Šiialaisuus (arab.شيعة,šī‘ah,pers.شیعه) onislamin toinen päähaara, johon kuuluu noin 10–13 % kaikista muslimeista eli noin 200 miljoonaa, kun islamin pääsuuntaukseensunnalaisuuteen kuuluu noin 87–90 % muslimeista eli vajaat kaksi miljardia.[1][2] Suurin osa šiioista asuuIranissa,Pakistanissa,Intiassa jaIrakissa. Šiiat ovat enemmistönäIranissa,Irakissa,Azerbaidžanissa,Bahrainissa ja mahdollisestiJemenissä.[3][2] Useimmat šiiat ovat niin sanottujakaksitoistašiialaisia; he odottavat kätkeytyneen kahdennentoista imaamin paluuta aikojen lopussa. Pieniksi vähemmistöiksi supistuneita šiiojen alaryhmiä ovat seitsemänšiialaiset eliismailiitit (arviolta 15 miljoonaa)[4], viisišiialaiset elizaidilaiset (n. 12 miljoonaa) sekä Lähi-idändruusit (n. 1 miljoona).[5][6]
Sunnien ja šiiojen tärkein erimielisyys koskee henkilökohtaisten rituaalien ohella imaamiin kohdistuvaa lojaalisuutta eli lailliseksi katsotun hallitsijan persoonaa ja valtuuksia.[7] Sunneille kalifi on "uskovien komentaja" mutta vailla päätösvaltaa uskonasioissa. Hänen tulee kuulua Muhammedinquraiš -heimoon. Šiioille kalifi on paitsi maallinen hallitsija myös korkein uskonnollinen johtaja,imaami, jonka valtuudet tulevat Jumalalta. Šiiojen mukaan profeettaMuhammed oli nimennyt seuraajakseenAlin, ja johtajuuden tuli siksi seurata hänen sukulinjaansa isältä pojalle. Sunnalainen uskontunnustus kuului:”Todistan, ettei ole muuta jumalaa kuin Jumala, ja todistan että Muhammad on hänen sanansaattajansa".[8] Siihen šiiat lisäsivät 1500-luvulla lauseen: "ja todistan että Ali on Jumalan ystävä [wali]”.[9]
Šiialaisuus syntyi varhaisessa arabikalifaatissa niissä protestiliikkeissä, jotka eivät hyväksyneet istuvan hallitsijan laillisuutta ja vetosivat perusteluna uskontoon.Šiah tarkoittaa "puoluetta" ja on lyhennys ilmaisusta "Alin puolue".[10] Kirjallisia tietoja šiialaisuudesta alkoi ilmestyä vasta 800-luvun lopulla, jolloin šiialaisuus nykyisin tunnistettavana liikkeenä syntyi.[11][12]
Volker Poppin mukaan šiialaisuuden tärkeään hahmoon 'Aliin liitetty mottowalī allāh ("Jumalan ystävä") esiintyy vuonna 70 arabien aikaa lyödyssä kolikossa Kirmānissa. Samassa kolikossa on Muhammedia tarkoittava teksti, ja Muhammed esiintyy Poppin mukaan Jeesuksen kunnianimenäKalliomoskeijan friisitekstissä. Popp päättelee, että 'Ali ("ylevä") on myös alun perin Jeesuksen kunnianimi ja Alin hahmo on syntynyt kristillisyyden inkulturaationa Iranissa.[13]
Vaikka keskiajalla oli myös šiialaisia hallitsijoita etenkin 900-luvulla, šiiat pysyivät lähes kaikkialla vähemmistönä. 1500-luvullasafavidit nostivat šiialaisuuden ainoan hyväksytyn uskonnon asemaan Iranissa, joka silloin ulottui myös Azerbaidžaniin ja osaan Irakia. Vuonna 1979 šiialaiset nousivat valtaanajatollah Khomeinin johdolla Iranissa ja perustivat islamilaisen pappisvaltion.Saddam Husseinin kukistumisen jälkeen vuonna 2003 valta Irakissa siirtyi šiioille. Heillä on asemia myösLibanonissa, missä toimii Iranin tukema šiialainenHizbollah -liike.
