Eichmannia pidetäänholokaustin (”lopullinen ratkaisu”,saks.Endlösung) toteutuksen organisoijana. Hän järjestikeskitysleireille lähetettävien ihmisten tunnistamisen ja kuljetukset. Eichmann toimi päätöksentekijänä ja toteuttajana Saksan juutalaiskysymyksissä, häntä on pidetty kulissien takana toimivana pääpyövelinä, ja hänet tuomittiin sen vuoksi kuolemaan.[2]Max Jakobson kiteyttää näkemyksensä muotoon, että Eichmann oli ”kansanmurhan kansliapäällikkö”.[3]
Eichmann syntyi ja kasvoi kalvinistisessa perheessä SolingenissaPreussinReinin provinssissa Saksassa. Hänen isänsä Adolf Karl Eichmann oli liikemies ja kirjanpitäjänä paikallisessa voimalaitoksessa, ja perhe muutti isän työn mukana vuonna 1913LinziinItävalta-Unkariin, jossa perheen äiti, Maria o.s. Schefferling, kuoli.[1] Eichmannin isä palveliensimmäisessä maailmansodassa Itävalta-Unkarin armeijassa. Lapsena Eichmann oli melko tummahipiäinen, ja siksi muut lapset nimittivät häntä useinjuutalaisen näköiseksi.[4] Hänen isänsä siirtyi öljyalalleStandard Oilintytäryhtiön Vacuum Oil Companyn palvelukseen, jossa myös Adolf Eichmann työskenteli nuorena.[5]
Syyskuussa 1937 Eichmann lähti yhdessä esimiehensäHerbert Hagenin kanssaPalestiinaan tutkimaan mahdollisuuksia juutalaisten siirtämiseksi Saksasta Palestiinaan.[7] He matkustivatHaifaan, kävivät Karmel-vuorella ja kohtasivat saksalaisen tohtori Reichartin, jolta saivat perusteellisen selvityksen Palestiinan tilanteesta. Sen jälkeen he tapasivat Feivel Polkesin, jonka kanssa he tutustuivat erääseen kibbutsiin. Seuraavana päivänäbrittiläiset vangitsivat heidät ja karkottivat maasta. He palasivat SaksaanKairon kautta. Siellä he tapasivatHaganan jäseniä, mutta keskustelujen sisällöstä kiistellään. Kairossa he tapasivat Palestiinan arabijohtajia, kutenJerusaleminmuftinAmin al-Husseinin.[8] Jälkeenpäin he kirjoittivat raportin, jossa he esittivät siirtosuunnitelmien hylkäämistä. Eichmannin ja Hagenin mielestä juutalaisten siirtäminen ei ollut taloudellisesti järkevää eikä sopinut Saksan politiikkaan, joka ei kannattanut juutalaisvaltion syntymistäLähi-itään.lähde?
Matkan jälkeen Eichmann siirrettiin SD:nWienin toimistoon, jolloin hänen vastuulleen tulivat Itävallan juutalaiset. Maaliskuussa 1938Itävalta liitettiin Saksaan, jolloin pelko levisi itävallanjuutalaisten keskuuteen. Eichmann kehitti erityisen ”koontilinjan”, jonka avulla maasta poistuvilta juutalaisilta vietiin omaisuus, käteisvarat ja oikeudet. Muutamassa kuukaudessa Eichmannin toimisto oli siirtänyt 150 000 juutalaista, ja hänet siirrettiin järjestämään samankaltaista toimintaaPrahaan.[9]
Lokakuussa 1939 Eichmannista tuli Valtakunnan pääturvallisuusvirastonRSHA:n Amt IV B 4:n päällikkö. Amt IV B 4 (alun perin IV D 4) oliGestapon alajaosto, jonka vastuulla olivat juutalaisiin liittyvät asiat. Yksi Eichmannin ajatuksista oli Euroopan neljän miljoonanjuutalaisen siirtäminen Madagaskarille, mutta se osoittautui liian utopistiseksi. Sodan aikana Eichmann sai SS-Obersturmbannführerin arvon.[10]
Eichmann osallistui vuonna 1942Wannseen konferenssiin, jossa päätettiin ”juutalaiskysymyksen lopullisesta ratkaisusta”.Lopullinen ratkaisu tarkoitti juutalaisten joukkotuhoa pakkosiirtojen sijaan. Sodan loppuvaiheessa Eichmann asuiBudapestissa ja organisoi Saksan miehittämänUnkarin juutalaisten tuhoamista. Suuren osan heistä likvidoivat unkarilaisenNuoliristi-järjestön jäsenet, osa määrättiin raskaillekuolemanmarsseille kohti länttä.lähde?
