Afrikkalainen filosofia on osittain kiistanalainen termi, ja erifilosofit käyttävät sitä eri tavalla. Myös afrikkalaisten filosofien itsensä piirissä on keskusteltu paljon siitä, mitä tarkoittaa, että filosofia on afrikkalaista[1]. Afrikkalaiseksi filosofiaksi voidaan lukea joko kaikki afrikkalaisten tekemä filosofia, tai ensisijaisesti filosofia, joka käsittelee afrikkalaisia teemoja, kuten omaperäisiä näkemyksiäajasta,identiteetistä ja niin edelleen.
Kwame Anthony Appiah on huomauttanut, että on jossain määrin ironista, ettälänsimaisen filosofian isänä pidettySokrates tunnetaan ennen kaikkea keskustelevasta filosofiastaan, eikä hän kirjoittanut filosofiaansa ylös, mutta silti länsimaisen filosofian historia on ennen kaikkea kirjoitettujen tekstien historiaa. Vaikka filosofia onkin ollut enimmäkseen kirjallista, tästä huolimatta myös suullisissa kulttuureissa on keskusteltu samanlaisistaeettisistä,poliittisista,metafyysisistä,tietoteoreettisista jaesteettisistä kysymyksistä.[1]
Appiahin mukaan sama pätee myös Afrikkaan. Afrikkalaisen filosofian tutkimuksessa tutkitaan sekä mantereen suullisia perinteitä että kirjallisuutta sen jälkeen, kun kirjallinen kulttuuri on kohdannut vanhan suullisen kulttuurin. Afrikkalaisia filosofisia perinteitä voidaan pitää ”kansanfilosofiana”.[1]
Esimerkkinä suullisten kulttuurien tutkimuksesta voidaan mainita kaksi afrikkalaisen kansanfilosofian aluetta, joita viime aikoina on tutkittu laajemmin: ghanalaistenakaninkielisten kansojen filosofinenpsykologia, sekä nigerialaistenjorubankielisten kansojentietoteoreettinen ajattelu.[1]
Jotkut Afrikan mantereelle sijoittuvat kirjalliset perinteet, kutenEgyptissä alkunsa saaneet perinteet, ovat kuitenkin jopa vanhempia kuin mainitut suulliset perinteet. Keskeinenegyptiläisen ajattelun käsite olima'at, joka tarkoittaa ”oikeudenmukaisuutta”, ”totuutta” tai vain ”sitä mikä on oikein”. Varhaisimpia tunnettuja egyptiläisiä ajattelijoita oliPtahhotep, jonkaMaksiimeja opiskeltiin vuosisatoja.
Muinaisen egyptiläisen ajattelun vaikutuksestaantiikin Kreikanesisokraattiseen filosofiaan on keskusteltu paljon tutkijoiden keskuudessa.[1] Myöhemmin monet Kreikan afrikkalaisista siirtokunnista kotoisin olleet filosofit antoivat merkittävän panoksenhellenistiseen filosofiaan. Muun muassakyreneläinen koulukunta oli kotoisin nykyisenLibyan alueelta.Aleksandria oli merkittäväuusplatonilaisuuden keskus.
Monet varhaiskristillisetkirkkoisät, kutenCyprianus jaAugustinus, olivat kotoisin Pohjois-Afrikasta. Samoin monetislamilaisen filosofian perinteet olivat afrikkalaista alkuperää olevien tai Afrikassa toimineiden ajattelijoiden tuotoksia.Kairo jaTimbuktu ovat olleet merkittäviä islamilaisen oppineisuuden keskuksia.[1]Ibn Bajjah (Avempace) jaIbn Rushd (Averroës) toimivat osan ajastaMarokossa.
