*/ text-align: justify; /* or left?? */ text-indent: 1em; /* first-line indent */ }/* suppress indentation on paragraphs following heads */h2 + p, h3 + p, h4 + p { text-indent: 0 }/* tighter spacing for list item paragraphs */dd, li { margin-top: 0.25em; margin-bottom: 0; line-height: 1.2em; /* a bit closer than p's */ }/* ************************************************************************ * Head 2 is for chapter heads. * ********************************************************************** */h2 { /* text-align:center; left-aligned by default. */ margin-top: 3em; /* extra space above.. */ margin-bottom: 2em; /* ..and below */ clear: both; /* don't let sidebars overlap */ }/* ************************************************************************ * Head 3 is for main-topic heads. * ********************************************************************** */h3 { /* text-align:center; left-aligned by default. */ margin-top: 2em; /* extra space above but not below */ font-weight: normal; /* override default of bold */ clear: both; /* don't let sidebars overlap */ }/* ************************************************************************ * Styling the default HR and some special-purpose ones. * Default rule centered and clear of floats; sized for thought-breaks * ********************************************************************** */hr { width: 45%; /* adjust to ape original work */ margin-top: 1em; /* space above & below */ margin-bottom: 1em; margin-left: auto; /* these two ensure a.. */ margin-right: auto; /* ..centered rule */ clear: both; /* don't let sidebars & floats overlap rule */ }/* ************************************************************************ * Images and captions * ********************************************************************** */img { /* the default inline image has */ border: 1px solid black; /* a thin black line border.. */ padding: 6px; /* ..spaced a bit out from the graphic */ }
The Project Gutenberg eBook ofKummittelijoita: Kolminäytöksinen perhenäytelmä
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States andmost other parts of the world at no cost and with almost no restrictionswhatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the termsof the Project Gutenberg License included with this ebook or onlineatwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States,you will have to check the laws of the country where you are locatedbefore using this eBook.
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KUMMITTELIJOITA: KOLMINÄYTÖKSINEN PERHENÄYTELMÄ ***
E-text prepared by Tapio Riikonen
KUMMITTELIJOITA
Kolminäytöksinen perhenäytelmä
Kirj.
HENRIK IBSEN
Suomentanut Elias Erkko.
Hjalmar Hagelberg, Tampere, 1886.
Emil Hagelberg'in ja Kumpp. kirjapainossa.
HENKILÖT:
Rouva Helena Alving, kapteeni ja kamariherra Alvingin leski.Osvald Alving, hänen poikansa, maalari.Pastori Manders.Puuseppä Engstrand.Regina Engstrand, rouva Alvingin talonväkeä.
(Tapaus rouva Alvingin maatilalla erään suuren vuonon luonalänsi-Norjassa).
ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.
(Avara puutarhahuone, jossa on ovi vasemmalla sivuseinällä ja kaksiovea oikeanpuolisella seinällä. Keskellä huonetta pyöreä pöytä, tuolienympäröimänä; pöydällä on kirjoja, aikakauskirjoja ja sanomalehtiä.Etupuolella vasemmalla ikkuna, ja sen luona pieni sohva, neulomapöytäedessä. Takapuolella jatkuu huone avonaiseen, vähä kapeampaankasvihuoneesen, jonka ulkopuolinen seinä on suuriruutuista lasia.Kasvihuoneen oikeanpuolisella sivuseinällä on ovi, joka vie alaspuutarhaan. Lasiseinän läpi haamottaa synkkä vuonomaisema, kestävänsateen verhoomana.)
(Puuseppä Engstrand seisoo yläällä puutarhaoven luona. Hänen vasenjalkansa on vähä väärä; saappaan-anturan alla on puulista. Regina,tyhjä kukkaruisku kädessä, estelee häntä tulemasta likemmäksi.)
REGINA (matalalla äänellä). Mitä tahdot? Pysy siinä, missä seisot. Tippuuhan sinusta.
ENGSTRAND. Se on Jumalan sadetta, se, laps' kulta.
REGINA. Pirun sadetta se on.
ENGSTRAND. Kiesus, mitä puhut, Regina. (Nilkuttaa pari askeltaperemmälle.) Mutta sitähän tahdoin sanoa —
REGINA. Elä kolista niin jalallasi, ihminen! Nuori herra makaa janukkuu yläkerrassa.
ENGSTRAND. Makaa ja nukkuu nyt? Keskellä päivää?
REGINA. Se ei koske sinua.
ENGSTRAND. Minä olin juomaseurassa illalla —
REGINA. Sen kyllä uskon.
ENGSTRAND. Niin, sillä me ihmiset olemme heikkoja, laps' kulta —
REGINA. Niin, niin kyllä olemme.
ENGSTRAND. — ja kiusaukset ovat moninaisia tässä maailmassa,näetkös —; mutta kuitenkin olin minä, niin totisesti, työssäni jokello kuus tän'aamuna.
REGINA. Niin, niin, laita nyt vaan luusi pois. En tahdo seisoa tässä japitää rendez-vous'ta kanssasi.
ENGSTRAND. Mitä et tahdo pitää?
REGINA. En tahdo pitää sinua kenenkään tavattavana täällä. Kas niin;mene nyt matkaasi.
ENGSTRAND (pari askelta lähempänä). En, totta vie, menekkään, ennenkuinolen puhellut kanssasi. Jälkeen puolisen tulee työni valmiiksi tuollaalaalla kouluhuoneessa, ja sitte mennä tuhutan tän'yönä, höyryveneelläkotia kaupunkiin.
REGINA (mutisee). Onnea matkalle!
ENGSTRAND. Kiitoksia, laps' kulta. Huomennahan lastenkoto vihitään, jasilloin tulee täällä arvattavasti kelpo lailla hälinää ja hommaajuomingeissa, näetkös. Eikä kukaan saa sanoa Jaakko Engstramista,ett'ei hän voi pidättää itseään, kuin kiusaus tulee.
REGINA. Hoo!
ENGSTRAND. Niin, sillä tapaahan täällä niin paljo hienoa väkeähuomenna. Onhan pappi Manderskin tulossa kaupungista.
REGINA. Hän tulee jo tänään.
ENGSTRAND. Niin, enkös arvannut oikein, Enkä saakeliksikaan tahdo, ettähän saa syytä moittiakseen minua, huomaatkos.
REGINA. Ahaa, onko niin asiat!
ENGSTRAND. Mitenkä on asiat?
REGINA (katsoo vakavasti häneen). Mihinkä sinä nyt tahdot Manders-pappia taas narrata?
ENGSTRAND. Hys, hys; oletko hullu? Tahdonko minä narrata pappiMandersia mihinkään? En suinkaan, Manders-pappi on siksi liian hyvämies minua kohtaan. Mutta siitähän tahdoin jutella kanssasi, näetkös,että minä tän'yönä sitte jälleen matkustan kotia.
REGINA. Matkusta mitä pikemmin, sitä parempi minusta.
ENGSTRAND. Niin, mutta minä tahdon saada sinut kanssani, Regina.
REGINA (suu auki). Tahdotko saada minut —? Mitä sanot?
ENGSTRAND. Tahdon saada sinut kanssani kotia, minä sanon.
REGINA (pilkallisesti). Et ikinä saa minua kanssasi kotia.
ENGSTRAND. Oo, sen saamme kyllä nähdä.
REGINA. Niin, siitä voit olla varma, että sen näemme.Minä, joka olenkasvanut kamariherran rouvan Alvingin luona —?Minä, jota pidetäänmelkein kuin lasta täällä —? Muuttaisinkominä kotiasinunluoksesi? Semmoiseen taloon? Hyi toki!
ENGSTRAND. Mitä pirua se on? Lyöttäydytkö isääsi vastaan, heilakka?
REGINA (mutisee, katsomatta häneen). Olet usein kyllä sanonut, ett'eisinulla ole mitään tekemistä minun kanssani.
ENGSTRAND. Pyh; mitä huolit siitä —.
REGINA. Etkö monta herran kertaa ole haukkunut minua ja kutsunutminua —? Fi donc!
ENGSTRAND. En totisesti käyttänyt sentään koskaan niin ilkeätä sanaa.
REGINA. Ho, muistan kyllä, mitä sanaa käytit.
ENGSTRAND. Niin, mutta senhän tein vaan ollessani vähä toisellakymmenellä — hm. Kiusaukset ovat monenlaisia tässä maailmassa, Regina.
REGINA. Uh!
ENGSTRAND. Ja samoin silloin, kuin äitisi lyöttäytyi kiukuttelemaan.Täytyihän minun keksiä jotain häntä härsyttääkseni, laps' kulta. Ainapiti hänen sitte ollakkin niin hieno, (matkii.) "Päästä minut,Engstrand. Anna minun olla! Minä olen palvellut kolme vuottakamariherra Alvingin luona Rosenvoldissa, minä!" (hymyilee.) Herranähköön; hän ei, näet, koskaan voinut unhottaa, että kapteeni tulikamariherraksi hänen palvellessaan täällä.
REGINA. Äiti raukka; — hänen sait varmaan rääkätä kuolijaaksi.
ENGSTRAND (keikahuttaen itseään). Niin, selvähän se on; minunhan pitääsaaman syy kaikesta.
REGINA (kääntyy pois; puoliääneen). Uuh —! Ja sitä jalkaa sitte.
ENGSTRAND. Mitä sanot, laps' kulta?
REGINA. Pied de mouton.
ENGSTRAND. Onko se engelskaa, se?
REGINA. On.
ENGSTRAND. Niin-niin: oppia olet saanut täällä maalla. Ja siitä voipiolla hyötyä nyt, siitä, Regina.
REGINA (lyhyen äänettömyyden jälkeen). Ja mitä sitten aiot tehdäminulla kaupungissa?
ENGSTRAND. Voitko kysyä, mitä isä tekee ainoalla lapsellaan? Enkö oleyksinäinen ja avutoin leskimies.
REGINA. Ooh, elä lörpöttele minulle semmoista. Miksi tahdot minuasinne?
ENGSTRAND. No, sanon sinulle, olen ajatellut yrittää jotain uutta nyt.
REGINA (puhaltaa). Samoin olet yrittänyt niin usein; muita yhtähullusti.
ENGSTRAND. Niin, mutta tällä kertaa, saat vaan nähdä, Regina! — Piruvieköön —
REGINA (polkaisee). Ole kiroamatta!
ENGSTRAND. Hys, hys! siinä olet hiton oikeassa, laps' kulta! Sitähänvaan tahdoin sanoa, — olen koko lailla saanut rahoja lakkariinityöstäni tässä uudessa lastenkodossa.
REGINA. Vai olet? Sehän on hyvä sinulle, se.
ENGSTRAND. Mihinkä voisi tuhlata penninsä täällä maaseudulla.
REGINA. No, entä sitte?
ENGSTRAND. Niin, näetkös, sitte olen ajatellut panna ne rahatjohonkin, joka kannattaisi. Siitä pitäisi tulla jonkinlainen ravintolameriväelle —
REGINA. Hyi sentään!
ENGSTRAND. Oikein hieno ravintola, huomaatkos; — ei mikään semmoinensikopahna matruuseille. Ei, koira vie, — se olisi Iaivakapteenia japerämiehiä ja oikein hienoa väkeä varten, huomaatkos.
REGINA. Ja sitte pitäisi minun —?
ENGSTRAND. Sinä saisit olla apuna, niin. Ainoastaan noin näön vuoksi,voit arvata. Et, piru olkoon, joudukkaan pahoille päiville, laps'kulta. Voit saada kaikki tahtosi mukaan.
REGINA. Niin-kyliä, niin!
ENGSTRAND. Mutta vaimoväkeä täytyy olla talossa, se on päivän selvää,se. Sillä iltasittain on tietysti pidettävä vähä hauskaa, laulettava jatanssittava ja niin pois päin. Aatteleppas, että he ovat kulkeneitamerimiehiä maailman mereltä, (lähempänä.) Elä nyt ole hassu ja suljeitse tietäsi, Regina. Mitä voi sinusta tulla täällä maalla? Hyödyttääköse yhtään sinua, että rouva on kustantanut oppia sinuun? Saathanhoidella kakaroita uudessa lastenkodossa, kuulen ma. Onko se mitäänsinulle, se? Haluttaako sinua niin mahdottomasti kulua täälläkitupiikiksi likaisten penikoiden takia?
REGINA. Ei, jos kävisi niinkuin minua haluttaa, niin —. No, voihan setapahtua. Voihan se tapahtua!
ENGSTRAND. Kaikkiansa voi niitä tulla noin seitsemän, kahdeksan sataakruunua.
REGINA. Ei ole hullumpaa.
ENGSTRAND. Siinä on tarpeeksi päästäkseen jaloillensa, siinä, laps'kulta.
REGINA. Etkö aio antaa yhtään niistä rahoista minulle?
ENGSTRAND. En totisesti aiokkaan, en.
REGINA. Etkö aio lähettää minulle edes hamekangasta?
ENGSTRAND. Tule vaan olemaan kanssani kaupunkiin, tule, niin saathamekankaita kyllä.
REGINA. Pyh, sen voin tehdä ominpäin, jos minua haluttaa.
ENGSTRAND. Ei, isällisen käden johdolla, se käy paremmin, Regina. Nytvoin saada soman talon Pikku Satamakadulla. Ei tarvitse montaa markkaaenää; ja sinne voisimme laittaa jonkinlaisen merimieskodin, näetkös.
REGINA. Mutta minä en tahdo olla sinun luonasi! Minulla ei ole mitäänsinun kanssasi tekemistä. Mene nyt!
ENGSTRAND. Et, totta vie, jäisi pitkäksi aikaa luokseni, laps' kulta.Sitä hyvää ei minulle suotaisi. Jos sinä vaan ymmärtäisit katsoaeteesi. Niin kaunis impi, kuin sinusta on tullut näinä parinaviimeisenä vuonna —
REGINA. No —?
ENGSTRAND. Ei varmaankaan kestäisi kauvan, ennenkuin tulla pölähtäisijoku perämies, — niin ehkäpä kapteeni —
REGINA. En tahdo mennä naimisiin kenenkään semmoisen kanssa. Merimiehillä ei ole yhtään savoir vivre.
ENGSTRAND. Mitä ei heillä ole?
REGINA. Minä tunnen merimiehet, minä sanon. Semmoisen väen kanssa eivoi mennä naimisiin.
ENGSTRAND. Ole sitte niiden kanssa naimisiin menemättä. Voi sekannattaa kumminkin, (tuttavallisemmin:) Hän — engelsmanni —huvikutteri-herra — antoi kolmesataa spesietalaria, hän; — ja toinenei ollut kauniimpi sinua, hän.
REGINA (häneen päin). Ulos ovesta!
ENGSTRAND (väistää). No, no; ethän toki lyödä aio, tiedän mä.
REGINA. Aion! Jos puhut äidistä, niin lyön. Ulos ovesta, minä sanon!(ajaa hänet ylös puisto-ovelle.) Eiäkä paukuta ovia; nuori herraAlving —
ENGSTRAND. Hän nukkuu, niin. Kumma, kuinka sinä pidät huolta nuorestaherra Alvingista —. (hiljemmin.) Hohoo; eihän kumminkaan niin liene,että hän —?
REGINA. Ulos, ja pian! Sinä olet hullu, ihminen! Ei, älä mene sitätietä, sieltä tulee pastori Manders. Alas kyökin portaita, sinä.
ENGSTRAND (oikealle). Niin, niin, teen sen. Mutta juttele hänenkanssaan, joka sieltä tulee. Hän on mies sanomaan sinulle, mitä lapsion velkapää isälleen. Sillä isäsi olen kaikissa tapauksissa, näetkös.Sen voin näyttää kirkonkirjasta.
(Menee ulos toisen oven kautta, jonka Regina on aukaissut ja jälleen sulkee hänen jälkeensä.)
REGINA (katsahtaa itseänsä peilissä, löyhyttää nenäliinallaan ja korjaakaulanauhaansa; sen jälkeen alkaa puuhaella kukkien kanssa.)
(Pastori Mandera, päällystakki yllä ja sateensuoja kädessä, sekä pieni matkalaukku hihnassa yli olkapään, tulee puisto-oven kautta kasvihuoneesen.)
PASTORI MANDERS. Hyvää päivää, neitsyt Engstrand.
REGINA (kääntyy iloisen hämmästyneenä). No kas, hyvää päivää, herrapastori! Onko höyrylaiva jo tullut?
PASTORI MANDERS. Se tuli nyt juuri, (menee puistohuoneesen.) Onpameillä sentään ikävä sadesää näinä päivinä.
REGINA (seuraa häntä). Se on niin siunattu ilma maanmiehille, herrapastori.
PASTORI MANDERS. Niin, siinä olette varmaan oikeassa. Sitä ajattelemmeme kaupunkilaiset niin vähän.
(Alkaa ottaa päällystakkia yltänsä.)
REGINA. Oo, enkö minä auta? — Kas niin. No ei nyt, kuinka märkä se on!Nyt panen sen vaan etehisen seinälle. Ja sateensuoja sitte —; senlevitän, niin se saa kuivaa.
(Menee ulos kapineittein kanssa toisen oikeanpuolisen oven kautta. Pastori Manders ottaa matkalaukun olaltaan ja panee sen ja hatun tuolille. Sill'aikaa tulee Regina sisään jälleen.)
PASTORI MANDERS. Ah, oikein tekee hyvää tulla huoneesen. No, täällä onvarmaan kaikki hyvin talossa?
REGINA. On, paljo kiitoksia.
PASTORI MANDERS. Mutta kelpo lailla hommaa, luulen ma, huomisenjohdosta?
REGINA. Ojah, onhan täällä vähä tekemistä.
PASTORI MANDERS. Ja rouva Alving on arvattavasti kotona?
REGINA. On niin; hän on vaan yläällä laittamassa suklaata nuorelleherralle.
PASTORI MANDERS. Niin, sanokaa minulle —; kuulin alaalla laiturilla,että Osvald muka on tullut.
REGINA. Niin, hän tuli toissapäivänä. Emme odottaneet häntä ennenkuintänään.
PASTORI MANDERS. Ja raittiina ja ripeänä, toivon ma?
REGINA. Niin, terve hän on. Mutta kauhean väsynyt matkasta. Hän ontullut yhtä päätä aina Pariisista asti —; minä tarkoitan, hän ontullut koko tien yhtä ajoa. Luulen melkein, että hän nukkuu vähä nyt,niin että saamme kyllä puhua hieman hiljaa.
PASTORI MANDERS. Hys, olkaamme siis hiljaa.
REGINA (nostaessaan nojatuolia valmiiksi pöydän viereen). Ja olkaa niinhyvä ja istukaa, herra pastori, ja laittakaa itsellenne mukavata. (Hänistuutuu; Regina nostaa jakkaran hänen jalkojensa alle.) Kas niin!Istuuko herra pastori nyt hyvästi?
REGINA. Näyttääkö herra pastorista siltä? Rouva sanoo, että olenlihonutkin.
PASTORI MANDERS. Lihonut? No niin, ehkä vähä; — noin kohtalaisesti.
(Lyhyt äänettömyys.)
REGINA. Ilmoitanko rouvalle?
PASTORI MANDERS. Kiitos, kiitos, ei ole kiirettä, rakas lapseni. — No,mutta sanokaa minulle nyt, hyvä Regina, mitenkä isänne sitte menestyytäällä maalla?
REGINA. Joo kiitos, herra pastori, kyllä hän menestyy hyvästi.
PASTORI MANDERS. Hän poikkesi luokseni, viimeksi kaupungissa ollessaan.
REGINA. Eihän nyt, tekikö hän niin? Hän on aina niin iloinen saadessaanpuhella pastorin kanssa.
PASTORI MANDERS. Ja te käytte varmaankin ahkerasti hänen luonansapäivillä?
REGINA. Minäkö? Niin, käynhän minä niin usein kuin saan aikaa niin —
PASTORI MANDERS. Isänne ei ole mikään oikein vahva luonne, neitsyt Engstrand. Hän kaipaa niin syvästi johtavaa kättä.
REGINA. No niin, voipi kyllä niin olla.
PASTORI MANDERS. Hän kaipaa jotakin luonaan, josta hän voisi pitää, jajonka mielipiteelle hän voisi panna arvoa. Hän tunnusti sen itse niinavosydämmisesti, viimeksi ollessaan minun luonani.
REGINA, Niin, hän on puhunut minulle vähä sinnepäin. Mutta en tiedä,tahtooko rouva Alving päästää minua pois, — varsinkaan nyt, kuinsaamme sen uuden lastenkodon hoidettavaksemme. Enkä tahtoisi mielellänilähteä rouva Alvinginkaan luota, kuin hän on aina ollut niin hyvä minuakohtaan.
PASTORI MANDERS. Mutta tyttärellinen velvollisuus, hyvä tyttöni —. Luonnollisesti pitää meidän ensin saaman emäntänne suostumus.
REGINA. Mutta en tiedä, sopiiko minun tällä iällä hoitaa yksinäisenmiehisen hengen taloutta.
PASTORI MANDERS. Mitä! Mutta hyvä neitsyt Engstrand, omastaisästännehän tässä on puhe!
REGINA. Niin, voi niin olla, mutta kuitenkin —. Niin, jos se olisijossainhyvässä talossa, oikean kunnon herran luona —
PASTORI MANDERS. Mutta, hyvä Regina —
REGINA. — jonkun, jota kohtaan minulla voisi olla myötätuntoisuutta,jota voisin kunnioittaa ja jolle voisin olla aivan kuin tyttärensijassa —
PASTORI MANDERS. Niin, mutta rakas, hyvä lapseni —
REGINA. Sitte tulisin kyllä mielelläni kaupunkiin. Täällä maalla onkovin yksinäistä, — ja tietäähän herra pastori itse, mitä on ollayksin maailmassa. Ja sen uskallan kyllä sanoa, että olen sekä ketteräettä nöyrä. Eikö herra pastori tiedä mitään semmoista paikkaa minulle?
PASTORI MANDERS. Minäkö? En, totisesti, sitä en tiedä.
REGINA. Mutta rakas, rakas herra pastori, muistakaa kumminkin minua,jos —
PASTORI MANDERS (nousee). Kyllä, sen kyllä teen, neitsyt Engstrand.
REGINA. Niin, sillä jos minä —
PASTORI MANDERS. Tahdotteko ehkä olla niin hyvä, että haette rouvan?
REGINA. Hän tulee heti, herra pastori.
