Adolf von Becker (14. elokuuta1831Helsinki –23. elokuuta1909Vevey,Sveitsi)[1] oli suomalainentaidemaalari, joka saiprofessorin arvonimen.[2]
Adolf von Beckerin vanhemmat olivat professoriReinhold von Becker ja Karolina Idestam. Hän tuli ylioppilaaksi Helsingissä 1848, opiskeli oikeustiedettä ja suoritti tuomarintutkinnon 1853 jakameraalitutkinnon 1854.Turun hovioikeuden auskultanttina von Becker toimi 1853. Hän oliaatelissäädyssävaltiopäivämies1877–1878,1888 ja1891.[3]
Adolf von Beckerin veljiä olivat professori, valtioneuvosFrans Josef von Becker ja opettaja, kirjailijaKarl Hugo von Becker.[4]
Von Becker aloitti taideopintonsaSuomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa ja yliopiston piirustussalissa. Vielä tällöin hän harkitsi myösarkkitehdin ammattia, mutta päätti unohtaa epävarmat urahaaveensa ja ruveta lukemaan lakia. Vuonna 1859 von Becker lähti,Robert Wilhelm Ekmanin rohkaisusta, opiskelemaanKööpenhaminaan taidetta.Kööpenhaminan Akatemiasta hän valmistui vuonna 1856 käytyään läpi alkeisluokan ja malliluokan.
Vuonna 1858 hänet osoitettiin suosituskirjeellä Thomas Couturen akatemiaanPariisiin. Matkan varrella von Becker pysähtyiDüsseldorfissa. Pariisi pelästytti hänet ihmisvilinällään ja suuruudellaan ja hän palasi takaisin Düsseldorfiin. Düsseldorfin taideakatemiassa opiskelu ei ollut kuitenkaan hänelle mieleistä, joten von Becker palasi vuoden 1859 alussa Pariisiin Couturen akatemiaan. Couture painotti opiskelussa paljolti espanjalaisia mestareita ja maalasi paljon "märkää märälle" tekniikalla sekä kehotti oppilaita käyttämään yksinkertaista värivalikoimaa paletilla. Vuonna 1860 Couture kuitenkin sulki oman ateljeekoulunsa, eikä von Becker ehtinyt viipyä viittä kuukautta enempää akatemiassa. Von Becker päätti tämän jälkeen lähteä opiskelemaanÉcole des Beaux-Artsiin läpäistyään akatemian pääsykokeen.
Vuonna 1862 von Becker kokeili ystävänsä Olaf Isaachsenin kanssaGustave Courbetin uutta akatemiaa, mutta yritys kaatui huonon taloudellisen tilanteen takia.
1860-luvulla von Beckeriä kiinnosti määrätietoinen taiteiden opiskeluPariisissa. Hän tutustui eri taiteilijoiden kouluihin ja opetusmenetelmiin. Opettajia olivat muun muassa Felix-Joseph Barrias, Ernest Herbert,Leon Cogniet jaLeon Bonnat. Hän syvensi vielä tietojaan matkustelemalla. Vuonna 1859 von Becker käviBelgiassa ja vuonna 1864 matkastipendin avullaEspanjassa, jäljentäenMadridissa vanhojen mestarien teoksia. Pariisista moni taiteilija hakeutuiMadridiin kopioimaan ja tutkimaan espanjalaisten vanhojen mestarien teoksia, kutenMurillon,De Riberan jaDiego Velázquezin maalauksia. Nämä antoivat vaihtoehdon ennen klassisina esimerkkeinä olleille italialaisille mestareille. Espanjan kautta edeltävistä von Beckerin töistä on säilynytVanhan miehen puolivartalokuva ja muutamia muita, useimmiten pienikokoisia kopioita espanjalaismaalareiden teoksista. Näissä teoksissa hän jäljittelee espanjalaisten mestareiden tapaa käyttää yksinkertaistettuja värialueita, suppeaapalettia ja dramaattisia varjoja.
Kesällä 1866 von Becker käviRoomassa jaFirenzessä. Hän vieraili myös useissaSaksan taidekaupungeissa.
Becker teki enimmäkseenlaatukuvatyyppisiä porvariselämää ja käsityöläisiä kuvaavia maalauksia, mutta kuvasi myös kansanelämää. Beckerin parhaiten tunnettuihin teoksiin kuuluvatÄidin iloa 1868,Ennen metsästystä 1880 jaYksi erä pikettiä 1869.[5] Hän tunnettiin myös Suomen ensimmäisenä Pariisissa opiskelleena taiteilijana sekä monien taiteilijoiden kutenEdelfeltin opettajanayksityiskoulussaan, samoin kuin heidän linkkinäänPariisin taiteeseen ja taideakatemioihin.[5]
Muutamat vuosina 1863 ja 1864Pariisin salonkiin päässeet työt eivät vielä tuoneet hänelle läpimurtoa. Vuonna 1866 hän palasiPariisiin, ja vuonna 1868 hän siirtyi maalaamaan muutamien kilometrien päähän Pariisista, mistä hän vuokrasi ystävänsä Alfred Wahlbergin kanssa ateljeen. Tämän aikakauden tavoitteena näyttää olleen siirtyminen vapaampaan jarealistisempaan ilmaisuun, poisDüsseldorfin koulukunnasta. Kun monissa muissa paikoissa käytettiin tavallisia ateljeemalleja, paikkakunnalla jonne von Becker oli asettunut käytettiin malleina yleensä paikallisia ihmisiä, jotka poseerasivat alkuperäisissä maisemissa taiinteriööreissä.
