Antiikin aikana Aigeian nimelle oli useita selityksiä. Sanottiin, että se oli nimettyPoseidonin kulttipaikkana tunnetunAigain kaupungin,amatsonien kuningatarAigean taiTheseuksen isänAigeuksen mukaan, joka hukutti itsensä mereen luullessaan poikansa kuolleen.[3][5] Nimen etymologia voi perustua myös sanaanaiges (αἶγες, 'aallot'), jolloin se voisi tarkoittaa ”Aaltoista merta”.
Egeanmeren pinta-ala on noin 215 000 neliökilometriä. Meren pituus pohjois-eteläsuunnassa on noin 610 kilometriä ja leveys itä-länsisuunnassa noin 300 kilometriä.[4] Egeanmeren länsi- ja pohjoisrannikko sekä useimmat saaret kuuluvatKreikkaan, ja itärannikkoTurkkiin. Merialueen eteläisenä rajana toimivat seuraavat saaret (lännestä itään):Kythera,Antikythera,Kreeta,Kásos,Kárpathos jaRódos. Meren keskisyvyys on noin 1 500 metriä ja suurin syvyys Kreetan itäpuolella 3 543 metriä.[5]
Egeanmeren pohja muodostuu mereen vajonneesta ylätasangosta, jonka vuorenhuiput muodostavat Egeanmeren saariston. Koko Egeanmeren alue onmaanjäristysherkkää aluetta. Merialueen alla on oma pieni mannerlaatta,Egeanmeren laatta. Se puristuu yhdessä sen itäpuolella sijaitsevanAnatolian laatan kanssa toisiaan lähestyvienAfrikan jaEuraasian laattojen väliin. Afrikan laatta työntyy Egean laatan alle Kreetan eteläpuolella, kun taas Egean laatan ja Euraasian laatan kontaktialue on merialueen pohjoisosissa.[6]
Alue on myösvulkaanista aluetta. Tulivuoritoiminta on keskittynyt niin kutsutunhelleenisen kaaren alueelle, joka ulottuu Kreikasta Turkkiin kulkien eteläistenKykladien kautta. Suuri osa tulivuoritoiminnasta on nykyisin sammunutta tai uinuvaa. Aktiivisinta toiminta onSantorínilla, jonkasuuri purkaus noin 1650–1600 eaa. on voimakkain 10 000 vuoteen.[6]
Egeanmeren ja muun Välimeren sekäAtlantin vedet sekoittuvat toisiinsa suhteellisen vähän, ja Egeanmeren vesi on Atlanttia suolaisempaa. Vuorovesi on suhteellisen heikko, mutta voimakas paikoin, kutenÉvripossalmessa. Merellä vallitsee pohjoistuuli.[5]
Egeanmeren saaria on yli 1 000 kappaletta.[6] Saaret voidaan jakaa seitsemään ryhmään:Pohjoisen Egean saaret (jotka voidaan jakaa edelleen Traakianmeren ryhmään ja Itä-Egean ryhmään),Pohjoiset Sporadit,Euboia ja sen ympäristön saaret,Argo-Saroniset saaret,Kykladit,Dodekanesia sekäKreeta ja sen ympäristön saaret. Saarista suurimmat ovat Kreeta ja Euboia. Niitä ei aina lasketa varsinaisiksi Egeanmeren saariksi paitsi niiden suuren koon vuoksi myös siksi, että ne sijaitsevat merialueen laidoilla. Näiden jälkeen suurimmat saaret ovatLesbos,Ródos,Chíos jaSámos. Egeanmerellä on vain kaksi suurempaa Turkille kuuluvaa saarta,Gökçeada (Ímbros) jaBozcaada (Ténedos).
Monet Egeanmeren saarista tai saariketjuista ovat oikeastaan mantereen vuorien jatkeita. Yksi ketju ulottuu meren poikki Chíokseen ja toinen on Euboian ja Sámoksen välillä. Kolmas ketju kulkeePeloponnesoksen läpi Kreetan kautta Ródokselle ja se erottaa Egeanmeren varsinaisesta Välimerestä. Monilla saarista on turvallisia satamia ja lahtia, mutta merellä navigointi on yleisesti vaikeaa. Useimmat saarista ovat tuliperäisiä. Muilta saarilta louhitaan marmoria sekä rautaa. Suurimmilla saarilla on hedelmällisiä laaksoja ja alankoja. Saarten yhteispinta-ala on 9 122 km².[8]
Egeanmeri on muodostunut viimeisen 120 miljoonan vuoden aikana, kun mannerlaattojen liikkeet ovat kaventaneet yhteyden muihin merialueisiin. Nykyiselleen alue muotoutui merenpinnan noustessa viimeisenjääkauden jälkeen.[5]
Antiikin aikana syntyivät kaupunkivaltiot, kutenAteena jaSparta, jotka rakensivatantiikin kreikkalaisen sivilisaation. Täällä myös syntyi alkuperäinendemokratia. Kreikkalainen kulttuuri levittäytyi rannikolle ja saarille perustettuihin siirtokuntiin, ja meri oli tärkein kulkuväylä ja enemmän yhdisti kuin erotti alueita. Egeanmeren rantoja ovat eri aikoina hallinneet myöspersialaiset,roomalaiset,Bysantti,venetsialaiset jaosmanit.
Egeanmerellä on hyvät laivayhteydet. Merialueen tärkeimmät satamat ovatPireus,Iraklion,Thessaloniki jaAlexandroúpoli Kreikassa sekäIzmir Turkissa.[9] Saarten pääelinkeinot ovat matkailu, merenkulku sekä viinin, oliivien ja hedelmien viljely.[8]
↑Hakulinen, Kerkko & Paikkala, Sirkka: Pariisista Papukaijannokkaan, s. 12. (Suomenkieliset ulkomaiden paikannimet ja niiden vieraskieliset vastineet) Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2013. ISBN 978-952-5446-80-7
↑Granqvist, Kimmo; Paikkala, Sirkka (toim.): Kreikan paikannimet: NimihakemistoKotimaisten kielten tutkimuskeskuksen verkkojulkaisuja 27. 2011. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Viitattu 27.4.2012.
↑abCastrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Aigeianmeri”, Antiikin käsikirja, s. 15. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4
↑abcdefMcColl, R. W. (toim.): Encyclopedia of World Geography, s. 4–5. (Nide 1. Facts on File Library of World Geography) Infobase Publishing, 2014. ISBN 0816072299Teoksen verkkoversio.
