Tell-Atlas ei ole länsiosastaan yhtenäinen vuorijono, vaan erillisiä vuoristoja erottavat toisistaan pienet tasangot. Keski- ja itäosassa rannikkovuoristo on huomattavasti yhtenäisempi, mikä vaikeuttaa pohjois-eteläsuuntaista liikennettä.[7] Keskiylänköjen korkeus on lännessä 1 100 – 1 300 metriä mutta idässä vain 400 metriä. Saharan Atlas on korkeampi ja yhtenäisempi kuin Tell-Atlas ja muodostunut kolmesta massiivista.[8] Saharan Atlaksen itäisellä jatkeellaAurèsvuorilla on Algerian pohjoisosien korkein kohta, 2 328 metrin korkuinenDjebel Chélia.[7]
Saharan Atlaksen eteläpuolelta alkaa laaja Saharan aavikko. Algerian Saharasta noin neljäsosa onhiekka-aavikkoa (erg), josta suurin onItäinen Iso erg, missä on jopa 2–5 metriä korkeitadyynejä. Iso osa Saharasta on kivistä ja kuivaahamadaa. Algerian kaakkoisosassa on puolestaan Saharan keskellä kohoavatAhaggarin jaTassili n’Ajjer.[9] Ahaggarissa on Algerian korkein vuori, 2 918 metriä korkeaTahat.[7]
Välimereen virtaavista joista monet ovat lyhyitä ja jyrkkiä. Pisin niistä on Ylätasangoilta alkunsa saavaChelif, jota tosin on paikoin hyvin voimakkaasti käytetty keinokasteluun ja talousvedeksi. Tell-Atlaksen eteläpuolella on vain väliaikaisia jokiuomiavadeja. Niistä monet virtaavat vajoamiin, jossa onchott-nimellä tunnettuja suolasoita. Saharassa monet Ahaggarilta syntyvät väliaikaiset joet virtaavat historiallisissa laaksoissa.Keitaita on paikoissa, joissa Saharan pohjavesi ulottuu pintaan asti.[7]
Algerian ilmasto on kuiva ja kuuma, mutta rannikkoalueella ja Tell-Atlaksen alueella vallitseevälimerenilmasto. Kesät ovat kuumia ja kuivia, talvet lauhoja ja kosteita.[10][7] Vuoristoisilla alueilla talvet voivat olla ankaria, eikä lumikaan ole epätavallista. Algeria on altissirokolle, kuumaa pölyä ja hiekkaa sisältävä tuuli on yleinen kesällä.[11]
Algerian kasvillisuus on kaikkialla kuivuudenkestävää, sillä kasvien pitää olla sopeutunut vähintään kausittaiseen kuivuuteen. Metsiä on vain noin kahdella prosentilla maa-alasta, ja monet rannikkovuoristojen metsistä on hakattu. Metsiä löytyy lähinnä vaikeakulkuisimmilta vuoristoilta. Etelämpänä kasvillisuus on kuivaa ruohotasankoa, ja Saharassa on enää kasveja, jotka eivät tarvitse enää juuri ollenkaan vettä. Keitaat ja vadien pohjat pitävät yllä monipuolisempaa kasvillisuutta.[7]
Algeriassa on kolme kansallispuistoa rannikolla, viisi vuoristossa, yksi arolla ja kaksi Saharan autiomaassa. Tassili n’Ajjerin vuoristoinen kansallispuisto maan eteläosassa on Unescon maailmanperintökohde. Sen metsät muodostuvat pääosin kahdesta endeemisestä puulajista,myrttilajistaMyrtus nivellei jatassilinsypressistä. Harvinaisiin eläinlajeihin kuuluvatmunkkihylje,saksanhirven alalaji atlaksenhirvi,algeriannakkeli javälimerenlokki.[12]