(Menee ulos vasemmalle.)
PASTORI MANDERS (kävelee pari kertaa edestakaisin tuvassa, seisoohetkisen taka-alalla kädet seljän takana ja katselee ulos puistoon. Senjälkeen tulee hän taas pöydän likelle, ottaa kirjan ja katsoonimilehteä, säpsähtää ja katsoo usempia.) Hm, — vai niin?
(Rouva Alving tulee sisään vasemmanpuolisen oven kautta. Häntä seuraa Regina, joka heti menee ulos etummaien oikeanpuolisen oven kautta.)
ROUVA ALVING (ojentaa pastori Mandersille kätensä). Terve tuloa, herrapastori.
PASTORI MANDERS. Hyvää päivää, rouva. Tässä olen, niinkuin lupasin.
ROUVA ALVING. Aivan kellonlyömällä.
PASTORI MANDERS. Mutta voitte uskoa, tiukalle otti, ennenkuin pääsinpois. Kaikki ne siunatut komisoonit ja toimikunnat, joissa olenkiinni —
ROUVA ALVING. Sitä kiltimmästi teitte, kuin tulitte niin ajoissa. Nytvoimme saada asiamme selville, ennenkuin syömme päivällistä. Muttamissä on kapsäkkinne?
PASTORI MANDERS (nopeasti). Kapineeni ovat alaaila kauppiaan luona. Olen siellä yötä.
PASTORI MANDERS. Ei, ei, rouva; muuten hyvin paljo kiitoksia; minäpysyn siellä alaaila, niinkuin tapani on. Se on niin mukavata, kuin onmentävä laivaan taas.
ROUVA ALVING. No, tehkää tahtonne. Minusta muuten vaan me kaksi vanhaaihmistä —
PASTORI MANDERS. No, herra varjelkoon, teidän pilapuheitanne. Niin,olette luonnollisesti ylenmäärin iloinen tänään. Ensiksi juhlapäivähuomenna, ja sittehän olette saanut Osvaldin kotia.
ROUVA ALVING. Niin, aatelkaa, mikä onni minulle! Siitä on nyt yli kaksivuotta, kuin hän oli viimeksi kotona. Ja sitte hän on luvannut jäädäluokseni koko talveksi.
PASTORI MANDERS. Ei nyt, onko hän luvannut? Siinä hän teki kauniisti janiinkuin lapsen tulee. Sillä kokonaan toisella lailla luulisin sentäänRooman ja Pariisin elämän viehättävän.
ROUVA ALVING. Niin, mutta täällä kotona on hänellä äitinsä, näettekös.O, sitä rakasta, siunattua poikaa, hänellä on kyllä sydäntä äidilleen,hänellä.
PASTORI MANDERS. Sehän olisikin kovin surullista, jos erilläolo jaaskaroiminen semmoisissa asioissa kuin taide, tylsentäisi niinluonnolliset tunteet.
ROUVA ALVING. Niin, sanokaappa muuta. Mutta siitä ei ole pelkoa hänensuhteensa. Niin, onpa minun oikein hauska nähdä, tunnetteko häntävielä. Hän tulee alas sitte; nyt hän makaa vaan yläällä, leväten hiukansohvalla. — Mutta istukaahan, hyvä pastori.
PASTORI MANDERS. Kiitoksia. Teillä on siis aikaa —?
ROUVA ALVING. On kyllä, (istuutuu pöydän viereen.)
PASTORI MANDERS. Hyvä; saatte siis nähdä —. (Menee tuolin luo, jollamatkalaukku on, ottaa paperikimpun siitä, asettuu toiselle puolenpöytää ja hakee vapaan paikan papereille.) Tässä on meillä nyt ensinkin— (keskeyttäin.) Sanokaa minulle, rouva Alving, mitenkä nämä kirjattäällä ovat?
ROUVA ALVING. Ne kirjat? Ne ovat kirjoja, joita minä luen.
PASTORI MANDERS. Luetteko te sellaisia kirjoituksia?
ROUVA ALVING. Luen niinkin.
PASTORI MANDERS. Tunnetteko te tulevanne paremmaksi tahionnellisemmaksi sellaisesta lukemisesta?
ROUVA ALVING. Minusta tuntuu niitä lukiessani ikäänkuinturvallisemmalta.
PASTORI MANDERS. Sepä merkillistä. Mitenkä niin?
ROUVA ALVING. Niin, minä saan ikäänkuin selvitystä ja vahvistustamoneen moninaiseen, jota itse tunnen ja mietiskelen. Niin,se onmerkillistä, pastori Manders, — niissä ei ole oikeastaan mitään uutta,noissa kirjoissa; niissä ei seiso muuta, kuin mitä useimmat ihmisetajattelevat ja uskovat. Asia on vaan se, että useimmat ihmiset eivätota selvää ajatuksistaan tahi eivät tahdo niillä itseänsä vaivata.
PASTORI MANDERS. No hyvä ihminen! Luuletko täydellä todella, ettäuseimmat ihmiset —?
ROUVA ALVING. Niin, niin minä kyllä luulen.
PASTORI MANDERS. Niin, mutta ei sentään tässä maassa? Ei täällä meillä?
ROUVA ALVING. Kyllä vaan aivan varmaan, täällä meillä myös.
PASTORI MANDERS. No, sen minä sanon —!
ROUVA ALVING. Mutta mitä teillä sitte on muistuttamista noita kirjojavastaan?
PASTORI MANDERS. Muistuttamista? Ettehän toki luulle, että minätuhlaisin aikaani semmoisten tuotteiden tutkimiseen?
ROUVA ALVING. Tarkoitatte siis, ett'ette tunne ollenkaan mitätuomitsette?
PASTORI MANDERS. Olen lukenut kylliksi näistä kirjoituksista, ollakseniniitä hyväksymättä.
ROUVA ALVING. Niin, mutta teidän oma ajatuksenne —
PASTORI MANDERS. Hyvä rouva, on monta kohtaa elämässä, jolloin täytyyluottaa toisiin. Se on nyt kerta niin tässä maailmassa; ja se on hyvä.Mitenkä muuten kävisi yhteiskuntien?
ROUVA ALVING. Ei-ei; siinä voitte olla oikeassa.
PASTORI MANDERS. Muuten en luonnollisesti kiellä, että niissä voipiolla sitä tätä viehättävää, semmoisissa kirjoituksissa. Enkä myöskäänvoi moittia teitä siitä, että haluatte tulla tuntemaan niitähengellisiä liikkeitä, joita, niinkuin sanotaan, liikkuu ulkonasuuressa maailmassa, — jossa olette antanut poikannekin olla niinkauvan. Mutta —
ROUVA ALVING. Mutta —?
PASTORI MANDERS (hiljentää ääntänsä). Mutta siitä ei puhuta, rouvaAlving. Eihän tarvitse jokaiselle tehdä tiliä siitä, mitä lukee jaajattelee neljän seinänsä sisäpuolella.
ROUVA ALVING. Ei, luonnollisesti; niin arvelen minäkin.
PASTORI MANDERS. Ajatelkaa nyt vaan, mitä velvollisuuksia teillä ontätä lastenkotoa kohtaan, jonka päätitte perustaa aikaan, jolloinmielipiteenne hengellisistä asioista olivat vallan toiset kuin nyt, —minkä minä voin huomata ainakin.
ROUVA ALVING. Niin niin, sen myönnän täydellisesti. Muttalastenkodosta —
PASTORI MANDERS. Lastenkodosta piti meidän puhuman, niin. Siis —varovaisuutta, rouva! Ja nyt ryhtykäämme sitte asioihimme, (avaapäällyksen ja ottaa osan papereja ulos.) Näettekös näitä?
ROUVA ALVING. Asiakirjat?
PASTORI MANDERS. Kaikki tyyni. Ja täydessä kunnossa. Voitte uskoa, ettäoli vaikeata saada niitä oikeaan aikaan. Minun on suorastaan täytynytpanna kovaa. Virkakunnat kuin ovat melkein kiduttavan tunnokkaita, kuinkysymys on päättämisestä. Mutta tässä ne nyt sentään ovat. (Selaaläjää.) Tässä on laissa vahvistettu luovutuskirja Rosenvoldin tilanalueella olevaan Solvikin maan-osuuteen, sekä sen vastalaitettuihinasuinrakennuksiin, kouluhuoneisin, opettajan-asuntoon ja kappeliin. Jatässä on lahjoituksen ja laitoksen sääntöjen hyväksymiskirja.Tahdotteko nähdä — (lukee:) "Kapteeni Alvingin muisto"-nimisenlastenkodon säännöt.
ROUVA ALVING (katselee kauvan paperia). Siinä se siis on.
PASTORI MANDERS. Olen valinnut nimityksen kapteeni, enkä kamariherra. Kapteeni näyttää kerskaamattomammalta.
ROUVA ALVING. Niin niin, kuinka vaan teidän mielestänne sopii.
PASTORI MANDERS. Ja tästä saatte säästöpankkikirjan, korkoa kasvavallepääomalle, joka on pantu korvaamaan lastenkodon hoitokustannuksia.
ROUVA ALVING. Kiitos; mutta olkaa niin hyvä aina ja tallettakaa se,mukavuuden vuoksi.
PASTORI MANDERS. Aivan mielelläni. Arvelen, että meidän pitää antaarahojen jäädä säästöpankkiin aluksi. Eihän korkomäärä ole kovinhoukutteleva, neljä sadalta, kuuden kuukauden ylössanomisella. Jossittemmin voitaisiin saada hyvä panttivelkakirja, — sen tulisi vaintietysti olla ensimmäistä kiinnitystä vastaan ja epäilemättömän varmanpaperin, — niin voimme lähemmin puhua asiasta.
ROUVA ALVING. Niin niin, hyvä pastori Manders, kaiken sen tunnette teparaiten.
PASTORI MANDERS. Koetan ainakin pitää silmäni auki. — Mutta sitte onvielä yksi asia, jota monesti olen aikonut teiltä kysyä.
ROUVA ALVING. Ja mikä se on?
PASTORI MANDERS. Onko lastenkoto-rakennukset vakuutettavat vai ei?
ROUVA ALVING. Luonnollisesti ne ovat vakuutettavat.
PASTORI MANDERS. Niin, seis hiukan, rouva. Miettikäämme lähemminasiata.
ROUVA ALVING. Minä pidän kaikki vakuutettuna, sekä rakennukset ettäirtaimen, maanviljelyskapineet sekä maantuotteet.
PASTORI MANDERS. Selvää se. Omassa omaisuudessanne. Samoin teenminäkin, — luonnollisesti. Mutta tässä, näettekös, on kokonaan toinenasia. Onhan lastenkoto ikäänkuin pyhitettävä korkeampaan tarkoitukseen.
ROUVA ALVING. Niin, mutta jos —
PASTORI MANDERS. Oman yksityisen mielipiteeni mukaan en tosiaan pitäisiensinkään loukkaavana turvautua kaikkia mahdollisuuksia vastaan —
ROUVA ALVING. Niin, se on minunkin ajauikseni.
PASTORI MANDERS. — mutta minkälainen on mieliala kansassa täälläympäristössä? Senhän te tunnette paremmin kuin minä.
ROUVA ALVING. Hm, mieliala —
PASTORI MANDERS. Onko täällä sanottavasti ajatus-oikeutettuja, —todella ajatus-oikeutettuja, jotka voisivat loukkautua siitä?
ROUVA ALVING. Niin, mitä oikeastaan tarkoitatte todellaajatus-oikeutetuilla?
PASTORI MANDERS. No, tarkoitan lähinnä miehiä niin itsenäisissä javaikuttavissa asemissa, ett'ei oikein voi olla panematta niidenmielipiteille jotakin arvoa.
ROUVA ALVING. Semmoisia on täällä moniaita, jotka ehkä kyllä voisivatloukkautua, jos —
PASTORI MANDERS. No, näettekös vaan! Kaupungissa on meillä montamonituista sitä lajia. Aatelkaa vaan kaikkia virkakumppalinijoukkolaisia! Voitaisiin todella niin perin helposti käsittää asianiin, ett'ei teillä ja minulla muka ole oikeata luottamusta korkeampaanhallitukseen.
ROUVA ALVING. Mutta oman mielipiteenne mukaan, hyvä pastori,vakuutuksenne on kumminkin —
PASTORI MANDERS. Niin, minä tiedän; minä tiedän: — minulla on lujavakuutukseni, se on kyllä totta. Mutta me emme kumminkaan voisi estäänurjaa ja epäedullista selitystä. Ja semmoinen voisi vuorostaanhelposti vaikuttaa haitallisesti itse lastenkotolaitokseen.
ROUVA ALVING. Niin, jos sillä lailla kävisi, niin —
PASTORI MANDERS. Minä en myöskään kokonaan voi olla lukuun-ottamattasitä tukalaa, — niin, voin kyllä sanoa, tuskallista asemaa, johon minäkenties voisin joutua. Kaupungin johtavissa piireissä haastellaan paljotästä lastenkoto-asiasta. Onhan lastenkoto osaksi rakennettu myöskaupungin hyödyksi, ja toivottavasti on se huomattavassa määrässäkeventävä yhteiskunnan köyhänkuormiamme. Mutta kuin nyt minä olenteidän neuvojananne ja olen johtanut asian toimituspuolta, niin voinpeljätä, että kiihkoiset kaikkein ensiksi käyvät minun kimppuuni —
ROUVA ALVING. Niin, semmoiselle ei teidän pidä antautua alttiiksi.
PASTORI MANDERS. Puhumatta hyökkäyksistä, joita epäilemättä tehtäisiinminua vastaan eräissä lehdissä ja aikakauskirjoissa, jotka —
ROUVA ALVING. Kylliksi, hyvä pastori Manders, se kohta ratkaisee asian.
PASTORI MANDERS. Ette siis tahdo vakuutettavaksi?
ROUVA ALVING. En; annamme sen olla.
PASTORI MANDERS (nojautuu taakseppäin tuoliin). Mutta jos nytonnettomuus kerta sattuisi? Eihän voi koskaan tietää —. Tahdottekosiinä tapauksessa korjata vahingon jälleen?
ROUVA ALVING. En, sen sanon teille suoraan, sitä en tekisi.
PASTORI MANDERS. Niin mutta tiedättekö, rouva Alving, — siinätapauksessa otamme todella arveluttavan vastuun päällemme.
ROUVA ALVING. Mutta luuletteko voivamme muuta?
PASTORI MANDERS. En, sepä juuri seikka; emme oikeastaan voi muuta.Eihän meidän sentään pidä antautua nurjasti tuomittaviksi; eikä meillämillään lailla ole lupaa saattaa aikaan pahennusta seurakunnassa.
ROUVA ALVING. Teillä, pappina, ei ainakaan.
PASTORI MANDERS. Ja minä luulenkin todella voivamme luottaa, siihen,että semmoisella laitoksella on onni mukanaan, — niin, että se onerityisen varjeluksen suojassa.
ROUVA ALVING. Toivokaamme niin, pastori Manders.
PASTORI MANDERS. Jätämmekö siis sen sikseen?
ROUVA ALVING. Luonnollisesti teemme niin.
PASTORI MANDERS. Hyvä. Niinkuin tahdotte, (merkitsee.) Siis — eivakuuteta.
ROUVA ALVING. Oli muuten kummallista, että tulitte puhuneeksi siitäjuuri tänään —
PASTORI MANDERS. Olen kauvan ajatellut kysyä sitä teiltä —
ROUVA ALVING. — sillä eilen oli tuli pääsemässä irti siellä alaaila.
PASTORI MANDERS. Mitä?
ROUVA ALVING. Noh, se ei muuten ollut mitään erin-omaista. Valkea olitarttunut höylänlastuihin työpajassa.
PASTORI MANDERS. Jossa Engstrand tekee työtä?
ROUVA ALVING. Niin. Hän kuuluu monesti niin varomattomasti piteleväntulitikkuja.
PASTORI MANDERS. Sillä miehellä on niin paljon asioita päässä, — niinmonenlaisia kiusauksia, Jumalan kiitos, hän kokee nyt viettäänuhteetointa elänää, kuulen ma.
ROUVA ALVING. Vai niin? Kuka niin sanoo?
PASTORI MANDERS. Sen on hän itse vakuuttanut minulle. Ja ketterätyömies hän myös on.
ROUVA ALVING. Kyllä, sen aikaa kuin on selvä —
PASTORI MANDERS. Niin, tuo surullinen heikkous! Mutta hän on monestipakotettu siihen kehnon jalkansa tähden, hän sanoo. Hänen viimeksikaupungissa ollessaan tulin oikein liikutetuksi hänen takiansa. Häntuli luokseni ja kiitti minua niin sydämmellisesti, siitä että olinhankkinut hänelle työtä täällä, niin että hän voi saada olla yhdessäReginan kanssa.
ROUVA ALVING. Reginasta hän ei paljoa välitä.
PASTORI MANDERS. Välittää kyllä, hän puhuu tytön kanssa joka päivä,niin hän itse jutteli minulle.
ROUVA ALVING. Niin, niin, voi olla.
PASTORI MANDERS. Hän tuntee kyllä kaipaavansa jotakin, joka voi häntäpidättää kiusauksen lähetessä. Sepä juuri on herttaista JaakkoEngstrandissa, se, että hän tulee niin peräti avutoinna luoksesi jasyyttää itseänsä ja tunnustaa heikkoutensa. Viimeksi ollessaanpuheillani — —. Kuulkaa, rouva Alving, jos hänellä olisi sisällinentarve saada Regina kotia luoksensa jälleen —
ROUVA ALVING (nousee nopeasti). Regina!
PASTORI MANDERS. — niin elkää te panko sitä vastaan.
ROUVA ALVING. Panen, sitä minä vastustan kaikin voimin. Ja sitä paitse,— saahan Regina toimen lastenkodossa.
PASTORI MANDERS. Mutta ajatelkaa, Engstrand on kumminkin hänenisänsä —
ROUVA ALVING. O, minä tiedän paraiten, minkälainen isä hän on olluthänelle. Ei, hänen luokseen ei Regina koskaan ole tuleva minunsuostumuksellani.
PASTORI MANDERS (nousee). Mutta hyvä rouva, elkää siitä sentään niinkiivastuko. On oikein surullista, kuinka väärin te tunnette puuseppäEngstrandin. Onhan ikäänkuin oikein säikähtyisitte —
ROUVA ALVING (rauhallisemmin). Se on yhdentekevä. Olen ottanut Reginanluokseni, ja luonani hän pysyy, (kuuntelee.) Hys, hyvä pastori Manders,elkää enää puhuko tästä, (hän tulee iloisen-näköiseksi.) Kuulkaa!Siellä tulee Osvald portailla. Nyt tahdomme vaan ajatellahäntä.
(Osvald Alving, ohuessa päällystakissa, hattu kädessä, ja polttaen suurta merivahapiippua, tulee sisään vasemmanpuolisen oven kautta.)
OSVALD (jää seisomaan ovelle). Oo, anteeksi — luulin teidän olevankonttorissa, (tulee lähemmäksi.) Hyvää päivää, herra pastori.
ROUVA ALVING. Niin, mitä sanotte hänestä tuossa, pastori Manders?
PASTORI MANDERS. Minä sanon, — minä sanon —. Ei, mutta onko setodellakin —?
OSVALD. On, se on todellakin se tuhlaajapoika, herra pastori.
PASTORI MANDERS. Mutta hyvä nuori ystäväni —
OSVALD. No, kotia tullut poika sitte.
ROUVA ALVING. Osvald tarkoittaa sitä kertaa, kuin te niin kovastivastustelitte hänen maalariksi tuloaan.
PASTORI MANDERS. Voihan ihmissilmissä moni askel näyttääarveluttavalta, joka sitte kumminkin — (ravistaa Osvaldin kättä.) No,terve tuloa, terve tuloa! Mutta hyvä Osvald —. Niin saanenhan kutsuateitä ristimänimellä?
OSVALD. Niin, miksi muuten kutsuisitte minua?
PASTORI MANDERS. Hyvä. Sitä aioin sanoa, hyvä Osvaldini, — teidän eipidä luulla minusta, että ehdottomasti tuomitsisin taiteilijasäädyn.Luulen, että on monta, jotka siinäkin säädyssä voivat säilyttääsisällisen ihmisensä turmeltumattomana.
OSVALD. Meidän on toivominen sitä.
ROUVA ALVING (loistaen tyytyväisyydestä). Tiedän yhden, jokaon säilyttänyt sekä sisällisen että ulkonaisen ihmisensäturmeltumattomana. Katsokaa vaan häntä, pastori Manders.
OSVALD (kulkee lattiata ylöspäin). Niin niin; rakas äiti, jättäkäämmese.
PASTORI MANDERS. No ihan varmaan — sitä ei voi kieltää. Ja sittehänolette jo ruvennut saamaan nimeä. Sanomalehdet ovat usein puhuneetteistä, ja niin ylenmäärin suosiollisesti. Niin, se on — viime aikoinaon luullakseni oltu ikäänkuin vähä hiljaa.
OSVALD (yläällä kukkien luona). En ole saanut maalata juuri paljoaviime aikoina.
ROUVA ALVING. Pitäähän maalarinkin levätä välillä.
PASTORI MANDERS. Se on tietty. Ja sitte valmistaudutaan ja kootaanvoimia johonkin suureen.
OSVALD. Niin. — Äiti, joko kohta syömme?
ROUVA ALVING. Puolituntisen kuluttua. Ruokahalu hänellä on, jumalankiitos.
PASTORI MANDERS. Maistuupa tupakkakin.
OSVALD. Löysin isän piipun yläällä kamariasi ja sitte —
PASTORI MANDERS. Ahaa, siinäpä se on!
ROUVA ALVING. Mikä?
PASTORI MANDERS. Kuin Osvald tuli tuolla ovessa piippu suussa, niinolin näkevinäni hänen isänsä ilmielävänä.
OSVALD. Ei nyt, todellako?
ROUVA ALVING. Oo, miten voittekaan sanoa niin! Onhan Osvald minuun.
PASTORI MANDERS. Niin; mutta hänellä on joku piirre suupielessä,jotakin huulissa, joka muistuttaa niin ilmeisesti Alvingista —varsinkin nyt, kuin hän polttaa.
ROUVA ALVING. Ei ollenkaan. Osvaldilla on pikemmin jotakin papillistasuussaan, minun mielestäni.
PASTORI MANDERS. No niin, no niin; muutamilla virkaveljilläni onsamanlainen piirre.
