3. heinäkuuta – Englannin laivasto yrittää purjehtia PortsmouthistaNormandiaan, mutta vastatuuli pakottaa sen takaisin.[2]
11. heinäkuuta–12. heinäkuuta – Edvard III ja Englannin armeija ylittävät Englannin kanaalin ja aloittavat hyökkäyksen Ranskaan.[5]
12. heinäkuuta–18. heinäkuuta – englantilaiset ryöstelevät ja polttavat kaupunkeja ja kyliäCotentinin niemimaalla.[5]
26. elokuuta –Crécyn taistelu, jossa englantilaiset voittavat ranskalaiset.[6] Ranskalaisilla oli sotilaallinen ylivoima, mutta englantilaisilla oli voimakkaammat jousiaseet, jotka kykenivät läpäisemään ranskalaisten rautaiset (korkea hiilipitoisuus) suojukset.[7]
Kultainen orda jatkoi vaikeuksista huolimattaKaffan kaupungin piiritystä vuoden 1346 ajan.Musta surma iski ordan joukkoihin ja niiden täytyi perääntyä, mutta vasta seuraavana vuonna. Erään venäläisen kronikoitsijan mukaan:
»Samana vuonna [1346] Jumalan rangaistus iski itäisten maiden ihmisiin, Ornatšin kaupungissa, ja Hastorokanissa, ja Saraissa, ja Bezdežissä, ja muissa kaupungeissa noilla mailla; kuolleisuus oli suurtabessermenien, jatartaarien, ja armenialaisten ja abhaasien, ja juutalaisten, ja eurooppalaisten muukalaisten, jatšerkessien, ja kaikkien siellä asuvien keskuudessa, niin että heitä ei kyetty hautaamaan.[10]»
Kertomuksessa luetteloidut alueet ja kansat edustavat suurta osaa Länsi-Aasiasta jaKaukasuksesta. "Eurooppalaiset muukalaiset" tarkoittavat niitä, jotka taistelivat tataareja vastaan mongolien johtamassa Kaffan piirityksessä. Nämä eurooppalaiset palasivat Eurooppaan seuraavana vuonna ja toivat ruton mukanaan. Krimiltä palaavat matkaajat kantoivat ajan kreikkalaisten ja arabialaisten oppineiden mukaan ruton myös Bysanttiin ja Arabiaan.[10]
Toinen kuvaus Krimin tapahtumista kertoo:
»Piiritetyistä kristityistä vaikutti, että taivaasta olisi ammuttu nuolia iskemään vääräuskoisten ylpeyteen ja tekemään heidät nöyriksi. He kuolivat nopeasti läikät ihollaan ja patit nivelissään ja monissa muissa paikoissa, mitä seurasi kuume; mitkään neuvot tai lääkärien antama apu eivät auttaneet. Silloin tartaarit, jotka olivat uupuneet tästä ruttotaudista ja jotka kaatuivat joka puolilla, ja jotka huomasivat menehtyvänsä toivottomasti, määräsivät että ruumiit tuli laittaa heittokoneisiin ja heittää Kaffan kaupunkiin. Niinpä kuolleiden ruumiit viskattiin muurien yli, niin että kristityt eivät voineet piiloutua tai suojautua tältä vaaralta, vaikka he kantoivatkin pois niin monta kuollutta kuin mahdollista ja heittivät heidät mereen. Mutta pian koko ilma likaantui, ja vesi myrkyttyi, ja alkoi niin paha rutto, että tuskin yksi tuhannesta kykeni pakenemaan.[11]»
Nykytutkijat pitävät tapahtumia yhtenä varhaisimmista ja kuolettavimmistabiologisista hyökkäyksistä maailmanhistorian aikana, vaikka mongolien olikin pakko lopulta vetäytyä.[12] Varhaisten lähteiden mukaan rutto alkoi levitä keväällä 1346Don-joen alueella Mustanmeren lähellä, minkä jälkeen se levisi Venäjälle, Kaukasukselle jaGenovan hallitsemille alueille vuoden sisällä.[13]
EtelämpänäGeorgiassa kuningasGiorgi V Loistava kuoli jaDavit IX nousi hänen tilalleen. Giorgi V oli onnistunut valloittamaan koko Etelä-Kaukasian alueen. Vuoden 1346 jälkeen kuningaskunta alkoi kuitenkin taantua Giorgin kuoleman ja pian sen jälkeen maahan levinneen ruton vuoksi.[14]