Algeria on ollut pitkäänEuroopan,Afrikan jaLähi-idän maiden välinen kulkureitti. Paikalliseen väestöön on siten pitkään sekoittunut verta muilta alueilta, jaberberien paimentolaiskansan alkuperää selitetään tällä tavoin. Berberit ovat asuttaneet aluetta ainakin 2 000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Foinikialaiset levittäytyivät alueelleKarthagosta ja hallitsivat rannikkoseutuja 800-luvulta eaa. alkaen.[16] Berberit perustivat myös 200-luvun eaa. lopulta alkaen kuningaskuntia (tunnetuinNumidia), jotkapuunilaissotien aikana itsenäistyivät.Rooman voitettua Karthagon myös berberikuningaskunnat joutuivat Rooman valtakunnan alle vuoteen 24 mennessä.[17]
Espanja alkoi 1500-luvulla valloittaa alueen rannikkokaupunkeja, minkä johdosta tunnustettiinOttomaanivaltakunnan yliherruus alueella. 300 vuoden ajan Algeria olikin yksi valtakunnanprovinsseista.[21] Tuohon aikaanbarbareskit toimivat aktiivisesti Algerian rannikolla, ja sieppasivat eurooppalaisia kristittyjäorjiksi sekä Välimerellä purjehtivista laivoista että rannikon asukkaiden joukosta, etenkin Espanjasta jaItaliasta.[22]
Vuonna 1830Ranska miehitti osia Algeriasta. Vastarinta kesti kuitenkin vuosikymmeniä, minkä vuoksi Ranskan oliTafnan sopimuksessa (1837) tunnustettavaAbdelkader (1830–1847)emiiriksi.[23] Eurooppalaiset saivat hiljalleen lähes täyden poliittisen, taloudellisen ja yhteiskunnallisen valta-aseman. Algeriaan rakennettiin myös uusia yhteyksiä, sairaaloita ja kouluja, mutta ne oli tarkoitettu lähinnä eurooppalaisille.[24] Algeriaan muutti myös paljon uudisasukkaita, ja vuonna 1881 maassa asui 300 000 eurooppalaista, joista noin puolet oli ranskalaisia.[25]
Algerian rannikkoalueesta muodostettiiin vuonna 1848 kolmeRanskan departementtia,Alger,Oran jaConstantine. Muu osa nykyistä Algeriaa muodosti vuodesta 1902 lähtienEteläterritoriot-nimisen alueen, jonka hallintoa johti Algerian kenraalikuvernööri. Vuonna 1957 myös Eteläterritoriot jaettiin uusiin departementteihin.[26]
Algerian kansallisliike alkoi kolmesta eri tahosta. Ranskassa koulutuksen saaneet ja siirtomaahallinnossa työskentelevät assimilationistit, jotka tähtäsivät pysyvään liittoon, jossa algerialaisilla olisi samat oikeudet kuin ranskalaisilla. Muslimireformistit puolestaan järjestäytyivät vuonna 1931Abdelhamid Ben Badisin perustaman järjestön alle. Radikaalien ryhmä oliMessali Hadjin perustama liike, jolla oli hyvin vahva nationalistinen näkemys.[24]
Ranskan hallintokoneisto romahtitoisen maailmansodan seurauksena, ja Pohjois-Afrikka oli väliaikaisesti angloamerikkalaisessa hallinnassa. Sodan jälkeen osa algerialaisista sai Ranskan kansalaisuuden, mutta tämä ei nationalisteille riittänyt.Sétifissä tapahtuneessa kansannousussa 84 eurooppalaista siirtolaista murhattiin, ja sen seurauksena syntyneissäverilöylyssä tapettiin lähteistä riippuen 8 000 – 45 000 muslimia. Verilöyly oli myös yksiitsenäisyyssodan edeltäjistä.[24]
Ranskan kansalliskokous myönsi vuonna 1947 kaikille algerialaisille Ranskan täyden kansalaisuuden. Samalla Algeriaan perustettiin kaksi parlamenttia, joista toinen edusti 1,5 miljoonaa eurooppalaista ja toinen 9 miljoonaa muslimia. Vaalit peukaloitiin eurooppalaismyönteisimmiksi, ja kansallismieliset voimat alkoivat huomata, että vaatimuksiin ei todennäköisesti reagoida ilman väkivaltaa.[24]
Algerian ensimmäisen presidenttiAhmed Ben Bella itsenäisyyssodan aikana.
