Pacinon elokuvaura alkoi sivuosalla vuoden 1969 elokuvassaNatalie, ja hän esiintyi ensimmäistä kertaa pääosassa elokuvassaPaniikki piikkipuistossa. Pacinon läpimurtorooli oli kuitenkin Michael Corleone vuoden 1972 elokuvassaKummisetä, josta hän ansaitsi uransa ensimmäisen Oscar-ehdokkuuden. Tämän jälkeen Pacino on ollut parhaan miessivuosan ehdokkaana elokuvistaDick Tracy sekäMyyntitykit, ja parhaan miespääosan ehdokkaana elokuvistaSerpico – kadun tiikeri,Kummisetä osa II,Hikinen iltapäivä sekäJa oikeutta kaikille.
Pacino syntyiamerikanitalialaiseen Salvatore ja Rose Pacinon perheeseenItä-Harlemissa,New Yorkissa. Vanhemmat erosivat, kun hän oli kaksivuotias.[1] Hänen äitinsä muuttiCorleonesta kotoisin olleiden vanhempiensa Kate ja James Gerardin luokseEtelä-Bronxiin lähelleBronxin eläintarhaa. Hänen isänsä puolestaan muuttiCovinaan,Kaliforniaan, ja työskenteli siellä ravintoloitsijana.[1] Pacino kävi New Yorkissa esittävään taiteeseen painottanuttaFiorello H. LaGuardia High Schoolia mutta pyrkibaseballin pelaajaksi. Koulussa Pacino reputti lähes kaikki kurssinsa englantia lukuun ottamatta ja jätti koulun kesken 17-vuotiaana.[1] Hänen äitinsä ei hyväksynyt tätä ratkaisua, ja Pacino muutti pois kotoa riidan päätteeksi. Hän siirtyi työskentelemään matalapalkkaisissa ammateissa, kuten lähettinä, postityöntekijänä ja vahtimestarina, jotta saisi rahoitettua näyttelijän opintonsa.[1]
Pacino alkoi polttaa yhdeksänvuotiaana ja joi sekä käytti satunnaisestimarihuanaa kolmetoistavuotiaasta.[2] Hänen kaksi läheisintä ystäväänsä kuolivat 19- ja 30-vuotiaina huumeiden väärinkäyttöön.[3] Pacino myös joutui nuorena satunnaisesti tappeluihin, ja oli hieman häirikkö koulussa.[4]
Pacino esiintyi New Yorkin underground-teatterien näytelmissä, mutta häntä ei hyväksyttyThe Actors Studioon. Sen sijaan hänet hyväksyttiinHB Studioon, missä hän tutustui opettajana toimineeseen Charlie Laughtoniin, josta tuli hänen oppi-isänsä ja paras ystävänsä.[5] Tuohon aikaan Pacino oli usein työttömänä ja kodittomana, ja joutui välillä nukkumaan kadulla, teattereissa ja ystävien luona. Hänen äitinsä kuoli vuonna 1962 ja isoisä vuotta myöhemmin.[6]
Oltuaan neljä vuotta HB Studiossa Pacino viimein pääsi The Actors Studioon. Sen jäsenyys tarkoitti liittymistä ammattinäyttelijöiden, elokuvaohjaajien ja käsikirjoittajien joukkoonHell’s KitchenissäManhattanilla.[7] Sen myötä Pacino alkoi opiskellametodinäyttelemistäLee Strasbergin johdolla. Pacino on myöhemmin kuvaillut, että Actors Studion jäsenyys merkitsi suurta muutosta hänen elämässään, ja hän omistautui näyttelemiselle täysin.[8] Pacinolla on nykyään hallussa työpajan jaettu puheenjohtajuus yhdessä Ellen Burstynin ja Harvey Keitelin kanssa.[7]
Vuonna 1967 Pacino vietti kauden Charles PlayhousessaBostonissa. Siellä hän esiintyiClifford Odetsin näytelmässäAwake and Sing! sekä Jean-Claude Van Itallien näytelmässäHurrah, missä hän tapasi näyttelijäJill Clayburghin. Kaksikon välillä alkoi viisivuotinen suhde, ja he muuttivat yhdessä takaisin New Yorkiin.[9]