Islamin varhaisvaiheista on säilynyt kirjallisia lähteitä 800-luvulta lähtien. Ne kertovat tapahtumista, jotka sijoitettiin 200 vuotta aikaisemmiksi eli 600-luvulle. Tarinaperinteen runsaudesta huolimatta tiedämmeJaakko Hämeen-Anttilan mukaan yllättävän vähän islamin varhaisvaiheista.[14]
Šiialaisuus johtaa tarinoissa juurensa profeettaMuhammedin seuralaiseenAlī ibn abī Ṭālibiin jaoikeaan johdettujen kalifien aikaan. Šiialaiset, eli "Alin puolue" muodostui niistä, jotka puolustivat Alin oikeutta kalifaattiin.Islamilainen perimätieto kertoo, että Ali valittiin neljänneksi kalifiksi (656–661), mutta häntä vastaan nousiumaijadien klaaniin kuuluneenMuāwijan johtama kapina.[15] Ali siirtyi tämän takia Medinasta IrakinKufaan, jossa hänellä oli eniten kannattajia. Alin kannattajat katsoivat, että Alilla olisi ollut oikeus johtajuuteen, koska hän oli Muhammedin serkku ja vävy. Muhammed oli myös nimittänyt Alin seuraajakseen Ghadir Khummissa jäähyväispyhiinvaelluksellaan vuonna 632.[16] Alin kerrotaan kärsineen vuonna 661 marttyyrikuoleman, kun hänen entinen kannattajansa murhasi hänet Kufan moskeijan aamurukouksessa. Tällöin Muawija julistautui julkeasti kalifiksi (661–680) Damaskoksessa ja perusti ensimmäisen perinnöllisen muslimidynastian. Muawijan ja hänen seuraajiensa toiminta merkitsi luopumista Muhammedin jaoikeaan johdettujen kalifien alkuperäisistä islamilaisista periaatteista.[17]
Vanhin tunnettu maalaus Karbalan taistelusta havainnollistaa sen epätasaisuutta: Husainin 72 kannattajaa vastassa oli 80 000 sotilasta, missä mukana eivät vielä olleet täydennysjoukot.
Perimätiedon mukaan Medinan vanhat muslimiperheet nousivat vuonna 680 kapinaan ja kutsuivat Alin pojanHusainia ottamaan yhteisön johtajan ja imaamin paikan. Husainin äiti oli Muhammedin tytärFatima, joten Husain oli myös profeetan tyttärenpoika. Husain lähti kohti Kufaa noin 70 kannattajansa kanssa, mutta törmäsi Karbalan autiomaassa Muawijan pojanJazidin johtamaan armeijaan. Maailman historian epätasaisimmaksi luonnehditussaKarbalan taistelussa Husain perhekuntansa kanssa teurastettiin julmasti.[18]
Šiiat näkevät Karbalan taistelun ja Husainin marttyyrikuoleman maailmanhistorian taitekohtana, johon koko edeltävä historia oli tähdännyt. Kerrotaan jopa, että aamurusko alkoi esiintyä taivaalla vasta Husainin marttyyrikuoleman jälkeen. Jumala oli ilmoittanut tapahtumasta etukäteen kaikille profeetoille Adamista alkaen, ja nämä olivat etukäteen surreet sitä.[19]
Ašura -kulkue Syyriassa vuonna 2017. Osallistujat lyövät itseään tahdissa muistellessaan Husainin kärsimyksiä.
Šiiat muistelevat Karbalan murhenäytelmää ja Husainin marttyyriutta viettämällä vuosittainAšura-juhlaa, joka on šiiojen tärkein juhla. Ašura -kulkueessa osallistujat ilmaisevat suruaan Husainin kohtalon johdosta lyömällä itseään ja toisinaan myös ruoskimalla tai viiltämällä itseään miekoin.
Myössunnit muistelevat ašuraa, mutta eri syistä. He viettävät sitä 24 tunnin mittaisella paastolla, jolla on yhteys juutalaisten pääsiäisenviettoon. Al-Bukharinhadith kertoo: "Kun profeetta saapui Medinaan, juutalaiset viettivät Ašura-paastoa (10. Muharramkuuta) ja sanoivat: 'tämä on se päivä, jolloin Mooses voitti Faaraon'. Tämän johdosta profeetta sanoi kumppaneilleen: 'teillä (muslimeilla) on suurempi oikeus juhlia Mooseksen voittoa kuin heillä, paastotkaa siis tänä päivänä.'"[20][21]
Husainin hahmolla on yhteyksiä kristilliseen Jeesus -kuvaan.[22][23] Ašurajuhlassa keskitytään Husainin kärsimyskokemuksiin, kuten kristillisessä pääsiäiskertomuksessa. Husainin kuolemaan sisältää myös pelastussanoman, sillä Husain ja hänen äitinsä Fatima saivat oikeuden puhua kaikkien šiiojen puolesta Viimeisellä tuomiolla. Sunni-islamissa tämä oikeus on vain Muhammedilla. Yksi Husainin kuoleman johdosta vuodatettu kyynel voi pelastaa ihmisen Helvetin tulelta.[22][23] Šiialaisessa ikonografiassa Husain esiintyy Kristusta muistuttavana, ihannoituna hahmona. Yhtäläisyydet sinetöi ašura-juhlan liittymäkohdat pääsiäiseen.