ROUVA ALVING. Mutta pane piippu pois, poika kultani: en tahdo saadasauhua tänne sisään.
OSVALD (tekee niin). Mielelläni. Tahdoin vaan koetella sitä; sillä olenkerta polttanut siitä lapsena.
ROUVA ALVING. Sinäkö?
OSVALD. Niin. Olin aivan pieni silloin. Ja sitte muistan tulleeni ylöskamariin isän luo eräänä iltana, kuin hän oli niin iloinen ja hauska.
ROUVA ALVING. Oo, sin' et muista mitään niiltä ajoilta.
OSVALD. Muistan, muistan selvästi, kuinka hän nosti minut polvelleen jaantoi minun polttaa piippua. Polta poika, hän sanoi, — polta kelpolailla, poika! Ja minä poltin minkä suinkin taisin, kunnes tunsintulevani ihan vaaleaksi ja hiki herui suurissa pisaroissa otsalleni.Silloin hän nauroi niin sydämmellisesti —
PASTORI MANDERS. Sepä vasta kummallista.
ROUVA ALVING. Ystäväni, se on vaan Osvaldin unennäköjä.
OSVALD. Ei, äiti, en ole sitä uneksinut. Sillä — vaikka et voi muistaa sitä — niin sinä tulit sisään ja kannoit minut ulos lastenkamariin. Siellä tuli minulle paha elämä, ja minä näin, että sinä itkit. — Tekikö isä usein semmoisia ilveitä?
PASTORI MANDERS. Nuoruudessaan oli hän erittäin hilpeä mies —
OSVALD. Ja sai kuitenkin niin paljon toimeen tässä maailmassa, niinpaljon hyvää ja hyödyllistä; eikä elänyt sen vanhemmaksi.
PASTORI MANDERS. Niin, te olette todella perinyt nimenne toimekkaaltaja ansiolliselta mieheltä, hyvä Osvald Alving. No, se on toivottavastiteille kehotuksena —
OSVALD. Pitäisi olla, niin.
PASTORI MANDERS. Teitte ainakin kauniisti, kuin tulitte kotia hänenkunniapäiväkseen.
OSVALD. Vähempätä en toki voinut tehdä isäni vuoksi.
ROUVA ALVING. Ja kuin minä saan pitää hänet niin kauvan; siinä hänkuitenkin tekee kaikkein kauniimmasti.
PASTORI MANDERS. Niin, jäättehän kotia talven yli, kuulen ma.
OSVALD. Jään kotia epämääräiseksi ajaksi, herra pastori. — Oo, onsentään ihanata olla taas kotona!
ROUVA ALVING (ilosta säteillen). Niin, eikö totta?
PASTORI MANDERS (katselee osaaottavaisesti Osvaldia). Te jouduitteaikaiseen ulos maailmaan, hyvä Osvald.
OSVALD. Niin tein. Joskus ajattelen, että eikö se ollut liianaikaiseen.
ROUVA ALVING. O, ei suinkaan. Siitä on reippaalle pojalle vaan hyvää.Ja olletikkin sille, joka on ainoa lapsi. Hänen ei pidä vetelehtiäkotona äidin ja isän luona ja tulla pilatuksi.
PASTORI MANDERS. Se kysymys on vaikea ratkaista, rouva Alving. Isänkoti on ja pysyy kuitenkin lapsen oikeana olinpaikkana.
OSVALD. Siinä olen todella yhtä mieltä pastorin kanssa
PASTORI MANDERS. Katsokaa nyt vaan omaa poikaanne. Niin, voimmehanhyvästi puhua siitä hänen läsnäollessaan. Mikä on ollut seuraushänelle? Hän on tullut kuuden — seitsemänkolmatta vuoden vanhaksi,eikä ole koskaan saanut tilaisuutta oppia tuntemaan kunnollista kotia.
OSVALD. Anteeksi, herra pastori, — siinä kokonaan petytte.
PASTORI MANDERS. Vai niin? Luulin, että olette oleskellut melkeinyksin-omaan taiteilijapiireissä.
OSVALD. Niin olenkin.
PASTORI MANDERS. Mutta minä luulin, että useimmilla niistä ei ole varaaperustaa perhettä ja laittaa kotia.
OSVALD. On niitä muutamia, joilla ei ole varaa mennä naimisiin, herrapastori.
PASTORI MANDERS. Niin, sitähän minä sanoin.
OSVALD. Mutta voihan heillä sen vuoksi olla koti. Ja se onkin yhdelläja toisella; vieläpä hyvin kunnollinen ja sievä koti.
ROUVA ALVING (seuraa tarkasti, nyökkää, mutta ei sano mitään).
PASTORI MANDERS. Mutta enhän minä puhu nuorenmiehen kodista. Kodillatarkoitetaan perhekotia, jossa mies elää vaimonsa ja lastensa kanssa.
OSVALD. Niin, tahi lastensa äidin kanssa.
PASTORI MANDERS (säpsähtää; lyö kätensä yhteen). Mutta laupias —!
OSVALD. No?
PASTORI MANDERS. Elää yhdessä — lastensa äidin kanssa!
OSVALD. Niin, tahtoisitteko sitte ennemmin, että hänen pitäisi hyljätälastensa äidin?
PASTORI MANDERS. Puhutte siis luvattomista yhteyksistä! Niistä niinkutsutuista villistä avioliitoista!
OSVALD. En ole koskaan huomannut mitään erittäin villiä sellaistenihmisten yhdys-elämässä.
PASTORI MANDERS. Mutta kuinka on mahdollista, että kukaan — kukaanedes jotenkin hyvästi kasvitettu mies tahi nuori nainen voi mukautuaelämään sillä tavalla — aivan yleisön silmäin edessä!
OSVALD. Mutta mitä heidän sitte pitäisi tehdä? Köyhä, nuori taiteilija,— köyhä, nuori tyttö —. Naimisiin meneminen maksaa paljon rahaa. Mitäpitää heidän silloin tehdä?
PASTORI MANDERS. Mitäkö heidän pitää tehdä? Niin, herra Alving, sanonteille, mitä heidän pitää tehdä. Heidän olisi pitänyt pysyä erilläänalusta pitäen, olisi pitänyt!
OSVALD. Sillä puheella ette pääse pitkälle nuorten, lämminveristenrakastuneitten ihmisten kanssa.
ROUVA ALVING. Ette, sillä ette pääse pitkälle!
PASTORI MANDERS (jatkaen). Ja että virkakunnat suvaitsevat mitäänsemmoista! Että sen sallitaan tapahtua julkisesti! (Rouva Alvinginedessä.) Eikö minulla siis ollut syytä olla syvästi huolissani poikannetähden. Piireissä, joissa siveettömyys peittämättä vallitsee jaikäänkuin on saanut suojaa —
OSVALD. Tahdon sanoa teille jotakin, herra pastori. Minä olen ollutalituinen sunnuntaivieras parissa semmoisessa säännöttömässä kodissa —
PASTORI MANDERS. Vieläpä sunnuntaisin!
OSVALD. Niin, silloinhan pitää huvitteleita. Mutta en ole koskaankuullut niissä sopimatointa sanaa, ja vielä vähemmin olen ollutnäkijänä mihinkään, jota voitaisiin kutsua siveettömäksi. Ei;tiedättekö, milloinka ja missä minä olen tavannut siveettömyyttätaiteilijapiireissä?
PASTORI MANDERS. En, jumalan kiitos!
OSVALD. No, sitte otan luvan sanoakseni sen. Olen tavannut sitä,kuin yksi ja toinen meidän malliksi kelpaavista aviomiehistämme japerheen-isistämme tuli sinne alas huvittelemaan hiukkaisen omin päin,ja taiteilijat silloin kunnioittivat heitä, vierailemalla heidänvähäpätöisissä kopeissaan. Silloin saimme oppia jotain. Ne herrattiesivät jutella meille sekä paikoista että asioista, joista me koskaanemme olleet uneksineetkaan.
PASTORI MANDERS. Mitä? Tahdotteko väittää, että kunnialliset miehettäältä kotoa —?
OSVALD. Ettekö koskaan, kuin semmoiset kunnialliset miehet tulivatkotia takaisin, ettekö koskaan ole kuullut heidän kertovan paisuvastasiveettömyydestä ulkomailla.
PASTORI MANDERS. Olen, luonnollisesti —
ROUVA ALVING. Olen minäkin kuullut.
OSVALD. Niin, voipi lujasti luottaa heidän sanoihinsa. Heidänjoukossaan on asiantuntevia miehiä, (tarttuu päähänsä.) Oo — ettätuota kaunista, ihanata vapauden-elämää siellä ulkona, että sitä tuollatavalla tahritaan.
ROUVA ALVING. Elä kiivastu, Osvald; se ei tee sinulle hyvää.
OSVALD. Ei, siinä olet oikeassa, äiti. Se ei tosiaan ole terveellistäminulle. Se on tuo kirottu väsymys, näetkös. Niin, nyt lähden pienellekävelymatkalle ennen atriaa. Anteeksi, herra pastori; te ette voikäsittää sitä; mutta se sai minut kiihkoihini, (menee ulos toisenoikeanpuolisen oven kautta.)
ROUVA ALVING. Poika raukkani —
PASTORI MANDERS. Niin, niin voitte syystä sanoa. Niin pitkälle on hänsiis joutunut!
ROUVA ALVING (katselee häntä ja on vaiti).
PASTORI MANDERS (kävelee edestakaisin). Hän kutsui itseänsätuhlaajapojaksi. Niin, sitä pahempi, sitä pahempi!
ROUVA ALVING (katsoo yhä häneen).
PASTORI MANDERS. Ja mitä sanotte te kaikkeen tähän.
ROUVA ALVING. Minä sanon, että Osvald oli oikeassa jok'ainoassasanassa.
ROUVA ALVING. Täällä yksinäisyydessäni olen minä tullut samanlaisiinajatuksiin, herra pastori. Mutta minä en ole koskaan rohjennut tarttuaniihin. Nyt, kaikeksi onneksi; poikani on puhuva puolestani.
PASTORI MANDERS. Te olette surkuteltava nainen, rouva Alving. Mutta nyttahdon puhua teille pari vakavaa sanaa. Edessänne ei nyt enää seisoasianhoitajanne ja neuvon-antajanne, ei teidän ja kuolleen miehennenuoruuden-ystävä. Edessänne seisoo pappi, sellaisena, kuin hän seisoiedessänne elämänne hurjimmalla hetkellä.
ROUVA ALVING. Ja mitä on papilla sanomista minulle?
PASTORI MANDERS. Minä tahdon ensiksi herättää muistoanne, rouva. Hetkion hyvästi valittu. Huomenna on miehenne kuoleman kymmenes vuosipäivä;huomenna on tuon edesmenneen muistomerkki paljastettava; huomenna olenpuhuva suurelle kokoutuneelle joukolle; — mutta tänään tahdon puhuateille yksin.
ROUVA ALVING. Hyvä, herra pastori; puhukaa!
PASTORI MANDERS. Muistatteko, että te, oltuanne tuskin vuodenavioliitossa, seisoitte kadotuksen äärimmäisellä partaalla? Että tejätitte huoneenne ja kotinne, — että te pakenitte miehenne luota; —niin, rouva Alving, pakenitte, ja kieltäydyitte menemästä takaisinhänen luoksensa, vaikka hän kuinka paljon olisi pyytänyt ja rukoillutteitä tulemaan?
ROUVA ALVING. Oletteko unhottanut, kuinka äärettömän onnettomaksitunsin itseni sinä ensimmäisenä vuonna?
PASTORI MANDERS. Se juuri on oikea kapinanhenki, että vaaditaan onneatässä elämässä. Mitä oikeutta on meillä ihmisillä onneen? Ei, meidänpitää tehdä velvollisuutemme, rouva! Ja teidän velvollisuutenne olipysyä kiinni siinä miehessä, jonka kerta olitte valinnut ja johonkaolitte sidottu pyhillä siteillä.
ROUVA ALVING. Tiedätte hyvin, minkälaista elämää Alving vietti siihenaikaan; mihinkä irstaisuuksiin hän teki itsensä syylliseksi.
PASTORI MANDERS. Tiedän aivan hyvin mitä huhuja hänestä liikkui; jaminä kaikkein vähimmin hyväksyn hänen elämäänsä nuoruuden vuosina, josnimittäin huhuissa oli perää. Mutta, vaimoa ei ole pantu isäntänsätuomariksi. Teidän velvollisuutenne olisi ollut nöyrällä mielelläkantaa ristiä, jonka korkeampi tahto oli katsonut sovelijaaksi teille.Mutta sen sijaan heitätte te kapinallisesti ristin pois, jätättekompastelevan, jota teidän olisi pitänyt tukeman, menette matkaanne japanette hyvän nimenne ja maineenne alttiiksi, ja — oletteturmelemaisillanne toisten maineen kaupanpäälliseksi.
ROUVA ALVING. Toisten? Toisen, tarkoitatte varmaan.
PASTORI MANDERS. Teitte hyvin varomattomasti, etsiessänne turvaa minunluotani.
ROUVA ALVING. Pappimme luota? Kotiystävämme luota?
PASTORI MANDERS. Erittäin sen tähden. — Niin, kiittäkää HerraaJumalata, että minulla oli tarpeeksi lujuutta, — että minä sain teidätkiihkoisista aikomuksistanne ja että minun oli suotu saattaa teidättakaisin velvollisuuden tielle ja kotia laillisen isäntänne luokse.
ROUVA ALVING. Niin, pastori Manders, se oli todella teidän työtänne.
PASTORI MANDERS. Minä olin vaan halpa ase korkeamman kädessä. Ja kuinkaon siitä, että sain teidät taivutetuksi velvollisuuteen jakuuliaisuuteen, kuinka on siitä ollut suurta siunausta, kaikiksiseuraaviksi elämänpäiviksenne? Eikö käynyt niinkuin ennustin teille?Eikö Alving kääntänyt selkäänsä eksymyksille, niinkuin miehen sopii?Eikö hän elänyt sitte sen ajan jälkeen rakkaasti ja nuhteettomastikanssanne kaikkea elin-aikaansa? Eikö hän tullut tämän seudunhyväntekijäksi, ja eikö hän ylentänyt teitä niin luoksensa, että tevähitellen tulitte auttajaksi kaikissa hänen yrityksissään? Jaoivalliseksi auttajaksi; — o, tiedän sen, rouva Alving: sen kiitoksenannan teille. — Mutta nyt tulen seuraavaan suureen hairaukseenelämässänne.
ROUVA ALVING. Mitä tarkoitatte?
PASTORI MANDERS. Niinkuin kerta kieltäydyitte vaimon velvollisuuksista;samaten olette sitte kieltäytynyt äidin.
ROUVA ALVING. Ah —!
PASTORI MANDERS. Teissä on ollut turmiollinen omavaltaisuuden henkikoko elin-aikanne. Kaikki pyrkimisenne on tarkoittanut pakotointa jaluvatointa. Koskaan ette ole tahtonut suvaita mitään sidettä päällänne.Kaiken, mikä on elämätänne rasittanut, olette ajattelemattomasti jatunnottomasti heittänyt pois, ikäänkuin kuorman, joka oli omassavallassanne. Teitä ei miellyttänyt enää olla vaimona, ja te lähdittemiehenne luota. Teistä tuntui rasittavalta olla äitinä, ja te panittelapsenne ulos vieraisiin.
ROUVA ALVING. Niin, se on totta; niin olen tehnyt.
PASTORI MANDERS. Mutta sen vuoksi olettekin tullut vieraaksi hänelle.
ROUVA ALVING. Ei, ei: en ole!
PASTORI MANDERS. Olette kyllä; niin on sen täytynyt käydä. Jaminkälaisena olette saanut hänet takaisin! Ajatelkaa oikein, rouvaAlving. Te olette rikkonut paljon miestänne vastaan; — sen tunnustattepystyttäessänne hänelle muiston tuolla alaaila. Tunnustakaa nyt myös,mitä olette rikkonut poikaanne vastaan; lienee vielä aika saattaa hänettakaisin harhapoluilta. Kääntykää itse; ja pystyttäkää, mitä hänessäsentään ehkä vielä voi pystyttää. Sillä (kohottaen etusormeansa)totisesti, rouva Alving, te olette vian-alainen äiti! — Tämän olenkatsonut velvollisuudekseni sanoa teille. (Äänettömyyttä.)
ROUVA ALVING (hitaasti ja hilliten itseänsä). Te olette nyt puhunut,herra pastori; ja huomenna puhutte te mieheni muistoksi. Minä en puhuhuomenna. Mutta nyt minä tahdon puhua hiukan teille, niinkuin te olettepuhunut minulle.
PASTORI MANDERS. Luonnollisesti; te tahdotte tuoda esiin puollustuksiaelämällenne —
ROUVA ALVING. En. Tahdon vaan kertoa.
PASTORI MANDERS. No —?
ROUVA ALVING. Kaikki, mitä tässä juuri sanoitte minusta ja miehestänija meidän yhdys-elämastämme, sittekuin te, niinkuin sanoitte sitä,olitte saattanut minut takaisin velvollisuuden tielle, — kaikki se onsemmoista, jota ette ollenkaan tunne omasta huomiostanne. Siitähetkestä aikain ette te — jokapäiväinen seuraystävämme — astunut enääjalallannekaan meidän huoneesemme.
PASTORI MANDERS. Muutittehan te ja miehenne kaupungista heti senjälkeen.
ROUVA ALVING. Niin; ja tänne luoksemme ette tullut koskaan miehenielin-aikana. Asiat ne olivat, jotka pakottivat teidät tulemaan minunluokseni, kuin olitte saanut lastenkoto-asian kanssa tekemistä.
PASTORI MANDERS (hiljaa ja epävarmasti). Helena — jos tämä on olevanuhdetta, niin tahdon pyytää teitä miettimään —
ROUVA ALVING. niitä suhteita, joita teidän asemanne takia oli huomioonottaminen; niin. Ja sitte, että minä olin karannut vaimo. Ei voikoskaan olla kylliksi varovainen semmoisia karttamattomia naisiakohtaan.
PASTORI MANDERS. Rakas — rouva Alving, tuo on niin tavatointaliioittelemista —
ROUVA ALVING. Niin, niin, niin, olkoon vaan. Sitä minä vaan tahdoinsanoa, että kuin te tuomitsette minun aviollisia suhteitani, niinnojaudutte sinänsä ilman mitään yleiseen tavalliseen mielipiteesen.
PASTORI MANDERS. No niin kyllä; ja mitä sitte?
ROUVA ALVING. Mutta nyt, Manders, tahdon sanoa teille totuuden. Olenvannonut itsekseni, että teidän kerta pitäisi saada se tietää. Teidänyksin!
PASTORI MANDERS. Ja mikä on sitte totuus?
ROUVA ALVING. Totuus on se, että minun mieheni kuoli yhtä säädyttömänä,kuin hän oli elänyt kaiken elin-aikansa.
PASTORI MANDERS (hapuilee tuolia). Mitä sanoitte?
ROUVA ALVING. Yhdeksäntoista-vuotisen avioliiton jälkeen yhtäsäädyttömänä, — ainakin himoissansa, — kuin hän oli ennenkuin meidätvihitte.
PASTORI MANDERS. Ja näitä nuoruuden hairauksia, — näitäsäännöttömyyksiä, — huikentelevaisuuksia, jos niin tahdotte, tekutsutte säädyttömäksi elämäksi!
ROUVA ALVING. Kotilääkärimme käytti sitä sanaa.
PASTORI MANDERS. Nyt en ymmärrä teitä.
ROUVA ALVING. Ei ole tarpeenkaan.
PASTORI MANDERS. Minua melkein pyörryttää. Koko teidän avioliittonne,— koko tämä monivuotinen yhdys-elämä miehenne kunssa, ei olisi oliutmuuta kuin peitetty kadotus!
ROUVA ALVING. Ei pikkuistakaan muuta. Nyt tiedätte sen.
PASTORI MANDERS. Tämä — siitä tulen tuskin selville. En voi käsittääsitä! En ajatella sitä! Mutta mitenkä oli sitte mahdollista, että —?Mitenkä on mitään semmoista voitu pitää salassa?
ROUVA ALVING. Se onkin ollut lakkaamatoin taisteluni päivästä päivään.Kuin olimme saaneet Osvaldin, näytti mielestäni tulevan ikäänkuin vähänparempata Alvingista. Mutta se ei kestänyt kauvaa. Ja silloinhan minuntäytyi taistella kaksinkertaisesti, taistella henkeni uhalla, ett'eikukaan saisi tietää, minkälainen ihminen lapsen isä oli. Ja tiedättehänsitte, kuinka miellyttävä Alving oli. Ei kukaan näyttänyt voivan uskoamuuta kuin hyvää hänestä. Hän oli sitä lajia väkeä, joiden elämä eiturmele heidän mainettaan. Mutta sitte, Manders, — senkin saattetietää, — sitte tuli inhottavin kaikista.
PASTORI MANDERS. Tätäkin inhottavampi!
ROUVA ALVING. Minä olin ollut suvaitsevainen hänelle, vaikka niin hyvintiesin, mitä tapahtui salassa talon ulkopuolella. Mutta kuin sittepahennus tuli meihin oman kattomme alle —
PASTORI MANDERS. Mitä sanotte! Tänne!
ROUVA ALVING. Niin, tänne omaan kotiimme. Tuolla sisällä (näyttääensimmäistä oikeanpuolista ovea) ruokahuoneessa tulin ensiksi senjäljille. Minulla oli jotakin tekemistä siellä sisällä, ja ovi olilonkallaan. Sitte kuulin sisäpiikamme tulevan ylös puutarhasta, kantaenvettä noille kukille tuolla.
PASTORI MANDERS. No niin —?
ROUVA ALVING. Vähän jälkeenpäin kuulin, että Alvingkin tuli. Kuulin,että hän sanoi jotakin hiljaa hänelle, ja sitte kuulin — (lyhyestinauraen.) O, se kaikuu vielä korvissani niin repivältä janaurettavalta; — kuulin oman palveluspiikani kuiskaavan: Päästäkääminut, herra kamariherra! Antakaa minun olla!
PASTORI MANDERS. Mikä sopimatoin kevytmielisyys! O, mutta muuta kuinkevytmielisyyttä se ei ole ollut, rouva Alving. Uskokaa minua.
