Maastopalot riehuvat Australian pääkaupunginCanberran edustalla.KiinanWuhanista levinnyt koronavirusSARS-CoV-2 aiheutti maailmanlaajuisenpandemian.Iso-Britannia erosi Euroopan unionista.
1. tammikuuta –Valtimon kunta liitettiinNurmeksen kaupunkiin.[1] Se oli kolmen vuoden tauon jälkeen ensimmäinen kuntaliitos Suomessa, ja samalla vuoden 2020 ainoa kuntaliitos.[2]
3. tammikuuta – Brent Crude-raakaöljyn hinnat nousivat 1,3% ja New Yorkissa NYMEX:ssaöljyfutuurit nousivat 4% Yhdysvaltojen ja Iranin kasvaneiden jännitteiden johdosta.
4. tammikuuta –Teknologiateollisuuden jaTeollisuusliiton työmarkkinariita ratkesi. 25 kuukauden mittainen sopimus korottaa alan palkkoja yhteensä 3,3 prosentilla jakiky-tunnit poistuvat sopimuksen piirissä olevilta työntekijöiltä.
5. tammikuuta – PresidenttiDonald Trump ilmoitti että Yhdysvallat on valmiina iskemään välittömästi yhteensä 52 iranilaiseen kohteeseen, jos Iran hyökkää Yhdysvaltain kansalaisia tai maan omaisuutta vastaan. Iranin ulkoministeriMohammad Javad Zarif totesi, että iskujen kohdistaminen kulttuurikohteisiin olisisotarikos. Hän kirjoitti, että Yhdysvaltain läsnäolo Länsi-Aasiassa on päättymäisillään.[6]
5. tammikuuta –Irakin parlamentti kehotti sunnuntaina maan hallitusta karkottamaan Yhdysvaltain johtaman liittouman sotilaat maasta. Yhdysvaltalaisia sotilaita on yli 5 000, ja kansainvälisessä operaatiossa on mukana monen maan kansalaisia, muun muassa noin 80 suomalaista.
6. tammikuuta – Presidentti Donald Trump sanoi, että jos Yhdysvaltain joukot lähetetään pois Irakista, maahan kohdistetaan ”ennennäkemättömiä” pakotteita. Trumpin mukaan Yhdysvallat ei lähde, jos irakilaiset eivät maksa kallista tukikohtaa takaisin.[7]
6. tammikuuta – Iran ilmoitti vetäytyvänsä vuonna 2015 solmitusta ydinasesopimuksesta.
6. tammikuuta –Kroatian presidentiksi valittiin vasemmistolainen, 53-vuotiasZoran Milanović. Hän sai 52,7 % annetuista äänistä.
2. helmikuuta – KiinalaisenWuhanin kaupungin hallinto määräsikoronaviruksen oireita osoittavat henkilöt erityiselle karanteenivyöhykkeelle hallintopakon uhalla.
5. helmikuuta –Pegasus Airlinesin matkustajalentokone suistui kiitotieltä, katkesi rungostaan ja syttyi palamaan Sabina Gokchenin kansainvälisellä lentoasemallaIstanbulissa. Koneessa oli tapahtumahetkellä 177 matkustajaa, joista 52 loukkaantui.[13]
Hallitus päätti 12. maaliskuuta pitämässään neuvottelussa suosituksista koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi Suomessa.Uusimaa eristettiin muusta Suomesta reilun kahden viikon ajaksi koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi. Poliisin tarkastuspisteMyrskylän jaOrimattilan rajalla.
12. maaliskuuta – Suomessa Valtioneuvosto suositteli koronaviruspandemian vuoksi, että toukokuun loppuun saakka kaikki yli 500 henkilön yleisötapahtumat peruutetaan.
12. maaliskuuta –Ulkoministeriö kehotti suomalaisia välttämään kaikkea matkustamista ulkomaille koronaviruspandemian vuoksi.[16]
13. maaliskuuta –Jääkiekon SM-liigakausi lopetettiin ennenaikaisesti koronaviruspandemian vuoksi ja jääkiekon Suomen mestaruus vuodelta 2020 päätettiin jättää myöntämättä.
16. maaliskuuta – Suomen hallitus teki päätöksenvalmiuslain käyttöönotosta koronaviruspandemian vuoksi. Julkiset kokoontumiset rajoitettiin kymmeneen henkilöön sekä muun muassa kirjastot, museot, teatterit ja urheiluhallit suljettiin.[17]
18. maaliskuuta – Kaikki Suomen peruskoulut sekä oppilaitokset suljettiin koronaviruspandemian vuoksi ja opiskelijat siirtyivätetäopetukseen.[19] Koulut olivat suljettuna toukokuun puoliväliin asti.[20]
Muistomerkki Nova Scotian joukkuammuskelussa kuolleille. Ampumiskohtaus oli pahin henkirikosten sarja Kanadassa 30 vuoteen.
4. huhtikuuta – Ravitsemisliikkeet poislukien henkilöstöravintolat suljettiin koko Suomessa ulosmyyntiä lukuun ottamatta valtioneuvoston päätöksellä koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi.[25]
Kuvassa alempana uusi suomalainen jalankulun sekä polkupyörällä ja mopolla ajon kieltävä liikennemerkki.
1. kesäkuuta – Uusitieliikennelaki astui voimaan Suomessa, minkä johdosta aloitettiin muun muassaliikennemerkkien uudistus. Uusien liikennemerkkien siirtymäaika on kymmenen vuotta, joten 1.6.2030 asti teiden varsilla tulee olemaan sekä uusia että vanhoja liikennemerkkejä.[32]
1. kesäkuuta – Koronavirusepidemian takia asetettuja rajoituksia lievennettiin Suomessa: muun muassa ravintolat, kahvilat, kirjastot, museot ja urheilutilat avattiin sekä enintään 50 hengen julkiset kokoontumiset sallittiin.[33]
29.-30. elokuuta –Italian tornadosarja 2020: Voimakkaat myrskyt ravistelivat Pohjois- ja Keski-Italiaa ja aiheuttivat kolme tornadoa. Pohjois-Italiassa myrskyt vahingoittivat satoja maaseudulla ja aiheuttivat vahinkoja infrastruktuurille ainakinVeronan jaGenovan kaupungeissa. Kaksi ihmistä loukkaantui.
2. syyskuuta – Saksan hallitus tiedotti, että Saksassa hoidettavana ollut venäläinen oppositiopoliitikkoAleksei Navalnyi oli myrkytetty elokuussaNovitšok-hermomyrkyllä.
25. marraskuuta – Suomessa kirjattiin ennätykselliset 600 uutta koronavirustartuntaa. Vahvistettuja koronatartuntoja oli tuolloin Suomessa tilastoitu yhteensä lähes 23 900 ja koronaviruksen aiheuttamia kuolemia 388.[37]
4. joulukuuta – Suomea kuohutti ns.Koskelan teinisurma, joka herätti paljon keskustelua nuorten tilasta ja nosti esiin myös lastensuojelun resurssoinnin.
14. joulukuuta – Yhdysvalloissa aloitettiin koronarokotukset.[40]
14. joulukuuta – Valitsijakokous valitsiJoe Bidenin Yhdysvaltain presidentiksi.
15. joulukuuta – Suomen eduskunta päätti pidentää oppivelvollisuusiän 18 vuoteen ja tehdä toisen asteen koulutuksesta oppilaalle maksutonta. Uudistus astuu voimaan syksyllä 2021.
17. joulukuuta – Kiinalainen kuuluotainChang’e 5 toi Maahan ensimmäiset kuunäytteet yli 40 vuoteen.