Anton Antonovitš Delvig(von Delwig) (ven.Анто́н Анто́нович Де́львиг);(17. elokuuta(J: 6. elokuuta)1798Moskova,Venäjän keisarikunta –26. tammikuuta(J: 14. tammikuuta)1831Pietari,Venäjän keisarikunta) olivenäläinenrunoilija jajournalisti.[1]
Anton Delvig syntyi baltiansaksalaiseenvapaaherralliseen (Baron) aatelissukuun. Perhe oli niin venäläistynyt, että Delvig ei osannut lainkaan saksaa. Isä kenraalimajuri, vapaaherra Anton Antonovitš von Delwig (1773-1828) oliAstrahanin rykmentin komentava upseeri. Äiti Ljubov Matvejevna Krasilnikova (1777-1859) oli Moskovan liittopankin johtajan, valtioneuvoston jäsenen Matvei Andrejevitš Krasilnikovin tytär ja tähtitieteilijä Andrei D. Krasilnikovin tyttärentytär.[2]
Delvig oli 1811-1817Aleksandr Puškinin koulutoveriTsarskoje Selon lyseossa ja hyvä ystävä. Koulussa hän menestyi huonosti ja häntä pidettiin älykkäänä mutta laiskanpulskeana oppilaana.[1]
Delvig meni naimisiin vuonna 1825 Sofia Mihailovna Saltykovan (1806-1888), senaattori Mihail A. Saltykovin tyttären kanssa.[2]
Delvig palveli kaivos- ja suola-asioiden osastolla virkamiehenä, josta hän siirtyi valtiovarainministeriön toimistoon. Vuosina 1821-1825 hän oli apulaiskirjastonhoitajaIvan Krylovin johtamassaKeisarillisessa lainauskirjastossa eli Pietarin julkisessa kirjastossa. Delvig palveli elämänsä loppuun asti virkamiehenä sisäministeriössä.[1]
Hän toimiidylli- ja laulurunoilijana, lehtimiehenä ja pietarilaisen kirjallisuussalongin isäntänä.[3] Delvigien talosta tuli yksi Pietarin kirjallisista salongeista.[4] Runoilijan ystävätAleksandr Puškin,Jevgeni Baratynski,Vasili Žukovski,Pjotr Pletnjov jaNikolai Jazykov kokoontuivat sinne kirjallisiin iltoihin.[1]
Delvig ylläpiti runoudessaan venäläistäuusklassisista perinnettä. Hän oli kiinnostunut kansanrunoudesta, kirjoittaen myös itse kansanrunoutta matkivaa runoutta.
Vuosina 1825-1830 hän toimitti vuosikirjaaSevernyje tsvety (ven. Северные цветы, 'Pohjolan kukkia'), joka keskittyi Venäjän parhaisiin romanttisiin kirjailijoihin ja ulkomaisten kirjailijoiden käännöksiin. Lehden päätoimittajana Delvig joutui arvostelun kohteeksi jasensuurin kanssa syntyneiden ongelmien selvittäjäksi.[3]
Hän toimitti vuosina 1830-1831 Puškinin kanssa myösLiternaturnaja gazeta -lehteä.[4]
Delvig kuolilavantautiin ennen aikojaan, minkä romantikot kokivat korvaamattomana menetyksenä. Delvigin kuolinvuosi 1831 ajoittuu yhteenromantiikan valtakauden päättymisen kanssa.[3]
Puškin omisti vuonna 1830 kirjoittamansa runonDelvigy (ven. Дельвигу, Delvigille) hänelle.[5] MyösWilhelm Küchelbecker omisti hänelle vuonna 1820 kirjoitetun runonsaO Delvig, Delvig! (ven. О Дельвиг, Дельвиг!..)[6][7]
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Taiteenala | |
| Henkilöt | |
| Muut | |
