Ajoterveys tarkoittaa toimintakykyä liikenteessä toimimiseen, mihin vaikuttavat enitennäköaistiin,tiedonkäsittelyyn ja liikkumiseen liittyvät ongelmat. Tiedonkäsittelyssä tärkeitä ovat muun muassatoiminnanohjaus jatarkkaavaisuuden säätely, visuaalinen hahmottaminen,vireys jatajunnantaso sekä käyttäytymisen säätely sosiaalisissa tilanteissa.[1]
Ajoterveyden arvioinnissa tulee huomioida laajastitoimintakykyyn vaikuttavia ja siitä kertovia tekijöitä. Terveyden arvioinnin lisäksi potilaan ajokyvystä voidaan tehdä suorempia havaintoja esim. selvittämällä aiemmat liikennerikkomukset ja -vahingot tai tekemällä ajokoe,ajonäyte lisälaitteiden käytöstä,vapaaehtoinen ajokyvyn testaus tai ajosimulaatiotesti nukahtamistaipumuksen arvioimiseksi.[1]
Ajoterveys on tärkeää yleisenliikenneturvallisuuden kannalta, joten siitä on oma lainsäädäntö. Esimerkiksi Suomessa lakeihin kuuluvatAjokorttidirektiivi,Ajokorttilaki jaTieliikennelaki. Jokaisella kuljettajalla on velvollisuus ajaa ajokykyisenä, ja tämän lisäksipoliisi valvoo, että kuljettajien ajoterveys on lain vaatimusten mukainen, ja terveydenhuollon ammattilaiset (yleensälääkärit) tekevät ajoterveyden arviointia. Terveydenhuollon ammattilaisilla on yleensä lain määräämä velvollisuus ilmoittaa suoraan poliisilleliikenneturvallisuutta vakavasti vaarantavista tekijöistä. Esimerkiksi Suomessa lääkärin on lain mukaan ilmoitettava suoraan poliisille, josajoterveystarkastuksen perusteella potilas on ajokyvytön vähintään 6 kuukauden ajan (muuten riittää suullinenajokieltosairauskertomusmerkinnöin). Myös hoitajilla on laillinen oikeussalassapitovelvollisuutta rikkomatta ilmoittaa suoraan poliisille, jos potilas ei täytä vaatimuksia jatkuvanpäihteiden käytön vuoksi.[1]
Eri ajoneuvojen kuljettajille ja liikenneammattilaisille on yleensä erilaiset ajoterveysvaatimukset. Esimerkiksi Suomessa on ns. ryhmän 1 ajokortit (koodeilla AM/120, AM/121, A1, A2, A, B, BE, T), joilla saadaan lupa ajaa liikenteessätraktoria,mopoa,moottoripyörää, alle 3500 tonnin autoja ja henkilöautovetoista yhdistelmää. Ryhmään 2 kuuluu siten yli 3500 tonnin ajoneuvot,kuorma- jalinja-autot ja näiden vetämät yhdistelmät (koodeilla C, CE, C1, C1E, D, DE, D1, D1E). Poikkeuksenataksinkuljettajilta jaliikenneopettajilta vaaditaan aina ryhmän 2 ajoterveysvaatimukset. (Tien ulkopuolella käytettävät ajoneuvot eivät ole osa liikennettä, mutta voivat luonnollisesti muodostaa esim.työterveysongelman.)[1]
Tietyissä tilanteissa kuljettaja voi vakuuttaa itse täyttävänsä hakemaansa ajokorttiin liittyvät vaatimukset. Esimerkiksi Suomessa näin tehdään haettaessa ensimmäistä kertaa tiettyä ryhmän 1 ajokorttia ja tämän jälkeen kunnes ajokortin voimassaolo päättyy 70-vuotiaana tai poliisi määrää ajoterveystarkastuksen.[1]
Poliisi valvoo ajoterveyttä tyypillisesti ikäperustaisesti, koska toimintakykyä heikentävien sairauksien esiintyvyys kasvaaiän mukana. Esimerkiksi Suomessa vaaditaan lääkärinlausunto, kun uudistetaan määräaikaista ryhmän 2 ajokorttia (45-vuotiaana ja 5 vuoden välein), uudistetaan ennen vuotta 2013 saatua ryhmän 2 ajokorttia (50-vuotiaana ja 5 vuoden välein) tai uudistetaan mikä tahansa ajo-oikeus yli 70 vuoden ikäisenä. Tarkemmin, ryhmässä 1 vaaditaan ns. laajennettu lääkärinlausunto kaikilta yli 70-vuotiailta ja tarkastus toistetaan viiden vuoden välein, ja ryhmässä 2 taas vaaditaan laajennettu lääkärinlausunto 68 ikävuoden jälkeen ja tarkastus toistetaan kahden vuoden välein.[1]
