1600-luku olivuosisata, johon kuuluivat vuodet1600–1699. Vuosisadan aikana eurooppalaiset perustivat uusia siirtokuntia, laajensivat siirtomaitaan ja perustivat kauppa-asemia ympäri maailmaa. Suuretlöytöretket jatkuivat, ja Tyynimeri ja Oseania tulivat eurooppalaisille tutuiksi.
Nykyaikaisen maailmanpolitiikan ja kansainvälisen diplomatian on katsottu syntyneenWestfalenin rauhan seurauksena vuonna 1648. Tuolloin vahvistui käsitys suvereenista valtiosta, jolla on määräysvalta omasta alueestaan. Westfalenin rauhaa on pidetty myös alkuna kehitykselle kohti nykyaikaisia valtiorakenteita.[1]
Väestöhistoriallisesti 1600-luku merkitsi Euroopalle kriisiä, jolloin väestönkasvu pysähtyi. Tilannetta pahensivat jatkuvat sodat japieni jääkausi.[2] Varsinkin englantilaisessa historiankirjoituksessa 1600-luvun levottomuuksiin viitataan usein nimelläYleinen kriisi (engl.The General Crisis).
Venäjällä vuosisadan alkua on kutsuttusekasorron ajaksi. Maassa oli valtava kriisi sisäisten valtataisteluiden vuoksi, minkä lisäksiRuotsi jaPuola-Liettua hyökkäsivät maahan. Sekasorron aika päättyi kansannousuun 1613, jolloin puolalaiset ajettiin maasta jaMikael Romanov valittiin tsaariksi.
Japanissa päättyi taistelevien lääninherrojen aika vuonna 1600, ja maa yhdentyi.Tokugawa Ieyasu siirsi maan pääkaupuginEdoon ja perustiTokugawa-shōgunaatin vuonna 1603. Aluksi Japanin yhteydet ulkomaihin lisääntyivät ja maahan tuli eurooppalaisia kauppiaita ja lähetyssaarnaajia, muttaShimabaran kapinan jälkeen 1637 ulkomaalaiset ajettiin pois maasta, kristinusko kiellettiin ja maa sulkeutui ulkovalloilta.[3]
Englannin kuningatarElisabet I kuoli 1603, ja SkotlanninJaakko I peri hänen valtaistuimensa. Jaakko lopetti pitkänEnglannin–Espanjan sodan ja yritti yhdistää hallitsemansa valtiot Isoksi-Britanniaksi, muttei onistunut ja maat jäivätpersonaaliunioniin.[4]
Löyteretkien seurauksena eurooppalaiset olivat alkaneet käydä kauppaa aasialaisten ja afrikkalaisten kanssa meriteitse. Keskenäinen kilpailu oli ankaraa ja johti välillä sotiin. Englannissa perustettiin vuonna 1600Englannin Itä-Intian kauppakomppania hallinnoimaan kauppaa Intiassa ja Aasiassa. Hollanti ja Ranska perustivat vastaavanlaiset kauppakomppaniat, ja näistä järjestöistä tuli vuosisadan aikana osa siirtomaajärjestelmää.[5]
Vuosisadan alussa Etelä-Amerikka oli jo Espanjan ja Hollannin siirtomaina. Lisäksi Espanjalla oliUuden-Espanjan siirtomaa Pohjois-Amerikassa ja Hollannilla siirtokuntia Afrikassa, Intiassa ja Indonesiassa. Hollanti laajensi valtaansa nopeasti Intian valtamerellä, ja Itä-Intiasta muodustui arvokas siirtomaa. Pohjois-Amerikan rannikolla oli useita eurooppalaisten kauppa-asemia. Englantilaiset perustivat rannikolle ensimmäisen pysyvän siirtokunnan,Jamestownin vuonna 1607. Ranskalaiset perustivat vastaavastiQuebecin vuotta myöhemmin. Hollantilaisten ensimmäinen asutus Pohjois-Amerikassa oliFort Nassau vuonna 1614 ja ruotsalaistenFort Kristina vuonna 1638.
