Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliintarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä neohjeen mukaan.
ADO Den Haag
Koko nimi
Haaglandse Football Club Alles Door Oefening Den Haag
Vaikka Haag on yksi maan suurimmista kaupungeista, ei seura ole koskaan pystynyt haastamaan tosissaan kahden muun suurkaupungin joukkueita,Ajax Amsterdamia jaFeyenoord Rotterdamia. Seurojen väliset ottelut ovat silti perinteisesti olleet tulisia kamppailuja, jotka sytyttävät myös joukkueiden kannattajat. ADO Den Haagin fanaattiset kannattajat ovatkin aika ajoin olleet julkisuudessahuliganismin takia, ja yhteenotot muiden seurojen kannattajien kanssa sekä hulinoinnista johtuvat järjestyshäiriöt ovat olleet melko yleisiä.
Historiansa aikana ADO Den Haag, joka vuosina 1976–1996 tunnettiin myös nimelläFC Den Haag, on voittanutAlankomaiden mestaruuden kaksi kertaa (1942 ja 1943), jaKNVB Cupin vuosina 1968 ja 1975. Vietettyään lähes koko 1990-luvun ja 2000-luvun alun maan toisella sarjatasolla, palasi ADO Den Haag jälleen vuonna 2004 takaisin korkeimmalle sarjaportaalleEredivisieen.
Seura pelaa kotiottelunsa 15 000 -paikkaisellaDen Haag Stadionilla. Kaudella 2004–2005 kotiotteluiden katsojakeskiarvo oli 6 400. Joukkue on siirtymässä suuremmalle stadionille lähivuosien aikana.
Joukkueen tunnusvärit ovat keltainen ja vihreä. Seuran logossa oleva lintu onhaikara, joka onHaagin kaupungin symboli. Seuran nimessä oleva lause"Alles Door Oefening" kääntyy suomeksi muotoon"Kaikki harjoittelun kautta".