Toisen maailmansodan jälkeenyhdysvaltalaisjoukot ottivat Eichmannin kiinni. Oltuaan vankina lähes puoli vuotta hän onnistui kuitenkin toukokuussa 1945 pakenemaan vankileiriltä,[11] koska häntä ei kyetty tunnistamaan. Hän matkusti kohtiBad Ischliä, mutta joutui matkalla yhdysvaltalaisten sotilaiden pidättämäksi heinäkuun lopussa tai elokuun alussa 1945. Valenimellä Otto Eckmann esiintynyttä Eichmannia pidettiin vankeudessaOberdachstettenissä, josta hän karkasi vankitovereidensa avulla 1946 ja saapui maaliskuun alkupäivinä 1946Celleen, jossa hän oli metsätyössä neljä vuotta.[12] Eichmann lähti Saksasta vuoden 1950 alussa ja meniItaliaan, jossa muuan fransiskaanimunkki järjesti hänelle Ricardo Klementin nimelle kirjoitetun passin ja Argentiinan viisumin. Heinäkuun puolivälissä 1950 Eichmann matkusti ArgentiinaanBuenos Airesiin.[13] Hänen vaimonsa ja heidän kolme lastaan muuttivat Argentiinaan 1953.[14][15] Paikallisessa saksalaisyhteisössä karkurin henkilöllisyys oli melko laajalti tiedossa.[16]
Saksan liittotasavallan tiedustelupalvelu sai asiasta vihiä, mutta maan hallitus empi Eichmannin paljastamista, sillä se pelkäsi Eichmannin kertovan korkeiden virkamiesten ja poliitikkojen entisistä natsiyhteyksistä. Saksa kertoi kuitenkin tietonsa vuonna 1958Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:lle, mutta CIA ei reagoinut asiaan, eikä kumpikaan maa ilmoittanut asiasta Eichmannia etsiville israelilaisille.[17]
Vuonna 1957Hessenin osavaltion pääsyyttäjäFritz Bauer sai vihjeen Eichmannin olinpaikasta Argentiinassa asuvalta saksanjuutalaiselta juristilta, Lother Hermannilta. Hermannin tytär Silvia tapaili tuohon aikaan Eichmannin poikaa Nickiä. Bauer kertoi asiasta Israelin salaiselle palvelulleMossadille. Mossad tutki asiaa Argentiinassa, mutta totesi talon, jossa Eichmannin perheineen asui, olevan liian vaatimaton entiselle natsijohtajalle.[18][19]
Fritz Bauer raivostui Mossadin saamattomuudesta ja alkoi tutkia asiaa perin pohjin. Vuonna 1959 Bauer sai selville, että Eichmann käyttää salanimeä Ricardo Klement, jolloin Mossad ryhtyi toimiin Eichmannin kiinniottamiseksi.[18][19]
Mossadin joukot kaappasivat EichmanninPeter Malkinin johdolla Argentiinassa 11. toukokuuta 1960 maan lakien vastaisesti, ilman argentiinalaisten viranomaisten lupaa.[20] Eichmann lennätettiin 21. toukokuuta 1960 salaaEl AlinBristol Britannia 4X-AGE -lentokoneella Israeliin.[21] Argentiina katsoi tapauksen suvereniteettinsa loukkaamiseksi, kutsui Israelin-suurlähettiläänsä kotiin ja vaatiYK:n turvallisuusneuvostoa koolle. Turvallisuusneuvosto päätti äänin 8–6, että Israelin oli ”sopivalla tavalla” hyvitettävä Argentiinalle sen kärsimä suvereniteetin loukkaus.[22]
Eichmannin oikeudenkäynti israelilaisessa tuomioistuimessaJerusalemissa alkoi 11. huhtikuuta 1961. Häntä vastaan luettiin 15 rikossyytettä, muun muassa syytteet rikoksista ihmiskuntaa vastaan, rikoksista juutalaisia vastaan ja osallistumisesta laittomaan organisaatioon.[23] Oikeudenkäynti sai paljon kansainvälistä huomiota ja kiistelyä osakseen. Israelin hallitus salli kansainvälisen median, kuten radio- ja televisioyhtiöiden, lähetykset oikeudenkäynnistä rajoituksetta. Oikeudenkäynnissä todistajat, joista monet olivat holokaustista selvinneitä, kertoivat Eichmannin toiminnasta ja hänen osuudestaan uhrien lähettämisessä keskitysleireille. Koko oikeudenkäynnin ajan Eichmann pysyi väitteessään, että hän totteli vain käskyjä ja koetti täyttää velvollisuutensa.lähde?