Vuonna 1968 Pacino esiintyiIsrael Horovitzin näytelmässäThe Indian Wants the Bronx Astor Place Theaterissa. Näytelmä sai ensi-iltansa 17. tammikuuta 1968, ja sitä esitettiin 177 kertaa. Näytelmän yhteydessä esitettiin Horovitzin toista näytelmää,It's Called the Sugar Plum, jossa Clayburgh esiintyi. Pacino voitti suorituksestaanObie-palkinnon, kun taasJohn Cazale voitti parhaan miessivuosan ja Horowitz parhaan uuden näytelmän palkinnon. Martin Bregman näki näytelmän ja tarjoutui Pacinon manageriksi, mikä aloitti kaksikon pitkäaikaisen yhteistyön.[10]
Pacinon ensikosketus televisiorooleihin koitti, kun hän ja Clayburgh esiintyivätABC:n sarjassaN.Y.P.D. 12. marraskuuta 1968. Clayburgh esiintyi samaan aikaan myös saippuaoopperassaSearch for Tomorrow, mutta pari joutui ottamaan kuukausittain vastaan rahaa Clayburghin isältä.[10]
23. helmikuuta 1969 Pacino esiintyi ensimmäisen kerranBroadwayllä Don Petersenin näytelmässäDoes a Tiger Wear a Necktie?, jota esitettiinBelasco Theatressa. Näytelmä lopetettiin 39 esiintymisen jälkeen 29. maaliskuuta 1969, mutta Pacinon suoritus sai ylistystä, ja hän voittiTony-palkinnon 20. huhtikuuta 1969. Pacino jatkoi uraansa teatterissa 1970-luvulla, ja voitti toisen Tony-palkintonsa näytelmästäThe Basic Training of Pavlo Hummel sekä sai pääosanRikhard III -näytelmässä.[11]
Pacino palasi teatterin lavalle myös kesällä 2010, jolloin hän esiintyiShylockin roolissa ilmaisnäytelmäVenetsian kauppiaassa.[13] Näytelmä oli suosittu, ja se siirrettiin BroadwaylleBroadhurst Theatreen, missä se tienasi miljoonan dollarin tulot ensimmäisenä viikkonaan.[14] Rooli toi Pacinolle myös jälleen parhaan miespääosan Tony-ehdokkuuden.[15]
Opiskellessaan Actors Studiossa Pacino huomasi pitävänsä näyttelemisestä ja oli siinä lahjakas, mutta hänen varhaiset teatteriroolinsa eivät tuottaneet tarpeeksi. Vuonna 1969 Pacino esiintyi ensimmäistä kertaa elokuvissa, kun hän sai pienen roolinFred Coen ohjaamassa elokuvassaNatalie.[16]
PacinoKummisedässä näytelleenJames Caanin seurassa vuonna 1972.
Vuonna 1971 Pacino esitti huumeaddiktia elokuvassaPaniikki piikkipuistossa, mikä kiinnitti elokuvaohjaajaFrancis Ford Coppolan huomion, ja tämä palkkasi Pacinon esittämäänMichael Corleonea mafiaelokuvaKummisetään. Coppolan valinta järkytti elokuvastudion henkilöstöä, sillä roolia oli hakenut usea tunnetumpi näyttelijä, kutenRobert Redford,Warren Beatty jaRobert De Niro. Pacinon suoriutumista kuitenkin ylistettiin, ja hän ansaitsi roolistaanOscar-ehdokkuuden. Pacino kuitenkin boikotoi palkintoseremoniaa, sillä hän loukkaantui saatuaan vain parhaan sivuosan ehdokkuuden, vaikka hän esiintyi elokuvassa useammin kuinMarlon Brando.[17]
Vuonna 1973 Pacino saiGene Hackmanin kanssa pääroolin elokuvassaVariksenpelätin ja voittiCannesin elokuvajuhlienkultaisen palmun. Samana vuonna hän myös ansaitsi ensimmäisenGolden Globe -palkintonsa sekä parhaan miespääosan Oscar-ehdokkuuden elokuvastaSerpico – kadun tiikeri, jossa hän esitti poliisi Frank Serpicoa.[17] Vuonna 1974 hän toisti roolinsa Michael CorleonenaKummisedän osassa II ja sai jälleen uuden Oscar-ehdokkuuden.[17] Seuraavana vuonna Pacinon suosio kasvoi entisestäänHikinen iltapäivä -elokuvan myötä, kun hän näytteli tositapahtumiin perustuvassa elokuvassa pankkiryöstäjä John Wojtowiczia. Elokuvan ohjasiSerpicon ohjannutSidney Lumet, ja Pacino sai elokuvan myötä neljännen Oscar-ehdokkuutensa.[18]