Kansallinen vapautusrintama FLN aloitti sodan ranskalaisia vastaan vuonna 1954. Ranska lähetti neljän vuoden aikana lähes puoli miljoonaa sotilasta. Sota sai myös kansainvälistä huomiota, kun ranskalaiset muun muassa pommittivat kyliä ja kiduttivat vankeja.[25]Charles de Gaulle lupasi syyskuussa 1959 algerialaisille mahdollisuuden päättää tulevaisuudestaan. Tämä synnytti myös ranskalaisten maanalaisen järjestönOAS:n, jonka tarkoituksena oli terrori-iskuilla häiritä rauhanneuvotteluita.[24] Rauhansopimus saatiin aikaan 1962, ja se johti maan täyteen poliittiseen itsenäisyyteen.[27] Kahdeksan vuotta kestäneen sodan aikana ranskalaislähteiden mukaan kuoli 300 000 – 500 000 algerialaista. Algerialaislähteiden mukaan kuolleita oli jopa 1,5 miljoonaa. Ranskalta puolestaan kaatui 27 000 sotilasta.[24]
Algerian ensimmäinen presidenttiMohammed Ahmed Ben Bella istui vuoteen 1965, jolloin hänen puolustusministerinsä, sosialistiHouari Boumédiènne syrjäytti hänet Ben Bellansosialististen uudistusten epäonnistuttua.[27][28] Boumédiènnen kuoleman jälkeen presidentiksi valittiin vuonna 1979Chadli Bendjedid. Bendjedid liberalisoi Algeriaa, mutta hänen aikanaan maa ajautui myös taloudellisiin vaikeuksiin. Öljynhinta romahti 1980-luvun puolivälissä, ja ulkomaanvelka alkoi kasvaa dramaattisesti. Työttömyys oli laajaa, ja maahan iski myös paha kuivuuskausi. Vuoden 1988 levottomuuksien jälkeen helmikuussa 1989 kirjoitettiin uusi perustuslaki, joka teki Algeriasta monipuoluevaltion. Uusista puolueistaislamistinenIslamilainen pelastusrintama FIS sai laajaa kannatusta.[24]
FIS sai jojoulukuun 1991 parlamenttivaalien ensimmäisellä kierroksella melkein puolet paikoista, ja oli melko selvä, että puolue saisi yksinkertaisen enemmistön toisella kierroksella.[24] FIS:n pelossa Bendjedid pakotettiin hajottamaan parlamentin ja eroamaan. Maata alkoi johtamaan valtioneuvosto, jonka johtoon valittiinMohamed Boudiaf. Vuoden 1991 vaalit hylättiin, ja maahan julistettiin helmikuussa 1992poikkeustila. FIS kiellettiin maaliskuussa.[29] Maa ajautui kymmenen vuotta kestäneeseensisällissotaan, jonka aikana kuoli noin 150 000 ihmistä.[30]
PresidenttiAbdelaziz Bouteflika myönsi vuonna 1999yleisen armahduksen kaikille kapinallisille, jotka laskisivat aseensa. Tämän jälkeen väkivaltaisuudet alkoivat vähentyä, ja vuonna 2003 hallituksen julkaisematon raportti paljasti valtion olevan vastuussa yli 6 100 ihmisen katoamisesta.[30] Bouteflika valittiin uudestaan vuoden 2004 vaaleissa ja jälleen 2009. Bouteflika junaili vuonna 2008 perustuslain muutoksen, jolla kolmas presidenttikausi tuli mahdolliseksi.[31]
Arabikevät levisi Algeriaan 28. joulukuuta 2010.[32]. Tammi-helmikuussa oli mielenosoituksia ja mellakointia. Protestoijat syyttivät hallitusta maan ongelmista, joita ovat asuntopula, työttömyys, ruoan korkea hinta[33][34], huonot elinolot ja sananvapauden puute.[35] Bouteflika teki joitain myönnytyksiä mielenosoittajille. Algerian suhteellisen korkea elintaso, opposition hajanaisuus ja islamilaisten mukanaolo jo ennen arabikevättä vaimensi hiljalleen protestit, eikä Algeriassa tapahtunut vallankumousta.
