Fleming syntyi maatilallaItä-Ayrshiressa, kävi paikalliset koulut ja hankki työpaikan laivanvarustamosta. 20-vuotiaana hän sai perinnön sedältään, ja sen turvin aloitti opinnot St. Mary's Hospitalin lääketieteellisessä koulussa Lontoossa vuonna 1901. Hän valmistui vuonna 1906.[1] Ensimmäisessä maailmansodassa Fleming oli lääkärinä Boulognessa hoitamassa englantilaisia joukkoja. Hän etsi antiseptisiä aineita haavatulehdusten hoitoon. Sodan jälkeen hän jatkoi työtään tutkijana ja opettajana St. Mary's Hospitalin lääketieteellisessä koulussa ja rokotuslaboratoriossa, joka liitettiin vuonna 1933 Institute of Pathology and Researchin osaksi. Flemingistä tuli vuonna 1921 rokotuslaboratorion johtajan sijainen. Samana vuonna hän eristilysotsyymin.[2] Se on syljessä ja kyynelnesteessä esiintyvä bakteereita tuhoavaentsyymi.[3]
Kun Fleming tuli syyskuussa1928 muutaman viikon poissaolon jälkeen takaisin laboratorioon, hän huomasi erääseen bakteeriviljelymaljaan vahingossa päässeen homepesäkkeen ja sen ympärillä kehän, jossa maljassa viljellyt stafylokokit eivät kasvaneet. Fleming ei heittänyt pois pilalle mennyttä maljaa vaan alkoi tutkia havaitsemaansa ilmiötä. Hän totesi, että kyseinenPenicillium-sukuun kuuluva home eritti kasvupaikkansa ympäristöön ainetta, joka aiheutti stafylokokeissa sekä kasvun estymistä että bakteerien hajoamista. Home, jonka Fleming löysi, todettiinPenicillium notatum -lajiksi. Vaikuttavalle, vielä tuntemattomalle aineelle annettiin nimipenisilliini sitä valmistavan homeen mukaan. Fleming arveli, että penisilliinistä saattaisi kehittyä hyvä lääke ihmisten hoitamiseksi. Ainetta ei voitu kuitenkaan tuottaa tehokkaasti eikä helposti tarpeeksi suuria määriä, joten hometta tutkittiin lähinnä vain hänen laboratoriossaan. Vasta toisen maailmansodan puhjettua syntyi liittoutuneilla kiinnostus kaikkia antiseptisia aineita kohtaan. Silloin ruvettiin tutkimaan penisilliinin massatuotannon mahdollisuuksia. Yhdysvalloissa aloitettiin teollinen tuotanto vuonna1943, kun oli löydetty parempia elatusaineita jaPenicillium notatum -laji, joka kasvoi elatusaineessa upoksissa. Vuoden 1944 puolivälissä penisilliiniä valmistettiin jo niin paljon, että sitä riitti tarpeeksi liittoutuneiden sotavoimien käyttöön. Toisen maailmansodan päätyttyä penisilliini saatiin myös vähitellen siviilikäyttöön eri puolilla maailmaa.[2]
Fleming oli vuodesta 1946 johtajana Institute of Pathology and Research -laitoksessa, jonka nimeksi tuli Wright-Fleming-Institute vuonna 1948, jolloin Fleming siirtyi eläkkeelle.[4]
↑abcdForsius, Arno: Alexander Fleming (1881–1955) – penisilliinin keksijä. Suomen Lääkärilehti, 2001, nro 3, s. 332. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 15.9.2018. (Arkistoitu – Internet Archive)
↑Kevin Brown: Alexander FlemingEncyclopedia Britannica. Viitattu 8.12.2019.
↑Arno Forsius: Ihmisiä lääketieteen historiassa. Helsinki: Suomen Lääkäriliitto, 2001. ISBN 951-9433-43-0
.jpg)