ROUVA ALVING. Minä sain pian tietää, mitä minun piti uskoa. Kamariherrasai tahtonsa piian kanssa, — ja sillä suhteella oli seurauksia,pastori Manders.
PASTORI MANDERS (ikäänkuin kivettyneenä). Ja kaikki tuo tässä talossa! Tässä talossa!
ROUVA ALVING. Olin suvainnut paljon tässä talossa. Pitääkseni häntäkotona iltasittain — ja öisin, täytyi minun ruveta hänelleseurakumppaniksi hänen salaisissa juomingeissaan yläällä kamarissa.Siellä täytyi minun istua kahden hänen kanssaan, täytyi kilisteliä jajuoda hänen kanssaan, kuunnella hänen törkeätä, tyhjää puhettansa,täytyi painia nyrkkipainia hänen kanssaan, saadakseni laahatuksi hänetsänkyyn —
PASTORI MANDERS (vavisten). Että olette voinut kestää kaikkea tätä.
ROUVA ALVING. Minulla oli pieni poikani, jonka hyväksi kestää. Muttakuin sitte se viimeinen häväistys tuli; kuin oma piikani —; silloinvannoin itsekseni: tämän pitää loppua! Ja sitte otin vallan talossa —koko vallan — sekä hänen että kaiken muun ylitse. Sillä nyt oliminulla ase häntä vastaan, näettekös; hän ei uskaltanut napista. Siihenaikaan Osvald pantiin maailmalle. Hän oli silloin seitsemännellä, jaalkoi havaita ja kysellä, niinkuin lapset tavallisesti tekevät. Kaikkeasitä en voinut kärsiä, Manders. Arvelin, että lapsi tulee myrkytetyksi,kuin hän vaan hengittikään tässä saastutetussa kodissa. Sen vuoksilaitoin hänet maailmalle. Ja nyt huomaatte myös, minkä tähden hän eikoskaan saanut astua jalkaansa tänne kotia, niin kauvan kuin hänenisänsä eli. Kukaan ei tiedä, mitä se on maksanut minulle.
PASTORI MANDERS. Te olette todella koetellut elämätä.
ROUVA ALVING. En olisi koskaan sitä kestänyt, ell'ei minulla olisiollut työtäni. Niin, sillä uskallan kyllä sanoa, että olen tehnyttyötä! Kaikki nämä tilan kartuttamiset, kaikki parannukset, kaikki nehyödylliset laitokset, joista Alving sai kiitosta ja ylistystä, —luuletteko hänellä olleen vireyttä semmoiseen? Hänellä, joka oikoelikaiket päivät sohvalla ja luki vanhaa valtiokalenteria! Ei; nyt tahdonsanoa teille senkin: minä se hänet liikkeelle ajoin, kuin hänellä olivaloisammat välihetkensä; minun täytyi vetää koko kuorma, kuin hänsitte jälleen alkoi elämöimistään tahi lyhistyi kurjuuteensa javihelijäisyyteensä.
PASTORI MANDERS. Ja tälle miehelle te pystyätte muistomerkin.
ROUVA ALVING. Siinä näette pahan omantunnon voiman.
PASTORI MANDERS. Pahan —? Mitä tarkoitatte?
ROUVA ALVING. Ajattelin aina, että oli mahdoointa estää totuuttatulemasta ilmi, ja uskotuksi. Sen tähden olisi lastenkoto ikäänkuinkukistava kaikki huhut ja poistava kaikki epäilykset.
PASTORI MANDERS. Siinä olette varmaan päässyt tarkoituksenne perille,rouva Alving.
ROUVA ALVING. Ja sitte oli minulla toinenkin syy. En tahtonut, että Osvald, minun oma poikani, saisi minkäänlaista perintöä isältänsä.
PASTORI MANDERS. Alvingin omaisuudella siis —?
ROUVA ALVING. Niin. Summat, jotka vuosittain olen lahjoittanut tällelastenkodolle, tekevät sen määrän, — olen laskenut sen tarkkaan, —sen määrän, joka aikanaan teki luutnantti Alvingista suotuisankosiomiehen.
PASTORI MANDERS. Minä ymmärrän teidät —.
ROUVA ALVING. Se oli ostosumma —. En tahdo, että ne rahat joutuvatOsvaldin käsiin. Minun poikani pitää saaman kaikki minulta, niin hänenpitää.
(Osvald Alving tulee toisen oikeanpuolisen oven kautta; hatun ja päällystakin on hän jättänyt ulkopuolelle.)
ROUVA ALVING (häntä vastaan). Oletko jo täällä jälleen? Rakas, rakaspoikani!
OSVALD. Niin; mitä tekisi ulkona tässä iankaikkisessa sade-ilmassa? Mutta minä kuulen, että meidän pitää mennä ruualle. Se on oivallista!
REGINA (paketti kädessä, ruokahuoneesta). Täällä on tullut pakettirouvalle, (ojentaa hänelle sen.)
ROUVA ALVING (katsahtaen pastori Mandersiin). Juhlalaulut huomiseksi,luultavasti.
PASTORI MANDERS. Hm —.
REGINA. Ja sitte on siellä pöytä katettu.
ROUVA ALVING. Hyvä; me tulemme vähän ajan perästä; tahdon vaan —(rupeaa avaamaan pakettia.)
REGINA (Osvaldille). Haluaako herra Alving valkeaa vai punaistaportviiniä?
OSVALD. Molempia, neitsyt Engstrand.
REGINA. Bien —; sangen hyvä, herra Alving (menee ruokahuoneesen.)
OSVALD. Saan ehkä auttaa pullojen avaamisessa (menee samatenruokahuoneesen, jonka ovi liukuaa puoleksi auki hänen jälkeensä.)
ROUVA ALVING (joka on avannut paketin). Niin, aivan oikein; tässä onjuhlalaulut, pastori Manders.
PASTORI MANDERS (kädet ristissä). Mitenkä voin huomenna vilpittömällämielellä pitää puheeni, siitä —!
ROUVA ALVING (matalalla äänellä, mutta lujasti). Emme. Mutta sitteonkin tämä pitkä inhottava ilveilys lopussa. Ylihuomisesta alkain onoleva minusta, niinkuin tuo vainaja ei koskaan olisi elänyt tässätalossa. Täällä ei ole oleva ketään muita, kuin minun poikani ja hänenäitinsä. (Ruokasalista kuuluu kaatuvan tuolin kolina; samalla kuuluu)
REGINAN ÄÄNI (terävästi mutta kuiskaten). Osvald sinä! Oletko hullu? Päästä minut!
ROUVA ALVING (hytkähtää säikäyksestä). Ah —! (Tuijottaa ikäänkuinhonrupäisenä puoliavoimeen oveen. Osvaldin kuullaan yskivän jahyräilevän siellä sisällä. Pullo avataan).
PASTORI MANDERS (liikutettuna). Mutta mitä tämä onkaan! Mitä se on,rouva Alving?
ROUVA ALVING (käheästi). Kummittelijoita. Kasvihuoneen pari —kummittelee.
PASTORI MANDERS. Mitä sanotte! Regina —? Onko hän —?
ROUVA ALVING. On. Tulkaa. Ei sanaakaan. —! (Tarttuu pastori Mandersinkäsivarteen ja menee horjuen ruokasaliin päin.)
TOINEN NÄYTÖS.
(Sama huone. Synkkä vihmasade verhoo yhä maisemaa.)
(Pastori Manders ja rouva Alving tulevat ulos ruokahuoneesta.)
ROUVA ALVING (vielä ovessa), Terveydeksi, herra pastori, (puhuuruokahuoneesen.) Etkö tule mukaan, Osvald?
OSVALD (sisäpuolella). En, kiitoksia; minä menen ehkä hiukan ulos.
ROUVA ALVING. Niin, tee niin; onhan sade nyt hiukan tauonnut, (sulkeeruokahuoneen oven ja menee etehisen ovelle ja kutsuu:) Regina!
REGINA (ulkopuolella). Niin, rouva?
ROUVA ALVING. Mene alas silityshuoneesen ja auta seppelten sitojia.
REGINA. Kyllä, rouva.
ROUVA ALVING (tarkastaa, meneekö Regina varmaan; sitte sulkee oven).
PASTORI MANDERS. Osvald ei suinkaan voine kuulla mitään sinne sisälle?
ROUVA ALVING. Ei, kuin ovi on kiinni. Sitä paitsi, menee hän ulos.
PASTORI MANDERS. Minä olen vielä niinkuin pyörällä. En ymmärrä, kuinkaolen voinut niellä palaistakaan tuota ruoka-kultaa.
ROUVA ALVING (hilliten levottomuuttaan, kävelee edestakaisin). Enminäkään. Mutta mitä nyt on tehtävä?
PASTORI MANDERS. Niin, mitä on tehtävä? Sitä en, totisesti, tiedä; olenaivan kokematoin semmoisissa tiloissa.
ROUVA ALVING. Olen vakuutettu, ett'ei vielä ole mitään onnettomuuttatapahtunut.
PASTORI MANDERS. Ei, sen estäköön taivas! Mutta sopimatoin suhde se onkuitenkin.
ROUVA ALVING. Koko asia on paljas oikku Osvaldin puolelta; siitä voitteolla varma.
PASTORI MANDERS. Niin, enhän ole, niinkuin sanottu, kokenut sellaisissaasioissa; mutta minusta näyttää sentään uskottavalta —
ROUVA ALVING. Pois talosta pitää hänen. Ja heti. Se on päivänselväasia —
PASTORI MANDERS. Niin, ymmärrettävästi.
ROUVA ALVING. Mutta minne? Emme sentään voi tahtoa, että —
PASTORI MANDERS. Minnekkö? Luonnollisesti kotia isänsä luo.
ROUVA ALVING. Kenen luo, sanoitte?
PASTORI MANDERS. Isänsä —. Ei, mutta eihän Engstrand ole —. Mutta,hyvä isä, rouva, kuinka tämä on mahdollista? Olette ehkä kuitenkinerhettynyt.
ROUVA ALVING. Valitettavasti en erhety yhtään. Johannan täytyi tehdätunnustuksensa minulle, — eikä Alving voinut kieltää. Ei siis ollutmuuta neuvoa, kuin saada asia vaivutetuksi.
PASTORI MANDERS. Ei, se oli kyllä oikein.
ROUVA ALVING. Tyttö tuli heti palveluksesta, ja sai jotenkin runsaansumman, vaietakseen toistaiseksi. Lopusta piti hän itse huolen kuintuli kaupunkiin. Hän uudisti vanhan tuttavuutensa puuseppä Engstrandinkanssa, antoi selvästi ilmi, luulen ma, kuinka paljon hänellä olirahoja, ja uskotteli hänelle sitte jotakin siitä tai tästäulkomaalaisesta, joka muka oli ollut täällä huvilaivoineen sinä kesänä.Niin tulivat hän ja Engstrand vihityiksi pikin päin. Niin, vihittehänheidät itse.
PASTORI MANDERS. Mutta mitenkä sentään voin käsittää —? Muistanselvästi, kuin Engstrand tuli pyytämään vihkimistä. Hän oliniin kokonaan muserrettu, ja syytti itseään niin katkerastikevytmielisyydestä, johon hän ja hänen kihlattunsa olivat tehneetitsensä syyllisiksi.
ROUVA ALVING. Niin, täytyihän hänen ottaa syyn päällensä.
PASTORI MANDERS. Mutta semmoista vilppiä häneltä! Ja minua kohtaan!Sitä en tosiaankaan olisi uskonut Jaakko Engstrandista. No, minä otankyllä hänet vakavasti eteeni; siitä voi hän olla varma. — Ja sitte sesiveettömyys semmoisessa yhteydessä! Rahojen tähden —! Kuinka suurioli summa, joka piialla oli hallussaan?
ROUVA ALVING. Kolmesataa spesietä.
PASTORI MANDERS. Niin, ajatteles — halvan kolmensadan spesien tähdenmennä ja vihittää itsensä langenneesen naiseen!
ROUVA ALVING. Mitä sanotte sitte minusta, joka menin ja vihitin itsenilangenneesen mieheen?
PASTORI MANDERS. Mutta Herra hyvästi varjelkoon; — mitä sanoitte? Langenneesen mieheen!
ROUVA ALVING. Luuletteko ehkä Alvingin olleen puhtaamman, minunmennessäni hänen kanssaan alttarin eteen, kuin Johanna oli, Engstrandinvihittäytyessä häneen?
PASTORI MANDERS. Niin, mutta ne ovat sentään niin äärettömän erilaisetsuhdat —
ROUVA ALVING. Eivät ollenkaan niin erilaiset. Oli kyllä suuri erotushinnassa; — halvat kolmesataa talaria ja kokonainen omaisuus.
PASTORI MANDERS. Mutta että voitte verratakkaan mitään niin erilaista. Olittehan kumminkin neuvotellut sydämmenne ja omaistenne kanssa.
ROUVA ALVING (ei katso häneen). Luulin ymmärtäneenne, minnekkä se, jotakutsutte sydämmekseni, oli eksynyt sillä kertaa.
PASTORI MANDERS (vieraasti). Jos olisin ymmärtänyt jotain semmoista,niin en olisi ollut jokapäiväinen vieras miehenne talossa.
ROUVA ALVING. Niin, se on ainakin varma, ett'en itseltäni neuvoakysynyt.
PASTORI MANDERS. No, läheisimmiltä sukulaisiltanne sitte; niinkuinlaissa on käsketty; äidiltänne ja molemmilta tädiltänne.
ROUVA ALVING. Niin, se on totta. Ne kolme laskivat omaisuuden minunedestäni. O, ei voi uskoa, kuinka selväksi he saivat, että muka olisulaa hulluutta hyljätä semmoinen tarjous. Voisi äiti nyt noustahaudastaan ja tietäisi, mihin kaikki se komeus on vienyt!
PASTORI MANDERS. Lopusta ei voi ketään saattaa vastuun-alaiseksi. Se onainakin varma, että teidän avioliittonne rakennettiin aivan luvallisenjärjestyksen mukaan.
ROUVA ALVING (ikkunassa). Niin, tuon lain ja järjestyksen mukaan! Minäluulen monesti että se juuri vaikuttaa kaikki onnettomuudet tässämaailmassa.
PASTORI MANDERS. Rouva Alving, nyt teette syntiä.
ROUVA ALVING. Olkoon niin; mutta minä en kestä enää kaikkia näitäsiteitä ja syitä. En voi! Minun pitää raivata itselleni tie vapauteen.
PASTORI MANDERS. Mitä sillä tarkoitatte?
ROUVA ALVING (rummuttaa ikkunankarmiin). Minun ei olisi koskaan pitänytpeitellä Alvingin elämää. Mutta minä en uskaltanut muuta silloin, — enitse vuoksenikaan. Sellainen raukka olin.
PASTORI MANDERS. Raukka?
ROUVA ALVING. Jos ihmiset olisivat saaneet jotain tietää, niin olisivathe sanoneet näin: mies parka; se on luonnollista, että hän hairahtelee,jolla on vaimo, joka karkaa hänen luotaan.
PASTORI MANDERS. Jollakin oikeudella voisi kyllä sanoa niinkin.
ROUVA ALVING (katsoen lujasti häneen). Jos olisin, niinkuin minuntulisi olla, ottaisin Osvaldin eteeni ja sanoisin: kuule, poikani,isäsi oli langennut ihminen —
PASTORI MANDERS. Mutta laupias —
ROUVA ALVING. — ja niin puhuisin hänelle kaikki mitä olen puhunutteille, — kaikki tyyni.
PASTORI MANDERS. Olen kauhistua teitä, rouva.
ROUVA ALVING. Tiedän sen. Tiedänhän sen! Kauhistun itse sitäajatellessani, (poistuu ikkunasta.) Sellainen raukka olen.
PASTORI MANDERS. Ja te kutsutte raukkamaisuudeksi selvänvelvollisuutenne ja tehtävänne täyttämistä. Oletteko unhottanut, ettälapsen pitää kunnioittaman isäänsä ja äitiänsä?
ROUVA ALVING. Elkäämme ottako asiaa niin yleiseltä kannalta. Kysykäämme: pitääkö Osvaldin kunnioittaa ja rakastaa kamariherra Alvingia?
PASTORI MANDERS. Eikö ole mitään ääntä äidinsydämmessänne, joka kieltääteitä kukistamasta poikanne ihanteita?
ROUVA ALVING. Niin mutta totuus sitte?
PASTORI MANDERS. Niin mutta ihanteet sitte?
ROUVA ALVING. O — ihanteet, ihanteet! Joll'en vaan olisi sellainenraukka, kuin olen!
PASTORI MANDERS. Elkää halveksiko ihanteita, rouva, — sillä siitätulee ankara kosto. Ja nyt erittäin Osvald. Osvaldilla ei suinkaan oleliian monta ihannetta, sitä pahempi. Mutta sen verran olen voinuthuomata, että hänen isänsä on hänellä semmoisena ihanteena.
ROUVA ALVING. Siinä olette oikeassa.
PASTORI MANDERS. Ja ne ajatukset olette itse herättänyt ja kasvattanuthänessä kirjeillänne.
ROUVA ALVING. Niin; minä olin velvollisuuden ja syiden siteissä; sentähden valehtelin pojalleni vuodesta vuoteen. Oo, millainen raukka, —millainen raukka olen ollut!
PASTORI MANDERS. Te olette herättänyt onnellisen harhaluulonpojassanne, rouva Alving, — ja sitä ette todellakaan saa pitäämitättömänä asiana.
ROUVA ALVING. Hm; kuka tietää, onko se nyt sittenkään niin hyvä. —Mutta mitään narripeliä Reginan kanssa en ainakaan suvaitse. Osvald eisaa tehdä tyttö-raukkaa onnettomaksi.
PASTORI MANDERS. Ei, hyvä isä, sehän olisi kauheata!
ROUVA ALVING. Jos tietäisin hänellä olevan vakavat tuumat ja että seolisi hänen onnekseen —
PASTORI MANDERS. Mitenkä? Mitä sitte?
ROUVA ALVING. Mutta onneksi ei se olisi; sillä Regina ei, sitä pahempi,ole semmoinen.
PASTORI MANDERS. No, mitä sitte? Mitä tarkoitatte?
ROUVA ALVING. Joll'en olisi niin vihelijäinen raukka, kuin olen, niinsanoisin hänelle: nai hänet, tahi järjestäkää asianne niinkuintahdotte; mutta ei vaan mitään petosta.
PASTORI MANDERS. Mutta laupias —! Lainmukainoa avioliitto sittenkin! Jotain niin hirmuista —! Jotain niin tavatointa —!
ROUVA ALVING. Niin, sanotteko tavatointa? Käsi sydämmelle, pastoriManders; ettekö usko tuolla ympäri maata olevan avioparia, jotka ovatyhtä läheistä sukaa?
PASTORI MANDERS. En ymmärrä teitä ollenkaan.
ROUVA ALVING. Aivan hyvästi kyllä ymmärrätte.
PASTORI MANDERS. No, te ajattelette mahdolisena tapauksena, että —.Niin, sitä panempi, perhe-elämä ei kyllä aina ole niin puhdasta, kuinsen tulisi olla. Mutta mitään semmoista, kuin te tarkoitatte, ei voikumminkaan koskaan tietää, ainakaan ei varmuudella. Tässä sitä vastoin— että te, äiti, voisitte sallia, että teidän —!
ROUVA ALVING. Mutta enhän sitä tahdokkaan. En voisi sitä sallia mistäänhinnasta maailmassa; sitähän juuri sanon.
PASTORI MANDERS. Ette, koska olette raukka, niinkuin sitä kutsutte.Mutta joll'ette nyt olisi raukka —! Hyvä luoja, — niin kauhistavayhteys!
ROUVA ALVING. Niin, me polveudumme muuten kaikki semmoisistayhteyksistä, sanotaan. Ja kuka on se, joka on asettanut asiat niintässä maailmassa, pastori Manders?
PASTORI MANDERS. Semmoisia kysymyksiä en tutkistele teidän kanssanne,rouva; siihen ei teillä ole lähimainkaan oikeata mieltä. Mutta että terohkenette sanoa, olevanne raukka, silloin kuin —!
ROUVA ALVING. Nyt saatte kuulla, mitä sillä tarkoitan. Olenraukka ja pelkuri, siitä syystä, että täällä minussa on jotakinkummittelijantapaista, josta en koskaan oikein voi päästä irti.
PASTORI MANDERS. Miksikä sitä kutsuitte?
ROUVA ALVING. Kummittelijantapaiseksi. Kuin kuulin Reginan ja Osvaldinäänen tuolla sisällä, oli aivan kuin olisin nähnyt kummittelijoitaedessäni. Mutta minä luuien melkein, että me olemme kummittelijoitakaikki tyyni, pastori Manders. Ei yksin se, mitä olemme perineetisältämme ja äidiltämme, elä meissä. Samoin kummittelee kaikenlaisetvanhat kuolleet arvelut ja kaikenmoiset vanhat kuolleet uskot ja muutsemmoiset. Tuo kaikki ei ole elävänä meissä, mutta pysyy kiinnikumminkin, emmekä me voi päästä siitä irti. Jos vaan otan käteenisanomalehden ja luen sitä, olen näkevinäni kummittelijoiden hiipivänrivien välissä. Kummittelijoita elänee yli koko maan. Siellä lieneeniitä niin tiheältä kuin hietaa, luulen ma. Ja sitte olemme me niinvihelijäisen valon-arkoja kaikki tyyni.
PASTORI MANDERS. Aha, — se siis on voitto lukemisestanne. Kauniitahedelmiä todella! O, noita inhottavia, kapinallisia, vapaauskoisiakirjoituksia!
ROUVA ALVING. Erhetytte, hyvä pastori. Te olette itse se mies, jokasaitte minut kiihotetuksi lukemaan; ja siitä olette saava kiitoksen jakunnian.
PASTORI MANDERS. Minä!
ROUVA ALVING. Niin, kuin pakotitte minut sen alaiseksi, jota kutsuittevelvollisuudeksi ja tehtäväksi; kuin ylistitte oikeaksi ja hyväksi,mitä minun koko mieleni nousi vastustamaan jonakin iljettävänä. Sillointahdoin tutkia teidän oppinne saumoja. Tahdoin vaan päästää auki yhdenainoan solmun, mutta kuin olin saanut sen auki, niin ratkesi kaikkityyni. Ja minä huomasin sen olevan koneompelusta.
PASTORI MANDERS (hiljaa, väristen). Tämäkö olisi voitto elämänikovimmasta taistelusta?