Bouteflika sai huhtikuussa 2013 aivohalvauksen, mutta hänet valittiin silti presidentiksi 2014, vaikka häntä ei enää juurikaan nähty julkisuudessa. Hän ilmoitti hakevansa vuonna 2019 vielä viidennelle kaudelle.[24] Sitä seurasi viikkoja jatkuneet mielenosoitukset, joiden jälkeen Algerian armeija totesi huhtikuussa, ettei presidentti Bouteflika ole enää kykeneväinen hoitamaan tehtäviään. Bouteflikan 20 vuotta kestänyt valtakausi nosti hänet Algerian historian pitkäaikaisimmaksi presidentiksi. Hän keskitti presidenttinä vallan itselleen, ja hänen valtakauttaan on luonnehdittu myös Algerian hukattujen mahdollisuuksien ajaksi.[36][37]
Algerian väliaikainen hallinto määräsi presidentinvaalit pidettäviksi 12.12.2019. Maassa oli laajoja mielenosoituksia, joissa vaaleja vastustettiin. Ehdokkaiksi hyväksyttiin viisi henkilöä, jotka kaikki edustivat Bouteflikan aikaisia vallanpitäjiä, ja mielenosoittajien mukaan tarkoitus oli varmistaa vanhan eliitin pysyminen vallassa. Vaalien voittajaksi ja Algrerian seuraavaksi presidentiksi julistettiin entinen pääministeriAbdelmadjid Tebboune. Voittaja sai 58 prosenttia annetuista äänistä vaaleissa, joiden äänestysaktiivisuus oli vain 40 prosenttia.[38][39]
Algeria onsemipresidentiaalinentasavalta.Presidentillä on huomattavasti valtaa, vaikka sitä vähennettiin vuoden 2020 perustuslakiuudistusten aikana. PresidenttiAbdelaziz Bouteflikan aikana vuonna 2008 poistettiin presidentin valtakausien rajoitukset, minkä ansiosta Bouteflika istui neljä kautta. Vuonna 2020 valtakaudet rajattiin taas kahteen viisivuotiseen jaksoon.[40] Presidentin tehtäviin kuuluu nimittää pääministeri, provinssien kuvernöörit ja monet siviili- ja sotilasjohtajat. Hän myös nimittää ministerit pääministerin konsultaation jälkeen.[41] Joulukuun 2019 presidentinvaaleissa presidentiksi nousi entinen pääministeriAbdelmadjid Tebboune.[42]
Algerian parlamentti on kaksikamarinen, alahuoneessa on 407 edustajaa ja ylähuoneessa 144. Alahuoneen edustajat valitaan vaaleilla viiden vuoden välein. Presidentti nimittää kolmanneksen ylähuoneen edustajista, ja loput valitsevat paikallis- ja pronvinssitason valtuustot. Ylähuoneen edustajien kausi on kuusi vuotta, ja puolet heistä vaihdetaan kolmen vuoden välein.[40]
Itsenäistymisen jälkeen Algeriaa hallitsi yksi puolue,Kansallinen vapautusrintamaFront de Libération Nationale (FLN). Vuoden 1988 mellakoiden jälkeen maassa sallittiin muut puolueet.[43] Laki kuitenkin kieltää uskonnolliset puolueet, vaikkaislamistisia puolueita silti on. Vuonna 2019 puoluerekisterissä oli kaikkiaan 64 puoluetta. FLN:n liittolainen 2000-luvulla on ollut Kansallisen demokratian liittoRND. Johtava oppositiopuolue on maltillisen islamistinenMSP, joka oli aiemmin FLN:n ja RND:N liittolainen.[44] Vuoden 2021 vaaleissa FLN sai 98 paikkaa, RND 58 paikkaa, MSP 65 paikkaa,Front El Moustakbal 48 paikkaa jaMouvement El-Bina 39 paikkaa. Muut puolueet jäivät alle 10 edustajaan. Sitoutumattomia valittiin 84.[40]
Algerian televisio ja radio ovat valtion hallinnassa, mutta yksityinen vapaa lehdistö uskaltaa kritisoida vallanpitäjiä. Suoraa sensuuria ei ole, mutta valtiojohdon loukkaaminen on kielletty sakkojen tai vankilatuomioiden uhalla. Satelliittien kautta algerialaiset voivat seurata myös ulkomaisia televisiokanavia.[45]
Algerian ja Marokon rajat ovat vaikeat, ja niiden välistä rajaa vartioidaan tiukasti.Länsi-Saharan itsenäisyyttä Marokosta ajavaPolisario toimii Algeriasta käsin.[46]
Freedom Housen vuoden 2022 raportin mukaan Algeria ei ole vapaa maa.[47] Maan poliittisia asioita on pitkään hallinnut suljettu eliitti, joka perustuu armeijaan ja hallitsevaan puolueeseen,National Liberation Frontiin (FLN). Vaikka parlamentissa on useita oppositiopuolueita, vaaleja vääristävät petokset, eivätkä vaaliprosessit ole läpinäkyviä. Muita huolenaiheita ovat mielenosoitusten tukahduttaminen, tiedotusvälineiden vapauden lailliset rajoitukset jakorruptio.Hirak-protestiliikkeen nousu vuodesta 2019 on painostanut hallintoa ja johtanut sen tukahduttamaan toisinajattelua sen jälkeisinä vuosina.[47]
Vuonna 2024 tunnettu kirjailijaBoualem Sansal pidätettiin, koska hän oli sanonut, että Ranska antoi siirtomaakaudella liian paljon maata Algerialle ja liian vähän Marokolle. Hänet tuomittiin 25.maaliskuuta 2025 viideksi vuodeksi vankeuteen syytettynä Algerian alueellisen koskemattomuuden heikentämisestä. Muun muassaEmmanuel Macron kehotti Algeriaa useaan kertaan vapauttamaan kirjailijan.[48]
Algeriassa on 58 maakuntaa eliwilayaa. Maakuntajakoa muutettiin viimeksi vuonna 2019, jolloin 10 maan eteläosiin perustettua piirikuntaa muutettiin uusiksi maakunniksi.[49]
Wilayat jaetaan edelleen kuntiin. Sekä maakuntia että kuntia johtaa vaaleilla valittava valtuusto. Wilayan johdossa on lisäksi sisäministeriön alainen maaherra.[43]
Algerian kansantalous nojaa vahvastiraakaöljyyn jamaakaasuun. Algeria oli vuoteen 1962 asti riippuvainen maataloudesta ja Ranskan tuesta, mutta sen jälkeenhiilivetyjen tuotanto on hallinnut taloutta.[50] Niiden osuusbruttokansantuotteesta vuosien 2015–2020 välillä on ollut 19 prosenttia, viennistä 94 prosenttia ja valtion tuloista 40 prosenttia.[51] Algerian talous kärsi 2010-luvulla hiilivetyjen tuotannon ja hintojen laskusta, talouden yksipuolisuudesta ja poliittisesta epävakaudesta.[5] Bruttokansantuote kasvoi vuosina 2017–2019 vain 1,1 prosenttia, minkä seurauksena bruttokansantuote asukasta kohden palasi vuoden 2014 tasolle.Koronaviruspandemian seurauksena bruttokansantuote supistui 5,5 prosenttia vuonna 2020, mutta seuraavana vuonna jälleen öljyn hinnan kohominen auttoi taloutta palautumaan.[51]
Maatalous on mahdollista vain rannikkotasangolla ja vuoriston laaksoissa, ja yli neljä viidesosaa maasta on viljelykelvotonta. Maatalousmaasta iso osa soveltuu vainlaidunmaaksi.[50] Maatalous tuottaa 14,1 prosenttia bruttokansantuotteesta ja työllistää 10 prosenttia työvoimasta. Maan tärkeimmät viljelykasvit ovatvehnä,ohra,sitrukset,viinirypäle,oliivi,tupakka jataateli, ja se tuottaa huomattavastikorkkia.[5]
Valmistusteollisuus ja kaivostoiminta vastaavat 20,3 prosentista bruttokansantuotteesta ja 30 prosentista työvoimasta. Suurimmat alat ovat öljy- ja maakaasutuotanto.[5] Öljyvarojen uskotaan kuitenkin ehtyvän 2000-luvun ensimmäisen puoliskon aikana.[50] Algeriassa kaivetaan lisäksi rautaa, lyijyä, fosfaattia, uraani, sinkkiä, suolaa ja kivihiiltä. Valmistusteollisuuden tärkeimmät alat ovat ruoanjalostus-, tekstiili-, kemian- ja metalliteollisuus sekä rakennusmateriaalien valmistaminen.[5]
Algerian kauppatase oli pitkään positiivinen, mutta hiilivetyjen viennin väheneminen on aiheuttanut taseen alijäämäisyyden. Vuonna 2016 ulkomaankaupan tase oli alijäämäinen 20 miljardia Yhdysvaltain dollaria. Öljyvienti on sen jälkeen taas kasvanut ja tuontien suuruus pienentynyt.[52] Algeriaan tuodaan tuotantohyödykkeitä japuolivalmisteita, kuten teollisuuskalustoa,kulutustavara ja ruokatuotteita.[50]Kiinan-tuonti vastasi vuonna 2017 yli 18 prosenttia kaikesta tuonnista. Merkittävimmät vientikohteet olivat Italia, Ranska, Espanja,Yhdysvallat jaBrasilia.[52] Algeria liittyi 2009arabimaiden vapaakauppa-alueeseen ja ratifoi 2019Afrikan mantereen vapaakauppasopimuksen.[53]
Algerian oli vuonna 2019inhimillisen kehityksen indeksin (HDI) perusteella korkean elintason maa, ja sen suhdeluku oli 0,748. Laajat öljy- ja maakaasuvarat eivät kuitenkaan ole tuoneet vaurautta kaikkialle, ja vuonna 2018YK:n kehitysohjelma arvioi, että HDI on epätasa-arvon takia noin 20 prosenttia pienempi kuin se potentiaalisesti voisi olla. Vuonna 2011gini-kerroin oli 27,6 jaköyhyysaste 3,7 prosenttia. Öljy- ja maakaasutuotto on sen jälkeen pienentynyt ja valtio joutunut leikkaamaan budjettiaan, joten köyhyys lienee 2010-luvun aikana lisääntynyt.[54]
Algerian väestö vuosina 1960–2017YK:n mukaan. Luvut ovat miljoonia asukkaita.