Tänä aikana valmistuneista teoksista merkittävimmät ovatÄidin iloa (1868) jaPikettipeli (1869). Kummatkin olivat realistisia kuvauksia arkipäivän elämästä.Äidin iloa -teosta voidaan pitää hänen tunnetuimpana ja yhtenä onnistuneimmista teoksistaan. Teos on hyvin Couturemainen tekniikaltaan ja värimaailmaltaan. Nähtävissä on Couturemaista mustaa ääriviivaa, joka toimii kontrastina vaalean taustan kanssa. Taustan siveltimellä töpötetty epätasaisuus ja vihreän ja punaisen kontrasti viittaa myös Coutureen. Eroavaisuuksia ovat kuitenkin tarkasti kuvatut esineiden yksityiskohdat.
Pikettipeli on taas päinvastainen aihe, pienikokoinenmeissoniermainen maskuliininen interiööri. Huolimatta teknisestä taituruudesta nämä teokset eivät ole saaneet arvostusta Suomessa, koska aiheet olivat ranskalaisia, eivätkä kansallisromanttisia, kuten tuolloin toivottiin.
Kansankuvaamisesta tuli 1860-luvun puolella von Beckerille ajan muodin mukaisesti tyypillinen aihepiiri. Vielä tätä ennen lapsia pidettiin usein jopa humoristisina aiheina, mutta uusien tuulien myötä lapsiaiheiset teokset olivat saavuttaneet paremman maineen. Tätä aihetta von Becker kuvasikin hyvin realistisesti.
Taiteellisen läpimurron kotimaassa aiheutti teosPohjalainen kosintakohtaus (1871), joka oli tulos von Beckerin jaArvid Liljelundin matkasta ruotsinkieliselle Pohjanmaalle.Kriitikot pitivät tätä ranskalaisenmaneerin hylkäämisenä ja yleisö pitikansallisromanttisesta aiheesta. Aikaisempi Couturelle ominainen karhea öljymaalaustekniikka oli tässä työssä vaihtunut sileämpään. Hän kuvasi myöhemmin paljon samantyyppisiä pohjalaisaiheita, kutenSairasvuoteen ääressä (1874),Orpo (1874) ,Pienokaisen esittely (1875),Kaste maalaispappilassa (1877),Ennen metsästystä (1880) jaVastasyntynyt (1876). Tältä ajalta on peräisin hieman virheellinen käsitys von Beckeristä kansallisaiheiden maalarina. Hänen maalauksensa aiheet kattoivat myös paljon muuta.
Suomessa 1870-luvulla tehtyjen interiöörinäkymien jälkeen von Becker keskittyiulkoilmamaalaukseen. Tältä ajalta on säilynyt maalausAsniersin silta Pariisin piirityksen jälkeen (1871). Saman tyyppisiä, joskinimpressionistisempia maalauksia hän teki paljon 1890-luvulla vieraillessaan eri puolilla Eurooppaa.Barbizonilaisen koulukunnan ja impressionistien vaikutus näkyy näistä töistä selvästi.
Vuonna 1879 valmistuiSouvenir de Veules, joka kuvaa vanhaa naista rukin äärellä. Teos muistuttaa 1600-luvun alankomaalaisialaatukuvamaalauksia valon oikeaoppisella kuvaamisella ja luonnonmukaisuudella. Samantyyppisiä aiheita von Becker maalasi samoihin aikoihin useita.
Näiden pienempien töiden lisäksi hän työskenteli usein myös suurempien ja enemmän taloudellisia uhrauksia vaatineiden maalausten parissa. Näitä maalauksia hän usein koetti saadaPariisin salonkinäyttelyyn. Aiheinasalonkimaalauksissa oli usein kissa tai lapsi. Näitä maalauksia oli useita. Suurempia ja usein teknisesti vaikeampia olivatVastasyntynyt (1875),Päivällisen jälkeen (1877) jaMallina olon jälkeen (1880).
Von Becker kuvasi töissään myös naisia, usein kuitenkin niin, että naiset olivat osa tilaa, eivätkä suoranaisesti maalauksen aihe. Naista keskeisesti kuvaavista töistä on säilynyt muun muassaTyttö ja lintu (1870). Innoituksen tähän maalaukseen von Beckerin epäillään saaneen Courbetin vastaavanlaisesta työstä, jossa alaston nainen pitelee papukaijaa. Samaa henkeä edustaa myös von BeckerinPapukaijoja syöttävä nainen (1872) jaPariisitar (1882). LuultavastiPariisitarta maalattaessa on käytetty samaa malliaEdelfeltin kanssa.