Parkinsonin taudissa merkittävä hidasliikkeisyys ja motorinen tilanvaihtelu estävät ajon ainakin tilapäisesti. Yli 6 kuukauden ajokielto on aiheellinen, kun tauti etenee vaiheeseen, jossa reaktionopeus ja kognitiiviset toiminnot heikentyvät merkittävästi. Muistisairauksissa on mahdollista jatkaa ryhmän 1 ajolupaa lievässä tilanteessa seuraamalla ajoterveyttä puolen vuoden välein, mutta muissa tapauksissa yleensä yli 6 kuukauden ajokielto on aiheellinen (huom. etenevät taudit).MS-tauti estää pääsääntöisesti uuden ryhmän 2 ajoluvan saamisen, mutta muissa tapauksissa käytetään tilapäistä ajokieltoa tutkimusten ajaksi, arvioidaan toimintakykyä yksilöllisesti (esim.neurologi) ja toimitaan hoitovasteen mukaan.Epileptinen kohtaus ilman altistavaa sairautta on ryhmän 1 ajoneuvoissa aihe 3 kuukauden ajokiellolle ja ryhmän 2 ajoneuvoissa aihe 5 vuoden ajokiellolle kohtauksettomana ilman lääkehoitoa.Epilepsian tai muun sairauden tapauksessa vaaditaan ryhmän 1 ajoneuvoihin vähintään 1 vuosi kohtauksetonta aikaa ja ryhmän 2 ajoneuvoissa 10 vuotta kohtauksetta ilman lääkehoitoa (uusia ryhmän 2 ajolupia ei myönnetä). Aivovammojen, -tulehdusten ja -leikkausten jälkitilat voivat lisätä riskiä epileptiseen kohtaukseen – riskin suuruus ja sitä mukaa ajokiellon pituus arvioidaan yksilöllisesti. Pääsääntöisesti lieväaivovamma on aihe 1 kuukauden ajokiellolle ja vaikea 6 kuukauden ajokiellolle; vamman jälkeinen ajokyky riippuu esim. haittaluokasta. TIA on aihe ryhmän 1 ajoneuvoissa ainakin 1–3 kuukauden ajokiellolle ja ryhmässä 2 vähintään 6 kuukauden ajokiellolle, mutta uusiutumisriskin mukaan harkitaan pidempää tai pysyvää kieltoa.Uniapnean aiheuttama lievä (ryhmä 2) tai vaikea (ryhmä 1) nukahtamistaipumus on este ajoluvalle ja onnistuneen hoidon jälkeen ajoterveyttä seurataan vähintään vuoden (ryhmä 2) tai 3 vuoden (ryhmä 1) välein.Narkolepsia on este ryhmän 2 ajoluvalle, mutta ryhmän 1 ajoneuvoissa nukahtamistaipumusta arvioidaan yksilöllisemmin.[1]
Lieväkehitysvammaisuus ei ole itsessään este ryhmän 1 ajoluvalle, mutta muissa tapauksissa ajoterveysvaatimukset eivät täyty – epäselvissä tapauksissa ajokykyä voidaan arvioida moniammatillisesti. Lievää vaikeammat tai huonosti hallinnassa olevat hyperkineettiset ja muut käytöshäiriöt (ml.ADHD) ovat este ainakin ryhmän 2 ajoluvalle.[1]
Vakavapsykiatrinen sairaus pääsääntöisesti estää ajamisen – kognitiivista toimintakykyä kuitenkin arvioidaan yksilöllisesti. Keskeisiä tekijöitä ovat esim. todellisuudentaju, itsetuhoisuus, arvostelukyky, toiminnanohjaus, tarkkaavaisuus, elämyshakuisuus, impulsiivisuus, aggressiivisuus, sairaudentunto ja hoitovasteettomuus. Esimerkiksi vakavaanantisosiaaliseen persoonallisuushäiriöön liittyy suuri riski, mutta diagnoosi itsessään ei ole yleensä riittävä peruste. Yleensä lievemmissä häiriöissä ei ole aihetta yli 6 kuukauden ajokiellolle.[1]
Päihderiippuvuus on este ajoluvalle, jos käytössä ei ole kontrolloituadisulfiraamihoitoa, puhallus- tai laboratoriotestejä, alkolukkoa tai muita seurantatapoja varmistua kyvystä olla ajamatta päihtyneenä. On myös oleellista muistaa, että riski turvallisuutta vaarantavaan liikennekäytökseen voi olla suuri ilman varsinaista riippuvuuttakin. Ajokieltoa voidaan yleensä antaa aluksi 3–6 kuukautta hoidon ajaksi ja sitten palauttaa ajo-oikeus hiljalleen 6–12 kuukaudeksi kerrallaan hoitovasteen mukaan (aikaistettu ajoterveystarkastus). Jos potilas taas on saanut lopetusoireenakouristuskohtauksen, vaaditaan ryhmän 2 ajoluvalle vähintään 5 vuotta kohtauksetonta aikaa ja neurologin arvio epilepsiariskin vuoksi. Uusia ryhmän 2 ajolupia ei pääsääntöisesti myönnetäopioidikorvaushoidossa oleville, mutta vakaassa tilanteessa vaatimukset muuhun voivat täyttyä.[1]