Osmanien valtakunnan heikkenemisen ensimmäisiä merkkejä olivat suuret kapinat Anatoliassa ja Kurdistanissa vuosisadan alussa. Osmanit menettivät myös laajoja alueita safavidien Persialle vuosien1603–1618 sodassa.Janissaarit murhasivat sulttaaniOsman II:n 1622 tämän yritettyä rajoittaa armeijansa valtaa. Osmanien valtakunta voitti safaviditOsmanien–Persian sodassa 1623–1639 ja sai takasin haltuunsa Bagdadin ympäristön. Sodan päättäneessä rauhassa määriteltiin Osmanien ja Persian välinen raja, joka pysyi sellaisenaan Osmanien valtakunnan loppuun saakka.[6]
Myös Kiinaa leimasivat useat kapinat. KeisariChongzhen teki itsemurhan kapinoivien talonpoikien vallatessa pääkaupungin 1644. Syntyneessä sekasorrossa pohjoisenmantšut valloittivat Kiinan ydinalueet ja perustivatQing-dynastian.[7]
Vuonna 1618Böömin protestantit nousivat kapinaan katolista esivaltaa vastaan. Tästä kehkeytyi sarja sotia, joihin sekaantui lähes jokainen eurooppalainen valtio.[8]
Sodan ensimmäisessä vaiheessa Böömin kuningas ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisariFerdinand II ja katolisten hallitsijoidenkatolinen liiga löivät kapinoivat protestantit eri puolilla valtakuntaa.[8]
Sota laajeni keisarikunnan pohjoisosaan, missä protestanttiset maat alkoivat puolustautua katolisia maita vastaan. Tanska hyökkäsi keisarikuntaan, mutta se lyötiin ja protestanttiset alueet miehittiin. Vuonna 1630 Ruotsi liittyi sotaan, se voitti katolisen liigan perusteellisestiBreitenfeldin jaLützenin taisteluissa.[8]
Sota alkoi kääntyä Itävallan eduksi vuonna 1635, kun Pohjois-Saksan protestanttiset valtiot vetäytyivät sodasta. Ranska liittyi sotaan seuraavana vuonna, ja ruotsalais-ranskalainen sotajoukko pakotti lopulta Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan rauhaan vuonna 1648.[8]
Kolmikymmenvuotiset sodan aikana syttyi myös joukko rinnakkaissotia ja maiden sisäisiä levottomuuksia. Portugali pyrki itsenäistymään Espanjan vallasta, jaPortugalin restauraatiosota alkoi vuonna 1640.[9]Englannin sisällissota syttyi vuonna 1642. Sodassaparlamentaristit vastustivat kuninkaan itsevaltiutta ja voittivatkin sodan ensimmäisen vaiheen vuonna 1646, jolloin kuningasKaarle I vangittiin.[10]
Sodan jälkeen Euroopan valtiot kokoontuivat rauhanneuvotteluihin. Westfalenin rauha päätti myös Alankomaiden ja Espanjan välisenkahdeksankymmenvuotisen sodan. Saksan alue oli raunioina kolmikymmenvuotisen sodan jäljiltä ja joillakin alueilla meni jopa 50 vuotta toipua sodasta. Westfalenin rauhassa protestanttien ja katolisten välit normalisoitiin ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarin valtaa rajattiin. Samalla sovittiin jokaisen valtion suvereenista oikeudesta hallita omaa aluettaan. Alankomaat jaSveitsin valaliitto tunnustettiin keisarista riippumattomiksi alueiksi. Ruotsi sai alueita Pohjois-Saksasta ja nousi suurvallaksi. Myös Ranskaan liitettiin alueita, ja maa vahvistui.[11]
Ranskasta oli tullut jo kolmikymmenvuotisen sodan aikana suurvalta. Ranskan valta jatkoi kasvuaan 1600-luvun jälkipuoliskolla, ja menestyksekkäiden sotien myötä Euroopassa oliLudvig XIV:n hallintokaudella Ranskan hegemonia.[12] Vuosisadan loppua Euroopassa leimasivat erilaisten liittokuntien sodat, kutenPohjan sota,Ranskan–Hollannin sota jayhdeksänvuotinen sota, joissa suurvallat kilpailivat keskenään vallasta. Sotatila ei ollut kuitenkaan jatkuva, ja samalla kansainvälinen kauppa kehittyi valtavasti.