Profeetta vuonna 632 Ghadir Khumm -lammen luona yhdessä Alin kanssa.
Šiiat korostavat, että Alin erikoisasema on vahvistettu monissahaditheissa. Muuan sellainen on kertomus, jossa Muhammed pysähtyi jäähyväispyhiinvaelluksellaan vuonna 632 paikassa nimeltä Ghadīr Khumm. Siellä Muhammed julisti Alin suosikkiseuraajakseen ja itselleen kaikkein läheisimmäksi.[16] Toisen – sunnien tosin heikoksi arvioiman –hadithin mukaan Buraidah oli sanonut "Jumalan lähettiläälle rakkain naisista oli Fatima ja miehistä Ali".[24] On väitetty, ettähadith -kirjallisuus sisältää vastaavia huomautuksia muistakin Muhammedin seuralaisista, ja niiden tarkoituksena oli lisätä sellaistenhadithien arvovaltaa, joissa kiitetyt henkilöt esiintyivät välittäjinä.[16]
Islamin varhaisvaiheita koskevan perimätiedon henkilöistä ainoastaan kalifiMuawijan historiallisuus on varma. Häntä pidetään Bysantin palveluksessa olleena sotilasjohtajana, jonka valta alkoi kasvaa Damaskoksessa vuoden 640 jälkeen. Nimensä perusteella häntä on arveltu irakilaiseksi arabiksi.[25]
Šiiat hyväksyvät saman Koraanin kuin sunnitkin, vaikka yksityiskohdissa onkin erimielisyyksiä. Tätä on pidetty todisteena siitä, että jakautumista sunneihin ja šiioihin ei tapahtunut ennen Koraanin kanonisointia, sillä muuten suuntaukset olisivat tuottaneet toisistaan poikkeavan Koraanin.[26][27] Tämä jättää silti väljyyttä eroamisaikatauluun, sillä käsitykset Koraanin kanonisoinnin ajankohdasta vaihtelevat. Varhaisimman käsityksen mukaan Koraani koottiin 600-luvun puoliväliin mennessä,[28] myöhäisimmän arvelun mukaan vasta 800-luvun alkuun mennessä.[29] Jälkimmäinen ajankohta siirtäisi myös jakautumisen ajankohdan tarinoiden kertomaa myöhemmäksi.
Šiiojen ja sunnien väliset erot pyhien kirjoitusten tasolla keskittyväthaditheihin, joita alettiin julkaista 800-luvulla. Šiiat eivät suoraan hyväksy sunnien kanonisoiman kokoelmanKutub al-sittah kaikkia kertomuksia. Šiiojen mukaan niihin sisältyy väärennettyjähaditheja, ja kertovat, että kalifi Muawija jopa maksoi hänelle sopivien hadithien kirjoittamisesta. Haditheja olisi väärennetty myös oman uran edistämiseksi tai tietyn uskonnollisen näkemyksen tueksi.[30]
Ja'fari -lakikoulukuntaan kuuluvat šiiat nojautuvat "puhdistettuun" profeetan sunnaan. Se löytyy kokoelmasta, josta käytetään nimeäAli Ahl al-Bayt[31][30] eli "Alin talonväki".Hadithien kokoamisen aloitti heidän mukaansa imaami Ali, joka keräsi tarinoita jo Abu Bakrin aikana. Šiiat luottavat Kutub al-sittah -kokoelmien haditheihin vain silloin, kun ne ovat sopusoinnussa edellä mainitun kokoelman kanssa. He käyttävät uudelleen arvioimastaan kokoelmasta nimitystäAl-Sihah Al-Sittah ("luotettavat kuusi").[30][32]
Šiiat uskovat, ettäAbu Bakrin tullessa Muhammedin jälkeen yhteisön johtajaksi, Alille siirtyi myös Muhammedin uskonnollinen auktoriteetti, ja hänestä tuli ensimmäinenimaami. Imaamin tehtävänä oli ohjata muslimeita tulkitsemalla Jumalan lakia ja kaitsemalla heidän uskonnollista elämäänsä. Tässä häntä auttoi imaamin läheinen yhteys Jumalaan, mikä ilmeni inspiraatiossa(ilhām). Se oli eri asia kuin ainoastaan Muhammedille kuuluva yhteyden muoto eli ilmestykset(waḥy).[33]
Jumalan armo ja oikeudenmukaisuus ilmenee siinä, että maailma ei koskaan ole ilman imaamia, sillä muuten ihmisillä ei olisi ketään, joka ohjaisi heitä. Imaamit valittiin jo luomisen alussa, ja he ovat eräiden oppineiden mukaan olleet aina olemassa valona. He ovat synnittömiä ja parhaita kaikista luoduista.[33]
Šiialaisuuden suurimmassa koulukunnassa, 12 –šiialaisuudessa katsotaan, että uskonnollinen auktoriteetti siirtyi isältä pojalle aina 12. imaamiin asti. Jokaisen imaamin syntymää edelsivät ihmeet.[34] Imaamien lukumäärä 12 rinnastuu moniin uskonnollisiin yhteyksiin, joissa luku 12 esiintyy (kuten Israelin 12 heimoa, Jeesuksen 12 opetuslasta, Muhammedin 12 seuraajaa).[35] Imaamien ketju katkesi 12. imaamin kohdalla, sillä tämä kätkeytyi tullakseen takaisinMahdina vasta lopun aikojen koittaessa. 7-šiialaisuudessa imaamien ketju katkeaa jo seitsemänteen imaamiin, joka vastaavasti on kätkeytynyt.