Keski-Aasiassa vuonna 1346 mongolivaltakunnan hajoaminen ja muslimilaajentuminen jatkuivat.Qazaghanin joukot surmasivatTšagatain kaanikunnan hallitsijan kaaniQazanin, minkä jälkeen kaanikunta ei enää ollut yhtenäinen valtakunta. Qazghan johti turkkilaisten aatelisten ryhmää, joka vastusti mongolien hallintoa. Qazanin joukot olivat haavoittaneet Qazghania aiemmin samana vuonna, mutta Qazan ei käyttänyt vastustajansa heikkoutta hyödykseen vaan vetäytyi, ja suuri osa hänen joukoistaan hylkäsi hänet.[15]
IdempänäShah Mirza valloittiKashmirin ja hänestä tuli ensimmäinen aluetta hallinnut muslimi.[16][17] MyösKathmandu valloitettiin samana vuonna.[18] Muslimit kärsivät Intian eteläosassa kuitenkin joitakin takaiskuja. HindulainenVijayanagaran kuningaskunta valloittiHoysalan alueen ja vietti "voitonjuhlaa" vahvistettuaan asemaansa legitiiminä, pohjoisen muslimihallintoa vastustavana hinduvaltakuntana. Pohjois-IntiassaDelhin sultanaatin hallitsijaMuhammud bin Tughluq ei halveksinut pelkästään hindulaisuutta vaan myös etelänDeccanin alueen kulttuuria.Telugupäälliköt kokoontuivat vastustamaan sulttaania samana vuonna ja juhlivat voittoaan.[19][20]
Vielä idempänäIbn Battuta matkusti Kaakkois-AasiastaKhanbaliqiin (Pekingiin)Kiinassa. Vaikka alueen muslimihallitsijat toivottivatkin hänet lämpimästi tervetulleeksi, he neuvoivat häntä lähtemään kaupungista nopeasti. Sisällissota oli pakottanut kaanin poistumaan kaupungista, ja mellakat levisivät yhä laajemmalle.[21] Samaan aikaankorealainen buddhalainen munkkiTaigo Wangsa matkusti Kiinaan saadakseen koulutuksen buddhalaisen johtajan Shih-wun johdolla. Taigo perusti myöhemmin koreanbuddhalaisenTaigo-lahkon.[22]Japanissa loppuiKōkoku-kausi ja alkoiShōhei-kausi.
BalkanillaDusan Silni kruunattiin 16. huhtikuuta eli pääsiäisenäSkopjessa uudenSerbian valtakunnan tsaariksi. Serbia piti nyt hallussaan suurta osaa Kaakkois-Euroopasta.[3] Vuonna 1346 sekäBulgaria ettäBysantti (joka hallitsi valtaosaaKreikasta) olivat sisällissotien keskellä.Rodopivuorten jaAigeian alueen itsenäisellä bulgarialaisella hallitsijallaMomtšililla oli sodissa merkittävä rooli. Hän oli yksi ensimmäisistä paikallisista johtajista, joka ymmärsiosmanien aiheuttaman uhan. Momtšil pyysi Bulgarian ja Bysantin keisareita auttamaan häntä muttei saanut lainkaan apua, vaikka hän jatkoi osmaneja vastaan taistelemista Rodopien itäosassa. Aigeianmeren alue oli turkkilaisten hallussa ja he ryöstelivät sen saaria.[24]
Bithynian turkkilainen prinssiOrhan meni naimisiin keisariJohannes VI Kantakuzenoksen tyttären Theodoran kanssa. Kreikkalainen papisto uskoi, että kristityn prinsessan ja huomattavan muslimin välinen avioliitto vahvistaisi aluetta. Prinssillä oli jo useita muita vaimoja, ja vaikka Theodoran annettiin pitää uskontonsa, hänen täytyi viettää loput elämästään islamilaisessa haaremissa. Kantakuzenos toivoi, että Orhanista tulisi hänen liittolaisensa tulevissa sodissa, mutta muiden turkkilaisten tavoin Orhan asettui häntä vastaan genovalaissodassa. Liittoon kuului se, että osmaniprinssi sai myidäKonstantinopolissa vangitsemiaan kristittyjä orjina julkisilla markkinoilla.[25][26]
Kaarle IV, Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari vuonna 1346.