Englannin sisällissota jatkui vuonna 1648 kuninkaan kannattajien noustessa kapinaan. Parlamentaristit voittivat jälleen, ja Kaarle I tuomittiin kuolemaan maanpetturuudesta.[10] Englannin parlamentti lakkautti monarkian, mutta kuninkaanvallan kannattajat taistelivat parlamenttia vastaan vielä vuoteen 1651 asti. Parlamentin joukkoja johtanutOliver Cromwell kaappasi vallan 1653 ja julistautui Englannin sotilashallitsijaksi. Cromwellin kuoleman jälkeen maassa päätettiin palata monarkiaan vuonna 1660.[13]
Qing-dynastialla meni miltei 40 vuotta vakiinnuttaa valtansa koko Kiinassa. Samalla valtakunnan vaikutusvalta laajeni ja kauppa eurooppalaisten kanssa vaurastutti maata.[7]
Portugali siirtomaineen irtautui Espanjan vallasta ja itsenäistyi uudelleen restauraatiosodan päätteeksi 1668. Pitkää sotaa oli käyty englantilaisten tuella, ja Espanja oli nyt vararikossa. Sodan aikana portugalilaiset olivat saaneet haltuunsa myös Hollannin siirtomaat Etelä-Amerikassa.[9]
Venäjä laajeni 1600-luvun jälkipuoliskolla.Puolan–Venäjän sodassa 1654–1667 Venäjä valloitti Smolenskin, Tšernigovin ja Kiovan.Siperian valloitus toteutettiin palkattujenkasakkojen johdolla ja koko Siperia liitettiin Venäjään vuosisadan loppuun menneessä. Venäjän ja Qing-dynastian välinen raja määritettiinNertšinskin rauhansopimuksessa 1689.
Suurmogulien valtakunta kasvoi voimakkaasti 1600-luvulla. Samalla valtion arkkitehtuuri ja taide kukoistivat.Aurangzebin hallintokaudella valtakunta oli laajimmillaan ja käsitti miltei koko Intian niemimaan.[14] Kaakkois-AasiassaTaungoo-dynastia hallitsi laajaa valtakuntaa, mutta heikkeni kiinalaisten ja eurooppalaisten sotatoimien vuoksi. Vietnamia hallitsi nimellisestiLê-dynastia, mutta todellisuudessa maata hallitsivat paikalliset sotapäälliköt.[15]
AfrikassaKongon kuningaskunta hajosi Portugalia vastaan käydyn sodan seurauksena 1665, mistä alkanutKongon sisällissota jatkui vuosisadan vaihteen yli. Myös 1600-luvun alussa suureksi kasvanutBornun valtakunta Kongon pohjoispuolella heikkeni huomattavasti lukuisten sotien seurauksena.Etiopia kärsi valtaosan vuosisadasta sisäisistä levottomuuksista, mutta nousi kukoistukseen vuosisadan lopullaIyasu I:n valtakaudella.[16] Afrikan itärannikolla valtaa pitivät arabikauppaat, jotka päätyivät vuonna 1696Omanin alaisiksi.
Atlantille syntyi 1600-luvun aikana tuottoisakolmiokauppa, jossa eurooppalaiset kuljettivat länsimaisia tuotteita Afrikkaan, josta puolestaan kuljetettiin orjia Amerikkaan, josta tuotiin raaka-aineita Eurooppaan.[17] Kaupasta hyötyivät myös Länsi-Afrikan valtiot.[18]Ašanti,Benin,Oyo jaDahomey olivat merkittäviä orjakaupalla vaurastuneita kuningaskuntia.
Englannin ja Hollannin kilpailu ulkomaankaupasta ja merien herruudesta johtiEnglannin–Hollannin sotiin. Vaikka Hollanti jäikin sodissa kokonaisuudessa voitolle, se menetti Pohjois-Amerikan siirtokuntansa, ja maan talous heikkeni. Valtioiden välinen vihamielisyys loppui, kun hollantilainenVilhelm III Oranialainen valittiin Englannin kuninkaaksimainiossa vallankumouksessa 1688.[19]
Eurooppalaisten siirtokunnat alkoivat kasvaa nopeasti 1600-luvun loppupuolella. Etenkin Pohjois-Amerikan siirtokuntiin muutti väkeä, ja niiden ympärille alkoi muodostua siirtomaita, joita hallitsevista valtioista tuli siirtomaavaltoja.[20]
Osmanien valtakunnan kasvu päättyisuureen Turkin sotaan 1683–1699. Eurooppalaisten liittouma löi osmanit, ja valtakunta menetti useita reuna-alueitaan Euroopassa.[21]
