Algonkinien esi-isiä asui Ottawajoen varrella jo kahdeksantuhatta vuotta ennen eurooppalaisten löytöretkeilijöiden saapumista. Algonkinien perinteinen, metsästykseen perustunut elämänmuoto alkoi vähitellen muuttua, kun ranskalaiset uudisasukkaat ryhtyivät asuttamaan Kanadaa 1600-luvulla. Eurooppalaisten kanssa käyty tuottoisa turkiskauppa mahdollisti algonkineille aikaisempaa vakaammat elinolot, mutta loppujen lopuksi he joutuivat luopumaan ikivanhoista asuinalueistaan ja mukautumaan uudisasukkaiden yhteiskuntajärjestykseen ja kulttuuriin.[2]
HBC:n kanootteja Ottawajoella (Philip John Bainbrigge 1838)
Sananalgonkin alkuperää ei tunneta. Todennäköisesti se on peräisinmicmacin kielestä ja tarkoittaa ’paikkaa, jossa pyydetään kaloja ja ankeriaita (veneen kokasta)’. Jotkut tutkijat ovat esittäneet, että se on johdettumaliseetinkielisestä ilmauksesta, jonka merkitys on joko ’liittolaiset’ tai ’tanssijat’. Ennen kuin ranskalainen tutkimusmatkailijaSamuel de Champlain vakiinnutti nykyisen nimityksen,[3] algonkinit käyttivät itsestään nimitystäAnishinabeg eli ’täysiveriset’ tai oman kyläkuntansa nimeä.[1][2]
Arkeologiset löydökset osoittavat, että algonkinien esi-isiä asui Ottawajoen ja sen sivujokien varrella jo kahdeksantuhatta vuotta ennen eurooppalaisten löytöretkeilijöiden saapumista Pohjois-Amerikkaan.[2] Algonkinit eivät muodostaneet yhtenäistä kansakuntaa vaan useita itsenäisiä kyläkuntia, joista merkittävimmät olivat Weskarini, Abitibi ja Temiskaming.[1][3] Kyläkunnat olivat suhteellisen pieniä ja pitkien metsätaipaleiden erottamia, mutta niillä oli yhteinen kieli ja kulttuuri. Algonkinit omaksuivat paljon vaikutteita tapoihinsa ja uskomuksiinsa naapuriheimoiltaan, joita olivatmontagnaiset idässä ja ojibwat lännessä. Montagnaiset olivat myös heidän liittolaisiaan heimosodissairokeesejä vastaan.[3]
Kun ensimmäiset ranskalaiset saapuivat Kanadaan 1600-luvun alussa, Ottawajoen laaksossa ja pohjoisten sivujokien varsilla eli 3 000–6 000 algonkinia.[1][3] Ranskalaisista tuli heille ensin tärkeitä kauppakumppaneita ja myöhemmin sotilaallisia liittolaisia. Turkisten kaupankäynti uudisasukkaiden kanssa johtimohawkien vastaiseen sotaan, jonka algonkinit voittivat ranskalaisten tuella.[1]
Muutamassa kymmenessä vuodessa alueen valtatasapaino kuitenkin muuttui, kun irokeesiheimot yhdistivät voimansa ja perustivat irokeesiliiton jahuronit syrjäyttivät algonkinit ranskalaisten tärkeimpinä liittolaisina. Mohawkit ja muut irokeesiheimot ajoivat algonkinit pois Saint Lawrencen rannoilta ja Ottawajoen alajuoksulta 1650-luvulla. Irokeesien vastaisissa taisteluissa ja niiden jälkeen puhjenneessa kulkutautiepidemiassa sai surmansa paljon algonkinejä.[1][3]