Pitkiä kirjallisia perinteitä on myösEtiopiassa.Etiopialaisen ajattelun huippuna voidaan pitää 1600-luvulla vaikuttaneen filosofinZar'a Ya'ecobin ajattelua, jota on verrattuRené Descartesin filosofiaan.[1] Hänen oppilaansaWäldä Heywåt jatkoi opettajansa ajatusten systematisointia. Poliittisen ajattelun puolella Etiopian antamasta itsenäisen afrikkalaisen valtion esimerkistä tuli eräs 1900-luvunpanafrikkalaisen liikkeen kulmakiviä.
Kaikki nämä afrikkalaisen filosofian kirjalliset perinteet ovat peräisin Saharan pohjoispuoliselta alueelta. Saharan eteläpuolisen alueen afrikkalaisista filosofeista on eräs esimerkki jo ennen nykyaikaa.Anthony William Amo vietiin 1700-luvulla nykyisen Ghanan alueelta orjaksi Eurooppaan. Hän päätyi Saksaan, jossa hän sai koulutuksen, ja hänestä tuli lääketieteen ja filosofian tohtori. Lopulta Amo toimi professorinaHallen jaJenan yliopistoissa. Hän palasi kotimaahansa ennen kuolemaansa.
Nykyaikana afrikkalainen filosofia tapahtuu usein länsimaista omaksuttujen filosofisten perinteiden mukaisesti. Koska osa Afrikan entisistä siirtomaista on ollut siirtomaaperinnöltään englannin- ja osa ranskankielisiä, tämä on heijastunut jossain määrin myös filosofisiin vaikutteisiin. Lisäksi afrikkalainen ajattelu, samoin kuin ajattelu monilla muillakolmannen maailman alueilla, sai 1900-luvulla vaikutteita varsinkinpoliittisessa filosofiassamarxilaisesta filosofiasta. Merkittävimpiä filosofiasta vaikutteita saaneita poliittisia ajattelijoita ovat olleetKwame Nkrumah,Kenneth Kaunda jaJulius Nyerere.[1]
Henry Odera Oruka on erottanut neljä nykyaikaisen afrikkalaisen filosofian virtausta:etnofilosofia, viisausfilosofia (sagacity), nationalistis-ideologinen filosofia sekä ammattifilosofia. Myöhemmin hän lisäsi vielä kaksi muuta kategoriaa, kirjallis-taiteellisen filosofian, johon lukeutuu sellaisten kirjailijoiden kuinNgugi wa Thiongo,Wole Soyinka,Chinua Achebe,Okot p'Bitek jaTaban Lo Liyong tuotanto, sekähermeneuttinen filosofia, kuten afrikkalaisten kielten analyysi filosofisen sisällön löytämiseksi.
Etnofilosofiaa on käytetty afrikkalaisissa kulttuureissa esiintyvien uskomusten tallettamiseksi. Lähestymistapa näkee afrikkalaisen filosofian koostuvaksi jaetuistauskomuksista,arvoista,kategorioista ja oletuksista, jotka ovat implisiittisinä afrikkalaisten kulttuurien kielissä ja käytännöissä; afrikkalaisessamaailmankuvassa. Näin filosofia nähdään enemmän yhteisön omaisuutena kuin yksilön toimintana. Eräs tämän näkemyksen kannattaja oliPlacide Tempels, joka katsoi teoksessaanBantu Philosophy, ettäbantukansojen metafyysiset kategoriat heijastuvat heidän kielellisissä kategorioissaan.
Viisausfilosofia on etnofilosofian yksilökeskeinen muoto, jossa talletetaan tiettyjen yhteisön keskeisten henkilöiden uskomuksia. Lähtökohtana on tällöin ajatus, että jokaisessa kulttuurissa joillakin yksittäisillä henkilöillä on muita syvällisempi ymmärrys kulttuurinsa maailmankuvasta. Nämä henkilöt ovat ”viisaita” (sage). Nationalistis-ideologisten filosofioiden tapauksessa tutkimuskohteena ovat yhteisöjen tai yksittäisten viisaiden uskomusten sijaanideologiat.