Édouard Herriot (5. heinäkuuta1872Troyes –26. maaliskuuta1957Lyon) oli ranskalainen poliitikko, joka johti vuosien ajanRadikaalipuoluetta ja toimiRanskan pääministerinä kolmesti: vuosina 1924–1925, 1926 ja 1932.[1]
Herriot oli upseerin poika ja hän valmistuiÉcole Normale Supérieure -korkeakoulusta vuonna 1894. Hän toimi aluksi lyseonopettajanaNantesissa ja Lyonissa ja saavutti mainetta kirjallisuudentutkijana. Hän tutki muun muassa historiallisia kirjeitä. Herriot valittiin Lyonin kaupunginvaltuustoon vuonna 1904 ja seuraavana vuonna kaupungin pormestariksi. Hän toimi sen jälkeen Lyonin pormestarina muun uransa ohessa kuolemaansa asti, lukuun ottamattatoisen maailmansodan aiheuttamaa muutaman vuoden katkosta. Menestys pormestarina toi hänelle suuren paikallisen arvostuksen. Herriot valittiin vuonna 1910Rhônen departementinyleisneuvostoon ja 1912 paikalliseen senaattiin.[1]
Radikaalipuoluetta koko uransa ajan edustanut Herriot toimi ministerinä yhdeksässä hallituksessa, ensi kerranAristide Briandin hallituksessa joulukuusta 1916 maaliskuuhun 1917. Tultuaan vuonna 1919 valituksi edustajainkamariin hän kohosi pian puolueensa johtohahmoksi.Ensimmäistä maailmansotaa seuranneet vuodet olivat Ranskassa oikeiston vallan aikaa ja Herriot toimi oppositiojohtajana. Hänen johtamansa radikaalien ja sosialistien yhteinenCartel des Gauches -vasemmistoliittouma saavutti voitin toukokuun 1924 parlamenttivaaleissa. Painostettuaan oikeistoa tukeneen presidenttiAlexandre Millerandin eroamaan Herriot kohosi kesäkuussa pää- ja ulkoministeriksi. Herriotin ensimmäinen hallitus hyväksyiDawesin suunnitelman ja lopettiRuhrin alueen miehityksen Saksassa. Hallitus joutui huhtikuussa 1925 vaikeuksiin, kun frangin kurssi laski jyrkästi ja valuuttavaranto hupeni. Tällöin valtiovarainministeriÉtienne Clémentel erosi tehtävästään. Ranskan senaatti sääti poikkeuslakeja talouden vakauttamiseksi, mutta Herriotin hallitus joutui silti eroamaan.[2]. Herriotin toinen hallitus kesäkuussa 1926 oli virassa vain kolme päivää, minkä jälkeen Herriot toimi 1926–1928 opetusministerinäRaymond Poincarén hallituksessa.[1]
Herriot oli kolmannen kerran pääministerinä kesäkuusta joulukuuhun 1932. Lisäksi hän oli varapääministerinäGaston Doumerguen jaPierre-Étienne Flandinin hallituksissa 1934–1935. Hän toimi edustajainkamarin puhemiehenä 1936–1940. Parlamentin luovuttaessa ylimmän vallan marsalkkaPhilippe Pétainille heinäkuussa 1940 Herriot pidättäytyi äänestämästä.Vichyn hallitus vangitsi hänet syksyllä 1942 sen jälkeen kun hän oli kritisoinut parlamentin pysyvien valiokuntien lakkauttamista. Hänet vietiin myöhemmin vankinaSaksaan, josta neuvostojoukot vapauttivat hänet huhtikuussa 1945. Herriot palasi vielä sodan jälkeen aiempiin tehtäviinsä sekä Radikaalipuolueen puheenjohtajaksi. Hänet nimitettiin 1946 myösRanskan akatemian jäseneksi. Vuosina 1947–1954 Herriot toimineljännen tasavallankansalliskokouksen puhemiehenä. Hän oli mukana myösEuroopan neuvoston toiminnassa.[1]
|
|---|
| Kansainväliset | |
|---|
| Kansalliset | |
|---|
| Tieteilijät | |
|---|
| Taiteenala | |
|---|
| Henkilöt | |
|---|
| Muut | |
|---|