11. heinäkuuta 1346LuxemburginKaarle IV valittiinPyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsijaksi. Hänen isänsä ja paaviKlemens VI:n, keisariLudvig IV:n vankkumattoman vihollisen, välisen liiton vuoksi osa prinsseistä valitsi Kaarlen LudviginantikuninkaaksiRhensissä. Hän oli aiemmin luvannut palvelevansa Klemensiä, hän vahvisti paavinistuimen hallintaoikeuden suuriin maa-alueisiin, lupasi kumota Ludvigin Klemensiä vastaan laatimat asetukset, lupasi olla puuttumatta Italian tapahtumiin ja puolustaa ja suojella kirkkoa.[4]
Kaarle IV oli hyvin heikossa asemassa Saksassa. Valintansa ehtojen vuoksi jotkut kutsuivat häntä halveksuen "paavin kuninkaaksi" (saks.Pfaffenkönig). Monet piispat ja lähes kaikki keisarilliset kaupungit pysyivät uskollisina Ludvig Baijerilaiselle. Kaarle vaaransi asemansa myös tukemalla häviävää osapuolta satavuotisessa sodassa. Hän menetti isänsä ja monet parhaista ritareistaanCrécyn taistelussa elokuussa 1346. Hän itse haavoittui samalla taistelukentällä.[4]
Samaan aikaanItaliassa useat pankit menivätFirenzessä vararikkoon kaupungin sisäisten ongelmien vuoksi. Tapahtumiin vaikutti myös se, että kuningasEdvard III ei maksanut osaa lainoistaan takaisin. Huomattavin vararikon tekijä vuonna 1346 oliBardin suku.[27][28][29] Italia kärsi myös nälänhädästä, minkä vuoksi paavin oli vaikea kerätä joukkoja hyökätäkseenSmyrnaan.[30][29]Venetsialaiset kuitenkin rakensivat usean eurooppalaisen tahon liittouman (Sancta Unio), joka koostui pääosintemppeliherroista ja joka teki viisi perättäistä hyökkäystä Smyrnaan eliİzmiriin ja Länsi-Anatolian rannikolle, jota turkkilaiset pitivät hallussaan.[24] Teknologian alallapaperin valmistustaito saapuiHollantiin[31] ja tuliaseet saapuivat Pohjois-Saksaan. Varhaisimmat merkinnät kertovat, että niitä oliAachenissa.[32][33]
7. heinäkuuta tai niillä tienoin kuningas Edvard III ylitti Englannin kanaalin Normandiaan 1 600 laivan voimin. Hän valloittiLa Hoguen jaBarfleurin satamat musertavalla voimalla ja jatkoi sisämaahan kohtiCaenia ottaen haltuunsa kaupunkeja matkan varrella. Ranskalaiset asettuivat puolustamaan Caenia mutta hävisivät taistelun. He olivat suunnitelleet kanaalin ylittämistä ja Englannin valloittamista noin 14 000 miehen voimin Jean le Francin johdossa, mutta Edvardin hyökkäys pakotti heidät puolustuskannalle.[34]
Ranskan kuningasFilip VI tuhosi useita siltoja estääkseen Edvardin joukkoja etenemästä, mutta englantilaiset valloittivatPoissyn kaupungin elokuussa ja korjasivat sen sillan jatkaakseen. Ranskan kuningas asettui jälleen puolustusasemiin lähelläCrécyn metsää, mutta hävisi jälleen englantilaisille. Edvard jatkoi sittenCalais'hin ja piiritti kaupunkia 4. syyskuuta alkaen. Samaan aikaan Filipin poikaJuhana piirittiAigullonin kaupunkia onnistumatta kuitenkaan valtaamaan sitä. Kuningas Filip kehotti myös skotlantilaisia jatkamaan taisteluaan Englantia vastaan pohjoisessa. Skotit ajattelivat englantilaisten olevan kiinni Calais'ssa ja marssivat Englantiin kohtiDurhamia lokakuussa, mutta englantilainen ritareista ja papistosta koostuva joukko voitti heidät ja Skotlannin kuningasDaavid II vangittiin. Myös irlantilaiset aloittivat lyhytaikaisen vastarintataistelun, mutta heidätkin voitettiin. Vuoden loppuun mennessä Edvard oli saanut haltuunsa myösPoitersin kaupungin jaTonnay-Charentea ympäröivät kaupungit.[34]
Edvard Musta prinssi kunnioittiBöömin kuninkaanJuhana Luxemburgilaisen rohkeuttaCrécyn taistelussa ottamalla käyttöön hänen vaakunansa ja tunnuslauseensa: "Ich Dien" eli "Minä palvelen". Juhana oli jo tehnyt nimensä tunnetuksi koko Euroopassa taisteltuaan sodissa vuosikymmenten ajan, ja hänen kuolemastaan Crécyssä tuli lukuisten kirjoitusten legendaarinen aihe. Esimerkiksi seuraavaFroissartin teksti kertoo hänestä:[35]
»...sillä vaikka hän [Juhana I] oli lähes sokea, hän ymmärsi taistelujärjestyksen, ja hän sanoi heille: ... 'Herrat, olette miehiäni, kumppaneitani ja ystäviäni tällä matkalla: teidän on tuotava minut niin pitkälle, että voin iskeä kerran miekallani.' ... he sitoivat kaikki suitsiensa ohjakset toisiinsa ja asettivat kuninkaan omien toiveidensa yläpuolelle, ja lähtivät kohtaamaan vihollisensa ... Kuningas ... oli niin kaukana edellä, että hän iski miekallaan, toisen kerran ja enemmän kuin neljä, ja taisteli urhoollisesti niin kuin seurueensa; ja he etenivät niin että he joutuivat kaikki surmatuiksi, ja seuraavana päivänä heidät löydettiin paikalta kuninkaan ympäriltä, ja kaikki heidän hevosensa oli sidottu toisiinsa.»