Max Jakobsonin luonnehdinnan mukaan oikeudenkäynti Eichmannia vastaan oli tarkoitettu historian oppitunniksi sotien jälkeen syntyneille israelilaisille, joille holokausti oli etäinen tapahtuma. Jakobsonin mukaan monille oli järkytys todeta, ettei Eichmann ollutkaan mikään perverssi sadisti, vaan väritön virkamies, joka oli vain tunnollisesti suorittanut esimiehiltään saamansa tehtävän.[3]
Adolf Eichmann oikeudenkäynnissä Israelissa.
Eichmann todettiin syylliseksi kaikkiin syytteisiin ja tuomittiin kuolemaan 15. joulukuuta 1961.[24]
Teloitusta edeltävänä päivänäselvennä (29. huhtikuuta 1962) Eichmannin vaimo Vera vieraili miehensä sellissä 90 minuutin ajan lehdistöltä ja yleisöltä salassa, Israelin viranomaisten tieten.[25]
Eichmann esitti myössuomalaisissa lehdissä[26] julkaistun toivomuksen, että hänen ruumiinsa vietäisiin teloituksen jälkeenLinziin ja tuhkattaisiin siellä tehdyn virallisen ruumiinavauksen jälkeen. Eichmann hirtettiin muutama minuutti ennen keskiyötä 31. toukokuuta 1962Ramlan vankilassa.[27]
Teloituksen jälkeen hänen ruumiinsa tuhkattiin sitä varten tehdyssä krematoriouunissa. Saman päivän aamuna 1. kesäkuuta 1962 tuhkat levitettiin Israelin laivaston alukseltaVälimereen kansainväliselle merialueelle.[28]
Eichmannista on julkaistu lukuisia teoksia. Eichmannin kaappauksesta Israeliin Mossadin silloinen päällikköIsser Harel kirjoitti teoksenKaappaus Garibaldin kadulla (WSOY, 1976). Joitakin vuosia myöhemmin yhdysvaltalainen sotakirjeenvaihtaja Quentin Reynolds sekä israelilaiset toimittajat Ephraim Katz ja Zwy Aldouby kirjoittivat samasta aiheesta kirjanKuoleman asiamies: Adolf Eichmannin tarina (Karisto, 1961). Molemmat kirjat päättyvät Eichmannin syytteeseen asettamiseen.
Hannah Arendtin teosEichmann Jerusalemissa. Raportti pahuuden arkipäiväisyydestä ilmestyi 1963, ja sen alanimeke on muodostunut käsitteeksi.[29]
Zwy Aldouby, Ephraim Katz, Quentin Reynolds: Kuoleman asiamies: Adolf Eichmannin tarina (Minister of death: the Adolf Eichmann story). Suomentanut Martti Santavuori. Karisto, 3. p. 1979. ISBN 951-23-1462-2
Isser Harel: Kaappaus Garibaldin kadulla (The House on Garibaldi Street). Suomentanut Arto Häilä. WSOY, 1976. ISBN 951-0-07725-9
↑Ville Similä: Päätettiin tappaa 11 miljoonaa juutalaista, ja sitten syötiin lounas – suunnitelma kansanmurhasta tehtiin tunnissa. Helsingin Sanomat, 4.6.2017, s. 22–23. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 4.6.2017.
Hannah Arendt:Eichmann Jerusalemissa. Raportti pahuuden arkipäiväisyydestä (Eichmann in Jerusalem: A Report on the Banality of Evil, 1963), suom. Jouni Tilli ja Antero Holmila, Docendo, 2016ISBN 978-952-291-259-6
.svg)
