosenttia kokoaitokaksisirkkaisten eli eudikotyledonien lajimäärästä. Alaheimoista nuorin, Asteroideae, käsittää yli 16 000 lajia, mikä on kaksi kolmasosaa heimon koko lajimäärästä. Suurin osa vanhemmista alaheimoista on vähälajisia, poikkeuksena Cichorioideae 3 600 lajillaan ja Carduoideae noin 2 800 lajillaan. Evoluutionopeus heimon eri osissa on ollut hyvin erilaista.[2]
Asterikasvien sukujen rajaaminen on käymistilassa. Klassinen esimerkki tässä suhteessa onvernonioiden (Vernonia) suku: onko siinä 800–1 000 lajia vai pitäisikö suku hajottaa 20alatribukseen ja siis lukuisaan määrään sukuja, joista kaksi kolmasosaa käsittäisi vain yhden tai kaksi lajia? Pitäisikövillakoiden (Senecio) suku pitää yhdessä kaikessa laajuudessaan vai jakaa useammaksi suvuksi? Jaettunakin ahtaasti käsitetty villakoiden suku sisältäisi noin 1 000 lajia, ja se sisältäisi enemmän kuin kahdeksan erievoluutiopuun haaraa eli kladia ja olisiparafyleettinen. Myös Asteroideae-alaheimon Inuleae-tribuksen alatribuksen Inulinae suvut tarvitsevat järjestämistä uudelleen, samoin tribuksessa Astereae.Risteytyminen tekee joistakin suvuista ja jopa alatribuksista para- tai polyfyleettisiä.[2]
Nykyistenfylogeneettisten sukulaisuustutkimusten mukaan asterikasvit jaetaan 13 alaheimoksi.[2] Seuraavassa on mainittu myös runsaslajisimmat ja Pohjoismaissa esiintyvät suvut[4]. Suluissa oleva numero tarkoittaa suvun lajimäärää. Suomalaiset nimet Viljelykasvien nimistön mukaan[5] ja täydennetty Kassun mukaan.
- Gochnatioideae: Kahdeksan sukua ja 90 lajia Keski- ja Etelä-Amerikassa, erityisestiKaribian alueella ja eteläisessä Etelä-Amerikassa.[2]
- Carduoideae: 83 sukua ja 2 780 lajia kaikkialla maapallolla, eniten pohjoisella pallonpuoliskolla. Tähän alaheimoon kuuluvat lajit ovat maitiasnesteettömiä ja niiden kaikki kukat ovat torvimaisia. Ne ovat useinpiikikkäitä.[2]
- Cichorioideae: Kaikkialla maapallolla 224 sukua ja 3 600 lajia. Tähän alaheimoon kuuluvat lajit ovatmaitiaisnesteellisiä ja piikittömiä. Niiden kaikki kukat ovat kielimäisiä ja yleensä keltaisia. Tätä alaheimoa on aiemmin pidettysikurikasvien (Cichoriaceae) heimona.[2]
- Asteroideae: Levinneisyys yleismaailmallinen; 1 135 sukua ja 16 360 lajia.[2] Alaheimo voidaan jakaa myös kahdeksaan tribukseen seuraavasti:[4]
Sukuja, joissa on suomeksi nimettyjä lajeja:
