Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliintarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä neohjeen mukaan.
Tenniksen maailmanlistalla Zverev on ollut parhaimmillaan 2. sijalla kesäkuussa 2022. Hän piti hallussaan juniorien rankinglistan ykköspaikkaa lokakuusta 2013 kesäkuuhun 2014 saakka. Zverev on voittanut 22 kaksinpeliturnausta, joista kuusi onATP World Tour Masters 1000 -turnauksia.
Tokion olympialaisissa Zverev voitti olympiakultaa voittaen loppuottelussaKaren Hatšanovin ja saavutti maalleen sen historian ensimmäisen olympiakullan tenniksessä.[1]
Zverevin molemmat vanhemmat ovat entisiä tennispelaajia. Lisäksi hänen isoveljensäMischa Zverev on myös tennisammattilainen.
Zverev menetti malttinsa helmikuussa 2022 nelinpelissään Acapulcon ATP-turnauksessa hakateni mailansa rikki tuomaritorniin ja solvaten tuomaria. Zverev sai 40 000 dollarin sakon ja menetti turnauksen palkintorahansa 31 500 dollaria ja hänet suljettiin pois turnauksesta. Maaliskuussa 2022 hän sai tapahtuneesta vielä ehdollisen lisärangaistuksen. Mikäli hän syyllistyy seuraavan vuoden aikana vastaavaan, niin hänet suljetaan pois ATP-kiertueelta kahdeksaksi viikoksi ja hän saa 25 000 dollarin lisäsakon.[2]