Vuonna 1667 irokeesit ja ranskalaiset solmivat rauhan, jonka piiriin kuuluivat myös ranskalaisten liittolaiset, ja algonkinit saattoivat vähitellen palata entisille asuinalueilleen.[1][2] 1600-luvun lopulla osa algonkinien kyläkunnista yhdistyi seudulle muuttaneidenottawaheimojen kanssa ja monet heistä muuttivat Länsi-Kanadaan turkismetsästäjäksi paremman elämän toivossa. Ranskalaiset alkoivat rakentaa algonkinien asuinalueille kauppa- ja lähetysasemia, jotka muuttuivat pysyviksi asutuskeskuksiksi 1700-luvun alkuun mennessä.[1]
Algonkinit liittoutuivat englantilaisten kanssa näiden kukistettuaUuden Ranskan vuonna 1763.Amerikan vallankumouksen jälkeen Ottawajoen laaksoon muutti tuhansia lojalisteja Yhdysvaltojen itärannikolta. Englantilaiset riistivät algonkinien maita uudisasukkaiden käyttöön ja pakottivat heidät muuttamaan Ottawajoen yläjuoksulle perustettuihinreservaatteihin.[2] Vähitellen turkiskauppa Eurooppaan tyrehtyi ja algonkinien perinteiset metsästysmaat hakattiin metsäteollisuuden käyttöön. Tämä johti riippuvuuteen uudisasukkaiden yhteiskunnasta ja vanhojen elinkeinojen vähittäiseen häviämiseen.[1]
Algonkinit saivat elantonsametsästyksestä,kalastuksesta jakeräilystä ja myöhemmin myösturkiskaupasta eurooppalaisten uudisasukkaiden kanssa.[1] Heidän parhaat metsästysmaansa sijaitsivat syrjäisillä kukkuloilla kaukana merkittävistä kulkuväylistä ja asutuskeskuksista.[3] Algonkinit kalastivat myös talvella tekemällä jäähän avantoja ja käyttivät aseenaankeihäitä javeitsiä sekäjousia januolia. Tärkeitä riistaeläimiä olivathirvi,peura jamajava.[1]
Algonkinit muodostivat pieniä kyläkuntia, joihin kuului yhden tai useamman suvun jäseniä. Kutakin sukua johti päämies, ja metsästysmaiden perimysjärjestys oli todennäköisestipatrilineaarinen. Kyläkunnat kokoontuivat yhteen kesän ajaksi jokien varsille kalastamaan, metsästämään ja seurustelemaan, mutta hajaantuivat ennen talvea erillisiin metsästysleireihin.[1]
Ruokavaliota täydennettiin joskusvaahterasiirapilla jakoiranlihalla, muttaviljakasveja käytettiin vain vähän.[1] Huronit olivat opettanneet muutamia kyläkuntia Ottawajoen varrella viljelemäänmaissia,mantelikurpitsaa japapuja, mutta viljelykset olivat puutarhanomaisia ja sadot vaatimattomia.[3][4] Algonkinit eivät käyttäneet ravintonaanvilliriisiä, kuten monet muut idän intiaaniheimot.[3] Joskus kyläkuntia koetteli nälänhätä, sillä ankara ilmasto ei taannut aina riittävästi ruokaa.[2] Algonkinien tapoihin kuului, ettei isäntä syönyt koskaan vieraidensa läsnä ollessa.[1]
Algonkinit asuivat kartionmuotoisissa teltoissa, eräänlaisissawigwameissa, jotka oli vuorattu nahalla tai tuohella, ja rakensivat suorakaiteenmuotoisia metsästysmajoja. He liikkuivat kesällä kävelemällä ja tuohikanooteilla melomalla ja käyttivät talvella apunaantoboggan-kelkkoja jalumikenkiä.[1][2] Algonkinit pukeutuivatlannevaatteisiin,hameisiin,ponchoihin,säärystimiin,kaapuihin jamokkasiineihin. Vaatteet oli tehty peuran- tai hirvennahasta, ja mokkasiinit värjättiin usein mustaksi. Talvella käytettiin myös turkiksia. Sekä miehet että naiset kasvattivat hiuksensa pitkiksi ja letittivät ne.[1]
