Toynbeen työtä verrataan useinOswald Spenglerin teoksenLänsimaiden perikato tuloksiin. Hän itse kuitenkin torjui Spenglerindeterministisen käsityksen historiallisesta kehityksestä luontaisena ja vastustamattomana kiertokulkuna.[2]
Toynbeen mukaan maailmassa on nykyisin kuusi suurtakulttuuria, joistalänsimainen kulttuuri on vain yksi, joskin sen vaikutusvalta on tullut maailmanlaajuiseksi. Muut ovatortodoksinen,islamilainen jaintialainen kulttuuri sekäKaukoidän kulttuurinkiinalainen jajapanilainen haara.[3] Nykyinen länsimainen kulttuuri syntyi hänen mukaansaRooman valtakunnan hajoamista seuraavien vuosisatojen aikana, ja sitä edelsi eri kulttuuriksi katsottavaantiikin kreikkalainen eli helleeninen kulttuuri.[4] Kadonneet ja nykyiset kulttuurit yhteenlaskettuina hän tunnisti maailmanhistoriasta 21 kulttuuria, joista varhaisimpia olivategyptiläinen,sumerilainen jaminolainen kulttuuri. Lisäksi hän mainitsee kirjassaan muutamia ”surkastuneita” ja ”kivettyneitä” kulttuureja. Surkastuneisiin kulttureihin hän luokitteli esimerkiksiviikinkiajan skandinaavisen kulttuurin, joka syrjäytyi jo varhaisessa vaiheessa länsimaisen kulttuuripiirin laajetessa. Toynbee arvosteli ankarasti aikansa useimpien historioitsijoiden tapaa samaistaa länsimaisen kulttuurin historia maailmanhistoriaan.[5]
Toynbeen mukaan eri kulttuurien vaiheet niiden kasvun ja kukoistuksen aikana ovat olleet hyvinkin erilaiset ja eri pituiset.[6] Toisin kuin Spengler, hän ei siis katsonut niiden eliniän olevan mitenkään ennalta määrätty. Useimmat kulttuurit ovat kuitenkin ennemmin tai myöhemmin tehneet jonkin ratkaisevan virheen, jonka vuoksi ne ovat ”luhistuneet” ja kääntyneet tuhon tielle. Tämän kohtalokkaan käänteen jälkeen eri kulttuurien vaiheet ovat hänen mukaansa kuitenkin olleet silmiinpistävän samankaltaisia. Ensin on tullutlevottomuuksien kausi, jonka aikana kulttuuriin kuuluvat valtiot käyvät toistuvasti verisiä sotia keskenään.[7] Yleensä tämä kausi on kestänyt noin 400 vuotta[8] ja päättynyt siihen, että jokin valtio (joko samaan tai muutamissa tapauksissa toiseenkin kulttuuriin kuuluva) on valloittanut koko kulttuuripiirin ja tullutyleisvaltioksi.[9] Täten on vihdoin seurannut muutamia vuosisatoja kestänyt rauhan kausi, joka kuitenkin on tullut niin myöhään, ettei se kyennyt enää estämään kulttuurin syvenevää rappiota ja lopullista tuhoa.[10] Tämä vaihe on tavallisesti päättynyt joko vieraasta kulttuurista tulleiden valloittajien maahantuloon tai yleisvaltion hajoamiseen, minkä jälkeen sen raunioille on saattanut syntyä uusi kulttuuri. Vanhan kulttuurin loppuvaiheessa vallalle on yleensä päässyt myös jokin uusi uskonto, joka sitten "jälkeläiskulttuureissa" on ollut vallitsevana alusta lähtien.[11]
Tyypillisimpänä esimerkkinä edellä mainitusta Toynbee pitiantiikin kreikkalaisen kulttuurin kehitystä. Se itse oli aikoinaan syntynyt noin 1100 eaa.minolaisen kulttuurin hajottua. Sen suurinta kasvun aikaa oliAteenan suuruuden aika 400-luvulla eaa. Kohtalokas käänne tapahtui kuitenkin jopeloponnesolaissodan alkaessa vuonna 431 eaa.[10] Tällöin alkanut levottomuuksien kausi päättyi vasta, kunAugustus tasan 400 vuotta myöhemmin, vuonna 31 eaa., sai vihdoin aikaan pitkäaikaisen rauhan,pax Romanan. Rooman valtakunnan loppuvaiheissakristinusko tuli valtauskonnoksi, ja sen perivät myös ne molemmat jälkeläiskulttuurit, länsimainen ja ortodoksinen, jotka valtakunnan lopullisen hajoamisen jälkeen syntyivät sen entisten alueiden eri osissa.[11]