ROUVA ALVING. Kutsukaa sitä pikemmin kurjimmaksi tappioksenne.
PASTORI MANDERS. Se oli elämäni suurin voitto, Helena, voittoitsestäni.
ROUVA ALVING. Se oli rikos meitä molempia vastaan.
PASTORI MANDERS. Että minä pyysin teitä ja sanoin: vaimo, menkää kotialaillisen isäntänne luokse, kun te tulitte minun tyköni eksyneenä jahuusitte; tässä olen; ottakaa minut! Oliko se rikos?
ROUVA ALVING. Oli, niin minusta tuntuu.
PASTORI MANDERS. Me kaksi emme ymmärrä toisiamme.
ROUVA ALVING. Emme nyt enää ainakaan
PASTORI MANDERS. En koskaan, — en koskaan salaisimmissaajatuksissanikaan ole pitänyt teitä muuna kuin toisen aviopuolisona.
ROUVA ALVING. Niin — uskoa sitä?
PASTORI MANDERS. Helena —!
ROUVA ALVING. Ihminen unhottaa niin helposti itsensä.
PASTORI MANDERS. En minä. Minä olen sama kuin aina olen ollut.
ROUVA ALVING (kääntää puheen). Niin, niin, niin, — elkäämme puhukoenää menneistä päivistä. Nyt olette korvianne myöten komisjoneissa jatoimikunnissa: ja minä kävelen täällä ja taistelen sekä sisällisiä ettäulkonaisia kummittelijoita vastaan.
PASTORI MANDERS. Ulkonaisten nöyryyttämisessä kyllä olen teitä auttava.Kaiken sen jälkeen, mitä kauhistuksella olen kuullut teiltä tänään, envoi rauhallisella omallatunnolla antaa nuoren, turvattoman tytön jäädäteidän luoksenne.
ROUVA ALVING. Eikö teistä olisi parasta, että me koettaisimme pitäähänestä huolta? Tarkoitan — hyvää naimista.
PASTORI MANDERS. Epäilemättä. Luulen että se olisi hänelle kaikinpuolin toivottavaa. Onhan Regina nyt siinä iässä, jolloin —; niin,enhän ymmärrä sitä, mutta —
ROUVA ALVING. Regina tuli aikaiseen täysikasvuiseksi.
PASTORI MANDERS. Niin, eikö tullut? Olen muistavinani, että hän olimerkillisen vahvasti kehittynyt ruumiin puolesta, kuin valmistin häntäherran-ehtoolliselle. Mutta toistaiseksi on hänen ainakin mentäväkotia; isänsä johdon alle —. Ei, mutta eihän Engstrand olekkaan —.Että hän — ettähän niin voi salata totuuden minulta! (Porstuanovelle koputetaan.)
ENGSTRAND. — siellä ei ollut ketään piikaa saapuvilla, ja niin otinitselleni rohkean vapauden koputtaa aivan ovelle.
ROUVA ALVING. No niin, niin. Tulkaa sisään. Tahdotteko puhua minunkanssani?
ENGSTRAND (tulee sisään). En, muuten hyvin paljo kiitoksia. Kyllä mävaan pastorin kanssa tahtoisin puhua pikkuisen.
PASTORI MANDERS (kävelee edestakaisin). Hm; vai niin? Te tahdotte puhuaminun kanssani? Niinkö tahdotte?
ENGSTRAND. Niin, tahtoisin niin häijyn mielelläni —
PASTORI MANDERS (seisottuu hänen eteensä). No; saanko kysyä mistä?
ENGSTRAND. Juu, siitä, herra pastori, että nyt me olemme lopettamassasiellä alaaila. Tuhansia kiitoksia, rouva. — Ja nyt meillä on kaikkivalmiina: ja siksi minun mielestäni olisi niin näpsää ja sopivaa, josme, jotka olemme tehneet niin vilpittömästi työtä yhdessä koko tämänajan, — minun mielestäni meidän pitäisi lopettaa pienellähartaushetkellä tän'iltana.
ENGSTRAND. Niin, joll'ei se ehkä pastorin mielestä ole sopivaa, niin —
PASTORI MANDERS. Kyllähän minun mielestäni on, mutta — hm —
ENGSTRAND. Minä olen itse pitänyt pieniä hartaushetkiä siellä alaallailtasittain —
PASTORI MANDERS. Oletteko?
ENGSTRAND. Olen, aina välistä: semmoista pientä ylösrakennuksennimellistä. Mutta minähän olen halpa, yksinkertainen mies, eikä minullaole oikein lahjoja, jumala parantakoon, — ja siksi ajattelin, ettäkoska herra pastori Manders juuri on täällä maalla, niin —
PASTORI MANDERS. Niin, näettekös, puuseppä Engstrand, minun pitää ensintehdä teille eräs kysymys. Onko teillä oikea mieliala semmoiseenkokoukseen? Tunnetteko omantuntonne vapaaksi ja keveäksi?
ENGSTRAND. Oo jumala meitä parantakoon, ei juuri kannnata haastaaomastatunnosta, herra pastori.
PASTORI MANDERS. Ei, siitäpä meidän juuri pitää puhua. Mitä te siisvastaatte?
ENGSTRAND. Niin, omatunto — se voi olla kehno, se, toisin kuuroin.
PASTORI MANDERS. No, sen tunnustatte siis kumminkin. Mutta tahdottekosuoraan sanoa minulle, — mitenkä on Reginan laita?
ROUVA ALVING (nopeasti). Pastori Manders!
PASTORI MANDERS (rauhoittaen). Antakaa minun —
ENGSTRAND. Keginan! Kiesus, kuinka minua säikäytättekään! (katsoo rouva Alvingiin.) Eihän vaan suinkaan ole hullusti Reginan laita?
PASTORI MANDERS. Sitä toivomme. Mutta minä tarkoitan, mitenkä on teidänja Reginan välin laita? Tehän olette olevinanne hänen isänsä. No?
ENGSTRAND (epävarmana). Niin — hm — tietäähän herra pastori tämännäin minun ja Johanna-vainaan välillä.
PASTORI MANDERS. Ei mitään totuuden vääntelemisiä enää. Vaimovainajanneilmaisi rouva Alvingille oikean asianlaidan ennen lähtöänsäpalveluksesta.
ENGSTRAND. Olisiko siis —! Tekikö hän sen kummiakin?
PASTORI MANDERS. Olette siis paljastettu, Engstrand.
ENGSTRAND. Ja hän kuin sekä vannoi että kirosi niin pyhästi —.
PASTORI MANDERS. Kirosiko hän!
ENGSTRAND. Ei, hän vaan vannoi, mutta niin sydämmellisen vilpittömästi.
PASTORI MANDERS. Ja kaikki nämä vuodet olette te salannut totuuttaminulta. Salannut sitä minuita, joka niin ehdottomasti olen luottanutteihin pienimmässäkin.
ENGSTRAND. Niin, sen pahempi, niin kyllä olen.
PASTORI MANDERS. Olenko ansainnut tätä teiltä, Engstrand? Enkö aina oleollut valmis auttamaan teitä neuvolla ja työllä, sen minkä voinut olen?Vastatkaa! Enkö ole?
ENGSTRAND. Olisin maar' minä ollut usein ahtaalla, joll'ei minullaolisi ollut pastori Mandersia.
PASTORI MANDERS. Ja sitte palkitsette minut sillä lailla. Panette minutviemään epävarmoja tietoja ministrialikirjaan ja salaatte minulta sittevuosikausia tiedot, jotka olitte sekä minulle että totuudelle velkaa.Menettelynne on ollut aivan puolustamatoin, Engstrand; ja tästä alkaenon välimme kuitti.
ENGSTRAND (huoahtaen). Niin, niin se kai on, voin huomata.
PASTORI MANDERS. Niin, sillä mitenkä voisitte mielestänne puhdistaapuolenne?
ENGSTRAND. Mutta olisiko hänen sitte pitänyt häpäisemän itsensä vieläenemmän, juttelemalla siitä? Ajatelkaapa, herra pastori, nyt vaan,olleenne samassa tilassa, kuin Johanna-vainaja —
PASTORI MANDERS. Minä!
ENGSTRAND. Kiesus, kiesus, en tarkoita niin aivan tesmälleen. Muttaminä tarkoitan, että pastorilla olisi jotakin hävettävää ihmistensilmissä, niinkuin sanotaan. Meidän, miehisten ihmisten, ei pidätuomita vaimopoloista liian ankarasti, herra pastori.
PASTORI MANDERS. Mutta enhän sitä teekkään. Teitä vastaanhan nuhteeniasetan.
ENGSTRAND. Voisinko saada luvan tehdä herra pastorille pikkaraisenkysymyksen?
PASTORI MANDERS. No jaa, kysykää.
ENGSTRAND. Eikö mies tee oikein ja kohtuullisesti, nostaessaanlangennutta?
PASTORI MANDERS. Tekee, luonnollisesti.
ENGSTRAND. Ja eikö mies ole velkapää pitämään vakaisen sanansa?
PASTORI MANDERS. Tietysti hän on; mutta —
ENGSTRAND. Silloin, kuin Johanna oli joutunut onnettomuuteen tuonengelsmannin tai kenties ameriikkalaisen kautta, niin hän tulikaupunkiin. Raukka, hän oli hylkinyt minua kerran tahi pari; hän katsoinyt vaan siihen, mikä kaunista oli, hän; ja minulla oli tämä vioittumakoivessa. Niin, muistaahan pastori, minä olin rohjennut mennätanssipaikkaan, jossa merilläkulkevaiset matruusit teuhasivatjuovuksissa ja humalapäissään, niinkuin sanotaan. Ja kuin minä sittetahdoin kehottaa heitä viettämään uutta elämää —
ROUVA ALVING (kauvempana ikkunan luona). Hm —
PASTORI MANDERS. Tiedän sen, Engstrand; ne raa'at ihmiset heittivätteidät alas portaita. Sen tapauksen olette ennen kertonut minulle. Tekannatte vioittumaanne kunnialla.
ENGSTRAND. En kerskaile siitä, herra pastori. Mutta sitähän tahdoinkertoa, että sitte hän tuli ja ilmaisi tilansa minulle itkunkyyneleillä ja hampaiden kiristyksellä. Voin sanoa herra pastorille, seoli minusta niin kovin surkeata kuulla.
PASTORI MANDERS. Niinkö se oli, Engstrand. No, ja sitte?
ENGSTRAND. Niin, sitte sanoin minä hänelle: Ameriikkalainen, hän onkulkemassa maailman merellä, hän. Ja sinä, Johanna, minä sanoin, sinäolet langennut syntiin, ja olet langennut olento. Mutta JaakkoEngstrand, sanoin, hän seisoo terveillä jaloillaan, hän; niin, sitätarkoitin nyt niinkuin semmoiseksi vertaukseksi, herra pastori.
PASTORI MANDERS. Ymmärrän aivan hyvästi; jatkakaa vaan.
ENGSTRAND. Niin, sitte minä autoin hänet ylös ja menin hänen kanssaanoikein säännöllisesti avioliittoon, etteivät ihmiset olisi saaneettietää, kuinka hän oli ollut harhateillä ulkomaalaisten kanssa.
PASTORI MANDERS. Siinä kaikessa teitte vallan kauniisti. Minä en vaanvoi hyväksyä sitä, että voitte taipua ottamaan rahoja —
ENGSTRAND. Rahoja? Minä? En penniäkään.
PASTORI MANDERS (kysyväisesti rouva Alvingille). Mutta —!
ENGSTRAND. Se on totta, — odottakaa hiukan; nyt muistan tuon.Johannalla oli kyllä sentään joitakuita penniä. Mutta niistä minä enhuolinut. Hyi, minä sanoin, mammonaa, se on synnin palkkaa, se; senkurjan kullan — tahi paperisetelit, mitä ne oli — ne heitämmeameriikkalaiselle takaisin, minä sanoin. Mutta hän oli poissa jakadonnut kuohuisan meren toiselle puolelle, herra pastori.
PASTORI MANDERS. Oliko hän, hyvä Engstrand?
ENGSTRAND. Oli kyllä. Ja sitte päätimme, minä ja Johanna yhdessä, ettänuo rahat oli pantava lapsen kasvattamiseen; ja sille hyvälleen sesitte jäikin; ja minä voin tehdä tilin ja selvän jok'ikisestäkillingistä.
PASTORI MANDERS. Mutta tämähän muuttaa asiata hyvin suuresti.
ENGSTRAND. Niin sen laita on, herra pastori! Ja minä uskallan kylläsanoa olleeni vilpitöin isä Reginalle, — sen kuin voimani riittivät —sillä minä olen heikko mies, sen pahempi.
PASTORI MANDERS. No no, rakas Engstrand —
ENGSTRAND. Mutta sen uskallan sanoa, että olen kasvattanut lapsen jaelänyt rakkaasti Johanna-vainaan kanssa ja käyttänyt kotikuria,niinkuin kirjoitettu on. Mutta ei koskaan sentään ole juolahtanutmieleeni mennä ylös pastori Mandersin luo ja ylpeillä ja suurennellasiitä, että olin tehnyt hyvän työn kerta maailmassa, minäkin. Ei, kuinsemmoista sattuu Jaakko Engstrandille, niin hän ei puhu siitä. Senpahempi, se ei tulekkaan niin usein kysymykseen, luulen ma. Ja kuintulen pastori Mandersin luo, on minulla yltäkyllin puhumista siinä,mikä on hullusti ja väärin. Sillä minä sanon, niinkuin sanoinvast'ikään, — omatunto voi olla ilkeä toisin kuuroin.
PASTORI MANDERS. Antakaa minulle kätenne, Jaakko Engstrand.
ENGSTRAND. O kiesus, herra pastori —
PASTORI MANDERS. Ei mitään estelyitä. (Likistää hänen kättänsä.) Kasniin!
ENGSTRAND. Ja jos minä sievään ja kauniisti rohkenisin pyytääpastorilta anteeksi —
PASTORI MANDERS. Te? Ei, päin vastoin minun tulee pyytää teiltäanteeksi —
ENGSTRAND. Kaikkea muuta.
PASTORI MANDERS. Kyllä, totisesti. Ja sen teen sydämmeni pohjasta.Antakaa anteeksi, että minä niin voin erhettyä teidän suhteenne. Jajospa minä oikein todella voisin osottaa teille vilpittömänpaheksumiseni ja hyväntahtoisuuteni teitä kohtaan —
ENGSTRAND. Tahtoisiko herra pastori?
PASTORI MANDERS. Suurimmalla mielihyvällä —
ENGSTRAND. No sitte on juuri tilaisuus siihen. Niillä siunatuillarahoilla, jotka olen pannut säästöön täällä maalla, aion perustaajonkunlaisen merimieskodon kaupunkiin.
ROUVA ALVING. Tekö aiotte?
ENGSTRAND. Niin, siitä pitäisi tulla jonkunlainenturvapaikan-nimellinen. Kiusauksia on niin monenlaisia merimiehellä,joka vaeltaa mannermaalla. Mutta siinä talossa voisi hän olla niinkuinisän katsannon alla, minä ajattelin.
PASTORI MANDERS. Mitä sanotte siihen, rouva Aiving!
ENGSTRAND. Eihän minulla ole suuria varoja alkaakseni, jumalaparantakoon; mutta jos vaan voisin saada hyväntahtoista apua, niin —
PASTORI MANDERS. Niin, niin, miettikäämme lähemmin sitä asiaa.Aikomuksenne viehättää minua vallan erin-omaisesti. Mutta menkää te nytedeltä, ja laittakaa kaikki kuntoon ja toimittakaa kynttilätsytytetyiksi, niin että on vähän juhlallista. Ja sitte vietämmeylösrakentavaisen hetken yhdessä, rakas Engstrand; sillä nyt luulenteillä todella olevan oikean mielialan.
ENGSTRAND. Minustakin tuntuu vähän siltä, niin. Ja hyvästi sitte,rouva, ja kiitoksia tästä; ja pitäkää oikein hyvästi silmällä Reginaaminun puolestani, (pyhkäisee kyyneleen silmästään.) Johanna-vainaanlapsi — hm, se on ihmeellistä sen kanssa — mutta on aivan kuin hänolisi kasvanut kiinni sydänjuurihini. On kuin onkin se niin. (Tervehtääja menee ulos porstuan kautta.)
PASTORI MANDERS. No, mitä sanotte nyt siitä miehestä, rouva Alving! Seoli vallan toinen selitys, se, jonka siinä saimme.
ROUVA ALVING. Niin, olihan se toinen.
PASTORI MANDERS. Siitä näette, kuinka varovainen tulee ollakanssa-ihmistänsä tuomitessaan. Mutta sydämmellisen iloista onkin sittehuomata erhettyneensä. Taikka mitä sanotte?
ROUVA ALVING. Minä sanon, että te olette suuri lapsi ja semmoisenapysytte, Manders.
PASTORI MANDERS. Minä?
ROUVA ALVING (laskee molemmat kätensä hänen hartioilleen). Ja minäsanon, että mieleni tekisi kiertämään käsivarteni teidän kaulanneympäri.
PASTORI MANDERS (väistyy nopeasti). Ei, ei, herra siunatkoon —;semmoisia mielitekoja —
ROUVA ALVING (hymysuin). O, teidän ei tarvitse peljätä minua.
PASTORI MANDERS (pöydän luona). Te lausutte toisinaan niinliioittelevalla tavalla ajatuksenne. Nyt panen ensiksi asiakirjatkokoon ja laukkuuni, (tekee sanojensa mukaan.) Kas niin. Ja hyvästi nytniin kauvaksi. Pitäkää silmänne auki, kuin Osvald tulee takaisin. Minäpistäydyn sitte ylös luoksenne jälleen. (Ottaa hattunsa ja menee ulosporstuan oven kautta.)
ROUVA ALVING (huoahtaa, katselee hetkisen ulos ikkunasta, siivoo hiukanhuonetta ja aikoo mennä ruokahuoneesen, mutta seisottuu ovessa,huudahtaen): Osvald, istutko vielä pöydässä!
OSVALD (ruokahuoneessa). Minä poltan vaan sikarini loppuun.
ROUVA ALVING. Minä luulin sinun menneen vähän kävelemään.
OSVALD. Tuommoisella säällä? (Lasi kilahtaa. Rouva Alving jättää ovenauki ja istuu neulomuksineen sohvalle ikkunan luo.)
OSVALD (sisällä). Eikö se ollut pastori Manders, joka läksi nyt juuri?
ROUVA ALVING. Oli, hän meni alas lastenkodolle.
OSVALD. Hm. (Lasi ja karahviini kilahtaa jälleen).
ROUVA ALVING (katsahtaen huolestuneesti). Rakas Osvald, sinun pitäisivaroa sitä likööriä. Se on väkevää.
OSVALD. Se on hyvää kosteutta vastaan.
ROUVA ALVING. Etkö ennemmin tahdo tulla sisään minun luokseni?
OSVALD. Enhän saa polttaa siellä sisällä.
ROUVA ALVING. Tiedäthän kyllä saavasi sikaria polttaa.
OSVALD. Niin, niin, sitte minä tulen. Vaan pikkarainen pisara vielä. —Kas niin. (Tulee sikarinensa huoneesen ja sulkee oven jälkeensä. Lyhytäänettömyys.)
OSVALD. Mihin pastori on joutunut?
ROUVA ALVING. Sanoinhan sinulle, että hän meni alas lastenkodolle.
OSVALD. Niin oikein, se on totta.
ROUVA ALVING. Sinun ei olisi pitänyt jäädä istumaan niin kauvaksipöydän ääreen, Osvald.
OSVALD (sikari seljän takana). Mutta minusta se tuntuu niin hupaiselta,äiti. (Silittää ja taputtaa häntä.) Ajattele, — minulle, joka olentullut kotia, istua äidin omassa pöydässä, äidin huoneessa, ja syödääidin suloista ruokaa
ROUVA ALVING. Rakas, rakas poikani!
OSVALD (vähän kärsimättömänä, kävelee ja polttaa). Ja mihinkä muutenryhtyisin täällä? En voi toimittaa mitään —
ROUVA ALVING. Niin, etkö voi?
OSVALD. Tuommoisella pilvisäällä? Kuin ei auringon pilkahdustakaan näykoko päivänä? (menee poikki.) O, sitä, kuin ei voi tehdä työtä —!
ROUVA ALVING. Ehk'et sentään tehnyt oikein viisaasti tullessasi kotia.
OSVALD. Kyllä, äiti; sen täytyi niin käydä.
ROUVA ALVING. Niin, minä näes tahtoisin sentään kymmenen kertaaennemmin olla sitä onnea vailla, että sinä olet luonani, kuin että sinäolisit —
OSVALD (seisottuu pöydän luo). Mutta sano minulle nyt, äiti, — onko sesitte todella niin suuri onni sinulle että minä olen kotona?
ROUVA ALVING. Onko se onni minulle!
OSVALD (puristaa sanomalehteä). Minusta tuntuu, niinkuin se olisimelkein samantekevää sinulle, oliko minua taikka ei.
ROUVA ALVING. Ja sitä hennot sanoa äidillesi, Osvald?
OSVALD. Mutta olethan sinä niin hyvästi voinut elää ilman minua ennen.
ROUVA ALVING. Niin; minä olen elänyt ilman sinua — se on totta.(Äänettömyyttä. Vähitellen rupeaa hämärtämään. Osvald käveleeedestakaisin lattialla. Sikarin hän on pannut pois.)
OSVALD (seisottuu rouva Alvingin luo). Äiti, saanko luvan istuasohvalle luoksesi?
ROUVA ALVING (tekee tilaa hänelle). Kyllä, tule, rakas poikani.
OSVALD (istuu). Nyt sanon sinulle jotakin, äiti —
ROUVA ALVING (odottaen). No niin!
OSVALD (tirkistää eteensä). Sillä minä en voi kävellä ja miettiä sitäkauvemmin.
ROUVA ALVING. Mitä niin? Mitä se on?
OSVALD (niinkuin ennen). En ole saanut kirjoitetuksi sinulle siitä; jasen jälkeen kuin tulin kotia —
ROUVA ALVING (tarttuu hänen käsivarteensa). Osvald, mitä tämä on!
OSVALD. Sekä eilen että tänään olen koettanut karkoittaa ajatuksialuotani, — päästä niistä. Mutta se ei menesty.
ROUVA ALVING (nousee). Nyt sinun pitää puhua suusi puhtaaksi, Osvald!