Algerian asukasluku vuonna 2021 oli YK:n tilasto-osaston mukaan 44 617 000.[3] YK:n vuoden 2022 arvion mukaan asukasluku kasvaa 50 miljoonaan vuoteen 2030 mennessä ja 60 miljoonaan vuoteen 2050 mennessä.[55] Algerian väestöstä noin 90 prosenttia asuu rannikkoalueilla, kuitenkin noin 1,5 miljoonaa asukasta asuu aavikkoalueilla lähinnäkeräilytalouteen jakarjanhoitoon liittyvissä olosuhteissa.[43] Suurimmat kaupungit olivat vuoden 2008 väestönlaskennan mukaanAlger (2,36 miljoonaa asukasta),Oran (803 000) jaConstantine (448 000).[56]
Algerian väestöstä noin kolme neljäsosaa onarabeja, vaikkakin suurin osa kansasta onkinberberien ja alueelle 700-luvun jälkeen tulleiden arabien, eteläeurooppalaisten ja Saharan eteläpuolen afrikkalaisten jälkeläisiä. Algerian nykyväestö on seurausta vuosisatojenarabisaatiosta jaislamisaatiosta. Noin viidesosa kansasta kuitenkin identifioituu johonkin berberikansoista. Suurin niistä on Algerian itäosan vuoristojenkabyylit. Muita berberikansoja ovatAurèsvuortenchaouit, Saharan pohjoisosienmozabitet jaAhaggarintuaregit.[57]
Algerian virallinen kieli onarabia, jonkadarja-murretta puhuu noin 80 prosenttia väestöstä. Loput 20 % puhuvatberberiä. Myösranskaa osataan yleisesti historian ja kouluopetuksen takia, mutta se on erittäin harvinainen äidinkielenä. Enimmäkseen sitä käytetään virastokielenä.[58] Berberikieliä syrjittiin pitkään arabipolitiikan seurauksena, mutta 1980-luvulla alettiin vaatia berberikulttuurien elvyttämistä. Berberi hyväksyttiin 2002 toiseksi kansalliskielistä ja vuonna 2016 siitä tehtiin myös maan virallinen kieli.[59]
Islaminsunnisuuntaus on hallitseva uskonto Algeriassa, se on valtionuskonto ja siihen kuuluu väestöstä 99 %.Open Doors -järjestön World Watch -listauksen mukaankristityt kokevat Algeriassahyvin korkeaa vainoa. Järjestön mukaan muslimikäännynnäiset ovat vaarassa joutua sekä perheidensä että paikallisten johtajien vainojen kohteeksi. Muita uskontoja säätelevät lait kieltävät kaiken toiminnan, joka vaarantaa islaminuskoa. 2020-luvun vaihteessa Algerian viranomaiset aloittivat järjestelmällisen kampanjan Algerianprotestanttisia kirkkoja vastaan. Viranomaiset sulkivat 13 kirkkoa ja antoivat muille kirkoille määräyksen lopettaa kaikki toiminta.[60][61]
Maailmanpankin vuoden 2021 tilastojen mukaan algerialaistenelinajanodote on 76,9 vuotta.[63]Imeväiskuolleisuus oli puolestaan vuonna 2020 21,2 tuhatta syntynyttä kohti.[3] Sairaaloita ja terveysasemia on erityisesti maan pohjoisosissa ja suurimmissa kaupungeissa, kun taas syrjäisillä vuoristoseuduilla ja Saharassa on vain muutamia nykyaikaisia toimipaikkoja.Tuberkuloosi,hepatiitti,tuhkarokko,lavantauti,kolera japunatauti ovat yleisiä ongelmia.[41] Algeria on kuitenkin saanut vähennetyksi muun muassa tuberkuloositapauksia. Vuonna 2003 tapauksia oli 62,8 jokaista 100 000 ihmistä kohti, kun vuonna 2013 tapauksia oli 53,5.[64]Maailman terveysjärjestö julisti 2019 Algerian toisena Afrikan maana vapaaksimalariasta.[65] Vuonna 2007 arvioitiin, että HIVin kantajia oli alle 0,1 % aikuisväestöstä, kaikkiaan noin 21 000 henkeä. ARVT-lääkitystä olisi tarvinnut noin 4 900 henkeä, mutta sitä sai noin viidennes eli tuhat henkeä.[66]
