Alppiruusut (Rhododendron) on sukukanervakasvien (Ericaceae) heimossa. Suku on lajimäärältään suuri ja laajalle levinnyt.Lajeja tunnetaan 600–1000. Suvun nimi tuleekreikan kielen sanoistarhodos, ruusu jadendron, puu.[2] Alppiruusut eivät ole nimestään huolimatta mitään sukuaruusukasveille. Kesävihantia alppiruusuja sekä osaa ainavihannista kutsutaanatsaleoiksi.
Alppiruusut ovat yleensäpensaita, mutta niiden koko vaihtelee jopa 30-metrisistä puista maanmyötäisiin varpuihin. Alppiruusuihin kuuluu sekä ainavihantia ettälehtensä varistavia kesävihantia lajeja. Sukuun kuuluvat nykyisin myösatsaleat (Azalea) japursut (Ledum), jotka on aiemmin rajattu omiksi suvuikseen. Useimmilla lajeilla on kiiltävät ja soikeat lehdet sekäterttukukinto, jossa on suuria ja näyttäviä torvimaisiakukkia. Suvussa on kuitenkin myös alppilajeja, joilla on pienet kukat ja lehdet. Joillakin lajeilla lehtien alapinnat ovat suomujen tai hienonkarvoituksen peitossa.
Alppiruusuja esiintyytundralta trooppiseensademetsään. Merkittävimmät esiintymisalueet ovatHimalajan vuoriston itäosat sekäIndokiinan,Korean,Japanin jaTaiwanin vuoristot. Useita lajeja esiintyy myös Pohjois-Amerikassa ja muutamia Euroopassa. Eteläisimmät esiintymisalueet ovat joillakin trooppisilla lajeillaBorneossa jaUudessa-Guineassa. Afrikasta ja Etelä-Amerikasta lajit puuttuvat. Suomessa tavataanlapinalppiruusua (Rhododendron lapponicum) aivan pohjoisimmassa Lapissa. Lisäksi koko Suomessa tavattavasuopursu (Rhododendron tomentosum, syn.Ledum palustre) luokitellaan nykyään alppiruusuihin kuuluvaksi.
Useimmat lajit pitävät happamastamaaperästä, mutta esimerkiksilapinalppiruusu suosiirunsaskalkkista kangasmaastoa.Suopursu kasvaa puolestaan soilla, mutta myös muunlaisilla kosteahkoilla kasvupaikoilla.
Puutarhassa alppiruusuja hoidetaan havukasvien tavoin. Alppiruusupenkin multa tulee olla hapanta havukasveille soveltuvaa turvetta, eikä suinkaan kalkittua mustamultaa. Käytettyjen kahvinporojen ja piimän kerrotaan auttavan pitämään alppiruusujen maaperää happamana.
Alppiruusut jaettiin vuoteen 2004 asti kahdeksaan alasukuun (luettelo alla), jotka jakautuvat edelleen sektioihin ja alasektioihin. Vuonna 2005 ehdotettiin geneettisten ja kemiallisten tutkimusten jälkeen jaon muuttamista viiteen alasukuun.[3]
alasukuRhododendron – useita satoja lajeja ainavihantia alppiruusuja, lehtien alapinnat suomullisia.
alasukuHymenanthes – noin 140 lajia ainavihantia alppiruusuja, lehtien alapinnat suomuttomia.
alasukuPentanthera – noin 25 lajia kesävihantia atsaleoita.
alasukuTsutsusi – noin 110 lajia ainavihantia atsaleoita.
alasukuAzaleastrum – viisi lajia ainavihantia atsaleoita.
KukkaloistoaEtelä-Haagan Laajasuonpuistossa (Rodopuisto). Puisto syntyi suomalaiseen ilmastoon sopivien, koristekäyttöön tarkoitettujen alppiruusujen jalostuskokeilujen seurauksena.
Koristekasvikäyttöön on jalostettu yli 25 000 lajiketta. Useimmat lajikkeet on jalostettu kukkien vuoksi, mutta jotkin myös koristeellisten lehtien tai varsien vuoksi. Tärkeimpiä jalostuksessa käytetyistä lajeista on ollut Pohjois-Amerikassa esiintyväRhododendron catawbiense.
Toukokuussa kukkiva alppiruusu 'Elviira' on saanut nimensä lajikkeen risteyttäjän isoäidin mukaan.[4]Kesäkuun alussa kukkiva alppiruusu 'Raisa' on nimettyRaisa Gorbatšovan muistoksi.[5]
Vielä 50 vuotta sitten pidettiin mahdottomana, että alppiruusuja voitaisiin kasvattaa Suomen kaltaisessa kylmänlauhkeassa ilmastossa.Helsingin yliopisto jaMustilan arboretum ottivat tehtäväkseen 1970-luvulla kehitellä Suomen oloihin sopivia alppiruusulajikkeita. Kestävistä ulkomaisistajapaninalppiruusuista (Rhododendron brachycarpum) alettiin HelsinginHaagassa kehittää kotimaista kantaa. Ensimmäinen suomalainen myyntiin tuotu alppiruusulajike oli pienikokoinenlamoalppiruusu 'Elviira', jolla on tummanpunaiset kukat. Elviira saattaa olla konstikas kasvupaikkansa suhteen, Arboretum Mustilan mukaan se näyttää viihtyvän parhaiten runsaslumisilla talvellakin varjoisilla kasvupaikoilla.[6] Seuraavaksi alun perinmustilanalppiruusuista (Rhododendron brachycarpum subsp.tigerstedtii) saivat alkunsa suomalaiset nykyään suositutmarjatanalppiruusu-ryhmään kuuluvat alppiruusut. Ne ovat täysikasvuisena suuria ja tukevarakenteisia. Niistä osa soveltuu vain eteläisimpään Suomeen, mutta eräät lajikkeet, kuten 'Haaga', 'Mikkeli' ja 'Pekka' menestyvät loistavasti jopa Oulun seudulla, 'Mikkeli' soveltuu kokeiltavaksi jopa eteläisimpään Etelä-Lappiin. Myöhemmin markkinoille on tullut myösnukka-alppiruusuja (Rhododendron smirnowii) ja matalia pienilehtisiä runsaspienikukkaisiakaroliinanalppiruusuja, jotka menestyvät hyvin tosin vain eteläisimmässä Suomessa. Karoliinanalppiruusut kasvavat maksimissaan 60 cm korkeiksi tiiviiksi pensaiksi. Tulevaisuudessa jalostajien haasteena on kehitellä keltakukkainen alppiruusu Suomen oloihin.