12-šiialaisuuden mukana kahdestoista imaami aloitti "pienen kätkeytymisen" vuonna 874 minkä jälkeen hän lähetti neljän henkilön kautta viestejään ihmisille. Luvussa esiintyy rinnastus neljään oikeaan johdettuun kalifiin. Vuonna 941 hän aloitti "suuren kätkeytymisen", minkä jälkeen häneltä ei ole enää tullut viestejä.[38] Kätkeytymiseen oli luonnollinen syy, sillä kahdennellatoista imaamilla ei ollut tämän työtä jatkavaa poikaa, ja toisaalta maailma ei voinut olla ilman imaamia. Kahdestoista imaami palaalopun aikoina Mahdin hahmossa taistelemaanAntikristusta ja roomalaisia vastaan.[39] Hän tuo mukanaan oikeudenmukaisuuden ja ajaa pois vääryyden.
Vasta kahdennentoista imaamin ajoista eli 800-luvun jälkimmäiseltä puoliskolta alkaen alkaa löytyä historiallisia lähteitä, jotka kertovat šiialaisuudesta. Sillä perusteella nykyisen šiialaisuuden syntyaikana voi pitää 800-lukua.[38] Oppi 12. imaamin kätkeytymisestä sopi šiiojen poliittiseen tilanteeseen, sillä he olivat vähemmistönä usein vainottuja. Se johti kehittämään myös opin siitä, että oman uskon kätkeminen hätätilanteessa(taqiyya) oli luvallista.[38]
Islam syntyi yhteiskunnassa, joka perustui paimentolaisuuteen ja klaanikulttuuriin. Esimerkiksi Muhammedin kerrotaan kuuluneenQuraiš-heimonBanu Hashim -klaaniin.[40] Klaanikulttuureista puuttuu yhteen paikkaan keskittynyt hallintovalta. Väkivallan monopolin tilalla on paimentolaisten vapaus ja demokraattinen päätöksenteko.[41] Paimentolaiskulttuurissa kehittynyt islam sopi tällaiseen yhteiskuntaan, eikä siinä edellytetty järjestyneille valtioille ominaista kaltaista byrokratiaa. Islamissa uskonoppineet ovat oman yhteisönsä luottomiehiä, joilla on täysi auktoriteetti lausua sanansa uskonnosta ilman, että mikään ylempi taho voi väittää sitä vääräksi. Tässä suhteessa islamilaisenulaman eli papiston autonomia heijasti heimojen riippumattomuutta. Šiioilla kuitenkin kehittyi 1500-luvulta alkaen hierarkkisia uskonoppineiden tasoja. Tasot ilmaisivat arvostuksen määrää, eivät suoraan käskyvaltasuhteita. Ylempiä papillisia tasoja edustavat nykyisessä Iranissaajatollah ja suur-ajatollah. Jälkimmäisten arvonimenä onmardza (Arab: مرجع ),[42] ja heitä on alle sata. Useimmat heistä asuvat pyhissä kaupungeissaQom jaNajaf.
Šiialainen teologia seurailee 800-luvun alussa virallisen aseman saaneiden ja sittemmin kukistettujenmutaziliittien oppeja. Nämä nauttivat aluksi kalifien suojelua ja edustivat uskonnollisuutta, joka omaksui malleja kreikkalaisesta filosofiasta. Imaamin aseman korostaminen kuitenkin erottaa šiiat mutaziliiteista.[43] Šiiojen perusoletukset ovat yhteisiä sunnien kanssa: Jumalan ykseys ja oikeudenmukaisuus, synnittömien profeettojen rooli pelastussanoman tuojina sekä ylösnousemus Viimeisellä tuomiolla. Šiiojen teologiasta ei ole täysin luotettavia lähteitä ennen 900-lukua.[44]
900-luvullabuyijdien dynastia alisti Bagdadin abbasidit ja hallitsi sata vuotta (945–1055) Irakia ja Persiaa. Buijidit olivat šiioja, joten tässä vaihessa alkoi näyttää siltä, että šiialaisuus ohittaa sunnalaisuuden, sillä myös Pohjois-Afrikassa valtaan nousseetfatimidit (910–1171) olivat šiioja.[45]Ibn Bābawayh (k. 991) näyttää olleen tuon ajan johtava šiiateologi. Hän ilmeisesti kannatti mutaziliittien mielipidettä ihmisen vapaasta tahdosta, minkä sunnilaisuus oli jyrkästi kieltänyt. Toisaalta hän luotti traditioon ja tuomitsi kreikkalaistyyppisen järjenkäytön, jota edustivat islamilaisetkalām -teologit[43]
Usko profeetta Muhammedin seuraajiin eli imaameihin(imama)
Usko Viimeiseen Tuomioon ja Ylösnousemukseen(Qiyama):Tuomionpäivänä kaikki herätetään kuolleista tuomittavaksi oikeudenmukaisesti; helvettiin tai paratiisiin.