OSVALD (vetää hänet takaisin sohvalle istumaan). Pysy istumassa, niintahdon koettaa sanoa sinulle sen. — Olen valittanut niin väsymystämatkasta —
ROUVA ALVING. No niin! Mitä sitte?
OSVALD. Mutta se se ei ole minulla vikana; ei mikään tavallinenväsymys —
ROUVA ALVING (tahtoo hypähtää ylös). Ethän toki ole sairas, Osvald!
OSVALD (vetää hänet jälleen istumaan). Pysy istumassa, äiti. Kuuntelevaan rauhallisesti. Minä en ole oikein sairaskaan; en semmoinen, mitäyleensä sanotaan sairaaksi, (likistää kätensä päänsä ympäri.) Äiti,minä olen henkisesti sortunut, — hävinnyt, — minä en voi koskaan enääpäästä työtä tekemään! (heittäytyy kädet kasvoilla hänen helmaansa japuhkee nyyhkiväiseen itkuun.)
ROUVA ALVING (vaaleana ja väristen). Osvald! Katso minuun! Ei, ei, tämäei ole totta.
OSVALD (katsoo ylös epätoivoisin silmin). Ei koskaan enää voida työtätehdä! Ei koskaan — ei koskaan! Olla kuin elävältä kuollut! Aiti,voitko ajatella mitään niin kauheata?
ROUVA ALVING. Onnetoin poikani! Mitenkä on sinun käynyt näin kauheasti?
OSVALD (asettuu jälleen suoraan). Niin, sepä se juuri on, jota enmitenkään voi käsittää. En ole milloinkaan viettänyt mitään peuhaavataelämää; en minkään puolesta. Sitä et saa luulla minusta, äiti! Sitä enole koskaan tehnyt.
ROUVA ALVING. Sitä en luulekkaan, Osvald.
OSVALD. Ja sitte käy minun kumminkin näin! Näin kauhean onnettomasti!
ROUVA ALVING. Oo, mutta se parantuu, rakas, siunattu poikani. Se ei olemuuta kuin liiallista voimien ponnistusta. Voit uskoa minua siinä.
OSVALD (raskaasti). Niin uskoin minäkin alussa; mutta se ei ole niin.
ROUVA ALVING. Kerro minulle kaikki tyyni, alusta loppuun.
OSVALD. Niin aionkin.
ROUVA ALVING. Mihin aikaan huomasit sen ensin?
OSVALD. Heti sen jälkeen, kuin olin ollut kotona viime kertaa ja tullutalas Pariisiin jälleen. Minä rupesin tuntemaan hyvin kovia tuskiapäässäni — enimmiten takaraivassani, tuntui minusta. Oli niinkuinahdas rautarengas olisi ruuvattu niskani ympäri ja ylöspäin.
ROUVA ALVING. Ja sitte?
OSVALD. Alussa luulin, ett'ei se ollut muuta, kuin tavallistapäänkivistystä, joka minua niin vaivasi kasvavana.
ROUVA ALVING. Niin, niin —
OSVALD. Mutta se ei ollut sitä; sen huomasin pian. Minä en voinut tehdätyötä enää. Minä tahdoin alottaa erästä uutta suurta kuvaa; muttatuntui niinkuin voimani olisivat hervahtuneet; kaikki tarmoni oliniinkuin lamassa; en voinut koota mielessäni selviä kuvitelmia; minuahuimasi, — pyörrytti. Oo, se oli kauhea tila! Lopuksi laitoin hakemaanlääkäriä, — ja häneltä sain selvän vastauksen.
ROUVA ALVING. Mitenkä, tarkoitat?
OSVALD. Hän oli paraita lääkäriä siellä alaalla. Minun piti silloinkertoa hänelle, miltä tautini tuntui; ja sitte rupesi hän tekemäänminulle koko joukon kysymyksiä, jotka eivät minusta ollenkaan kuuluneetasiaan; en käsittänyt mihinkä mies pyrki.
ROUVA ALVING. No!
OSVALD. Lopuksi sanoi hän: teissä on syntymästä alkain ollut jotainmadonsyömää; — hän käytti juuri sanaa "vermoulu".
ROUVA ALVING (kiihkeänä). Mitä hän tarkoitti sillä?
OSVALD. En minäkään sitä ymmärtänyt, ja pyysin häneltä lähempääselitystä. Ja silloin sanoi tuo vanha kyynikko — (puristaa nyrkkiään.)Oo —!
ROUVA ALVING. Mitä hän sanoi?
OSVALD. Hän sanoi: isäin pahat teot etsitään lasten päälle.
ROUVA ALVING (nousee hitaasti). Isäin pahat teot —
OSVALD. Olin lyödä häntä vasten kasvoja —
ROUVA ALVING (menee lattian poikki). Isäin pahat teot —
OSVALD (hymyilee raukeasti). Niin, mitä siitä ajattelet? Luonnollisestivakuutin hänelle, ett'ei tässä mitenkään voinut olla puhettasemmoisesta. Mutta luuletko hänen antaneen perään sentään? Ei, hänpysyi sanassaan; ja vasta sitte, kuin olin ottanut esille sinunkirjeesi ja kääntänyt hänelle kaikki ne paikat, joissa puhuttiinisästä —
ROUVA ALVING. Mutta silloin —?
OSVALD. Niin, silloin täytyi hänen luonnollisesti myöntää olevansaerhetyksissä; sitte sain tietää totuuden. Käsittämättömän totuuden!Tästä riemuisasta, onnellisesta nuorukais-elämästä toverien kanssaolisi minun pitänyt pysyä erilläni. Se oli ollut liian rajua minunvoimilleni. Omasta syystä siis!
ROUVA ALVING. Osvald! Oi, ei; elä usko sitä!
OSVALD. Ei ollut muu selitys mahdollinen, hän sanoi. Se se on kauheata.Auttamattomasti sortunut koko iäkseni — oman ajattelemattomuutenitähden. Kaikki, mitä tahdoin toimittaa maailmassa, — ei rohjetaajatellakkaan sitä. O, jospa vaan voisin elää uudestaan — tehdä kaikkityyni tekemättömäksi! (heittäytyy kasvoilleen sohvalle.)
ROUVA ALVING (kiertelee käsiänsä ja kävelee sisällisesti taistellenedestakaisin).
OSVALD (hetkisen jälkeen katsoo ylös ja jää puoleksi pitkälleenkyynäspäittensä nojalle). Jos se edes olisi ollut jonkun verranperittyä, — jonkun verran, mitä ei itse olisi voinut estää. Mutta tämätämmöinen! Niin häpeämättömällä, ajattelemattomalla, kevytmielisellätavalla tuhlannut oman onnensa, oman terveytensä, kaikki maailmassa, —tulevaisuutensa, elämänsä —!
ROUVA ALVING. Ei, ei, rakas, siunattu poikani; tämä on mahdotointa!(kumartuu hänen ylitsensä.) Tilasi ei ole niin toivotoin, kuin luulet.
OSVALD. O, sinä et tiedä — (hypähtää ylös.) Ja sitte se, äiti, ettäminun pitää tuottaa sinulle kaikki tämä suru! Monta kertaa olen melkeinhalunnut ja toivonut ettet välittäisi niin paljoa minusta.
ROUVA ALVING. Minäkö, Osvald; minun ainoa poikani! Ainoa, joka minullaon maailmassa; ainoa, josta välitän!
OSVALD (tarttuu hänen molempiin käsiinsä ja suutelee niitä). Niin,niin, sen kyllä näen. Kuin olen kotona, niin näenhän sen. Ja se on mitäraskainta minulle. — Mutta nyt sen siis tiedät. Ja nyt emme enää puhusiitä. Minä en kärsi sitä ajatella kauvan kerrassaan, (menee lattianpoikki.) Toimita minulle jotakin juomista, äiti!
ROUVA ALVING. Juomista? Mitä sinä nyt joisit?
OSVALD. Mitä hyvänsä. Onhan sinulla vähän kylmää punssia kotona.
ROUVA ALVING. Niin, mutta rakas Osvald —!
OSVALD. Elä kiellä sitä, äiti. Ole nyt kiltti; minun täytyy saadajotain, millä huuhdon alas kaikki nämä kalvavat ajatukset, (menee ylöskasvihnoneesen.) Ja niin — niin pimeä kuin täällä on!
ROUVA ALVING (vetää kellonnuorasta oikealla).
OSVALD. Ja tämä lakkaamatoin sadesää. Sehän voi kestää viikoittain;koko kuukausia. Ei koskaan nähdä yhtäkään auringonsädettä. Niinäkertoina, jolloin olen ollut kotona, en muista koskaan nähneeniauringon paistavan.
ROUVA ALVING. Osvald, — sinä aiot matkustaa minun luotani!
OSVALD. Hm — (hengähtää raskaasti.) En aio mitään! (raukeasti.) Senkyllä annan olla tekemättä.
REGINA (ruokahuoneesta). Soittiko rouva?
ROUVA ALVING. Soitin; toimita lamppu sisään.
REGINA. Heti, rouva. Se on jo sytytetty, (mennee ulos.)
ROUVA ALVING (menee Osvaldin lno). Osvald, elä salaa mitään minulta.
OSVALD. Sitä en tee, äiti — (menee pöydän luo.) Mielestäni olensanonut sinulle niin paljon.
REGINA (tuo lampun ja panee sen pöydälle).
ROUVA ALVING. Kuule, Regina, sinä voisit tuoda meille puoli pulloasampanjaa.
REGINA. Kyllä, rouva, (menee jälleen ulos.)
OSVALD (tarttuu molemmin käsin hyväillen hänen päähänsä). Se onniinkuin olla pitää. Tiesin kyllä, ett'ei äiti tahtonut antaa poikansajanota.
ROUVA ALVING. Rakas Osvald raukkni; mitenkä voisin kieltää sinultamitään nyt?
OSVALD (vilkkaasti). Tottako, äiti? Tarkoitatko sitä mitä sanot?
ROUVA ALVING. Mitä?
OSVALD. Ett'et tahtoisi kieltää minulta nitään?
ROUVA ALVING. Mutta rakas Osvald —
OSVALD. Hys!
REGINA (tuo tarjottimella puoli pulloa sanpanjaa ja kaksi lasia, jaasettaa ne pöydälle). Avaanko minä —?
OSVALD. Ei, kiitos; avaan itse. (Regina memee ulos jälleen.)
ROUVA ALVING (asettuu pöydän luo). Mitä sinä tarkoitit — että minun eitulisi kieltää sinulta?
OSVALD (avatessaan pulloa). Ensin lasi tahi kaksi. (Korkki kimmahtaaauki; hän kaataa toiseen lasiin ja aikoo kaataa toiseen.)
ROUVA ALVING (pitää kättänsä päällä). Kiitos, — ei minulle.
OSVALD. No, minulle sitte! (tyhjentää lasin, täyttää sen uudestaan jatyhjentää taas; sen jälkeen istuu pöydän ääreen.)
ROUVA ALVING (odottaen). No niin?
OSVALD (katsomatta häneen). Kuule, sano minulle, — minusta sinä japastori Manders näytitte niin ihmeellisen — hm, hiljaisiltapäivällispöydässä.
ROUVA ALVING. Rakas Osvald, sinä et tunne häntä niin tarkkaan kuinminä —
OSVALD. No?
ROUVA ALVING. Regina sai, paha kyllä, oleskella liian kauvan kotona. Minun olisi pitänyt ottaa hänet luokseni aikaisemmin.
OSVALD. Niin, mutta eikö hän ole muhkea nähdä, äiti? (täyttää lasinsa.)
ROUVA ALVING. Reginalla on monta ja suurta vikaa —
OSVALD. No niin, mitä se tekee? (juo taasen.)
ROUVA ALVING. Mutta minä pidän hänestä kuitenkin; ja minun onvastattava hänestä. En tahtoisi minkään edestä maailmassa, että hänelletapahtuisi pahaa.
OSVALD (hypähtää ylös). Aiti, Regina on minun ainoa pelastukseni!
ROUVA ALVING (nousee). Mitä sillä tarkoitat?
OSVALD. En voi kävellä täällä ja kantaa kaikkea tätä sieluntuskaayksin.
ROUVA ALVING. Eikö sinulla ole äitisi kantamaan sitä kanssasi?
OSVALD. Niin, sitä ajattelin; ja sen vuoksi tulinkin kotia luoksesi.Mutta se ei käy sillä lailla. Näen sen; se ei käy. Minä en kestäelämääni täällä!
ROUVA ALVING. Osvald!
OSVALD. Minun täytyy elää toisella tavalla, äiti, Sen vuoksi täytyyminun lähteä pois sinun luotasi. Minä en tahdo, että sinä olisitnäkemässä sitä.
ROUVA ALVING. Onnetoin poikani! Oi, mutta Osvald, niin kauvan kuin oletniin sairas kuin nyt —
OSVALD. Jos se olisi sairaus yksin, niin jäisin kyllä luoksesi, äiti. Sillä sinä olet paras ystäväni maailmassa.
ROUVA ALVING. Niin, eikö totta, Osvald; enkö ole!
OSVALD (kulkee levotoinna ympäri). Mutta kaikki nuo vaivat ja katumus,— ja sitte tuo suuri kuolettavainen tuska. Oo — tämä kauhea tuska!
ROUVA ALVING (menee hänen jäljessään). Tuska? Mikä tuska? Mitätarkoitat?
OSVALD. Oo, elä kysele minulta enempää. En tiedä sitä. En voi kuvaillasitä sinulle.
ROUVA ALVING (menee lattian poikki oikealle ja vetää kellonnauhasta).
OSVALD. Mitä aiot?
ROUVA ALVING. Aion saada poikani iloiseksi, niin. Hänen ei pidä kulkeatäällä mietiskellen. (Reginalle, joka tulee ovessa.) Enemmän sampanjaa.Koko pullo. (Regina menee.)
OSVALD. Äiti!
ROUVA ALVING. Etkö luule meidänkin osaavan elää tässä talossa?
OSVALD. Eikö hän ole muhkea nähdä? Sitä, mimmoista tekoa hän on! Janiin tuiki terve.
ROUVA ALVING (istuu pöydän luo). Istu, Osvald, ja haastelkaammetyynesti.
OSVALD (istuu). Et suinkaan tiedä, äiti, että minulla on vääryyssovitettavana Reginaa kohtaan.
ROUVA ALVING. Sinulla!
OSVALD. Tahi pieni ajattelemattomuus — miksikä sinä sitä kutsuisit. Vallan viatoin muuten. Kuin viimeksi olin kotona —
ROUVA ALVING. Niin?
OSVALD. — kyseli hän minulta niin usein Pariisin oloja, ja minäjuttelin hänelle silloin yhtä ja toista sieltä alaalta. Sitte muistan,että eräänä päivänä tulin sanoneeksi: eikö teitä haluttaisi tulla sinnealas?
ROUVA ALVING. No?
OSVALD. Minä näin, että hän tuli aivan tulipunaiseksi, ja sitte hänsanoi: kyllä, minua kyllä haluttaisi. Niin niin, minä vastasin, siihenvoipi kyllä neuvoja saada — tahi jotakin semmoista.
ROUVA ALVING. No niin?
OSVALD. Olin luonnollisesti unhottanut koko asian; mutta kuin toissapäivänä tulin kysyneeksi häneltä, oliko iänen mielensä hyvä, että niinkauvan viivyn kotona —
ROUVA ALVING. Niin?
OSVALD. — silloin hän katsoi niin omituisesti minuun, ja kysyi: muttamitä sitte tulee minun Pariisin-matkastani?
ROUVA ALVING. Hänen matkastaan!
OSVALD. Ja sitte sain hänen tunnustamaan, että hän oli pitänyt asiantotena, että hän oli täällä ajatellut minua koko ajan, ja että hän oliruvennut opettelemaan ranskaa —
ROUVA ALVING. Sen vuoksi siis —
OSVALD. Äiti, — kuin näin tuon muhkean, kauniin, tuiki terveen tytönseisovan siinä edessäni — enhän ennen koskaan ollut häntä tarkemminhuomannut — mutta nyt kuin hän seisoi siinä ikäänkuin avosylinvalmiina minua vastaan-ottamaan —
ROUVA ALVING. Osvald!
OSVALD. — silloin selvisi minulle, että hänessä siinä oli pelastus;sillä minä näin hänessä olevan elämän-iloa.
ROUVA ALVING (hämmästyen). Elämän-iloa —? Voiko pelastusta olla siinä?
REGINA (ruokahuoneesta, sampanjapullo kädessä). Pyydän aateeksi, ettäviivyin näin kauvan; mutta minun täytyi mennä kellariin — (paneepullon pöydälle.)
OSVALD. Ja tuo sitte lasi vielä.
REGINA (katsoo kummastuneena häneen). Tuossa on rouvan lasi, herra Alving.
OSVALD. Niin, mutta tuo lasi itsellesi, Regina.
REGINA (hämmästyy ja katsoo arasti sivulta rouva Alvingiin).
OSVALD. No?
REGINA (hiljaa ja everrellen). Rouvanko tahdolla —?
ROUVA ALVING. Tuo lasi, Regina. (Regina menee ruokahuoneesen.)
OSVALD (katsoo hänen jälkeensä). Oletko huomannut, kuinka hän käy? Niinlujasti ja rohkeasti.
REGINA (tulee tyhjän lasin kanssa, jonka hän pitää kädessään).
OSVALD. Istu, Regina.
REGINA (katsoo kysyyäisesti rouva Alvingiin).
ROUVA ALVING. Istu.
REGINA (istuu ruokahuoneen oven viereiselle tuolille ja pitää yhätyhjää lasia, kädessään).
ROUVA ALVING. Osvald, — mitä sanoitkaan elämän-ilosta?
OSVALD. Niin elämän-ilo, äiti — sitä ette tunne suuresti, tekotolaiset. En havaitse sitä koskaan täällä —
ROUVA ALVING. Etkö kuin olet minun luonani?
OSVALD. En kuin olen kotona. Mutta sitä et sinä käsitä
ROUVA ALVING. Kyllä, kyllä, luulen melkein käsittäväni — nyt.
OSVALD. Se — ja sitte työilo. Niin, se on pohjaltaan samaa. Muttasiitäkään ette tiedä mitään.
ROUVA ALVING. Siinä voit kyllä olla oikeassa. Osvald, puhu minulleenemmän tuosta.
OSVALD. Niin, sitä vaan tarkoitan, että täällä opetetaan ihmisiäuskomaan, että työ on kirous ja synnin rangaistus, ja että elämä onjotakin surkeata, jota käytämme paraiten pääsemällä siitä niin piankuin suinkin.
ROUVA ALVING. Murheen laakso, niin. Ja siinä me teemme aivan oikein jarehellisesti.
OSVALD. Mutta semmoisista eivät ihmiset välitä siellä ulkona. Siellä eiole ketään, joka oikein enää uskoo semmoisiin oppeihin. Siellä ulkonavoi pelkkä maailmassa oleminen tuntua niin riemuisan onnelliselta.Äiti, oletko huomannut, että kaikki, mitä minä olen maalannut, onkuvaillut elämän-iloa? Aina vaan elämän-iloa. Niissä on valoa jaauringonpaistetta ja sunnuntai-ilmaa, — ja säteilevän tyytyväisiäihmiskasvoja. Sen vuoksi pelkään jäädä tänne luoksesi.
ROUVA ALVING. Pelkäät? Mitä pelkäät täällä minun luonani?
OSVALD. Minä pelkään, että kaikki se, mitä on eleillä minussa,muuttuisi ilkeydeksi täällä.
ROUVA ALVING (katsoo tarkasti häneen). Luuletko, että niin kävisi?
OSVALD. Olen siitä varma. Vaikka eläisin samaa elämää täällä kotosalla,kuin siellä ulkona, ei se kumminkaan ole samaa elämää.
ROUVA ALVING (joka on kiinteästi kuunnellut, nousee, suurin,mietteellisin silmin, ja sanoo). Nyt käsitän asiain juoksun —
OSVALD. Mitä käsität?
ROUVA ALVING. Nyt käsitän sen ensi kerran. Ja nyt voin minä puhua.
OSVALD (nousee). Äiti, min' en ymmärrä sinua.
REGINA (joka samaten on noussut). Pitääkö minun ehkä lähteä?
ROUVA ALVING. Ei, jää tänne. Nyt voin puhua. Nyt, poikani, saat tietääkaikki tyyni. Ja sitte voit valita. Osvald! Regina!
OSVALD. Ole hiljaa. Pastori —
PASTORI MANDERS (tulee porstuan-oven kautta). Kas niin, nyt on meilläollut sydämmellisen kaunis hetki siellä alaaila.
OSVALD. Meillä myös.
PASTORI MANDERS. Engstrandia on autettava tuon merimieskodinlaittamisessa. Regina saa muuttaa hänen luokseen ja olla hänenapunaan —
REGINA. Ei, kiitos, herra pastori.
PASTORI MANDERS (huomaa nyt vasta hänet). Mitä —? Täällä, — ja lasikädessä!
REGINA (panee nopeasti lasin pois). Pardon —!
OSVALD. Regina muuttaa minun kanssani, herra pastori.
PASTORI MANDERS. Muuttaa! Teidän kanssanne!
OSVALD. Niin, minun vaimonani, — jos hän niin haluaa.
PASTORI MANDERS. Mutta laupias —!
REGINA. Min' en voi sille mitään, herra pastori.
OSVALD. Tahi hän jää tänne, jos minä jään.
REGINA (ehdottomasti). Tänne!
PASTORI MANDERS. Minä kauhistun teitä, rouva Alving.
ROUVA ALVING. Ei kumpikaan tapahdu; sillä nyt voin minä puhua suunipuhtaaksi.
PASTORI MANDERS. Mutta sitä ette toki tahdo! Ei, ei, ei!
ROUVA ALVING. Tahdon, sekä voin että tahdon. Eikä kummankaan yhtäänihannetta kaadu.
OSVALD. Äiti, mitä tässä minulta salataan!
REGINA (kuunnellen). Rouva! Kuulkaa! Ihmisiä huutaa ulkona, (meneekasvihuoneesen ja katsoo ulos.)
OSVALD (vasemmanpuoliseen ikkunaan päin). Mikä siellä on hätänä? Mistäse valo tulee?
REGINA (huutaa). Lastenkodossa palaa!
ROUVA ALVING (ikkunaan päin). Palaa!
