Akōhon rakennettiin linna 1500-luvun lopulla. Se oli aluksiIkeda-klaanin hallussa, mutta siirtyi vuonna 1645Asano-klaanille, ja sen ympärille kehittyi linnanaluskaupunki. Akō on erityisen kuuluisa47 rōninista eli Akōn välikohtauksesta 1700-luvun alussa. Välikohtauksen jälkeen Asano-klaani menetti valtansa, ja Akōta hallitsivatNagai- jaMori-klaanit. Jo 1600-luvulla siellä aloitettiinsuolan tuotanto merivedestä haihduttamalla. Tuotanto teollistui 1960-luvulla, minkä jälkeen entisiä suolakenttiä on otettu muuhun käyttöön. Kaupunkiin syntyi myös muuta teollisuutta, kuten tekstiili-, lääke-, sementti- ja elektroniikkateollisuutta. Kaupunkioikeudet Akō sai vuonna 1951, kun Akōn maaseutukaupunkiin liitettiin Sakoshin maaseutukaupunki ja Takaon kyläkunta.[1][4]