Movatterモバイル変換


[0]ホーム

URL:


Siirry sisältöön
Wikipedia
Haku

Alidiakoni

Wikipediasta
Ortodoksinen papisto
Alempi papisto
Ylempi papisto
Luostaripapisto
Tähän artikkeliin tai sen osaan onmerkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata.
Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaalisäämällä artikkelille asianmukaisiaviitteitä. Lähteettömät tiedot voidaankyseenalaistaa tai poistaa.
Alidiakonit kantavatdikiriä jatrikiriä piispan edellä.

Alidiakoni,ipodiakoni taihypodiakoni (m.kreik.υποδιάκονος) onortodoksisen kirkon jumalanpalveluksissa piispan apulaisena toimiva mieshenkilö. Alidiakoni kuuluulukijoiden ohella alempaan papistoon ja on vihittykheirotesialla. Varsinaiseen papistoon kuuluvat diakoni, pappi ja piispa. Alidiakoneja elisubdiakoneja on ollut myöskatolisessa kirkossa mutta siellä virka onVatikaanin vuoden 1962 kirkolliskokouksen päätöksellä lakkautettu.Anglikaanisessa kirkossaanglokatolisissa seurakunnissa messussa subdiakonin tehtävä on usein edelleen epävirallisesti olemassa.

Historiallisesti alidiakonin tehtävä perustettiin avustamaan diakoneja köyhien ja leskien avustamisessa. Varhaisessa kirkossa haluttiin pitää kiinni periaatteesta, että kaupungissa on apostolien esimerkin mukaan vain 7 diakonia (Ap. t. 7). Köyhiä ja leskiä saattoi kuitenkin olla kaupunkia kohti satoja. Tämän vuoksi 7 diakonia kohden oli useita alidiakoneja.[1]

Alidiakoni on tavallisesti piispan toimittamissa jumalanpalveluksissa piispaa ja papistoa avustava mieshenkilö. Nimensä mukaisesti toimi on palvelustehtävä, mutta varsinaisen diakonin tointa vähäisempi. Jumalanpalveluksissa alidiakoni käyttäästikaria, jonka päälle rinnan ympäri on ristinmuotoisesti kiedottuorari. Alidiakoniksi voidaan vihkiä 19 vuotta täyttänyt naimisissa oleva tai selibaattilupauksen tehnyt mies. Samoin kuin diakoneita ja pappeja, alidiakonia ei vihkimyksen jälkeen enää voida vihkiä avioliittoon.[2] Tämä avioliittosääntö ei koskelukijoita.

Kirkolliset vaatteet

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]
  • Jumalanpalvelusta toimittava alidiakoni pukeutuu stikariin ja rinnalle ristiin sidottuun orariin sekä alusviittaan.
    Jumalanpalvelusta toimittava alidiakoni pukeutuu stikariin ja rinnalle ristiin sidottuun orariin sekä alusviittaan.
  • Muuten alidiakoni käyttää vihkimyksensä merkkinä alusviittaa ja kirkkorakennuksen ulkopuolella skufiaa.
    Muuten alidiakoni käyttää vihkimyksensä merkkinä alusviittaa ja kirkkorakennuksen ulkopuolellaskufiaa.

Lähteet

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]
  • Lempiäinen, Pentti: Pyhät toimitukset. (2. uud. p.) Helsinki: Kirjapaja, 1985. ISBN 951-621-613-7

Viitteet

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]
  1. Paul F. Bradshaw: ”Ministry and Ordination in the Third and Forth Centuries”, Rites of Ordination. Their history and theology. s. 48. Great Britain: SPCK Publishing, 2014. ISBN 9780281071579 (englanniksi)
  2. Nikodim Milash (1896): Ortodoksisen kirkon kanonit selityksineen, s. 327. Suomentanut Antti Inkinen. Pieksämäki: Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto, 1980. ISBN 951-9071-34-2

Aiheesta muualla

[muokkaa |muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Alidiakoni&oldid=22973854
Luokat:
Piilotetut luokat:

[8]ページ先頭

©2009-2025 Movatter.jp