Algerian kulttuuri ja yhteiskunta on menettänytkolonialismin, vaikean itsenäisyystaistelun sekä itsenäisyyden jälkeisen politiikan seurauksena jatkuvuutensa. Käytännössä vain syrjäisimmät berberiryhmittymät ovat säilyttäneet perinteisemmän elämäntyylin. Keskeisin kansaa yhdistävä tekijä onislam, joka näkyy jokapäiväisessä elämässä. Algeriassa islam yhdistyy erityisesti perinteisten arvojen tukemiseen eikä niinkään vallankumoukselliseen ideologiaan.[67]
Algerian ruokakulttuuri on saanut vaikutteita arabeilta, berbereiltä, turkkilaisilta ja ranskalaisilta.Kuskus tarjoiltuna lihan ja vihannesten kanssa on perinteinen ruoka-annos. Paikallisia erikoisuuksia ovat muun muassa lihatäytteinen leivonnainenbrik ja nauta- tai lammasmakkaramerguez. Jälkiruoat pohjautuvat usein paikallisiin tuotteisiin, kutenviikunoihin, taatelihin,manteleihin jahunajaan. Suosittuja seurajuomia ovatturkkilaistyylinen vahva ja makea kahvi jaminttutee.[67]
Abdelhamid ben Hadougaa pidetään modernin algerialaisen arabikirjallisuuden isänä.Jean Amrouche oli puolestaan Pohjois-Afrikan ensimmäisiä tunnettuja ranskankielisiä runoilijoita.[67] Suomessa tunnetuin algerialainen kirjailija onMohammed Dib, jonka teoksista ovat ilmestyneet suomeksiSisäpiha (1952) jaVuoret odottavat (1954).[69] NobelistiAlbert Camus vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Algeriassa. Muita tunnettuja kirjailijoita ovatKateb Yacine jaAbdelkader Alloula[70]
Algerialainen elokuva-ala on eläväistä, vaikka se onkin välillä kohdannut painetta hallitukselta ja islamismeilta. Italialainen yhteistuotantoTaistelu Algeriasta (1966) oli itsenäisen Algerian ensimmäinen merkittävä elokuvatuotanto. Algerialaisista ohjaajista tunnustusta ulkomailla ovat saaneetMohammed Lakhdar-Hamina jaMerzak Allouache.[67]
Unescon maailmanperintöluettelossa on seitsemän algerialaista kohdetta, kuusi kulttuurikohdetta ja yksi sekakohde,Tassili n’Ajjerin vuoristo. Kulttuurikohteet ovatAlgerin vanha osa eliKasbah,Beni Hammadin Al Qal’a eli hammadidien berberivaltakunnan ensimmäinen pääkaupunki, roomalaisvallan aikainenCuicul (nyk.Djémila),M’Zabin laakso aavikolla,Thamugadin roomalaissiirtokunta nykyisessäTimgadissa jaTipasa, jossa on jäänteitä foinikialaisten ja roomalaisten ajoilta.[71]
Metz, Helen Chapin (toim.): Algeria. A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1994. Teoksen verkkoversio Viitattu 8.5.2022. (englanniksi)
_-_Nmbrs_(geosort)_-_monochrome.svg)
_face_%25C3%25A0_Taron_Voskanyan_(Arm).jpg)
.svg)
