Asemies eliaseenkantaja elisoini olikeskiajalla jauuden ajan alkupuoliskolla nuorukainen, joka toimiritarin seuralaisena ja aseenkantajana. Aseenkantaja auttoi ritaria. Aseenkantaja myös järjesti turnajaiset. Myöhemmin asemiehet muodostivat Ruotsissa ritaria alempiarvoisen aatelismiesluokan, joka sijoittui ritarin ja tavallisenrälssimiehen väliin.[1][2] Kuningas nimitti ritarit. Koska hän saattoi olla pitkiä aikoja tavoittamattomissa, ritarit olivat verrattain harvinaisia Suomessa. Moni vaikutusvaltainen suomalainen asemies saattoi odottaa pitkään ritarin nimitystä, jos ehti saada nimityksen ollenkaan.
Knaappi (saks.Knabe, ”poika”) tarkoitti vastaavasti Ruotsin ja Suomen historiassa keskiaikana ritarin asemiestä ja uuden ajan alussa alempaa rälssimiestä.[3] Knaappi-sana on saksalaisperäinen. Knaappi-nimitystä käytettiin Ruotsissa ensi kerran 1300-luvun alkupuolellaMaunu Eerikinpojan tullessa kuninkaaksi. Heitä kutsuttiin myös aseenkantajiksi (swenni,suena,swenar,män af wapn,väpnare). Latinaksi heistä käytettiinarmigieri- taiservatores-nimiä. Knaapit jaritarit (milites) muodostivat yhdessä jalosukuisten ryhmän (nobiles).
Erillistenaateliskirjojen myöntämisen jälkeen jaaatelissäädyn muututtua perinnölliseksi knaapeista tuli löyhästi määritelty ryhmätalonpoikien jarälssimiesten välimaastossa.Ratsupalveluksesta nauttimansa verovapauden kannalta he olivat alempaa aatelia tai rälssiä vaikka heillä ei ollut aateliskirjaa.[4] Tällä tavoin aatelin etuoikeuksia kohti pyrkivät esimerkiksikirjurit janimismiehet.[3] Ahvenanmaalla maksettiin erityinen vero, "knapakorn", jonka suorittivat 35 knaappia, "jotka olivat vanhaa rälssiä". Nämä näkyvät siis vastanneen Varsinais-Suomenflöteveromiehiä.[5]Tunnettu esimerkki knaapista onpitkän vihan aikainenTuomas Teppoinen.
Vuonna 1606Kirkholman taistelun murskatappion jälkeenKaarle IX lupasi joukolle ratsusotilaan tai jalkamiehen varustavia erityiset knaappioikeudet ja yhteisen vaakunan. Mikäli jollakulla oli jo valmiiksi vaakuna, sen sai pitää yhteisen vaakunan sijasta. Tätä on kutsuttu myös mandaattirälssiksi. Näistä suvuista aateloitiin myöhemmin erikseen muun muassa Silferswärd, Svärd ja Sölferarm Ruotsista, Sölferarm i Finland ja Silberarm i Estland.[6][7][8][9]
Pokkeuksellisen ryhmän muodostivat erikseen niin sanotutVehkalahden knaapit. Ryhmä käsitti useita sukuja, joista nykyään ovat olemassa yhäHusgafvel,Pihlhjerta jaBrandstaka -suvut.Keskiajan jälkeen Vehkalahden knaappien verovapaus ja etuudet perustuivat 1600-luvullaKustaa Vaasan vuosina1552 ja1554 antamiin päätöksiin "sillä ehdolla, että kukin varustaa täysin aseistetun miehen". Hovioikeuden päätöksessä vuonna1633 heidät luettiin käytännössärälssimiehiin, mutta ei aatelisiksi.Reduktion myötä 1680-luvulla knaappien asema tuli uudelleen tarkan tutkinnan kohteeksi. Tällöin maaherra Axel Stålarm peruutti kaikkien samalla aateliston oikeuksia nauttivien ja aatelittomien kanssa naimisissa olevien rälssivapauden. Tällöin kaikki muut knaapit menettivät verovapautensa, lukuunottamatta Henrik Pietarinpoika Husgafvelin leskeä Kristiina Bölliaa. Vetoomuksesta tämä päätös kumottiin ja 1682-83 päädyttiin eräänlaiseen kompromissiratkaisuun, jossa knaapeille taattiin verovapaus enää eliniäksi. Vetoomuksesta syntyi vielä uusi kuninkaan päätös vuonna1694 maaherran esittelyn välityksellä, jossa aiemmat oikeudet palautettiin,ratsupalveluvelvoitetta helpotettiin jaaatelistosta erillinen knaappien ryhmä virallisesti syntyi.[10]