Sawm,paasto:ramadanin aikana tulee paastota auringon noususta auringon laskuun.
Zakat,almut: yleensä 2,5 % omaisuudesta vuosittain, jaetaan köyhille.
Khums, tulovero, viidenneksen vero taistelu tarkoituksena päästä lähemmäs Jumalaa.
Hajj, pyhiinvaellus Mekkaan.
Jihad, läpi koko elämän jatkuva taistelu, joka kattaa hengellisen elämän, yksityiselämän ja oikeutetun sodan.
Amr-bil-ma'roūf, hyvään kehottaminen.
Nahiy-anil-munkar, pahan kieltäminen.
Tawalli li awliyaa' Allah, niiden puolustaminen, jotka kulkevat Jumalan tiellä.
Tabarri nin a'daa Allah, kääntyminen pois Jumalan vihollisista.
Šiiamuslimit uskovat siihen, mitä Koraanissa lukee sekä siihen, mitä profeetta on sanonut, eli sunnaan. Šiiamuslimit uskovat, että Koraania ei ole koskaan muutettu eikä sitä voida muokata. Šiialaiset uskovat, että profeetta on määrännyt muslimit seuraamaan hänen kuolemansa jälkeen Jumalan valitsemaa johtajaa,imaamia.[36]
Šiialaiset uskovat, että Jumala ei hylkää koskaan uskovaisiaan, ja että pelkästään tästä syystä on perusteetonta sanoa, ettei Jumala olisi itse valinnut profeetta Muhammedin jälkeistä seuraajaa. He uskovat, ettäAbraham,Jeesus ja Muhammed olivat oman aikansa imaameja, ja että Muhammedin kuoleman jälkeen tulee ihmiskunnan tuhoutumiseen asti olemaan aina yksi Jumalan valitseman imaami. Šiialaiset uskovat, että nykyhetken Jumalan valittu imaami onAl-Mahdi, joka on näkymättömissä siihen asti, kunnes aika on sopiva ja kirjoitukset ovat täyttyneet.[36]
Šiialaiset uskovat, ettäJumala on oikeudenmukainen (al-adl) joka suhteessa. Šiialainenfilosofia perustelee tällä sen, että Jumala ei koskaan heitä hyvän tekijöitä Helvettiin. Šiialaiset uskovat, että Jumala tietää hyvän ja pahan, ja että hän on opettanut myös ihmisen tuntemaan ne. Šiialaiset uskovat, että kun Jumala ilmoittaa jonkun olevan hyvä tai paha, hän ilmoittaa sen siksi, että tietää sen olevan hyvä tai paha; itse ilmoitus ei tee asiasta hyvää tai pahaa.[36]
Šiialaisen lakikoulukunnan synnyssä tärkeä oppinut oli persialainen al-Kulayni (864–941), jonkahadith -kokoelmaKitab al-Kāfī fī ʿIlm al-Dīn[46] sisälsi myös šariaa koskeviahaditheja.[47] Kirja argumentoi, että imaamia ei enää ole, koska hän on kätkeytynyt. Tämän takia šiiojen piti sunnien tavoin alkaa turvautua elävän tradition asemesta kirjallisiin lähteisiin.[47] Kirjan ilmestyminen oli osoitus šiialaisen papiston noususta buijidien valtakunnassa. Al-Kulayni kirja oli ensimmäinen šiialaisten neljästä lakikokoelmasta. Sen jälkeen kokoelmansa laativat Ibn Bābawayh ja al-Ṭūsī (joka laati niitä kaksi).[47]
Ilman imaamin läsnäoloa joukko velvollisuuksia jäi ilman selvää vastuuhenkilöä. Näitä olivat pyhän sodan(jihad) johtaminen, sotasaaliin jakaminen, perjantairukouksen johtaminen, oikeuspäätösten toimeenpano ja uskonnollisten verojen kokoaminen. Vasta 1000-luvulla al-Tūsī loi teorian juridisesta auktoriteetista, joka kuului uskonoppineille(fuqahāʾ). Vielä sen jälkeenkin kului vuosisatoja kaikenkattavan teorian luomiseen. Vasta 1500-luvulla alettiin katsoa, ettäfuqahāʾ oli kätkeytyneen imaamin perillinen kaikissa näissä asioissa paitsijihadin julistamisessa hyökkäystarkoituksessa. Tämä jäi kuulumaan vain imaamille.[47]
Šiialainen lakiajattelu kehittyi sunneihin verraten myöhään, pääosin vasta 1300–1500 -luvuilla. Tämän takia šiialaisuus seurasi monissa asioissa sunnalaisuutta, eivätkä erot päässeet kasvamaan suuriksi. Niinpä šiialaisuus ei olekaan kovin paljon enempää kuin yksi islamilainen lakikoulukunta, joita sunnalaisuuden puolella on neljä (kun lasketaan vain suurimmat).[47]