Kaikkien historiallisten kulttuurien osalta nämä vaiheet eivät kuitenkaan ole yhtä helposti tunnistettavissa. Esimerkiksi minolaisen jamaya-kulttuurin historia tunnetaan niin huonosti, ettei päätelmiä juuri voida tehdä.[12] Toisinaan taas eri kulttuurien väliset kosketukset vaikeuttavat vaiheiden tunnistamista. Näin on laita varsinkin Toynbeen ”syyrialaiseksi” nimittämän kulttuurin, jonka ajalliset ja paikalliset rajat hän määritteli varsin omintakeisesti, mutta sai tällöin siinäkin tunnistetuksi samat vaiheet.[13][14]
Toynbeen mukaansyyrialainen kulttuuri sai alkunsa Välimeren itärannikolla toisen vuosituhannen lopulla eaa., ja alkuvaiheessa siihen kuuluivat ennen kaikkeajuutalaiset jafoinikialaiset naapurikansoineen, myöhemmin useat muutkin Lähi-idän kansat. Tämän kulttuurin varsinainen kasvun kausi jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä sen levottomuuksien kausi alkoi jo 900-luvulla eaa, kun muinainenIsrael kuningasSalomonin kuoleman jälkeen jakautui kahtia.[15] Levottomuuksien kausi päättyi, kunKyyros Suuri nelisensataa vuotta myöhemmin perustiPersian suurvallan, jota Toynbee pitää tämän kulttuurin yleisvaltiona. Persialaiset kuitenkin valloittivat myösEgyptin jaBabylonian, minkä jälkeen myös nämä vanhat, mutta kauan aikaisemmin rappeutuneet kulttuurit sulautuivat vähitellen syyrialaiseen.[16] Kun sitten ensinAleksanteri Suuri ja myöhemmin roomalaiset valloittivat lähes koko Lähi-idän, syyrialainen kulttuuri välttyi vain juuri ja juuri sulautumasta kreikkalaiseen. Se onnistui kuitenkin säilyttämään identiteettinsä ja nousi tuon tuostakin kapinaan valloittajia vastaan.[17] LopultaMuhammedin ajan jälkeen ensimmäisetkalifit perustivatarabien valtakunnan, jonka alueelliset rajat olivat yllättävän tarkoin samat kuin muinaisen Persian. Toynbee tulkitsikin tämän valtakunnan eräänlaiseksi muinaisen Persian myöhäiseksi uudelleensyntymäksi.[13] Syyrialainen kulttuuri hajosi hänen mukaansa lopullisesti vasta arabien kalifikunnan hajotessa 900-luvulla. Tämän jälkeen sen alueelle syntyi nykyinen islamilainen kulttuuri, joka peri edeltäjältään tämän loppuvaiheessaan omaksumanislamin uskon. Alkuvaiheessaan se oli Toynbeen mukaan jakautuneena kahdeksi erilliseksi kulttuuriksi, iranilaiseksi ja arabialaiseksi, jotka kuitenkin sulautuivat yhteen sen jälkeen, kunOsmanien valtakunta vuonna 1517 valloitti Egyptin.[18]
Kysymykseen, onko myös länsimainen kulttuuri jo kääntynyt tuhon tielle, Toynbee ei katsonut voivansa antaa varmaa vastausta. Teoksesta on kuitenkin pääteltävissä, että hän ajatteli länsimaiden ”levottomuuksien kauden” alkaneen jo 1500-luvunuskonsodista[19][20] ja jatkuneen ainakintoiseen maailmansotaan saakka, minkä vuoksi enteet ovat huonot. Kuitenkin hän piti vielä mahdollisena, että länsimainen kulttuuri saattaisi vielä oppia edeltäjiensä virheistä ja täten välttää lopullisen tuhon.[20][21]
Historia uudessa valossa. ((A study of history, 1946.) Vuosina 1934 ja 1939 ilmestyneestä kuusiosaisesta teoksesta toimittanut D. C. Somerwell) Suomentanut Kai Kaila. Porvoo Helsinki: WSOY, 1950.
Kristinusko ja maailman uskonnot. (Christianity among the religions of the world, 1957) Suomentanut Elvi Saari. Hämeenlinna: Karisto, 1959.
Kulttuurimme koetuksella. (Civilization on Trial, 1948) Suomentanut J. A. Hollo. Helsinki: Pellervo-seura, 1950.