Keskushermostoon vaikuttavat lääkkeet voivat olla este ajoluvalle päihteiden tavoin.[1]
Kahtena näkeminen on pääsääntöisesti este, mutta potilaan on joskus mahdollista sopeutua kahtena näkemiseen ja saada ryhmän 1 ajolupa ajokokeen suoritettuaan. Näöntarkkuuden tulee olla molemmin silmin näkötaululla vähintään 0,5 (ryhmä 1) tai 0,8/0,1 (ryhmä 2) ja korjaavien ulkoisten linssien taittokyky tulee olla alle +8 diopteria. Toisen silmän näön menettäminen (visus alle 0,1) on aihe yli 6 kuukauden ajokiellolle, mutta ajolupa voidaan joskus ryhmässä 1 uusiasilmälääkärin arvion ja ajokokeen perusteella. Näkökentän tulee olla ryhmässä 1 pääsääntöisesti yhteisnäöllä vaakatasolla 120 astetta ilman 20 asteen keskialueen puutoksia ja ryhmässä 2 vähintään yhteisnäöllä vaakatasossa ainakin 160 astetta ilman 30 asteen keskialueen puutoksia.Neglect-oire on yleensä ajolupaeste.[1]
Huomattavastikohonnut verenpaine nähdään esteeksi ryhmän 2 ajoluvalle, ja jos tähän liittyy vaikeaelinvaurio, myös ryhmän 1 ajoluvalle.Sepelvaltimotaudin aiheuttama rasitusrintakipu vähäisessä rasituksessa estää ryhmän 1 ajoluvan ja tasamaakävelyä vastaavassa rasituksessa ryhmän 2 ajoluvan (äkkikuolemariski) – säännöllinen seuranta on tärkeää. Toistuvatrytmihäiriöt, joilla on merkittävä vaikutus ajokykyyn hoidosta huolimatta, ovat este ajoluvalle. Äkillisen tajunnanmenetyksen (synkopee) syy tulee olla selvinnyt ja potilaan tulisi olla oireeton 3 kuukauden ajan.AICD: asennus tarkoittaa yleensä, että potilaalla on este ainakin ryhmän 2 ajoluvalle.Sydämen vajaatoiminnassa lepo-oireet (NYHA IV) ovat ajolupaeste ryhmässä 1 ja kaikki lievääejektiofraktion laskua jarasituskoetulosta vaikeammat vajaatoiminnat ovat este ryhmässä 2.Aivoinfarkti tai -verenvuoto aiheuttaa ryhmässä 1 ainakin 3 kuukauden kiellon ja ryhmässä 2 ainakin 6 kuukauden kiellon – jatko riippuu täysin, ovatkoaivohaverin aiheuttamat vauriot lievää vaikeampia ja millainen uusiutumisriski potilaalla on.[1]
Yleisvaatimuksena on, ettädiabetespotilas tunnistaa oireensa ja sen aiheuttaman riskin liikenteessä ja ajoterveys tarkistetaan säännöllisesti (vähintään 3–5 vuoden välein). Myöshyperglykemiaoireet huomioidaan yksilöllisesti. Ryhmän 2 ajolupaan vaaditaanverensokerin seuraaminen vähintään 2 kertaa päivässä ja ajotilanteisiin liittyen, kun käytössä onhypoglykemiariskiä lisäävä lääkehoito, ja vakavia hypoglykemioita ei pääsääntöisesti saa olla vuoteen. Ryhmässä 1 voidaan hyväksyä yksi vakava hypoglykemia viimeisen vuoden aikana, jos tämän syy on tutkittu ja hoitomuutokset ovat onnistuneet – useampi vakava hypoglykemia vuoteen voi olla aihe ainakin 3 kuukauden ajokieltoon viimeisestä kohtauksesta, ellei erityistä ajo-oikeutta puoltavaa syytä ole. R2-luokan ajoneuvoihin vaaditaan vuosi ilman vakavia hypoglykemioita.[1]
Vaikea krooninenhengitysvajaus voi vaikuttaa vireystilaan ja muistitoimintoihin merkittävästi. Myös vakaakeuhkoahtaumatauti voi heikentää ajoterveyttä, mikä tulee arvioida yksilöllisesti.[1]
Huimaus esim.Ménièren taudin vuoksi voi olla vaikeissa tapauksissa aihe tilapäiselle ajokiellolle. Ryhmän 2 ajoneuvon kuljettajan tulisi kyetä kommunikoimaan ja havaitsemaan ympäristöäänkuuloaistin ja mahdollisten apuvälineiden avulla, mutta muita kuulovaatimuksia ajamiseen ei ole.[1]
Ajoterveystarkastus voidaan aloittaa esitietolomakkeella, jossa kartoitetaan (koetut, epäillyt tai todetut)
Anamneesissa käydään läpi muun muassa
Statuksessa selvitetään tarkemmin muun muassa
Tutkiminen etenee sairauskohtaisesti niin, että aiemmin tai tarkastuksen seurauksena todetun sairauden vaikeusaste arvioidaan ja sitä verrataan ajoterveysvaatimuksiin.