Šiiojen ja sunnien välillä on eroja rukousrituaaleissa ja ramadan-paastossa. Perjantairukous ei ole šiioille yhtä tärkeä kuin sunneille, koska sitä johtamaan tarkoitettu imaami on kätkeytynyt. Šiioilla on omia rituaalejaan, kuten imaamien haudoilla käynti.[9] Šiioilla on käytössä väliaikainen avioliitto(mutʿa), jonka katsotaan perustuvan Koraaniin (4:24). Sunnit eivät hyväksy avioliiton keston rajoittamista etukäteen, vaikka heidän keskuudessaan tunnetaan väliaikainenmisyar-avioliitto. Se on kuitenkinšarian kieltämä.[48] Avioeroa ja perintöä koskevissa säädöksissä on eroja.
Joistakin eroista on kehittynyt erottavia tunnuksia. Huomattavin niistä on uskontunnustus, johon on lisätty lause: "ja todistan että Ali on Jumalan ystävä [wali]”. Kyseessä on myöhäinen lisäys; sitä ei esiinny varhaisissa teksteissä lukuun ottamatta Ibn Bābawayhia, joka kieltää käyttämästä tällaista lisäystä. Lause omaksuttiin luultavasti vasta 1500-luvulla, kunsafavidit tekivät šiialaisuudesta Iranin valtionuskonnon vuonna 1501.[9] Kuitenkin jo al-Kulayni katsoi, että perinteinen kaksiosainen šahada ei ollut riittävä vaan tarvitsee täydennystä. 1500-luvulta lähtien šiialaisuus kehittyi nykymuotoonsa oppineiston järjestäydyttyä hierarkiaksi, jonka huipulla on yksi tai useampimardza ("jäljittelyn kohde") ja hänen alapuolellaan ylempien oppineiden (ajatollah) ja tavallisen papiston luokat.[49]
Toinen keskeisin asia, joka erottaa toisistaan šiiat ja sunnit on imaamin virka. Muuan šiialainenhadith tuo esille imaamin viran ilmestymisen. Ibn Bābawayh kertoo (1942:61), että kuoleman jälkeen Alin äidinFāṭiman hautaan saapui (islamin tavanomaisen käsityksen mukaiset) kaksi enkeliä (Munkar ja Nakir), jotka kuulustelivat vainajaa. Fatima vastasi kysymyksiin, että hänen Herransa on Jumala ja profeettansa Muhammed, mutta ei tiennyt kuka oli hänen imaaminsa. Enkelit neuvoivat: "Sinun poikasi, sinun poikasi!". Kun Fatima toisti vastauksen, enkelit sanoivat :"Meillä ei ole valtaa sinuun".[9] Enkelit tarkoittivat tällä, ettei heillä ollut oikeutta kiduttaa Fatimaa, kuten he tekivät kaikille vääräuskoisille vainajille. Islamissa Munkar ja Nakir aloittavat vääräuskoisten kidutuksen heti haudassa tapahtuvan kuulustelun jälkeen.[50]
Kolmas ja näkyvä ero on šiialaisten merkittävin vuotuinen juhlapäivä, Alin pojan Husainin muistoksi vietettäväAšura-juhla. Juhla, joka Iranissa kestää kolmekin päivää, korostaa Husainin kärsimyksiä ja marttyyrikuolemaa. Käynti Husainin haudalla Karbalassa lähestyy tärkeydessä pyhiinvaellusta Mekkaan. Ašuran vietolla on tärkeä symbolinen merkitys šiioille, joille se on oman, sunneista eroavan identiteetin juhlintaa.[51]
Šiialaisuuden perusajatuksiin kuului, että jokaisella sukupolvella oli oma imaaminsa. Imaamien ketjusta saattoi helposti syntyä poikkeavia käsityksiä, ja šiialaisuus eriytyikin useisiin ryhmiin, joista tärkeimpiä nykyisin ovat 12-šiialaiset,ismailiitit eli 7-šiialaiset ja 5-šiialaiset elizaidilaiset. 12-šiialaiset ovat ylivoimaisesti suurin ryhmä ja esiintyy varsinkin Iranissa. Zaidilaisuus erkani siitä viidennen imaamin kohdalla ja sen esiintymisalue keskittyy nykyisin Pohjois-Jemeniin. Suuntaus on lähestynyt sunni-islamia.[52] Ismailiitit eli seitsemänšiialaiset erkanivat muista seitsemännen imaamin kohdalla. Ismailiitteja elää Etelä-Aasiassa,Syyriassa,Saudi-Arabiassa,Jemenissä,Kiinassa,Tadžikistanissa,Afganistanissa jaItä-Afrikassa.