PASTORI MANDERS. Palaa! Mahdotointa. Olinhan juuri siellä alaalla.
OSVALD. Missä on minun hattuni? No, se voi olla yhdentekevä -. Isänlastenkoto —! (juoksee ulos puisto-oven kautta.)
ROUVA ALVING. Huivini, Regina! Lastenkoto on ilmitulessa.
PASTORI MANDERS. Kauheata! Rouva Alving, siinä loistaa rangaistustuomiotämän hävityksen huoneen yli!
ROUVA ALVING. Niin, niin kyllä. Tule, Regina, (hän ja Reginakiiruhtavat ulos porstuan kautta.)
PASTORI MANDERS (lyö käsiänsä yhteen). Eikä sitte vakuutettu! (ulossamaa tietä.)
KOLMAS NÄYTÖS.
(Entinen huone. Kaikki ovet ovat auki. Lamppu palaa aina pöydällä. Pimeä ulkona; ainoastaan vieno tulen hehku näkyy perältä vasemmalta.)
(Rouva Alving, suuri liina päässä, seisoo yläällä kasvihuoneessa jakatselee ulos. Regina, samoin liinaan kiedottuna, seisoo vähä hänentakanansa.)
ROUVA ALVING. Palanut kaikki tyyni. Aivan poroksi.
REGINA. Palo kestää vielä kellarissa.
ROUVA ALVING. Miks'ei Osvald tule ylös. Eihän siellä ole mitäänpelastamista.
REGINA. Menenkö minä ehkä alas hänen luokseeu hattua viemään?
ROUVA ALVING. Eikö hänellä edes ole hattua päässä?
REGINA (näyttää ulos porstuaan). Ei, tuolla se riippuu.
ROUVA ALVING. Anna sen sitte riippua. Kyllä hän nyt sentään jo saatulla. Minä menen itse katsomaan, (menee ulos puisto-oven kautta.)
PASTORI MANDERS (tulee porstuasta). Eikö rouva Alving ole täällä?
REGINA. Nyt juuri hän meni alas puutarhaan.
PASTORI MANDERS. Tämä on kauhein yö, minä olen elänyt.
REGINA. Niin, eikö se ole hirveä onnettomuus, herra pastori?
PASTORI MANDERS. Oo, elkää puhuko siitä! Tuskin uskallan sitä edesajatella.
REGINA. Mutta mitenkähän se on saanut alkunsa —?
PASTORI MANDERS. Elkää kysykö minulta, neitsyt Engstrand! Mistä voinminä sen tietää? Vai tahdotteko tekin —? Eikö siinä kyllä, että teidänisänne —?
REGINA. Mitä hän?
PASTORI MANDERS. O, hän on pannut minun pääni aivan pyörälle.
ENGSTRAND (tulee porstuan kautta). Herra pastori —!
ENGSTRAND. Niin, tottahan jumal' avita —! O, kiesus sentään! Muttatämä näin on niin ilkeätä, herra pastori!
PASTORI MANDERS (kävelee edestakaisin). Sen pahempi, sen pahempi!
REGINA. Mikä niin?
ENGSTRAND. O, se tuli tästä hartaushetkestä, näetkös (hiljaa.) Nyt onkäki silmukkeessa, laps' kulta! (kovaa.) Ja että sitte minun syynipitää olla, että pastori Manders tuli syylliseksi tuommoiseen!
PASTORI MANDERS. Mutta minä vakuutan teille, Engstrand —
ENGSTRAND. Mutta eihän siellä kukaan muu kuin pastori liikutellutkynttilöitä, siellä alaaila.
PASTORI MANDERS (seisottuu). Niin, niin väitätte te. Mutta minä en voimuistaa pitäneeni kynttilää edes kädessäni.
ENGSTRAND. Ja minä kuin näin niin selvään, että pastori otti kynttilänja niisti sen sormillaan, ja heitti karren juuri höylänlastuihin.
PASTORI MANDERS. Ja sen te näitte?
ENGSTRAND. Niin, sen näin aivan, sen.
PASTORI MANDERS. Tätä on minun mahdotoin käsittää. Ei muutoin koskaanole tapani siivota kynttilää sormillani.
ENGSTRAND. Niin, se näyttikin hiton siivottomalta. Mutta voiko se sittekäydä niin kovin vaaralliseksi, herra pastori?
PASTORI MANDERS (kävelee levottomana edestakaisin). O, elkää kysyköminulta!
ENGSTRAND (kävelee hänen kanssaan). Ja eihän pastori sitte olevakuuttanutkaan sitä?
PASTORI MANDERS (edelleen käyden). En, en, en: kuulettehan sen.
ENGSTRAND (seuraa mukana). Ei vakuuttanut. Ja mennä töröttää sitte japistää lämpiämään koko kasan. Kiesus, kiesus, sitä onnettomuutta!
PASTORI MANDERS (pyhkii hikeä otsaltaan). Niin, niin voitte kylläsanoa, Engstrand.
ENGSTRAND. Ja että sitte tuommoisen piti tapahtumanhyväntekeväisyys-laitokselle, joka olisi ollut hyödyksi sekäpiirille että pitäjälle, niinkuin sanotaan. Sanomalehdet eivätvarmaankaan silittele pastoria, luulen mä.
PASTORI MANDERS. Eivät, sitäpä juuri tässä käydessäni ajattelen. Se onmelkein pahinta tuossa kaikessa. Kaikki nuo vihamieliset hyökkäykset jasyytökset —! O, se on kauheata ajatella!
ROUVA ALVING (tulee puutarhasta). Häntä ei voi saada lähtemäänsammutustyöstä.
PASTORI MANDERS. Ah, oletteko te siellä, rouva.
ROUVA ALVING. Niin pääsitte kuitenkin pitämästä juhlapuhettanne,pastori Manders.
PASTORI MANDERS. O, minä olisin niin mielelläni —
ROUVA ALVING (alentaa äänensä). Parasta oli, että kävi niinkuin kävi. Tämä lastenkoto ei olisi ollut miksikään siunaukseksi.
PASTORI MANDERS. Ettekö usko?
ROUVA ALVING. Uskotteko te sen?
PASTORI MANDERS. Mutta se oli ainakin äärettömän suuri onnettomuus.
ROUVA ALVING. Puhukaamme lyhyesti ja suoraan siitä, niinkuintoimitus-asiasta. — Odotatteko pastoria, Engstrand?
ENGSTRAND (porstuan ovella). Niin, teen kyllä niin.
ROUVA ALVING. Istukaa sitte niin kauvaksi.
ENGSTRAND. Kiitoksia; seisoakkin jaksaa.
ROUVA ALVING (pastori Mandersille). Te matkustatte nyt luultavastihöyrylaivalla?
PASTORI MANDERS. Niin, se lähtee tunnin kuluttua.
ROUVA ALVING. Olkaa sitte niin hyvä ja ottakaa kaikki paperit mukaannejälleen. En tahdo kuulla sanaakaan enää tästä asiasta. Olen saanutmuita asioita ajatellakseni —
PASTORI MANDERS. Rouva Alving —
ROUVA ALVING. Sitte lähetän teille valtakirjan järjestääksenne kaikkiniinkuin itse tahdotte.
PASTORI MANDERS. Sen otan niin sydämmellisen mielelläni tehdäkseni.Lahjoituksen alkuperäinen määräys on nyt vaan, sen pahempi, kokonaanmuutettava.
ROUVA ALVING. Niin, tietysti.
PASTORI MANDERS. Niin, ajattelen vähän järjestää asiat niin, ettämaatila Solvik tulee pitäjän omaisuudeksi. Maapalstaa ei voi suinkaansanoa kokonaan arvottomaksi. Siitä voi aina olla hyötyä yhteen taitoiseen. Ja säästöpankissa olevan käteisen jäännöksen korot voisin ehkäsopivimmin käyttää jonkun yrityksen auttamiseen, jonka voisi sanoaolevan kaupungin hyödyksi.
ROUVA ALVING. Aivan niinkuin tahdotte. Tuo kaikki on minustayhdentekevää.
ENGSTRAND. Muistakaa minun merimieskotiani, herra pastori!
PASTORI MANDERS. Niin todellakin, te sanotte jotakin. No, sitä ontarkasti mietittävä.
ENGSTRAND. Ei saakeli, ei miettiä —. O, kiesus sentään!
PASTORI MANDERS (huoahtaen). Enkä, sen pahempi, tiedä, kuinka kauvansaan sellaisia asioita hoitaa. Joll'ei julkinen mielipide pakota minuaniistä luopumaan. Kaikki on palotarkastajain lausunnossa.
ROUVA ALVING. Mitä sanotte?
PASTORI MANDERS. Eikä lausuntoa voi niin aivan edeltäpäin arvata.
ENGSTRAND (lähempänä). Voipa, totisesti sen voi. Sillä tässä seisoo Jaakko Engstrand ja minä.
PASTORI MANDERS. Niin niin, mutta —?
ENGSTRAND (hiljemmin). Eikä Jaakko Engstrand ole mies, joka jättääkelpo hyväntekijän hädän hetkenä, niinkuin sitä sanotaan.
PASTORI MANDERS. Niin, mutta ystäväni, — mitenkä —
ENGSTRAND. Jaakko Engstrand on verrattava pelastavaan enkeliin, hän,herra pastori!
PASTORI MANDERS. Ei, ei, tätä en millään muotoa voi ottaa vastaan.
ENGSTRAND. O, niin se nyt kumminkin saa olla. Tiedän erään, joka onottanut toisten syyn päälleen kerran ennenkin, minä.
PASTORI MANDERS. Jaakko! (likistää hänen kättään.) Te oletteharvinainen henkilö. No, tekin tulette autetuksi saamaanmerimieskotinne kuntoon; siihen voitte luottaa.
ENGSTRAND (aikoo kiittää, mutta ei voi liikutukselta).
PASTORI MANDERS (panee matkalaukun hartioilleen). Ja sitte matkaan. Mekaksi matkustamme yhdessä.
ENGSTRAND (ruokahuoneen ovella, hiljaa Reginalle). Tule mukana,typykkäni! Sinua pidetään kuin kultaa kämmenellä.
REGINA (heittää niskojaan). Merci! (menee ulos porstuaan ja noutaapastorin matkakapineet.)
PASTORI MANDERS. Voikaa hyvin, rouva Alving! Ja astukoon järjestyksenja laillisuuden henki hyvin pian tähän asuntoon.
ROUVA ALVING. Hyvästi Manders! (menee ylös kasvihuonetta kohti,nähdessään Osvaldin tulevan puisto-oven kautta.)
ENGSTRAND (samalla kuin hän ja Regina auttavat pastorin päällepäällystakkia). Hyvästi, laps' kulta. Ja jos sinulle jotakintapahtuisi, niin tiedät, mistä Jaakko Engstrandin voi löytää, (hiljaa.)Pikkusatamakatu, hm —! (rouva Alvingille ja Osvaldille.) Ja maailmaamatkustavien merimiesten talo, se pitää kutsuttaman "KamariherraAlvingin koti", se. Ja jos minä saan hoitaa taloa omien tuuminkienimukaan, niin uskallan luvata, että siitä tulee kamariherra-vainajanarvoinen.
PASTORI MANDERS (ovessa). Hm — hm! Tulkaa nyt, rakas Engstrand. Hyvästi; hyvästi! (hän ja Engstrand menevät ulos porstuan kautta.)
OSVALD (menee pöytää kohti). Mistä tuosta hän puhui?
ROUVA ALVING. Se taitaa olla jonkunlainen turvakoti, jonka hän japastori Manders aikovat laittaa.
OSVALD. Se palaa, niinkuin kaikki tämäkin.
ROUVA ALVING. Kuinka niin sanot?
OSVALD. Kaikki palaa. Ei jää jäljelle mitään, joka muistuttaa isästä. Minäkin kävelen tässä ja palan.
REGINA (katsoo hämmästyen häneen).
ROUVA ALVING. Osvald! Sinun ei olisi pitänyt viipyä niin kauvan sielläalaaila, poika raukkani.
OSVALD (istuu pöydän ääreen). Luulen melkein, että olet oikeassa.
ROUVA ALVING. Anna minun pyhkiä kasvojasi, Osvald; sinä olet ihanmärkä, (pyhkii nenäliinallaan.)
ROUVA ALVING. Etkö ole väsyksissä, Osvald? Tahdotko ehkä maata?
OSVALD (tuskallisesti). Ei, ei, — ei maata! En makaa koskaan; olenvaan makaavinani, (raskaasti.) se alkaa kyllä aikanaan.
ROUVA ALVING (katsoo huolestuneena häneen). Niin, sinä olet todellakinoikein sairas, armas poikani.
REGINA (kiihkeästi). Onko herra Alving sairas?
OSVALD (kärsimättömänä). Ja sulkekaa sitte kaikki ovet! Tämä kuolettavatuska —
ROUVA ALVING. Sulje, Regina. (Regina sulkee ja jää seisomaan porstuanovelle. Rouva Alving riisuu kaulaliinansa; Regina tekee samoin.)
ROUVA ALVING (nostaa tuolin likelle Osvaldia ja istuu hänenlähellensä). Kas niin; nyt tahdon istua luonasi —
OSVALD. Niin, tee niin. Ja Reginan pitää myös jäämän sisälle. Reginanpitää aina oleman minun läheisyydessäni. Sinä annat kyllä minulle apua,Regina. Teethän sen?
REGINA. En ymmärrä —
ROUVA ALVING. Apua?
OSVALD. Niin, — kuin sitä tarvitaan.
ROUVA ALVING. Osvald, eikö sinulla ole äitisi antamassa sinulle apua.
OSVALD. Sinä? (hymyilee.) Ei, äiti, sitä apua et sinä minulle anna,(nauraa raskaasti.) Sinä! Ha-ha! (katsoo ikävästi häneen.) Muuten sinäkyllä olisit lähin siihen, (kiivaasti.) Miksi et voi sinutella minua,Regina? Miksi et kutsu minua Osvaldiksi?
REGINA (hiljaa). Luulen ett'ei rouva suvaitse sitä.
ROUVA ALVING. Hetken päästä saat luvan siihen. Ja istu tänne näinluoksemme sinäkin.
REGINA (istuu vaiti ja everrellen toiselle puolelle pöytää).
ROUVA ALVING. Ja nyt, kiusattu poika raukkani, nyt otan painonmieleltäsi —
OSVALD. Sinä, äiti?
ROUVA ALVING. — kaiken sen, mitä kutsut omantunnonvaivaksi jakatumukseksi ja soimaukseksi —
OSVALD. Ja sen uskot voivasi?
ROUVA ALVING. Niin, nyt voin sen, Osvald, Sinä puhuit kertaelämän-ilosta, ja silloin rupesin näkemään ikäänkuin uudessa valossakaikki elämäni kohdat.
OSVALD (ravistaa päätänsä). Tätä en ymmärrä yhtään.
ROUVA ALVING. Sinun olisi pitänyt tuntea isäsi, kuin hän oli ihan nuoriluutnantti. Hänessä oli elämän-iloa, hänessä!
OSVALD. Niin, sen tiedän.
ROUVA ALVING. Niinkuin sunnuntai-ilmaa häntä jo katselikin. Ja sitte seohjatoin voima ja elämän-kyllyys, joka oli hänessä!
OSVALD. Ja sitte —?
ROUVA ALVING. Ja sitte täytyi semmoisen elämän-ilon lapsen, — sillähän oli niinkuin lapsi silloin, — hänen täytyi kävellä täällä kotonapuolisuuressa kaupungissa, jolla ei ollut tarjota mitään iloja, pelkkiähuvituksia vaan. Täytyi kävellä täällä ilman mitään elämän päämäärää;hänellä oli vaan virka. Ei havaita mitään työtä, johon voisi ryhtyäkaikella mielellään; — hänellä oli vaan asioimistoimia. Ei omataainoatakaan toveria, joka kykenisi tuntemaan, mitä elämän-ilo on; vaanvetelehtijöitä ja juomatoveria —
OSVALD. Äiti —!
ROUVA ALVING. Sitte kävi, niinkuin täytyi käydä.
OSVALD. Ja mitenkä täytyi sitte käydä?
ROUVA ALVING. Sinä sanoit itse illalla, mitenkä sinun kävisi, josjäisit kotia.
OSVALD. Tarkoitatko, että isä —?
ROUVA ALVING. Isä raukkasi ei löytänyt koskaan mitään pääsytietävaltaavalle elämän-ilolle, joka bessä oli. Minäkään en tuonutsunnuntai-ilmaa kotia.
OSVALD. Et sinäkään?
ROUVA ALVING. Minulle oli opetettu jotakin velvollisuuksista ja muustasemmoisesta, jota olen täällä niin kauvan uskoa nuhjustellut. Kaikkikääntyi siis velvollisuuksiin, — minun velvollisuuksiini ja hänenvelvollisuuksiinsa ja —. Pelkään tehneeni kodin sietämättömäksi isäraukallesi, Osvald.
OSVALD. Miksi et ole koskaan kirjoittanut minulle mitään tästä?
ROUVA ALVING. En ole koskaan käsittänyt asiaa semmoiseksi, että olisinvoinut puhua siitä sinulle, joka olit hänen poikansa.
OSVALD. Ja mimmoiseksi sen sitte käsitit?
ROUVA ALVING (vitkallisesti). Minä käsitin vaan sen yhden asian, ettäsinun isäsi oli murtunut mies, ennenkuin sinä synnyit.
OSVALD (pidättäen). Ah —! (nousee ja menee ikkunaan.)
ROUVA ALVING. Ja sitte ajattelin päivästä toiseen sitä seikkaa, että Regina oikeastaan kuului tähän taloon — samoin kuin oma poikani.
OSVALD (kääntyy nopeasti). Regina —!
REGINA (hypähtää ylös ja kysyy pidättäen). Minä —!
ROUVA ALVING. Niin, nyt tiedätte sen molemmat.
OSVALD. Regina!
REGINA (itsekseen). Vai oli äiti siis semmoinen.
ROUVA ALVING. Äitisi oli hyvä monessa kohdin, Regina.
REGINA. Niin, mutta hän oli semmoinen kuitenkin. Niin, olen kylläajatellut sitä joskus; mutta —. Niin, rouva, saanko mina sittematkustaa heti paikalla?
ROUVA ALVING. Aiotko todellakin lähteä, Regina?
REGINA. Aion.
ROUVA ALVING. Luonnollisesti teet tahtosi mukaan, mutta —
OSVALD (menee Reginaa kohti). Matkustaa nyt? Tännehän kuulut.
REGINA. Merci, herra Alving; — niin, nyt saan sanoa Osvald. Muttasillä tapaa en minä sitä ajatellut.
ROUVA ALVING. Regina, minä en ole ollut avosydämminen sinua kohtaan —
REGINA. Ette, synti olisi sitä sanoa tosiaan! Jos olisin tiennyt, ettäOsvald oli kivuloinen, niin —. Ja kuin nyt sitte ei voi tulla mitääntodentekoa välillemme —. Ei, en todellakaan voi nahjustella täälläulkona maalla ja kuluttaa itseäni sairaitten ihmisten vuoksi.
OSVALD. Etkö semmoisenkaan vuoksi, joka on sinua niin lähellä?
REGINA. En totisesti voikkaan. Köyhä tyttö saa käyttää nuoruuttaan;muuten voi joutua kuivalle kankaalle, ennenkuin aavistaakaan. Jaminussa on myös elämän-iloa, minussa, rouva!
ROUVA ALVING. Niin, paha kyllä; mutta elä vaan heittäydy hunninkoille, Regina.
REGINA. O, jos niin käy, niin on se varmaan niin oleva. Jos Osvaldtulee isäänsä, niin tulen minä äitiini, luultavasti —. Saanko kysyärouvalta, onko pastori Mandersilla tietoa tästä näin minun kanssani?
ROUVA ALVING. Pastori Manders tietää kaikki tyyni.
REGINA (rupee kiireesti laittamaan kaulaliinaansa). Niin, sitte saankyllä koettaa päästä lähtemään höyryveneellä niin pian kuin suinkin.Pastori on niin kiltti pidellä; ja mielestäni olen minä aivan yhtälikellä saamaan hiukan noita rahoja, kuin hänkin — tuo iljettäväpuuseppä.
ROUVA ALVING. Se on sinulle kyllä suotu, Regina.
REGINA (katsoo tuikeasti häneen). Rouva olisi kyllä voinut kasvattaaminua paremman miehen lapsena; se olisi sopinut minulle paremmin,(keikauttaa päätään.) Mutta ykskaikki, — samapa tuo on! (heittääkatkeran sivukatseen korkattuun pulloon.) Ehkäpä minäkin vielä kertapääsen juomaan sampanjaa parempien ihmisten kanssa.
ROUVA ALVING. Ja jos kaipaat kotia, Regina, niin tule minun luokseni.
REGINA. Ei, paljo kiitoksia, rouva. Pastori Manders pitää kyllä huolenminusta, hän. Ja jos oikein hullusti kävisi, niin tiedänhän talon,jossa minun kotini on oleva.
ROUVA ALVING. Minkä talon?
REGINA. Kamariherra Alvingin turvakodin.
ROUVA ALVING. Regina, — nyt huomaan, — sinä joudut turmiolle!
REGINA. Tuhmuuksia! Adieu, (tervehtii ja menee ulos porstuan kautta.)
OSVALD (seisoo ikkunassa ja katselee ulos). Menikö hän?
ROUVA ALVING. Meni.
OSVALD (mutisee itsekseen). Luulen, se oli hullua, tämä.
ROUVA ALVING (menee hänen taakseen ja laskee kätensä hänenhartioilleen). Osvald, rakas poikani, — onko se sinuun kovastivaikuttanut?
OSVALD (kääntää kasvonsa häneen päin). Kaikki tämäkö isästä, tarkoitat?
ROUVA ALVING. Niin, onnettomasta isästäsi. Pelkään niin, että se onkoskenut liian kovasti sinuun.
OSVALD. Kuinka niin arvelet? Se tuli luonnollisesti hyvin odottamatta;mutta oikeastaan se voi olla minulle aivan samantekevä.
ROUVA ALVING (vetää kätensä puoleensa). Samantekevä! Että sinun isäsioli niin äärettömän onneton!
OSVALD. Luonnollisesti voin tuntea osan-ottavaisuutta häntä kohtaan,niinkuin jokaista muutakin, mutta —
ROUVA ALVING. Et toisella lailla! Omaa isääsi kohtaan!