Sulkeissa olevat rinnakkaisnimet ovat kansainväliseen käyttöön tarkoitettuja. Vuosiluku tarkoittaa jalostus- tai julkaisuvuotta.
’Elviira’, matala lamoava pensas, kirsikanpunaiset kukat (1974)[6]
’Haaga’, keskikorkea pensas, kukat vaaleanpunaiset (1974)[7]
’Hellikki’, keskikorkea tummalehtinen pensas, syvän purppuranpunaiset kukat (1974)[8]
’Helsinki University’, keskikorkea tuuhea pensas, vaaleanpunaiset kukat (1974). Helsingin yliopiston nimikkolajike julkistettiin yliopiston viettäessä 350-vuotisjuhlavuottaan vuonna 1990.[9]
’Mikkeli’ (’St. Michel’), korkea pystykasvuinen pensas, jonka suuret kukat ovat auetessaan vaaleanpunaisen sävyiset ja muuttuvat valkeiksi (1974)[11]
’P. M. A. Tigerstedt’ (’Peter Tigerstedt’), isoksi kasvava lievästi harottava pensas, jonka kukat ovat valkoiset (1974). Lajike on nimetty alppiruusujen jalostusohjelmaa vuosina 1973–2000 johtaneen professoriPeter M. A. Tigerstedtin mukaan.[12]
’Kullervo’, pienikokoinen pensas, kukat ovat auetessaan vaaleanpunaiset, mutta muuttuvat valkoisiksi (1992)[13]
’Pohjolan Tytär’ (’Pohjola’s Daughter’), matalahko, leveä tuuhea pensas, vaaleanpunaiset kukat vaalenevat vähitellen (1992). Pensaalla on taipumus kukkia uudelleen syksyllä.[14]
’Pekka’, korkeaksi kasvava leveälehtinen pensas, kukat hennon vaaleanpunaiset (1999). Alppiruusu ’Pekka’ on nimetty Helsingin kaupunginpuutarhurin Pekka Jyrängön mukaan. Vuosina 1975–1995 kaupunginpuutarhurina olleen Jyrängön ansiosta Helsingin kaupunki ja yliopisto perustivatEtelä-Haagan Laajasuolle alppiruusujen koealueen, joka tunnetaan nykyäänAlppiruusupuistona.[15][16]
’Axel Tigerstedt’, keskikorkea pensas, valkoiset kukat, auetessaan hennon vaaleanpunaiset (2002)[17]
’Eino’, matalahko leveä pensas, purppuranpunaiset kukat (2003)[18]
’Raisa’, matalahko, laakean pyöreähkö pensas, jolla on pienet purppuranpunaiset kukat (2003). Alppiruusu ’Raisa’ on nimetty vuonna 1999 kuolleenRaisa Gorbatšovan muistoksi, lajikkeen valitsi neljästä ehdokkaastaMihail Gorbatšov.[5]
’Marketta’, pystykasvuinen keskikorkea pensas, kukat purppuranpunaiset, keskeltä vaaleanpunaiset (2005)[19]
’Unelma’, tuuhea keskikokoinen pyöreähkö pensas, jonka kukat ovat ruusunpunaiset (2010)[20]
Lajikkeiden ’Kullervo’ ja ’Pohjolan Tytär’ hangen yläpuolella olevat nuput paleltuvat noin 23 asteen pakkasella, hangen sisällä ne säilyvät (nuput kehittyvät syksyllä).[13][14] Alppiruusun kannalta kevät on ongelmallista aikaa pohjoisissa oloissa: kasvit kiertävät talvella lehtensä rullalle vähentääkseen haihduttamista. Kevätaurinko harhauttaa pensaat haihduttamaan vettä, mutta koska maa on vielä jäässä, kasvi ei saa korvaavaa vettä ja kuivuu. Myös tuulinen kasvupaikka saattaa aiheuttaa ylimääräistä haihtumista ja aiheuttaa vaurioita. Kuivumisriskiä vähennetään varjostamalla kasvia keväällä, kunnes maa on sula. Voimakas kevätaurinkokin vahingoittaa lehtiä.[21]
↑Mattson, Folke (alkuperäisteksti) & Jussila, Osmo (suomennos ja sovellutus): Opi ja onnistu alppiruusujen kasvattajana 9.1.2007. Dendrologian Seura ry. Viitattu 26.5.2015.