Von Becker siirtyi vuonna 1892 eläkkeelle yliopistosta ja muuttiPariisiin. Saman vuosikymmenen lopulla hän rupesi viettämään kylmimmän ajan vuodesta Välimeren rannalla. Vielä vuonna 1898 hän maalasi ystävänsä Alfred Wahlbergin kanssaPyreneillä. Vuonna 1904 hän muuttiNizzaan, ja vuonna 1909 von Becker kuoli.
Magnus von Wrightin kuoltua vuonna 1868 von Becker sai paikan piirustuksenopettajana yliopistonpiirustussalilla. Tässä virassa hän pääsi osoittamaan kunnianhimoisen uurastuksensa tulokset. Von Becker piti myösyksityiskoulua, jonka hän perusti Helsingissä vuonna 1873. Koulu noudatti ranskalaistapiirtämisen ja maalaamisen mallia. Näillä kouluilla oli suuri merkitys vuosina 1870–1880 -luvuilla aloittaneille suomalaisille taideopiskelijoille. Adolf von Becker tutustuttikin suomalaiset maalarit ranskalaiseen realismiin. Koulut tarjosivat juuri sopivat pohjataidot, jotka tarvittiin lähdettäessä Pariisin akatemioihin. Pariisiin lähteneitä jataidekriitikkojen tunnustamia oppilaita olivat muun muassaAlbert Edelfelt,Helene Schjerfbeck,Elin Danielson,Helena Westermarck jaAkseli Gallen-Kallela.[6]
Yliopiston piirustuksenopettajana hän uudisti silloista opetusta tilaamalla paljon uusia kipsimalleja (näitä kipsejä tilattiin yli 100, ja jotkut näistä ovat vieläkin käytössä Porthanian piirustuksen laitoksen tiloissa), sekä muun muassaCharles Barguen jaJean-Léon Gérômen piirustuskurssinlitografia painoksen.
Von Beckerille myönnettiinPietarin taideakatemian suuri kultamitali ja akateemikon arvo vuonna 1873 ja Suomessa hän sai professorin arvonimen vuonna 1879.[2]
Von Beckerin yksityiskoulu sai alkunsa suurimmaksi osaksi hänen omasta halustaan ryhtyä kouluttamaan tarkasti juuri niitä, jotka suunnittelivat taiteilijan uraa. Koulun toiminta kuitenkin keskeytyi usein von Beckerin matkustaessa paljon. Yksityiskoulun tarkoituksena voi olettaa olleen myös alastonmallin piirustus. Tätä ei kuitenkaan ehditty toteuttaa.
Beckeriä luonnehditaan usein hyvin ankaraksi opettajaksi ja ahkeraan opiskeluun painottavaksi. Hän halusi ranskalaiseen tapaan nähdä aina uusien oppilaidensa piirtävän ja tämän takia kaikki kouluun ilmoittautuneet joutuivat piirtämään aluksi jonkun aikaa, niin että von Becker sai käsityksen kyseisen oppilaan taidoista. Hän välitti Gustave Courbetin, Thomas Couturen ja Leon Bonnatin ranskalaisen varhaisrealismin oppeja ja tyyliä opetuksessaan. Maalaustaitoja harjoitettiin yleensä asetelmien tai elävien mallien avulla. Suomalaisilta koulussa opiskelleilta on säilynyt useita teoksia, jotka näyttävät olevan selvästi von Beckerin ohjauksessa toteutettuja. Esimerkiksi Helene Schjerfbeckiltä, Albert Edelfeltiltä ja Elin Danielsonilta on säilynyt töitä, jotka osoittavat selvää von Beckerin vaikutusta kauniin yleistetyillä realistisilla muodoillaan.
1800-luvun lopulla nuori taiteilijakoulukunta alkoi hyökätä von Beckerin vanhoillista filosofiaa vastaan. Tätä voidaan pitää yhtenä syynä hänen muuttoonsa pois Suomesta.
Jotkut hänen vanhoista oppilaistaan väheksyivät myöhemmin von Beckeriä unohtaen uransa varhaisvaiheessa häneltä saamansa vaikutteet. Nuorempien polvien taiteilijoiden ja von Beckerin välille syntyikin useita riitoja, kuten 1889 Pariisinmaailmannäyttelyn Suomen osaston kokoamisessa. Se yltyi nyrkkitappeluksi näyttelyn avajaisissa, jossa Edelfelt jaVallgren taistelivat von Beckeriä,Walter Runebergia, jaBerndt Lindholmia vastaan.
Von Beckeriä voi pitää myös suomalaisten taiteilijoiden puolestapuhujana. Vuosina 1877 ja 1878 hän esitti ensimmäisenä ehdotuksentekijänoikeuslaista ja 1870- ja 1880-luvuilla hän oli pitkän aikaaSuomen Taideyhdistyksen jäsen. Näinä aikoina ja sen jälkeenkin hän kapinoi taideyhdistyksen holhousta vastaan ja piti näyttelyitä erillään yhdistyksestä. Hän myös toteutti näyttelylakon 1890-luvulla.