Pacinon ura lähti laskuun 1980-luvun alussa, ja hän esiintyi elokuvissaYön kuningas jaKirjailijaelämää, jotka kriitikot lyttäsivät täysin.[1] KuitenkinBrian De Palman ohjaama vuoden 1983 rikoselokuvaScarface – arpinaama nousi yhdeksi Pacinon uran kohokohdista. Elokuva sai ilmestyessään negatiivisen vastaanoton kriitikoilta, mutta se menestyi hyvin lipunmyynnissä, ja tuotti yli 45 miljoonaa dollaria Yhdysvalloissa.[1] Pacino myös ansaitsi jälleen Golden Globe -ehdokkuuden roolistaan kuubalaisena rikollisjohtajana Tony Montanana.[19]
Pacinon esiintyi vuonna 1985 elokuvassaRevolution, joka kertoi metsästäjästäYhdysvaltain vapaussodan aikaan. Elokuva oli arvosteluiden ja lipunmyynnin suhteen epäonnistunut, mistä Pacino syytti kiireistä tuotantoa.[20] Hän päätti jättää elokuvateollisuuden hetkeksi, ja palasi teatterin lavalle neljäksi vuodeksi. Tänä aikana Pacino esiintyi muun muassa näytelmissäJulius Caesar jaAmerican Buffalo sekä omassa projektissaanThe Local Stigmatic.[1] Elokuvateollisuuden pariin Pacino palasi vuonna 1989 draamatrillerinRakkauden meri myötä, ja elokuva sai todella myönteistä palautetta[1].
Pacinon elokuvaura jatkoi uutta nousuaan, kun hän sai jälleen uuden Oscar-ehdokkuuden roolistaan elokuvassaDick Tracy, jonka arvostelussa kriitikkoRoger Ebert kirjoitti Pacinon varastaneen show’n.[21] Samana vuonna Pacino myös uusi roolinsa Michael CorleonenaKummisedän osassa III. Elokuva sai hyvän vastaanoton, vaikka se kärsi tuotantovaiheessa käsikirjoituksen uudelleenkirjoittamisista ja näyttelijöiden vaihtumisesta. Vuonna 1991 Pacino esiintyi elokuvassaFrankie & Johnny yhdessäMichelle Pfeifferin kanssa, joka oli toiminut hänen kanssaan myösScarfacessa. Elokuva kertoi juuri vapaaksi päässeestä vangista, joka päätyy suhteeseen samassa ravintolassa työskennelleen tarjoilijattaren kanssa. Se ei saanut erityisen hyvää vastaanottoa, vaikka Pacino itse piti roolistaan.[22]
Vuonna 1992 Pacino voitti ensimmäistä kertaa parhaan miespääosan Oscar-palkinnon elokuvastaNaisen tuoksu, jossa hän näytteli entistä armeijan upseeria Frank Sladea. Samana vuonna hän oli myös ehdolla parhaan miessivuosan palkinnolle elokuvastaMyyntitykit, minkä myötä Pacino oli ensimmäinen miesnäyttelijä, joka oli voittanut parhaan pääosan palkinnon ja samalla ollut ehdolla roolista toisessa elokuvassa.[1]
Pacinon seuraava elokuvarooli oli vuoden 1993 rikoselokuvaCarlito’s Way, jossa vankilasta vapautunut rikollinen yrittää päästä kaidalle tielle. Hän myös esiintyi yhdessä Robert De Niron kanssaMichael Mannin vuonna 1995 ohjaamassa elokuvassaHeat – ajojahti, joka sai lämpimän vastaanoton kriitikoilta.[23]
Vuonna 2000 Pacino ohjasi ja esitti pääosaa Ira Lewisin näytelmästä tehdyssä pienen budjetin filmatisoinnissaChinese Coffee.[26] Se sisälsi lähes kokonaan keskustelua kahden päähenkilön välillä, ja projekti kesti lähes kolme vuotta.[26] Pacino toimi elokuvan rahoittajana itse, ja se on julkaistu sittemminDVD:lläPacino: An Actor's Vision -kokoelmassa yhdessä Pacinon kahden muun elokuvan,The Local Stigmatic jaLooking for Richard, kanssa.[27]