Šiialainen valtioteoria edellytti, että poliittinen valta kuuluu uskonnolliselle johtajalle eli imaamille. Vaatimus ei kuitenkaan voinut toteutua imaamien ketjun katkettua jo 800-luvulla. Teologisesti oli kuitenkin mahdotonta, että maailma olisi ilman imaamia. Sen takia päädyttiin siihen, että viimeisin eli 12. imaami oli vain kätkeytynyt, mutta palaisi aikanaan hallitsemaan. Imaamioppi teki šiialaisuudesta potentiaalisesti vallankumouksellisen liikkeen, sillä se ei voinut pitää mitään muuta hallitusvaltaa oikeutettuna. Pinnan alla olevaa kumoushenkeä ruokki myös ensimmäisen imaamin Alin marttyyrinkohtalo: hänet oli tapettu Karbalan taistelussa, ja siitä vastuussa oliJazid I, joka oli vääräoppinen muslimikalifi. Alin kohtalo huusi suremisen lisäksi myös kostoa. Sellaisen kohteena saattoi olla mikä tahansa vääräuskoinen hallitusvalta.[53]
Iranissa šaahin ja uskonoppineiden tasapaino kesti vuoteen 1978, jolloin alkoiIranin islamilainen vallankumous. Levottomuuksien syttymiseen vaikutti osaltaan šaahiReza Shah Pahlavin ja hänen seuraajansaMohammad Reza Pahlavin pyrkimys länsimaiseen,sekulaariin valtioon. Valtaan noussutAjatollah Khomeini muotoili opin, jonka mukaan uskonoppinut voi hallita valtiota siihen saakka, kunnes kätkeytynyt imaami palaa takaisin. Iran muuttui Khomeinin hallitsemaksi islamilaiseksi valtioksi 1979. Jotkut näkivät Khomeinin persoonassa jopa kätkeytyneen kahdennentoista imaamin.[54]
Jos niin sanottu islamilainen perimätieto 800-luvulta hylätään, šiialaisuuden syntyvaiheet jäävät niukkojen lähteiden varaan. Raymond Dequin on analysoinut suunnilleen 700-luvun puoliväliin sijoittuvaa 70-sivuista tekstiäUmm al-Kitab (alkukirja), joka edustaa esi-islamilaista jagnostilaista teologiaa. Kirjan katsotaan olevan peräisin Irakin Kufasta.[55] Teos antaa viitteitä Aliin kohdistuvan kultin varhaisesta kehityksestä.