OSVALD (kärsimättömänä). Niin, isääsi — isääsi. Enhän koskaan oletuntenut ketään isänäni. En muista muuta hänestä, kuin että hän kertasai minut oksentamaan.
ROUVA ALVING. Tämä on kauheata ajatella! Eikö lapsi tunne rakkauttaisäänsä kohtaan kumminkin?
OSVALD. Kuin ei lapsi voi mistään kiittää isäänsä? Ei ole koskaantuntenut häntä? Oletko todellakin tuossa vanhassa taikauskossa, sinä,joka olet niin valistunut muuten?
ROUVA ALVING. Sekö vaan taikauskoa —!
OSVALD. Niin, sen voit kyllä tajuta, äiti. Se on yksi noita ajatuksia,joita on pantu liikkeelle maailmaan ja sitte —
ROUVA ALVING (väristen). Kummittelijoita.
OSVALD (menee lattian poikki). Niin, voit kyllä kutsua niitäkummittelijoiksi.
ROUVA ALVING (tuskallisesti). Osvald, — siis et rakasta minuakaan!
OSVALD. Sinut tunnen ainakin —
ROUVA ALVING. Niin, tunnet; mutta onko siinä kaikki!
OSVALD. Ja tiedänhän, kuinka paljon sinä pidät minusta; ja siitä tuleeminun toki olla sinulle kiitollinen, Ja voithan sinä olla minulle niinäärettömäksi hyödyksi, nyt knin minä olen sairas.
ROUVA ALVING. Niin, enkö voi, Osvald! O, minä voisin melkein siunatasairauttasi, joka ajoi sinut kotia minun vuokseni. Sillä minä huomaankyllä; sinä et ole minun: sinut on voitettava.
OSVALD (kärsimättömänä). Niin, niin, niin; kaikki nuo ovat nytsemmoisia puhetapoja. Sinun pitää muistaa, että minä olen sairasihminen, äiti. Min'en voi pitää niin suureesti huolta muista; minullaon kyllä ajattelemista itsessäni.
ROUVA ALVING (matalasti). Minä olen oleva tyytyväinen ja kärsivällinen.
OSVALD. Ja niin iloinen, äiti!
ROUVA ALVING. Niin, rakas poikani, sinä olet oikeassa, (menee hänenluokseen.) Olenko nyt poistanut kaikki omantunnonvaivat ja soimauksetmielestäsi?
OSVALD. Niin, niin olet. Mutta kuka poistaa nyt tuskan.
ROUVA ALVING. Tuskan?
OSVALD (menee lattian poikki) Regina olisi tehnyt sen hyvästä sanasta.
ROUVA ALVING. En ymmärrä sinua. Mitä puhut tuskasta — ja Reginasta?
OSVALD. Onko nyt hyvin myöhä yöllä, äiti?
ROUVA ALVING. Nyt on aikainen aamulla, (katsoo ulos kasvihuoneesen.)Päivä rupee jo koittamaan yläällä kukkuloilla; ja sitte tulee kirkasilma, Osvald! Hetken päästä saat nähdä auringon.
OSVALD. Se ilahuttaa minua. O, minulla voi olla yltäkyllin iloittavaaja elettävää —
ROUVA ALVING. Sen kyllä uskon!
OSVALD. Joll'en voikkaan tehdä työtä, niin —
ROUVA ALVING. O, kyllä sinä pian voit ruveta työtä tekemään jälleen,rakas poikani. Nythän ei sinulla ole enää noita kalvavia ja painaviaajatuksiakaan mietittävänä.
OSVALD. Ei, se oli hyvä, että sinä sait kaikki ne mielenkuvitelmat poisminusta. Ja kuin minä nyt olen päässyt tämän yhden ohitse — (istuusohvalle.) Nyt tahdomme haastella yhdessä, äiti —
ROUVA ALVING. Niin, tehkäämme uiin. (Lykkää nojatuolin sohvan luo jaistuu aivan hänen likellensä.)
OSVALD. — ja sitte nousee aurinko sill'aikaa. Ja tiedät sen. Ja sitteei minulla enää ole tätä tuskaa.
ROUVA ALVING. Mitä sanoit tietäväni?
OSVALD (kuulematta häntä). Äiti, etkö sanonut niin illalla, ett'eimaailmassa ole mitään, jota et tahtoisi tehdä minun tähteni, jospyytäisin sinua.
ROUVA ALVING. Sanoin, niin sanoin todella!
OSVALD. Ja siinä pysyt, äiti?
ROUVA ALVING. Siihen voit luottaa, rakas, ainoa poikani. Enhän eläkkäänmuita, kuin yksin sinua varten.
OSVALD. Niin, niin, kuule nyt siis —. Sinulla, äiti, sinulla on sangenvoimakas mieli, sen tiedän. Nyt pitää sinun istua aivan levollisena,kuin saat kuulla sen.
ROUVA ALVING. Mutta mitä se onkaan kauheata —!
OSVALD. Sin'et saa kirkaista. Kuuletko? Lupaatko sen? Tahdomme istua jahaastaa aivan tyynesti sitä. Lupaatko sen, äiti?
ROUVA ALVING. Lupaan, lupaan, minä lupaan sen; mutta puhu nyt!
OSVALD. Niin, tiedä nyt siis, että tuo väsymys, — ja se, ett'en siedäajatella työtä, — että kaikki tuo ei ole tauti itse —
ROUVA ALVING. Mikä on sitte tauti itse?
OSVALD. Se tauti, perintönä saamani, se — (näyttää otsaansa ja lisäähiljaa.) se on täällä sisällä.
ROUVA ALVING (melkein sanattomana). Osvald! Ei — ei!
OSVALD. Ei, huutaa. En voi kärsiä sitä. Niin, näes, se on täälläsisällä ja väijyy. Ja se voi reutaista itsensä irti minä aikana jahetkenä hyvänsä.
ROUVA ALVING. O, mikä kauhu —!
OSVALD. Nyt vaan levollisena. Niin on minun laitani —
ROUVA ALVING (hypähtää.) Tämä ei ole totta, Osvald! Se on mahdotointa! Se ei voi olla niin!
OSVALD. Minulla on ollut yksi kohtaus siellä alaaila. Se meni pianohitse. Mutta kuin sain tietää, mitenkä kanssani oli käynyt, sillointuli tuska päälleni niin raivoisana ja kiusaavana; ja niin matkustinkotia sinun luoksesi niin pian kuin taisin.
ROUVA ALVING. Se on siis tuska —!
OSVALD. Niin, sillä tämä on niin sanomattoman inhottavaa, näetkös. O,jos se vaan olisi ollut yleinen, kuolettava tauti —. Sillä en pelkääniin kuolemata; vaikka kyllä mielelläni tahdon elää niin kauvan kuinvoin.
ROUVA ALVING. Niin, niin, Osvald, niin sinun pitää!
OSVALD. Mutta tämä on niin kauhean inhottavaa. Muuttua aivan kuinvakaiseksi lapseksi jälleen, täytyä syötettää, täytyä —. O, — sitä eivoi kuvailla!
ROUVA ALVING. Lapsella on äitinsä hoitamaan.
OSVALD (hypähtää ylös). Ei, ei koskaan; sitäpä juuri en tahdo! En siedäajatella, että kenties makaisin semmoisena vuosikausia, — tulisinvanhaksi ja harmaaksi. Ja sitte voisit sinä ehkä kuolla minultasill'aikaa. (Istuu rouva Alvingin tuolille.) Sillä sen ei tarvitsepäättyä kuolettavaisesti heti, sanoi lääkäri. Hän kutsui sitäjonkinlaiseksi aivojen hentoudeksi. (Hymyilee raskaasti.) Minusta senimitys tuntuu niin somalta. Se saattaa minut aina ajattelemaankirsikkapunaisia, silkkisamettisia peitteitä, jotakin, jota on imarasilitellä alaspäin.
ROUVA ALVING (huutaa). Osvald!
OSVALD (hypähtää ylös jälleen ja menee lattian poikki). Ja nyt oletsinä ottanut Reginan minulta! Jos minulla vaan olisi ollut hän. Hänolisi kyllä antanut minulle apua, hän.
ROUVA ALVING (menee hänen luokseen). Mitä sillä tarkoitat, rakaspoikani? Onko sitte mitään apua maailmassa, jota en minä tahtoisisinulle antaa?
OSVALD. Kuin olin tullut entiselleni sen kohtauksen jälkeen sielläalaaila, sanoi lääkäri, että kuin se tulee uudestaan, — ja se tuleeuudestaan, — niin ei ole mitään toivoa enää.
ROUVA ALVING. Ja hän oli siksi sydämmetöin —
OSVALD. Minä vaadin sitä häneltä. Minä sanoin hänelle, että minulla oliasioita selvitettävänä, (hymyilee viekkaasti.) Ja niin minulla olikin,(vetää esiin pienen askin sisimmäisestä povitaskustaan.) Äiti, katsostätä?
ROUVA ALVING. Mitä siinä on?
OSVALD. Morfinipulveria.
ROUVA ALVING (katsoo kauhistuen häneen). Osvald — poikani?
OSVALD. Olen saanut kaksitoista kapselia kokoon —
ROUVA ALVING (tarttuu). Anna aski minulle, Osvald!
OSVALD. Ei vielä, äiti. (Kätkee askin jälleen taskuunsa.)
ROUVA ALVING. Tätä en kestä!
OSVALD. Se täytyy kestää. Jos minulla nyt olisi ollut Regina täällä,niin olisin minä sanonut hänelle, mitenkä minun laitani oli — japyytänyt häneltä viimeistä apua. Hän olisi auttanut minua; siitä olenvarma.
ROUVA ALVING. Ei koskaan!
OSVALD. Kuin se kauhea olisi minut yllättänyt ja hän olisi nähnyt minunmakaavan avutoinna, niinkuin pienen kehtolapsen, auttamattomana,hukassa, toivottomana, — ei mitään pelastusta enää —
ROUVA ALVING. Ei koskaan maailmassa olisi Regina tehnyt sitä!
OSVALD. Regina olisi tehnyt sen. Regina oli niin oivallisenkevytsydämminen. Ja hän olisi pian kyllästynyt semmoisen sairaanhoitamiseen, kuin minä.
ROUVA ALVING. Jumalan onni sitte, ett'ei Regina ole täällä!
OSVALD. Niin, nyt saat sinä siis antaa minulie tuon avun, äiti.
ROUVA ALVING (kirkaisee kovasti). Minä!
OSVALD. Kuka on lähempi siihen kuin sinä?
ROUVA ALVING. Minä! Sinun äitisi!
OSVALD. Juuri sen vuoksi.
ROUVA ALVING. Minä, joka olen antanut sinuile elämän!
OSVALD. En ole pyytänyt sinulta elämää. Ja minkälaisen elämän oletminulle antanut? En tahdo sitä! Sinun pitää ottaa se takaisin!
ROUVA ALVING. Apua! Apua! (juoksee porstuaan.)
OSVALD (hänen jälkeensä). Elä mene luotani! Mihin sinä aiot?
ROUVA ALVING (porstuassa). Noutamaan lääkäriä sinulle, Osvald! Päästäminut ulos!
OSVALD (samassa paikassa). Sinä et pääse ulos. Eikä tästä tule kukaansisään, (avainta kierretään.)
ROUVA ALVING (tulee sisään jälleen). Osvald! Osvald, — lapseni!
OSVALD (seuraa häntä). Onko sinulla äidin sydän minua kohtaan, —sinulla, joka voit nähdä minun kärsivän kaikkea tätä sanomatontatuskaa!
ROUVA ALVING (sllmänräpäyksen vaiti oltuansa, sanoo hilliten itsensä). Tässä on käteni sen päälle.
OSVALD. Tahdotko —?
ROUVA ALVING. Jos tarvitaan. Mutta sitä ei tarvita. Ei, ei, se ei olekoskaan mahdollista.
OSVALD. Niin, toivokaamme niin. Ja eläkäämme sitte yhdessä niin kauvankuin voimme. Kiitos, äiti. (Istuu nojatuoliin, jonka rouva Alving onmuuttanut sohvan luo. Päivä rupee koittamaan; lamppu palaa yhäpöydällä.)
ROUVA ALVING (lähestyy varovasti). Tunnetko itsesi nyt rauhalliseksi?
OSVALD. Tunnen.
ROUVA ALVING (kumartuneena hänen ylitsensä). Se on ollut kauheatakuvittelemista. Et ole kestänyt kaikkea tätä kiihottavaa. Mutta nytsaat levätä kotona oman äitisi luona, sinä siunattu poikani. Kaikki,mitä vaan toivot, olet saava, niinkuin silloin, kuin olit pieni lapsi.— Kas niin. Nyt on kohtaus ohitse. Näetkös, kuinka helposti se meni!O, sen tiesin kyllä. — Ja näetkös, Osvald, kuinka kauniin päivänsaamme? Kirkkaan päivänpaisteen. Nyt saat oikein nähdä kodin.
(Menee pöydän luo ja sammuttaa lampun. Auringonnousu. Jäätiköt ja tunturien huiput loistavat kirkkaassa aamuvalossa.)
OSVALD (istuu nojatuolissa selkä taka-alaan päin, liikuttamattaitseään; äkkiä sanoo hän). Äiti, anna minulle aurinko.
ROUVA ALVING (pöydän luona, katsoo hämmästyen häneen). Mitä sanot?
OSVALD (sanoa tokaisee uudestaan yksitoikkoisesti). Aurinko. Aurinko.
ROUVA ALVING (hänen luokseen), Osvald, mitenkä on sinun laitasi?
OSVALD (näkyy lykistyvän tuolilla; kaikki lihakset veltostuvat; hänenkasvonsa ovat elottomat; silmät tuijottavat eteenpäin).
ROUVA ALVING (kauhusta väristen). Mitä tämä on? (huutaa kovasti.)Osvald! Mikä sinun on! (heittäytyy polvilleen hänen viereensä jaravistaa häntä.) Osvald! Osvald! Katso minuun! Etkö tunne minua?
ROUVA ALVING (hypähtää epätoivoisena ylös, repii molemmin käsintukkaansa, ja huutaa). Tätä en kestä! (kuiskaa ikäänkuinjähmettyneenä.) Tätä en kestä! En koskaaan (äkkiä.) Missä hänellä seon? (kopeloipi nuolen nopeudella hänen rinnallaan.) Tässä! (väistyypari askelta takaperin ja huutaa.) Ei; ei; ei! — Kyllä! — Ei; ei!
(Seisoo pari askelta hänestä, kädet sotkettuina tukkaan ja tuijottaa häneen sanattomana kauhusta.)
OSVALD (istuu liikkumattomana niinkuin ennen ja sanoo). Aurinko. — Aurinko.
*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KUMMITTELIJOITA: KOLMINÄYTÖKSINEN PERHENÄYTELMÄ ***
Updated editions will replace the previous one—the old editions willbe renamed.
Creating the works from print editions not protected by U.S. copyrightlaw means that no one owns a United States copyright in these works,so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the UnitedStates without permission and without paying copyrightroyalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use partof this license, apply to copying and distributing ProjectGutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,and may not be used if you charge for an eBook, except by followingthe terms of the trademark license, including paying royalties for useof the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything forcopies of this eBook, complying with the trademark license is veryeasy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creationof derivative works, reports, performances and research. ProjectGutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you maydo practically ANYTHING in the United States with eBooks not protectedby U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademarklicense, especially commercial redistribution.
START: FULL LICENSE
THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the freedistribution of electronic works, by using or distributing this work(or any other work associated in any way with the phrase “ProjectGutenberg”), you agree to comply with all the terms of the FullProject Gutenberg™ License available with this file or online atwww.gutenberg.org/license.
Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™electronic work, you indicate that you have read, understand, agree toand accept all the terms of this license and intellectual property(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by allthe terms of this agreement, you must cease using and return ordestroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in yourpossession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to aProject Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be boundby the terms of this agreement, you may obtain a refund from the personor entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only beused on or associated in any way with an electronic work by people whoagree to be bound by the terms of this agreement. There are a fewthings that you can do with most Project Gutenberg™ electronic workseven without complying with the full terms of this agreement. Seeparagraph 1.C below. There are a lot of things you can do with ProjectGutenberg™ electronic works if you follow the terms of thisagreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™electronic works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“theFoundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collectionof Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individualworks in the collection are in the public domain in the UnitedStates. If an individual work is unprotected by copyright law in theUnited States and you are located in the United States, we do notclaim a right to prevent you from copying, distributing, performing,displaying or creating derivative works based on the work as long asall references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hopethat you will support the Project Gutenberg™ mission of promotingfree access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™works in compliance with the terms of this agreement for keeping theProject Gutenberg™ name associated with the work. You can easilycomply with the terms of this agreement by keeping this work in thesame format with its attached full Project Gutenberg™ License whenyou share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also governwhat you can do with this work. Copyright laws in most countries arein a constant state of change. If you are outside the United States,check the laws of your country in addition to the terms of thisagreement before downloading, copying, displaying, performing,distributing or creating derivative works based on this work or anyother Project Gutenberg™ work. The Foundation makes norepresentations concerning the copyright status of any work in anycountry other than the United States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or otherimmediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appearprominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any workon which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which thephrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,performed, viewed, copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work isderived from texts not protected by U.S. copyright law (does notcontain a notice indicating that it is posted with permission of thecopyright holder), the work can be copied and distributed to anyone inthe United States without paying any fees or charges. If you areredistributing or providing access to a work with the phrase “ProjectGutenberg” associated with or appearing on the work, you must complyeither with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 orobtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is postedwith the permission of the copyright holder, your use and distributionmust comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and anyadditional terms imposed by the copyright holder. Additional termswill be linked to the Project Gutenberg™ License for all worksposted with the permission of the copyright holder found at thebeginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™License terms from this work, or any files containing a part of thiswork or any other work associated with Project Gutenberg™.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute thiselectronic work, or any part of this electronic work, withoutprominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 withactive links or immediate access to the full terms of the ProjectGutenberg™ License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, includingany word processing or hypertext form. However, if you provide accessto or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a formatother than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the officialversion posted on the official Project Gutenberg™ website(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expenseto the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a meansof obtaining a copy upon request, of the work in its original “PlainVanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include thefull Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ worksunless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providingaccess to or distributing Project Gutenberg™ electronic worksprovided that:
• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a ProjectGutenberg™ electronic work or group of works on different terms thanare set forth in this agreement, you must obtain permission in writingfrom the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager ofthe Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as setforth in Section 3 below.
1.F.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerableeffort to identify, do copyright research on, transcribe and proofreadworks not protected by U.S. copyright law in creating the ProjectGutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™electronic works, and the medium on which they may be stored, maycontain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurateor corrupt data, transcription errors, a copyright or otherintellectual property infringement, a defective or damaged disk orother medium, a computer virus, or computer codes that damage orcannot be read by your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Rightof Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the ProjectGutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the ProjectGutenberg™ trademark, and any other party distributing a ProjectGutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim allliability to you for damages, costs and expenses, including legalfees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICTLIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSEPROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THETRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BELIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE ORINCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCHDAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover adefect in this electronic work within 90 days of receiving it, you canreceive a refund of the money (if any) you paid for it by sending awritten explanation to the person you received the work from. If youreceived the work on a physical medium, you must return the mediumwith your written explanation. The person or entity that provided youwith the defective work may elect to provide a replacement copy inlieu of a refund. If you received the work electronically, the personor entity providing it to you may choose to give you a secondopportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. Ifthe second copy is also defective, you may demand a refund in writingwithout further opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forthin paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NOOTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOTLIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain impliedwarranties or the exclusion or limitation of certain types ofdamages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreementviolates the law of the state applicable to this agreement, theagreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer orlimitation permitted by the applicable state law. The invalidity orunenforceability of any provision of this agreement shall not void theremaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, thetrademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyoneproviding copies of Project Gutenberg™ electronic works inaccordance with this agreement, and any volunteers associated with theproduction, promotion and distribution of Project Gutenberg™electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,including legal fees, that arise directly or indirectly from any ofthe following which you do or cause to occur: (a) distribution of thisor any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, oradditions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) anyDefect you cause.
Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™
Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution ofelectronic works in formats readable by the widest variety ofcomputers including obsolete, old, middle-aged and new computers. Itexists because of the efforts of hundreds of volunteers and donationsfrom people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with theassistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’sgoals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection willremain freely available for generations to come. In 2001, the ProjectGutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secureand permanent future for Project Gutenberg™ and futuregenerations. To learn more about the Project Gutenberg LiteraryArchive Foundation and how your efforts and donations can help, seeSections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.
Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit501(c)(3) educational corporation organized under the laws of thestate of Mississippi and granted tax exempt status by the InternalRevenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identificationnumber is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg LiteraryArchive Foundation are tax deductible to the full extent permitted byU.S. federal laws and your state’s laws.
The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and upto date contact information can be found at the Foundation’s websiteand official page at www.gutenberg.org/contact
Section 4. Information about Donations to the Project GutenbergLiterary Archive Foundation
Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespreadpublic support and donations to carry out its mission ofincreasing the number of public domain and licensed works that can befreely distributed in machine-readable form accessible by the widestarray of equipment including outdated equipment. Many small donations($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exemptstatus with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulatingcharities and charitable donations in all 50 states of the UnitedStates. Compliance requirements are not uniform and it takes aconsiderable effort, much paperwork and many fees to meet and keep upwith these requirements. We do not solicit donations in locationswhere we have not received written confirmation of compliance. To SENDDONATIONS or determine the status of compliance for any particular statevisitwww.gutenberg.org/donate.
While we cannot and do not solicit contributions from states where wehave not met the solicitation requirements, we know of no prohibitionagainst accepting unsolicited donations from donors in such states whoapproach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot makeany statements concerning tax treatment of donations received fromoutside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg web pages for current donationmethods and addresses. Donations are accepted in a number of otherways including checks, online payments and credit card donations. Todonate, please visit: www.gutenberg.org/donate.
Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works
Professor Michael S. Hart was the originator of the ProjectGutenberg™ concept of a library of electronic works that could befreely shared with anyone. For forty years, he produced anddistributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network ofvolunteer support.
Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printededitions, all of which are confirmed as not protected by copyright inthe U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do notnecessarily keep eBooks in compliance with any particular paperedition.
Most people start at our website which has the main PG searchfacility:www.gutenberg.org.
This website includes information about Project Gutenberg™,including how to make donations to the Project Gutenberg LiteraryArchive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how tosubscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.