↑Benedictow, Ole Jørgen: The Black Death, 1346-1353, s. 60–61. Boydell Press, 2004. ISBN 0-85115-943-5
↑Lang, David Marshall: Georgia in the Reign of Giorgi the Brilliant (1314-1346). Bulletin of the School of Oriental and African Studies, 1955, 17. vsk, nro 1, s. 74–91. Artikkelin verkkoversio.
↑Grousset, Rene: The Empire of the Steppes, s. 342. Rutgers University Press, 1988. ISBN 0-8135-1304-9
↑Brown, C.: Coins of India, s. 83. Laurier Books Ltd, 1988. ISBN 81-206-0345-1
↑Ballaster, Ros: Fables of the East, s. 275. Oxford University Press, 2005. ISBN 0-19-926734-0
↑Richardson, Douglas ja Kimball, G. Everingham: Plantagenet Ancestry: a Study in Colonial and Medieval Families, s. 29. Genealogical Publishing Company, 2004. ISBN 0-8063-1750-7
↑Allen, Prudence: The Concept of Woman, s. 448. Wm. B. Eerdmans Publishing Company, 2006. ISBN 0-8028-3346-2
↑Risto Rantala ja Kaarina Turtia (toim.): ”Deschamps, Eustache”, Otavan kirjallisuustieto, s. 168. Helsinki: Otava, 1990. ISBN 951-1-09209-X
↑Butler, Alban et.al.: Butler's Lives of the Saints, s. 103. Burns & Oates, 1995. ISBN 0-86012-251-4
↑Musto, Ronald: Apocalypse in Rome, s. 123. University of California Press, 2003. ISBN 0-520-23396-4
↑Smith, Jr., John Masson: The History of the Sarbadar Dynasty 1336-1381 A.D. and Its Sources. Mouton, 1970. ISBN 90-279-1714-0
↑Arnold-Baker, Charles: The Companion to British History, s. 23. Routledge, 2001. ISBN 0-415-26016-7
↑Shakespeare, William and Giorgio Melchiori: King Edward III, s. 58. Cambridge University Press, 1998. ISBN 0-521-43422-X
↑Mcandrew, Bruce: Scotland's Historic Heraldry, s. 133. Boydell Press, 2006. ISBN 1-84383-261-5
↑Mcandrew, Bruce: Scotland's Historic Heraldry, s. 184. Boydell Press, 2006. ISBN 1-84383-261-5
↑Cohn, Samuel: Popular Protest in Late Medieval Europe, s. 119. Manchester University Press, 2004. ISBN 0-7190-6731-6
↑Mcginn, Bernard and John Meyendorff: Christian Spirituality: Volume 1: Origins to the Twelfth Century, s. 407. Taylor & Francis Books Ltd, 1986. ISBN 0-7102-0927-4
↑Keen, Maurice: The Outlaws of Medieval Legend, s. 198. Routledge and Kegan Paul, 1987. ISBN 0-7102-1203-8
↑Currey, E: Sea-Wolves of the Mediterranean (Large Print Edition), s. 244. BiblioBazaar, 2007. ISBN 1-4346-7107-0
.jpg)