Kirjassa Ali esiintyy osana taivaallista viisikkoa, joka oli olemassa valona jo ennen maailman luomista. Nämä viisi eriväristä valoa olivat Muhammed, Ali, Fatima, Hasan ja Husain.[56] Dequin arvelee, että Ali oli aluksi gnostinen jumaluus, joka vasta myöhemmin muuttui "yleväksi kuninkaaksi" maan pinnalle.[57] Toisessa kirjan kertomuksessa enkeli Gabriel kertoo, että taivaallisella valtaistuimella istuu Fatima kruununaan Muhammed ja korvarenkaina Hasan ja Husain. Hänen miekkanaan on uskovien ruhtinas Ali.[58]
Umm al-Kitab esittää Alin ennen muuta "ylevänä kuninkaana". Sanan "Ali" merkitys myös on arabiaksi "korkea" tai "ylevä". Alin yhtäläisyys Jeesukseen tulee Dequinin mukaan gnostilaisuudesta. Kuten Jeesus on sekä ihminen että Jumala, myös ylevä kuningas on sekä maallinen hallitsija että jumaluus. Molemmilla on Vapahtajan tehtävä. Kuten Jeesuksen ei idässä uskottu kuolleen ristillä, myös Alista kerrotaan, ettei häntä tapettu, vaan Paholainen oli naamioitunut hänen tilalleen. Ali sen sijaan nousi Jeesuksen tavoin taivaaseen, ja hänelle annettiin Jeesuksen tavoin eskatologinen tehtävä maailman lopussa.[59]
Kolikoihin "Ali" ilmestyy ensimmäisen kerran vuonna 745–746, jolloinMervistä löytyneestä hopearahasta on löydetty teksti "Alin kannattajat Kirmanissa". Vuonna 817–821 esiintyy teksti "Ali ibn Musa ibn Ali ibn Abi Talib", missä siten esiintyy myöhemmin vakiintunut Alin koko nimi.[60] Dequin olettaa myös, ettei Alin kultti kehittynyt erillään vaan oli aluksi yksi osa abbasidihallitsijoiden teologista rakennelmaa.[61] K-H. Ohlig on arvellut, että Ali olisi esiintynyt islamin kehityksessä välimuotona arabiprofeetasta ennen kuin saman paikan otti Muhammed.[62]
Crone, Patricia: God's Rule. Government and Islam. New York: Columbia University Press, 2004. ISBN 978-0231-13291-6
Britannica Encyclopedia of World Religions. Encyclopædia Britannica, 2006. ISBN 978-1-59339-491-2
Dequin, Raymond: Frühe Ali-Verehrung und die Schöpfung des abbasidischen Weltbilds. Teoksessa: Die Entstehung einer Weltreligion II. Von der koranischen Bewegung zum Frühislam. Markus Gross & K-H. Ohlig (toim), s. 164–310. Hans Schiler, 2012. ISBN 978-3-89930-345-2
Haeri, Fadhlalla: Islam. Suomentanut Salme Saukko. Helsinki: Tammi, 1996. ISBN 951-31-0671-3
Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin käsikirja. Helsingissä: Otava, 2004. ISBN 951-1-18669-8
Goldziher, Ignaz:: ”Über den Einfluss des Buddhismus auf den Islam. Schriften zur frühen Islamgeschichte und zum Koran (1903).”, teoksessa: Vom Koran zum Islam, toim. Gross, Markus & Ohlig, Karl-Heinz, s. 322–345. Berlin: Hans Schiler Verlag, 2009. ISBN 978-3-89930-269-1Teoksen verkkoversio. (saksaksi)
Kalisch, Muhammad: ”Die Brüche in der Geschichte der Shia. Von der Fiktion zur historischen Realität”, teoksessa Vom Koran zum Islam, toim. Gross, Markus & Ohlig, Karl-Heinz, s. 177-249. Berlin: Hans Schiler Verlag, 2009. ISBN 978-3-89930-269-1Teoksen verkkoversio. (saksaksi)
Keller, Nuh Ha Mim (toim.): Reliance of the Traveller. Revised Edition. The Classic Manual of Islamic Sacred Law "Umdat al-Salik" by Ahmad ibn Naqib al-Misri (d. 769/1368) In Arabic with Facing English Text, Commentary and Appendices Edited and Translated by Nuh Ha Mim Keller. Beltsville, Maryland: amana publications, 2017. ISBN 0-915957-72-8Teoksen verkkoversio. (englanniksi)(arabiaksi)
Lehtinen, I., Abdellahi, E. J., & Telaranta, M.: Islam yhteinen uskomme. Opetushallitus, 2011. ISBN 978-952-13-1813-9
Newby, Gordon Darnell: The Making of the Prophet. A Reconstruction of the Earliest Biography of Muhammed. University of South Carolina Press, 1989. ISBN 978-0-87249-623-1
Popp, Volker: The early history of islam, following inscriptional and numismatic testimony. Teoksessa: Karl-Heinz. Ohlig & Gerd-R. Puin (toim.) The Hidden Origin of Islam. New Research into its Early History, s. 17–124. Prometheus Books, 2010. ISBN 978-1-59102-634-1Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
Popp, Volker: From Ugarit to Samarra. An archeological journey on the trial of Ernst Herzfeld. Teoksessa: Early Islam. A critical reconstruction based on contemporary sources ( toim. K-H. Ohlig), s. 14–175. Prometheus Books, 2013. ISBN 978-1-61614-825-6
Rippin, Andrew & Bernheimer, Teresa: Muslims Their Religious Beliefs and Practice, 5th Edition. Lontoo: Routledge, 2019. ISBN 978-1-138-21967-0
↑Philip Carl Salzman: Culture and Conflict in the Middle East, s. 13. Humanity Books, 2008.
↑Hannu Juusola: Iranin ja Irakin poliittinen šiialaisuus. Teoksessa: Joonas Maristo & Andrei Segejeff (toim.) Aikamme monta islamia, s. 123–139. Gaudeamus, 2015.
.jpg)
.jpg)