Pacinon seuraava elokuvarooli oli yhdessäRobin Williamsin kanssaChristopher Nolanin vuonna 2002 ohjaamassa elokuvassaInsomnia, joka perustui samannimiseennorjalaiseen elokuvaan. Siinä Pacino esittiOperaatio Donnie Brascon tapaan loppuun palanutta hahmoa. Elokuva sai hyvän vastaanoton, ja kriitikot ylistivät Pacinon roolisuoritusta. Elokuva pärjäsi myös suhteellisen hyvin taloudellisesti, ja tuotti 113 miljoonaa dollaria maailmanlaajuisesti.[28] Pacino esiintyi samana vuonna myös elokuvissaSimone jaEye Witness, mutta ne eivät saaneet osakseen vastaavaa menestystä. Vuonna 2003 Pacino esiintyi lakimies Roy CohninaHBO:n minisarjassaAngels in America, joka perustuiTony Kushnerin samannimiseen näytelmään. Tästä roolisuorituksesta Pacino voitti uransa kolmannen Golden Globe -palkinnon sekäEmmy-palkinnon.[29][30]
Vuonna 2004 Pacino esiintyi ShylockinaMichael Radfordin ohjaamassa Shakespearen näytelmään perustuvassaVenetsian kauppiaassa, ja päätti tuoda myötätuntoa hahmoa kohtaan, vaikka tämä yleensä esitettiin karikatyyrina. Seuraavana vuonna hän esiintyi elokuvassaRahantekijä, jossa hän esitti uhkapelivälittäjää jaMatthew McConaugheyn roolihahmon oppi-isää. Elokuva ei saanut hyviä arvosteluita, ja kriitikko Desson Thomson totesi, että ”Al Pacino on näytellyt oppi-isää niin monta kertaa, että hänen tulisi saada tästä palkinto”.[31]
Vuonna 2007 Pacino esiintyi elokuvassaOcean’s Thirteen yhdessäGeorge Clooneyn,Brad Pittin,Matt Damonin,Elliott Gouldin jaAndy Garcían kanssa. Hän esitti elokuvan roistoa Willy Bankia, jonka kasinon päähenkilöt yrittävät ryöstää kostona Bankin teoista. Elokuva sai hyväksyvän vastaanoton kriitikoilta.[33] 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla Pacino esiintyi vielä elokuvassa88 minuuttia yhdessäAlicia Wittin kanssa, mutta elokuva ei saanut hyviä arvosanoja kriitikoilta. Myöskään elokuvaOikeuden kasvot ei ollut kriitikoiden mieleen, vaikka sitä oli odotettu Pacinon ja De Niron paluuna. EsimerkiksiNew York Postin Lou Lumenick antoi elokuvalle vain yhden tähden ja tyrmäsi elokuvan hidastempoiseksi ja naurettavaksi rahastukseksi.[34]
Pacino aloitti 2010-luvun näyttelemällä Jack Kevorkiania HBO:n televisioelokuvassaYou Don't Know Jack, joka esitettiin ensimmäisen kerran huhtikuussa 2010. Tämä toi Pacinolle toisen miespääosan Emmy-palkinnon sekä neljännen Golden Globe -palkinnon.[19]
Al Pacino ei ole koskaan ollut naimisissa, mutta hänellä on neljä lasta. Pacino sai esikoisensa, tyttären, vuonna 1989 näyttelijäopettaja Jan Tarrantin kanssa. Tammikuussa 2001 Pacinon silloinenavopuoliso, näyttelijäBeverly D’Angelo, synnytti kaksoset, tytön ja pojan. Pari oli yhdessä vuosina 1997–2003.[35][36] Edellisten lisäksi Pacinon naisystäviin ovat kuuluneet muun muassaJill Clayburgh,Tuesday Weld,Marthe Keller,Kathleen Quinlan jaDiane Keaton.[37] Pacinon neljäs lapsi on Noor Alfallahin kanssa, jonka kanssa hän seurusteli keväästä 2022 syksyyn 2023. Heidän poikansa syntyi kesäkuussa 2023 Pacinon ollessa 83 vuoden ikäinen.[38] Pacino on IL:n uutisen mukaan lokakuussa 2024sinkku.[39]
↑Lumenick, Lou: Even Al Pacino and Robert De Niro Can't Save "Righteous Kill". The New York Post. 12.9.2008. Arkistoitu 26.5.2012. Viitattu 9.9.2011. (englanniksi)
.jpg)