Tyypillisiä käyttöesineitä olivat koivuntuohesta ja kuusenjuurista valmistetut kontit,niinestä punotut laukut ja alustat, puiset kehtolaudat, jouset ja nuolet sekä kaksipäiset rummut.[1][5] Tuohiesineisiin maalattiin joskuskaavaimella symmetrisiä kuvioita, kuten siksakkia tai kukkia; eteläiset heimot käyttivät koristeluun myöspuupiikkisian piikkejä. Algonkinit kävivät kauppaa huroneiden ja irokeesien kanssa vaihtamalla turkiksia ja piikkisian piikkejämaissiin,tupakkaan, kalastusvälineisiin jawampumeihin.[1]
Algonkinit uskoivat Suureen Henkeen, joka oli luonut maailman ja ihmiset, ja useisiin vähempiin henkiolentoihin, joista osa oli hyväntahtoisia ja osa pahantahtoisia.Šamaanit ja metsästäjät yrittivät saada yhteyden henkiin tulkitakseen unia ja parantaakseen sairauksia.[1] He ripustivat vaatteisiinsa tai kaulansa ympärilleamuletteja suojelemaan vastoinkäymisiltä, parantamaan metsästysonnea ja pidentämään kantajansa elämää. Yleensä amuletit olivat hyvin vaatimattomia – esimerkiksi linnun tai eläimen kuivattu nahka tai karvatukko, jonka merkityksen suojelushenki oli paljastanut näyssä.[6] Algonkinit eivät mielellään kertoneet omaa nimeään tuntemattomille ihmisille, koska nämä saattoivat olla noitia ja käyttää nimeä heitä vastaan.[1]
Algonkineilla oli tapana asettaa merkittävien henkilöiden haudalle puisia katoksia, joihin he maalasivat oman kuvansa. He uskoivat, että metsästäjät pyydystivät kuolemansa jälkeen kuolleiden eläimien sieluja. Läntiset kyläkunnat järjestivät vainajien kunniaksi joka vuosi suuren juhlan, johon kuului sotaisia tanssiesityksiä.[1][3]
Algonkinien reservaatit Québecissa ja OntariossaPäällikkö Paula Sherman, Ardoch Algonkin First Nation
NykyäänQuébecissä jaOntariossa asuu 11 000–12 000 algonkinia, joista puolet elää Kanadan valtion tunnustamissa reservaateissa (ks. taulukko).[7] Algonkinit ovat perustaneet myös muita yhteisöjä, joita Kanadan valtio ei ole virallisesti tunnustanut. Tällaisia yhteisöjä ovat esimerkiksi Ardoch Algonkin First Nation ja Bonnechere Algonquin First Nation.
Algonkinien lukumäärää on vaikea arvioida, sillä monet heistä ovat menneet naimisiin valtaväestön jäsenten kanssa ja elävät reservaattien ulkopuolella.[1] Sulautuminen valtaväestöön alkoi jo satoja vuosia sitten, kun eurooppalaissyntyiset metsästäjät, tukkimiehet ja maanviljelijät ottivat vaimokseen algonkinnaisia.[3] Silti yli 60 % Québecin algonkineistä osaa todennäköisesti puhua vielä algonkiniä. Tyypillisiä elinkeinoja ovat puutarhan- ja metsänhoito, rakentaminen, liikenne ja eräopastus. Jotkut saavat elantonsa edelleen metsästyksestä.[1]
Algonkinit ovat perustaneet useita järjestöjä ajamaan etujaan. Algonquin Development Association avustaa taloudellisesti erilaisten kehitysprojektien käynnistämisessä ja Matciteeia-seura edistää algonkinien kieltä ja kulttuuria.[1] Algonkinien heimoneuvostot ovat käyneet Kanadan viranomaisten kanssa neuvotteluja oikeuksista entisiin asuinalueisiinsa, joihin kuuluu myös Kanadan pääkaupunkiOttawa ympäristöineen.[8]
Kanadan valtion tunnustamat algonkinyhteisöt[1][7]